Kesäkuun 11. päivä 1144 on jäänyt historiaan päivänä, jolloin nykyään gotiikaksi kutsuttu uusi rakennustyyli löi itsensä läpi. Tuona päivänä Saint-Denisin luostarissa vähän Pariisin pohjoispuolella vihittiin käyttöön uusi kirkko.
Apotti Suger oli kutsunut kirkon vihkiäisiin kuninkaan, arkkipiispat ja runsaasti aatelisia. Vieraat pitivät uudesta katedraalista, sillä se oli valoisa ja siro ja se poikkesi edukseen siihenastisista jykevistä ja hämäristä kirkoista.
Muutaman rakennusteknisen edistysaskeleen ansiosta Saint-Denisiin oli onnistuttu pystyttämään kirkko, joka ei muistuttanut puolustuslinnaketta kuten sen edeltäjät, romaanista tyyliä edustavat kirkot.
Kutsuvieraat palasivat kirkon vihkiäisistä kotiin mieli uusia vaikutteita kuhisten.

Milanon katedraali on hyvä esimerkki koristeellisesta gotiikasta eli uudesta tyylistä, joka mahdollisti suurten ja valoisien kirkkojen rakentamisen.
Pian muuallekin Eurooppaan alettiin rakentaa uudenlaisia kirkkorakennuksia, jotka pelkästään korkeudellaan saisivat ihmiset kohottamaan katseensa ylös kohti taivasta.
Ihmeitä syntyi köyhyyden keskellä
Goottilainen katedraali olisi nykyäänkin haastava rakennushanke.
Keskiajan ihmisille kirkon rakentaminen oli kirjaimellisesti elämää suurempi projekti, sillä harva rakentaja näki katedraalin valmistuvan elinaikanaan. Suurkirkkoja pystyttivät keskiajalla yhteisöt, joissa joka kolmas lapsi kuoli alle viisivuotiaana, keskimääräinen elinikä oli alle 30 vuotta ja huoli ruuan riittämisestä oli monille ihmisille arkipäivää.
Keskiajalla asuttiin ahtaasti ja ankeasti usein maapohjaisissa taloissa, joissa oli yleensä avoin tulisija. Tulisijasta karanneet kipinät sytyttivät usein tuhoisia tulipaloja.
Keski- ja Etelä-Euroopan kaupungeissa taloja erottivat toisistaan vain kapeat kujat, ja tuli pääsi helposti leviämään rakennuksesta toiseen.
Yksipuolisen ruokavalion aiheuttamat puutostaudit ja saastuneen juomaveden levittämät lavantauti, punatauti ja kolera olivat keskiajalla yleisiä kuolinsyitä.
Rakennusmenetelmät kehittyivät
Arkkitehtoniset uudistukset johtivat keskiajalla valtavien ja valoisten katedraalien rakentamiseen.

Suippokaaret
Suippokaaret syrjäyttivät romaaniset pyörökaaret. Ne kestivät paremmin kuormitusta, ja kaarten muotoa voitiin muunnella.

Ruodeholvit
Ruodeholvit toivat kirkkoon uutta ilmettä. Toisin kuin jykevissä tynnyriholveissa kuorma jakautui lukuisille pylväille.

Tukikaaret
Tukikaaret vähensivät ulkoseinien kuormitusta. Niiden ansiosta rakennuksista voitiin tehdä korkeampia ja sirompia.
Lisäksi ruttoepidemiat, joita esiintyi usein 1300-luvun puolivälistä alkaen, tappoivat 33–50 prosenttia kaupunkien väestöstä.
Keskiajalla Eurooppaan syntyi paljon kaupunkeja, jotka kilpailivat keskenään muun muassa kaupankäynnissä. Jo silloin, kun Pohjan perukoilla ei vielä edes tiedetty kristinuskosta tuon taivaallista, Etelä- ja Keski-Eurooppaan oli muodostunut myös merkittäviä uskonnollisia keskuksia.
Näille paikkakunnille rakennettiin toinen toistaan vaikuttavampia kirkkoja, jotka heijastivat katolisen kirkon kasvavaa mahtia niin hengellisissä kuin maallisissakin asioissa.
Jo 1000- ja 1100-luvuilla rakennetut romaanista tyylisuuntaa edustavat massiiviset kirkot tekivät suuren vaikutuksen matalissa majoissa asuneeseen rahvaaseen. Gotiikka vain korosti eroa entisestään: goottilaisissa kirkoissa katto oli korkealla ja seinät leveällä.
Moni rakenteilla ollut romaaniseksi suunniteltu kirkko joutui keskentekoisena uudistusten kohteeksi ja valmistui lopulta goottilaiseksi katedraaliksi, joka löi laudalta esikuvansa Saint-Denisin kirkon.
Piispat kilpailivat katedraaleillaan
Kirkkoarkkitehtuurissa vaatimattomuus ei kaunistanut. Kunnianhimoiset rakennushankkeet nielivät loputtomasti varoja, ja seurauksena oli noidankehä: hallitsijoilta, aatelistolta ja tavalliselta kansalta oli vaikeaa saada rahoitusta uuden kirkon rakentamiseen, ellei se ollut suurempi ja komeampi kuin jo valmistuneet tai suunnitteilla olevat kirkot.
Useimpien aikalaistensa tavoin apotti Suger uskoi, että taivaan valtakunta oli geometrisesti tasapainoinen ja valoisa.
Samaan piti pyrkiä myös kirkonrakennuksessa. Ranskan ohella Britteinsaarillakin sairastuttiin suuruudenhulluuteen, ja sikäläiset piispat alkoivat kilpailla keskenään kirkkojen komeudessa.
Toisin kuin Ranskassa Britanniassa tavoitteena oli mahdollisimman pitkä, ei niinkään korkea kirkko. Silti katedraalit noudattivat samoja geometrisen tasapainoisuuden ja symmetrian ihanteita.
Esimerkiksi Salisburyn katedraalissa Englannissa tornin korkeus maanpinnasta huippuun on sama kuin kirkon pituus.
Lisäksi katedraalin pohja voidaan jakaa neliöihin, joiden sivu on 11,9 metriä, ja muut rakennuksen mitat on lähes poikkeuksetta suhteutettu tähän mittaan.
”Isovarpaan mittasuhde pätee koko jättiläiseen” Kirjailija Victor Hugo katedraalien symmetriasta
Mittasuhteet olivat gotiikassa tärkeitä. Rakennuksen eri osat olivat alisteisia kokonaisuudelle, ja toisaalta jokainen osa oli kokonaisuuden pienoiskuva.
Victor Hugo totesikin Pariisin Notre Damen katedraalista, että isonvarpaan mittasuhteet pätivät koko jättiläiseen.
Mittojen tajuaminen helpotti rakentajien työtä. Kun he saivat yhden osan valmiiksi, he saattoivat suhteellisen helposti päätellä, miltä kirkon muut osat tulisivat valmistuttuaan näyttämään.
Goottilaiset katedraalien julkisivu miellyttää silmää, mutta tärkein oli silti niiden sisin. S
aksalainen taidehistorioitsija Otto von Simson onkin verrannut goottilaisen kirkon julkisivuja teatterikulissien taustaan, joka ei näytä miltään.
Korkealle kohoavan ja mahtavan mutta ei liian koristeellisen rakennuksen piti saada katsoja luomaan silmänsä ylös kohti Jumalaa eikä vangita sitä yksityiskohtiin.
Uudet arkkitehtoniset virtaukset saavuttivat aikanaan myös Suomen, joskin meidän ainoa keskiaikainen goottilaisvaikutteinen katedraalimme on Turun tuomiokirkko, jonka rakentaminen alkoi 1200-luvulla.
Katedraalirakentaminen vaati asiantuntijoita









Katedraali toi kaupunkiin eloa
Katedraalin rakentaminen mullisti monien Euroopan kaupunkien elämän. Ammattitaitoiset käsityöläiset, kuten katontekijät, lyijynvalajat ja lasinpuhaltajat, tulivat kaupunkiin yleensä muualta, ja he tekivät työtään kaupungin omien käsityöläisten, kauppiaiden ja torimyyjien rinnalla.
Kivet tuotiin usein kaukaa
Kivet tuotiin kärryissä kivilouhokselta, joka saattoi olla hyvinkin kaukana. Ne hakattiin rakennuspaikalla sopivan kokoisiksi ja kasattiin huolellisesti päällekkäin
Raamatun kuvasto hallitsi
Lasimosaiikit esittivät raamatullisia aiheita. Lasinpuhaltajat valmistivat tuhansien neliömetrien laajuiset mosaiikit maan tasalla ja kokosivat ne sitten ikkuna-aukkoihin.
Veistoksia sarjatyönä
Kuvanveistäjät valmistivat kiviveistoksia ja koristekuvioita työpajoissaan katedraalin juurella jatkuvalla syötöllä. Myöhemmin ne asetettiin paikoilleen – usein rakennuksen yläosaan.
Puutelineet
Rakennustelineitä nostettiin ylemmäksi sitä mukaa kun katedraalin seinät kohosivat kerros kerrokselta yhä korkeammiksi.
Taivasta kohti
Tornia rakennettiin ensin sisäpuolelta, mutta sen huippu oli niin terävä, että se piti rakentaa ulkopuolisilta telineiltä. Monissa kirkoissa tornin huippu ulottuu yli sadan metrin korkeuteen.
Pelottavat vesikourut
Kourut, joilla sadevesi johdettiin katolta, olivat usein irvokkaan näköisiä hahmoja. Ne sylkivät vettä sateella.
Lyijykatto
Lyijylevyistä tehty satojen tonnien painoinen vesikate lepäsi tuhansia tonneja painavan puisen tukirakenteen päällä. Rakennuspuut kaadettiin yleensä lähimetsistä.
Seinät olivat korkeat
Seinät muurattiin yhdestä paksusta tai kahdesta ohuesta kivikerroksesta. Tukirakenteiden ansiosta seinistä voitiin tehdä korkeat ja niihin voitiin rakentaa paljon ikkunoita.
Uudet ratkaisut mullistivat tyylin
Saadakseen kirkkoihin valoa ja ilmavuutta arkkitehdit sovelsivat kolmea uutta rakennusteknistä ratkaisua: suippokaaria, ruodeholveja ja tukipilareita.
Suippokaaret kestivät enemmän painoa kuin aiemmin käytetyt pyörökaaret, ja ne sallivat arkkitehtien muunnella kaaren korkeuden ja leveyden välistä suhdetta entistä enemmän.
Tästä syystä gotiikkaa kutsutaan rakennustaiteessa myös suippokaarityyliksi. Ruodeholviksi kutsutaan holvia, jonka pintaa jakavat ja vahvistavat ruoteiksi kutsutut kaaret.
Ruodeholveja ei tarvinnut tukea koko holvin pituudelta, vaan niiden paino voitiin siirtää ruoteiden ja erillisten tukipilarien varaan. Se mahdollisti aiempaa avarampien sisätilojen rakentamisen.
Tukikaaret siirsivät painoa seinämuurista ja katosta rakennuksen ulkopuolisille tukipilareille. Näin seiniin kohdistuva kuormitus pieneni ja rakennuksista voitiin tehdä aiempaa korkeampia.

160 metrin pituinen Canterburyn katedraali on yksi keskiajan pisimmistä kirkkorakennuksista.
Työt seisoivat välillä
Rakennusaikaisten muistiinpanojen mukaan Canterburyn katedraali Englannissa valmistui 343 vuodessa. Töitä työmaalla paiskittiin kuitenkin vain noin puolet tuosta ajasta.
1175-1185
Kirkkosalin itäpäässä oleva alttaritila eli kuori.
1218-1220
Piispa Becketin alttari, priorin kappeli.
1236-1238
Pylväskäytävä ja ruokasali eli refektorio.
1304-1320
Kuoriaita ja tuomiokapitulin kokoussali.
1335
Pyhän Anselmin kappelin ikkuna.
1341-1343
Sairastupa, ruokasalin kunnostus.
1363-1366
Mustan prinssin ja Neitsyt Marian kappelit.
1377-1468
Mm. krypta, lounaistorni, lehteri ja kappeli.
1490-1517
Keskitorni ja tukikaaret.
Uudentyyppisten tukipilareiden ansiosta kirkon ikkunoista ei liioin enää tarvinnut välttämättä tehdä pieniä. Goottilaisten kirkkojen suuret lasitetut ikkunat koristeltiin usein värikkäin maalauksin.
Goottilaisen katedraalin rakentaminen kesti kymmeniä, joskus jopa satoja vuosia.
Rakennussuunnitelmia ja -piirustuksia ei aina osattu seurata tarkasti, sillä keskiajalla vain alle viisi prosenttia kaikista eurooppalaisista osasi lukea ja kirjoittaa.
Tiedon siirtämistä rakentajasukupolvelta vaikeutti osaltaan myös se, että pergamentti oli erittäin kallista ja kirjapainotaito keksittiin vasta vuonna 1450.
Rakentamista koskeva tieto ja suunnitelmat välitettiinkin rakentajapolvelta toiselle yleensä suullisesti.
Salisburyn kalteva torni
Oman haasteensa muodostivat rakennusaineiden hankinta ja käsittely. Esimerkiksi Salisburyn katedraalin kattoraken-teisiin tarvittiin peräti 2 800 tonnia puutavaraa.
Suurin kattopalkki oli 1,2 metriä paksu ja 25 metriä pitkä, ja se kuljetettiin yhtenä kappaleena metsästä kukkuloiden yli rakennuspaikalle.
Noin 400 tonnin painoinen vesikatto valettiin lyijystä. Katedraalissa on 3 000 neliömetriä lasimosaiikkia, ja muurauslaastiin tarvittiin monta sataa tonnia kalkkia ja hiekkaa.
Salisburyn katedraalin komea 123 metrin korkuinen torni on yksi korkeimmista keskiajalla rakennetuista kirkontorneista. Lähes 7 000 tonnin painoinen torni on vuosisatojen saatossa kallistunut epävakaalla maapohjalla noin 75 senttimetrin verran.
Kaikkiaan Salisburyn katedraaliin käytettiin noin 60 000 tonnia kalkkikiveä ja 12 000 tonnia marmoria, jotka kaikki rahdattiin paikalle härkien vetämissä kärryissä kahdesta kivilouhoksesta vajaan kahdenkymmenen kilometrin päästä.

Katedraaleja koristeltiin paholaismaisilla kiviveistoksilla, joiden tehtävä oli ehkä pitää pahat henget loitolla.
Kivien kuljetus lohkaisi yleensä ison osan katedraalin rakennusbudjetista. Kuljettamisen helpottamiseksi kivet muotoiltiin alustavasti jo kivilouhoksella.
Rakennustyömaan kirjanpidosta käy ilmi, että paikalliselta kivilouhokselta kuljetettiin 12 000 kärryllistä kiviä joka vuosi noin kolmen vuoden ajan.
Se tarkoittaa keskimäärin yhtä kärryllistä neljännestunnin välein.
Raskaita kivikuormia kuljetettiin vesitse aina, kun se vain oli mahdollista.
Esimerkiksi Kaakkois-Englannissa sijaitseva Canterburyn katedraali on rakennettu kivistä, jotka on tuotu Englannin kanaalin toiselta puolelta Normandiassa sijaitsevasta Caenista asti.
Katedraali oli ikuisuusprojekti
Ilman esimerkiksi kulkutautien, nälänhätien tai sotien aiheuttamia viivytyksiä katedraali saatettiin hyvällä onnella saada valmiiksi yhden tai kahden sukupolven aikana.
Usein rakentaminen kesti kuitenkin 200–300 vuotta, joskus jopa kauemmin.
Esimerkiksi vuonna 1905 valmis-tuneen Bristolin katedraalin peruskivi muurattiin jo vuonna 1218.
Kölnin tuomiokirkkoa rakennettiin Saksassa peräti 632 vuotta. Katedraalin rakentaminen aloitettiin jo vuonna 1248, mutta se oli satoja vuosia keskeneräinen ja valmistui vasta vuonna 1880.
Sitä on kuitenkin ollut pakko korjata jo moneen otteeseen, ja kölniläiset sanovatkin, että sinä päivänä, kun työt tuomiokirkolla päättyvät, tulee maailmanloppu.
Keskiajalla suurten kirkkojen valmistumista hidastivat monenlaiset tekijät. Yksistään senaikaiset rakennusaineet ja -tekniikat ja koneiden puuttuminen pakottivat pitämään työtahdin nykymittapuulla arvioituna melko maltillisena.
Yksin kalkkilaastin kuivuminen saattoi kestää vuosia, mikä pitkitti muuraustyötä. Merkittävin rakennushankkeiden kestoon vaikuttanut tekijä oli silti raha: työt jouduttiin keskeyttämään, kun varat loppuivat.
Työntekijöitä voitiin palkata ja uusia rakennusaineita hankkia vasta, kun rahoitus oli saatu taas kuntoon.
Useimmat kirkkotyömailla uurastaneet työntekijät olivat lähiseudun asukkaita, joilla ei välttämättä ollut erikoistaitoja.

Barcelonan La Sagrada Família -katedraali on yhä kesken, vaikka sen rakentaminen aloitettiin jo vuonna 1882.
Keskeneräinen katedraali on Barcelonan maamerkki
Katedraalien rakentamisen pitkittyminen ei ollut vain keskiajan ongelma. Esimerkiksi La Sagrada Família -katedraalin rakentaminen Barcelonaan on kestänyt jo noin 140 vuotta.
Kiistellyn kirkon suunnitteluun osallistui useita arkkitehteja, ja sen tyylistä käytiin kiivasta keskustelua.
Tyyli selkeni vasta, kun vastuu kirkon suunnittelusta ja rakennuttamisesta annettiin Antoni Gaudílle. Uusgoottilainen luomus pursuaa luonnon symboliikkaa. Siihen on määrä tulla kolme julkisivua ja niihin kuhunkin neljä tornia, ja lisäksi 170 metrin korkuinen keskitorni.
Gaudí kuitenkin kuoli vuonna 1926 jäätyään raitiovaunun alle, ja hänen piirroksensa ja mallinsa paloivat sisällissodan aikana vuonna 1936.
Sittemmin rakentaminen on keskeytynyt useasti, ja valmiina on vasta kaksi julkisivua.
Rakentamista johtivat kuitenkin yleensä ammattitaitoiset kirkonrakentajat. Vastuuhenkilöt olivat arvonsa tuntevia ammattilaisia. Jos he eivät saaneet haluamaansa palkkaa, he irtisanoutuivat, sillä he tiesivät saavansa saman tien työtä jollakin toisella rakennustyömaalla.
Kirkkorakentamisen ammattilaiset kiersivät Eurooppaa töiden perässä ja muuttivat sinne, missä oli käynnissä kirkonrakennushanke.
Matkustavat mestarit selittävät osaltaan sen, miksi useimmat Länsi-Euroopan goottilaiset katedraalit muistuttavat toisiaan. Gotiikka ei sinänsä ole yhtenäinen tyylisuunta, vaan siinä on aina nähtävissä paikallisia erityispiirteitä.
Historioitsija Richard Jonesin Lontoon Westminster Abbey -katedraalin arkistoista löytämän tiedon mukaan kirkkoa rakensi vuonna 1253 keskimäärin 300 henkilöä.
Suurkirkko pystytettiin verrattain pienellä joukolla, vaikka mukaan laskettaisiin myös kivilouhosten työntekijät ja rakennusmateriaalien alihankkijat.
Englannin kuningas tuki Westminster Abbeyn rakentamista, mikä merkitsi varmasti tiettyä taloudellista turvallisuutta.
Siksi työmaalla tuskin oli tarvetta pihistellä työvoiman tai rakennusmateriaalien hankinnan suhteen. Työn etenemiseen vaikutti myös vuodenaika. Ulkotöitä voitiin tehdä yleensä vain huhtikuun alusta lokakuun alkuun.
Talveksi muurit peitettiin oljilla ja eläinten lannalla, jotta puolikostea laasti ei jäätyisi. Talvisin viimeisteltiin sisätiloja.
Joskus pelkkä estetiikka ei riittänyt
Rakentaminen ei aina sujunut ongelmitta. Apotti Sugerin tapaan monet kirkonrakentajat vannoivat geometrisen tasapainon nimeen ja uskoivat, että jos geometrian sääntöjä noudatetaan, rakennuksesta tulee väistämättä vakaa.
Tästä periaatteesta johtuneet ongelmat aiheuttivat vakavia onnettomuuksia.
Monen kirkon torni tai katto romahti ja seinämuurit kaatuivat joko jo rakennusaikana tai pian valmistumisen jälkeen.

Keskiajan katedraalien rakentajat käyttivät apunaan geometrisia periaatteita ja mittakaavamalleja.
Ranskalainen keskiajan tuntija Georges Duby on arvioinut, että 17 prosenttia kaikista keskiaikaisista katedraaleista on jossain vaiheessa kärsinyt sortumista.
Esimerkiksi kaikkien aikojen korkeimman goottilaisen kirkon, ranskalaisen Beauvais’n katedraalin, kuori eli kirkkosalin päässä oleva alttaritila, romahti osittain vuonna 1282, ja sen 89 metrin korkuinen torni luhistui vuonna 1571.
Kirkossa ei nykyäänkään ole tornia.
Katedraalit yhdistivät Eurooppaa
Nykypäiviin asti säilyneet goottilaiset katedraalit ovat raskaan työn ja taloudellisten uhrausten muistomerkkejä. Vaikka mittavat rakennushankkeet vaativat suuria ponnistuksia ja uhrauksiakin, niillä oli myös paljon myönteisiä vaikutuksia.
Kirkon rakentaminen edisti yhteisöllisen identiteetin muodostumista ja yhdisti kaupunkien eri väestöryhmä. Kun sukupolvi toisensa jälkeen osallistui katedraalin rakentamiseen, syntyi jatkuvuutta, joka loi aivan uutta yhteisöllisyyttä.
Katedraalit ovat eurooppalaisen kulttuurin tuotteita, mutta toisaalta ne myös loivat eurooppalaista kulttuuria.
Keskiajan monumentaaliset goottilaiset katedraalit eivät olekaan pelkästään katolisen kirkon mahdin symboleita, vaan ne ovat yhtä tärkeä osa Euroopan yhteistä kulttuurihistoriaa kuin pyramidit ovat osa Egyptin historiaa.