Kirkko rakensi Euroopan pyramidit

Pian muuallekin Eurooppaan alettiin rakentaa uudenlaisia kirkkorakennuksia, jotka pelkästään korkeudellaan saisivat ihmiset ko­hottamaan katseensa ylös kohti taivasta.

Ihmeitä syntyi köyhyyden keskellä

Goottilainen katedraali olisi nykyäänkin haastava rakennushanke.

Keskiajan ihmisille kirkon rakentaminen oli kirjaimel­lisesti elämää suurempi projekti, sillä harva rakentaja näki katedraalin valmistuvan elinaikanaan. Suurkirkkoja pystyttivät keskiajalla yhteisöt, joissa joka kolmas lapsi kuoli alle viisivuotiaana, keski­määräinen elinikä oli alle 30 vuotta ja huoli ruuan riittämisestä oli monille ­ihmisille arkipäivää.

Keskiajalla asuttiin ahtaasti ja ankeasti usein maapohjaisissa taloissa, joissa oli yleensä avoin tulisija. Tulisijasta karanneet ­ki­pinät sytyttivät usein tuhoisia tulipaloja.

Keski- ja Etelä-Euroopan kaupungeissa taloja erottivat toisistaan vain ­kapeat kujat, ja tuli pääsi helposti leviämään rakennuksesta toiseen.

Yksipuolisen ruokavalion aiheuttamat puutostaudit ja saastuneen juomaveden levittämät lavantauti, punatauti ja kolera olivat keskiajalla yleisiä kuolinsyitä.

Lisäksi ruttoepidemiat, joita esiintyi usein 1300-luvun puolivälistä alkaen, tappoivat 33–50 prosenttia kaupunkien väestöstä.

Keskiajalla Eurooppaan syntyi paljon ­kaupunkeja, jotka ­kilpailivat keskenään muun muassa kaupankäynnissä. Jo silloin, kun Pohjan perukoilla ei vielä edes tiedetty kristinuskosta tuon taivaallista, Etelä- ja Keski-Eurooppaan oli muodostunut myös merkittäviä uskonnollisia keskuksia.

Näille paikkakunnille rakennettiin toinen toistaan vaikuttavampia kirkkoja, jotka heijastivat katolisen kirkon kasvavaa mahtia niin hengellisissä kuin maallisissakin asioissa.

Jo 1000- ja 1100-luvuilla rakennetut romaanista tyylisuuntaa edustavat massiiviset kirkot tekivät suuren vaikutuksen matalissa majoissa asuneeseen rahvaaseen. Gotiikka vain korosti eroa entisestään: goottilaisissa kirkoissa katto oli korkealla ja seinät leveällä.

Moni rakenteilla ollut romaaniseksi suunniteltu kirkko joutui keskentekoisena uudistusten kohteeksi ja valmistui lopulta goottilaiseksi katedraaliksi, joka löi laudalta esikuvansa Saint-Denisin kirkon.

Piispat kilpailivat katedraaleillaan

Kirkkoarkkitehtuurissa vaatimattomuus ei kaunistanut. Kunnianhimoiset rakennushankkeet nielivät loputtomasti varoja, ja seurauksena oli noidankehä: hallitsijoilta, aatelistolta ja tavalliselta kansalta oli vaikeaa saada rahoi­tusta uuden kirkon rakentamiseen, ellei se ollut suurempi ja komeampi kuin jo valmistuneet tai suunnitteilla olevat kirkot.

Useimpien aikalaistensa tavoin apotti Suger uskoi, että taivaan valtakunta oli geometrisesti tasa­painoinen ja valoisa.

Samaan piti pyrkiä myös kirkonrakennuksessa. Ranskan ohella Britteinsaarillakin sairastuttiin suuruuden­hulluuteen, ja sikäläiset piispat alkoivat kilpailla keskenään kirkkojen komeudessa.

Toisin kuin Ranskassa Britanniassa tavoitteena oli mahdollisimman pitkä, ei niinkään korkea kirkko. Silti katedraalit noudattivat samoja geometrisen tasapainoisuuden ja symmet­rian ihanteita.

Esimerkiksi Salisburyn katedraalissa Englannissa tornin korkeus maanpinnasta huippuun on sama kuin kirkon pituus.

Lisäksi katedraalin pohja voidaan jakaa neliöihin, joiden sivu on 11,9 metriä, ja muut rakennuksen mitat on lähes poikkeuksetta suhteutettu tähän mittaan.

Mittasuhteet olivat gotiikassa tärkeitä. Rakennuksen eri osat olivat alisteisia ­kokonaisuudelle, ja toisaalta jokainen osa oli kokonaisuuden pienoiskuva.

Victor Hugo totesikin Pariisin Notre Damen katedraalista, että isonvarpaan mitta­suhteet pätivät koko jättiläiseen.

Mittojen tajuaminen helpotti rakenta­jien työtä. Kun he saivat yhden osan valmiiksi, he saattoivat suhteellisen helposti päätellä, miltä kirkon muut osat tulisivat valmistuttuaan näyttämään.

Goottilaiset katedraalien julkisivu miellyttää silmää, mutta tärkein oli silti niiden sisin. S

aksalainen taidehistorioitsija Otto von Simson onkin verrannut goottilaisen kirkon julkisivuja teatterikulissien taustaan, joka ei näytä miltään.

Korkealle ­ko­ho­a­van ja mahtavan mutta ei liian koristeel­lisen ­rakennuksen piti saada katsoja luomaan silmänsä ylös kohti Jumalaa eikä vangita sitä yksityiskohtiin.

Uudet arkkitehtoniset virtaukset saavuttivat aikanaan myös Suomen, joskin meidän ainoa keski­aikainen goottilais­vaikutteinen katedraalimme on Turun tuomiokirkko, jonka rakentaminen alkoi 1200-luvulla.

Katedraalirakentaminen vaati asiantuntijoita

Uudet ratkaisut mullistivat tyylin

Saadakseen kirkkoihin valoa ja ilmavuutta arkkitehdit sovelsivat kolmea uutta ­rakennusteknistä ratkaisua: suippokaaria, ruodeholveja ja tukipilareita.

Suippokaaret kestivät enemmän painoa kuin aiemmin käytetyt pyörökaaret, ja ne sallivat arkkitehtien muunnella ­kaaren korkeuden ja leveyden välistä suhdetta entistä enemmän.

Tästä syystä gotiikkaa kutsutaan rakennustaiteessa myös suippokaarityyliksi. Ruodeholviksi kutsutaan holvia, jonka pintaa jakavat ja vahvistavat ruoteiksi kutsutut kaaret.

Ruodeholveja ei tarvinnut tukea koko holvin pituudelta, vaan niiden paino voitiin siirtää ruoteiden ja erillisten tukipilarien varaan. Se mah­dollisti aiempaa avarampien sisätilojen rakentamisen.

Tukikaaret siirsivät painoa seinämuurista ja katosta rakennuksen ulkopuolisille tukipilareille. Näin seiniin kohdistuva kuormitus pieneni ja rakennuksista voitiin tehdä aiempaa korkeampia.

Uudentyyppisten tuki­pilareiden ansiosta kirkon ikkunoista ei liioin enää tarvinnut välttämättä tehdä pieniä. Goottilaisten kirkkojen suuret lasitetut ikkunat ­koristeltiin usein värikkäin maalauksin.

Goottilaisen katedraalin rakentaminen kesti kymmeniä, joskus jopa satoja vuosia.

Rakennussuunnitelmia ja -piirustuksia ei aina osattu seurata tarkasti, sillä keskiajalla vain alle viisi prosenttia kaikista eurooppalaisista osasi lukea ja kirjoittaa.

Tiedon siirtämistä rakentajasukupolvelta vaikeutti osaltaan myös se, että ­pergamentti oli erittäin kallista ja kirjapainotaito keksittiin vasta vuonna 1450.

Rakentamista koskeva tieto ja suunnitelmat välitettiinkin rakentajapolvelta toiselle yleensä suullisesti.

Salisburyn kalteva torni

Oman haasteensa muodostivat rakennusaineiden hankinta ja käsittely. Esimer­kiksi Salisburyn katedraalin kattoraken-teisiin tarvittiin peräti 2 800 tonnia puutavaraa.

Suurin kattopalkki oli 1,2 metriä paksu ja 25 metriä pitkä, ja se kuljetettiin yhtenä kappaleena metsästä kukku­loiden yli rakennuspaikalle.

Noin 400 tonnin painoinen vesikatto valettiin lyijystä. ­Katedraalissa on 3 000 neliömetriä lasi­mosaiikkia, ja muurauslaastiin tarvittiin monta sataa tonnia kalkkia ja hiekkaa.

Salisburyn katedraalin komea 123 metrin ­korkuinen torni on yksi korkeimmista keskiajalla rakennetuista kirkontorneista. Lähes 7 000 tonnin painoinen torni on vuosi­satojen saatossa kallistunut epävakaalla maapohjalla noin 75 senttimetrin verran.

Kaikkiaan Salisburyn katedraaliin käytettiin noin 60 000 tonnia kalkkikiveä ja 12 000 tonnia marmoria, jotka kaikki rahdattiin paikalle härkien vetämissä ­kärryissä kahdesta kivilouhoksesta vajaan kahdenkymmenen kilometrin päästä.

Kivien kuljetus lohkaisi yleensä ison osan kated­raalin rakennusbudjetista. ­Kuljettamisen helpottamiseksi kivet ­muotoiltiin alustavasti jo kivilouhoksella.

Rakennustyömaan kirjanpidosta käy ilmi, että paikalliselta kivi­louhokselta kulje­tettiin 12 000 kärryllistä kiviä joka vuosi noin kolmen vuoden ajan.

Se tarkoittaa keskimäärin yhtä kärryllistä neljännestunnin välein.

Raskaita kivikuormia kuljetettiin vesitse aina, kun se vain oli mahdollista.

Esimerkiksi Kaakkois-Englannissa sijaitseva Canterburyn katedraali on ­rakennettu ­kivistä, jotka on tuotu Englannin kanaalin toiselta puolelta Normandiassa sijaitsevasta Caenista asti.

Katedraali oli ikuisuusprojekti

Ilman esimerkiksi kulkutautien, nälänhätien tai sotien aiheuttamia viivytyksiä katedraali saatettiin hyvällä onnella saada valmiiksi yhden tai kahden sukupolven aikana.

Usein rakentaminen kesti kuitenkin 200–300 vuotta, joskus jopa kauemmin.

Esimerkiksi vuonna 1905 valmis­-tuneen Bristolin katedraalin peruskivi muurattiin jo vuonna 1218.

Kölnin tuomiokirkkoa rakennettiin Saksassa peräti 632 vuotta. Katedraalin rakentaminen aloitettiin jo vuonna 1248, mutta se oli satoja vuosia keskeneräinen ja valmistui vasta vuonna 1880.

Sitä on kuitenkin ollut pakko korjata jo moneen otteeseen, ja kölniläiset sanovatkin, että sinä päivänä, kun työt tuomiokirkolla päättyvät, tulee maailmanloppu.

Keskiajalla suurten kirkkojen valmis­tumista hidastivat monenlaiset tekijät. Yksistään senaikaiset rakennusaineet ja -tekniikat ja koneiden puuttuminen ­pakottivat pitämään työtahdin nykymittapuulla arvioituna melko maltillisena.

Yksin kalkkilaastin kuivuminen saattoi kestää vuosia, mikä pitkitti muuraustyötä. Merkittävin rakennushankkeiden ­kestoon vaikuttanut tekijä oli silti raha: työt jouduttiin keskeyttämään, kun varat ­loppuivat.

Työntekijöitä voitiin palkata ja ­uusia rakennusaineita hankkia vasta, kun rahoi­tus oli saatu taas kuntoon.

Useimmat kirkkotyömailla uurastaneet työntekijät olivat lähiseudun asukkaita, joilla ei välttämättä ollut erikoistaitoja.

Rakentamista johtivat kuitenkin yleensä ammattitaitoiset kirkonrakentajat. Vastuuhenkilöt olivat arvonsa tuntevia ammattilaisia. Jos he eivät saaneet haluamaansa palkkaa, he irtisanoutuivat, sillä he tiesivät saavansa saman tien työtä ­jollakin toisella rakennustyömaalla.

Kirkkorakentamisen ammattilaiset kiersivät Eurooppaa töiden perässä ja muuttivat sinne, missä oli käynnissä kirkonrakennushanke.

Matkustavat mestarit selittävät osaltaan sen, miksi useimmat Länsi-Euroopan goottilaiset katedraalit muistuttavat toisiaan. Go­tiikka ei sinänsä ole yhtenäinen tyylisuunta, vaan siinä on aina nähtävissä paikallisia erityispiirteitä.

Historioitsija Richard Jonesin ­Lontoon Westminster Abbey -katedraalin arkis­tois­ta löytämän tiedon mukaan kirkkoa rakensi vuonna 1253 keskimäärin 300 henkilöä.

Suurkirkko pystytettiin verrattain pienellä joukolla, vaikka mukaan laskettaisiin myös kivilouhosten työntekijät ja rakennusmateriaa­lien alihankkijat.

Englannin kuningas tuki Westminster Abbeyn rakentamista, mikä merkitsi varmasti tiettyä taloudellista turvalli­suutta.

Siksi työmaalla tuskin oli tarvetta pihistellä työvoiman tai rakennusmateriaalien han­kinnan suhteen. Työn etenemiseen vaikutti myös vuodenaika. Ulkotöitä voitiin tehdä yleensä vain huhtikuun alusta lokakuun alkuun.

Talveksi muurit peitettiin oljilla ja eläinten lannalla, jotta puolikostea laasti ei jäätyisi. Talvisin viimeisteltiin sisätiloja.

Joskus pelkkä estetiikka ei riittänyt

Rakentaminen ei aina sujunut ongelmitta. Apotti Sugerin tapaan monet kirkonrakentajat vannoivat geometrisen tasapainon nimeen ja uskoivat, että jos geometrian sääntöjä noudatetaan, rakennuksesta tulee väistämättä vakaa.

Tästä periaatteesta johtuneet ongelmat aiheuttivat vakavia onnettomuuksia.

Monen kirkon torni tai katto romahti ja seinämuurit kaatuivat joko jo rakennus­aikana tai pian valmistumisen jälkeen.

Ranskalainen keskiajan tuntija Georges Duby on arvioinut, että 17 prosenttia kaikista keskiaikaisista katedraaleista on jossain vaiheessa kärsinyt sortumista.

Esimerkiksi kaikkien aikojen korkeimman goottilaisen kirkon, ranskalaisen Beauvais’n katedraalin, kuori eli kirkkosalin päässä oleva alttaritila, romahti ­osittain vuonna 1282, ja sen 89 metrin korkuinen torni luhistui vuonna 1571.

Kirkossa ei nykyäänkään ole tornia.

Katedraalit yhdistivät Eurooppaa

Nykypäiviin asti säilyneet goottilaiset kated­raalit ovat raskaan työn ja taloudellisten uhrausten muistomerkkejä. Vaikka mittavat rakennushankkeet vaativat suuria ponnistuksia ja uhrauksiakin, niillä oli myös paljon myönteisiä vaikutuksia.

Kirkon rakentaminen edisti yhteisöllisen identiteetin muodostumista ja ­yhdisti kaupunkien eri väestöryhmä. Kun sukupolvi toisensa jälkeen osallistui katedraalin rakentamiseen, syntyi jatkuvuutta, joka loi aivan uutta yhteisöllisyyttä.

Katedraalit ovat eurooppalaisen kulttuurin tuotteita, mutta toisaalta ne myös loivat eurooppalaista kulttuuria.

Keski­ajan monumentaaliset goottilaiset katedraalit eivät olekaan pelkästään katolisen kirkon mahdin symboleita, vaan ne ovat yhtä tärkeä osa Euroopan yhteistä kulttuurihistoriaa kuin pyramidit ovat osa Egyptin historiaa.