Bob Marshall/Caithness Broch Project

Rakennushanke ratkoo ylämaan tornien arvoitusta

Miksi Skotlantiin on rakennettu yli 700 ikkunatonta kivitornia? Erikoinen rakennushanke valottaa noin 2 000 vuotta vanhaa arvoitusta.

Skotlannin pyöreät umpitornit tunnetaan nimellä broch, ja niitä on löydetty yli 700 – useimmat tosin ovat romahtaneet tai suurin osa kivistä on uusiokäytetty. Torneista yli 500 sijaitsee rannikolla mutta eivät kaikki.

Brochit ovat olleet arvoitus jo satoja vuosia, eikä niiden käyttötarkoituksesta vallitse vieläkään yksimielisyyttä. Osa pitää niitä puolustuslinnoituksina, toisten mielestä ne ovat olleet keskusvallan tukikohtia. Kolmannen selityksen mukaan brochit ovat paikallispäälliköiden asumuksia.

Nyt arkeologeista ja insinööreistä koostuva ryhmä aikoo rakentaa ensimmäisen brochin yli 2 000 vuoteen. Hankkeen toivotaan johdattavan tutkijat rakennusten merkityksen jäljille.

VIDEO: KURKISTA BROCHIN SISÄLLE

13 metriä korkeita jättejä

Tornien muurin paksuus on alaosasta yleensä viisi metriä, mutta 13 metrin korkeudella eli huipulla seinät ovat merkittävästi ohuemmat. Torneissa ei ole ikkunoita, mutta useita niistä ympäröi kehämuuri. Brocheilla on joitakin yhteisiä piirteitä, mutta ne ovat muuten rakenteeltaan hyvin erilaisia.

Suuri määrä asiantuntijoita ja vapaaehtoisia on juuri julkaissut Caithness Broch -hankkeen piirustukset. Rakentamisen on määrä alkaa vuonna 2023.

”Haluamme jäljitellä hyvin monenlaisia brochien piirteitä kaikkialta Skotlannista, joten rakennus ei ole tarkka kopio mistään tietystä broch-linnoituksesta”, selittää hankkeen johtaja Iain Maclean.

Hän lisää:
”Osat rakennuksesta, kuten katto ja lattioiden rakenne, ovat perusteltuja arvauksia tai oletuksia, koska niitä ei ole säilynyt.”