Manfred von Richthofen (1892–1918) oli ensimmäisen maailmansodan ylittämätön lentäjä-ässä. Nuori aatelismies tunnettiin herrasmiehenä, jota kunnioittivat niin ystävät kuin vihollisetkin.
Lue Punaisen paronin koko tarina alta aina Saksan ilmavoimiin värväytymisestä kansallissankarin asemaan nousuun saakka.
Manfred von Richthofenin onni oli kääntymässä 21. huhtikuuta 1918 kello 11.45. Hän lensi punaisessa Fokker Dr 1 -koneessaan länsirintaman yläpuolella Sommen kohdalla ja yritti saada brittiläisen Sopwith Camelin tähtäimeensä.
Sopwith Camelin lentäjä Wilfred May oli huomannut, että häntä vainoava kone oli kirkkaan punainen. May ymmärsi, että hänen kannoillaan oli itse Punainen paroni.
Von Richthofen oli saavuttanut urallaan 80 ilmavoittoa, joten hän johti kirkkaasti ensimmäisen maailmansodan ”lentäjä-ässien” kunniataulukkoa. Punaiseksi maalattua konetta lentävä aatelissuvun vesa oli saksalaisille
”Punainen taistelulentäjä”, mutta britit ja ranskalaiset tunsivat hänet nimellä ”Punainen paroni”.
May lähti epätoivoiseen syöksyyn. Hän oikaisi vasta lähellä maanpintaa ja alkoi puikkelehtia puiden latvoissa karistaakseen vainoojansa.
Hän selvisi. Punaisen paronin voitot jäivät iäksi 80:een.
Kesyankat maalitauluina
Manfred von Richthofen oli synnynnäinen metsästäjä. Hänen äitinsä Kunigunde von Richthofen kirjoitti asiasta näin:
”Vietimme lomia maaseudulla anoppini luona. Manfred rakasti metsästämistä, ja eräänä päivänä hänen oli aivan pakko päästä metsälle. Hän oli saanut ensimmäisen ilmakiväärinsä, ja sillä hän sitten ampui läheisessä lammessa asuvia anopin kesyjä ankkoja.”
Manfred von Richthofen syntyi saksalaiseen aatelisperheeseen Breslaussa vuonna 1892 ja kuoli Ranskan rintamalla 25-vuotiaana vuonna 1918.
Metsästyksestä tuli von Richthofenin lempilaji. Kahden veljensä kanssa hän metsästi villisikoja, kauriita ja visenttejä perheensä asuinseuduilla Sleesian suurissa metsissä nykyisen Puolan alueella.
Von Richthofenin perhe kuului preussilaiseen aatelissukuun, jonka miehet olivat palvelleet armeijassa, ja Manfredkin lähetettiin 11-vuotiaana kadettikouluun. Hän päätyi aselajeista arvostetuimpaan, ratsuväkeen.
Fokker Dr 1 vs Sopwith F1 Camel
Erilaiset koneet olivat tasavertaisia taistelussa
Saksan Fokker Dr 1: Pieni ja ketterä
- Lentokorkeus: 8 300 m
- Nopeus: 190 km/h
- Moottorin teho: 110–160 hv
- Siivet: 7,2 m/18,7 m2
- Toiminta-aika: 1 h 30 min
- Tyhjäpaino: 491 kg
- Paino lastattuna: 686 kg
Liittoutuneiden Sopwith F1 Camel: Iso ja vahva
- Lentokorkeus: 7 315 m
- Nopeus: 194 km/h
- Moottorin teho: 110–170 hv
- Siivet: 8,53 m/21,5 m2
- Toiminta-aika: 2 h 45 min
- Tyhjäpaino: 475 kg
- Paino lastattuna: 711 kg
Punainen paroni aloitti tiedustelijana
Pian sodan syttymisen jälkeen ratsuväki osoittautui vanhanaikaiseksi ja tarpeettomaksi. Aseiden, erityisesti konekiväärien, kehitys pakotti miehet laskeutumaan hevosten selästä ja suojautumaan juoksuhautoihin.
Von Richthofen hakeutui vastaperustettuihin ”ilmataisteluvoimiin”. Hänet koulutettiin ensin tiedustelijaksi ja sitten pommittajaksi kaksipaikkaiseen koneeseen.
Vuonna 1917 kirjoittamassaan omaelämäkerrassa Der Rote Kampfflieger (Punainen hävittäjäkone) von Richthofen kuvaili ensimmäistä lentoaan näin:
”Ajoimme lentokentälle, ja minä istuuduin ensimmäistä kertaa lentokoneeseen. Potkurin ilmavirta häiritsi minua suunnattomasti, enkä saanut lentäjää ymmärtämään itseäni.
Tuuli vei kaiken mennessään. Jos otin paperin käteeni, se katosi. Päähineeni sujahti tiehensä, kaulahuivini löystyi liikaa, takkini ei ollut riittävän hyvin napitettu. Lyhyesti sanottuna, tunsin oloni hyvin epämiellyttäväksi.
Ennen kuin tajusin, mitä tapahtui, lentäjä työnsi kaasuvivun eteen ja kone alkoi vieriä. Liikuimme nopeammin ja nopeammin. Tartuin lujasti ohjaamon seiniin. Yhtäkkiä tärinä loppui, kone oli ilmassa ja maa tippui pois allani.”
Von Richthofen oli löytänyt elementtinsä.
Lentäjät toivat tietoa taivaalta
Tiedustelijoiden tehtävänä oli vakoilla vihollisen asemia taivaalta. He valokuvasivat ja kartoittivat asevarastojen ja tykistöpatterien sijaintia ja tarkkailivat joukkojen liikkeitä.
Niiden perusteella voitiin päätellä, suunnitteliko vihollinen hyökkäystä tai mihin omien olisi parasta hyökätä. Niinpä molemmat osapuolet lähettivät taivaalle myös hävittäjiä pudottamaan vastustajan tiedustelijoita.
Von Richthofen ei tyytynyt tiedustelijan tehtävään, vaan joulukuussa 1915 hän suoritti taistelulentäjän kokeen. Seuraavan vuoden hän lenteli kuitenkin vielä pääasiassa itärintaman yllä takapenkillään tiedustelija, joka pudotti pommeja venäläisten rautatieasemille.
Von Richthofen hyökkäsi myös venäläisten ratsuväkiosastojen kimppuun ampuen heitä matalalta konekivääreillään.
VIDEO: Fokker Dr 1 lennossa
Vanha mestari opetti uutta
Von Richthofen haki siirtoa länsirintamalle, koska hän halusi ilmataisteluihin brittiläisiä ja ranskalaisia lentäjiä vastaan. Hän sai paikan Saksan tuolloin parhaan lentäjä-ässän, Oswald Boelcken, yksiköstä. Boelcken saaliiksi jäi 40 pudotusta, ennen kuin hän itse menehtyi.
Von Richthofen oli siis saanut oppinsa ilmasodan mestarilta, ja niin hän alkoikin pudottaa vihollisia toisensa perään. Hänen maineensa kasvoi etenkin hänen 11. ilmavoittonsa myötä. 23. marraskuuta 1916 brittiläinen lentäjä-ässä majuri Lanoe George Hawker johti kolmen taistelukoneen ryhmää.
Britit hyökkäsivät saksalaisten tiedustelukoneiden kimppuun 3 000 metrin korkeudella. Britit menivät kuitenkin ansaan: von Richthofen ja kaksi muuta saksalaispilottia pudottautuivat korkealta valtavalla nopeudella ja hyökkäsivät täysin yllättäen brittien niskaan.
Brittipilotit Andrews ja Saunders joutuivat kuulasateeseen, mutta he pysyivät yhä ilmassa. Hawker kävi taisteluun von Richthofenin kanssa mies miestä vastaan.
Punainen paroni kuvaili pitkän ”koiratappelun” loppua: ”Noin sadan metrin korkeudessa hän yritti paeta lentämällä rintamaa kohti siksakkia tehden koneestaan vaikean maalin. Se oli ensimmäinen suotuisa hetkeni. Seurasin häntä 30–50 metrin korkeudessa tulittaen koko ajan.
Englantilaisen täytyi pudota. Mutta aseeni jumiutuminen melkein riisti minulta tuon voiton. Vastustajani putosi luodin osuttua häntä päähän 50 metriä etulinjamme taakse.”
Von Richthofen laskeutui lähelle maahan syöksynyttä konetta. Hän oli pudottanut majuri Lanoe George Hawkerin. Tämä oli tunnettu sotasankari ja lentäjä, jolle oli myönnetty Viktorian risti, brittien korkein sotilasansiomerkki.
Von Richthofen tutki koneen tuhoutunutta puurunkoa ja repeytynyttä kangasta ja irrotti taskuveitsellään sarjanumeron 5964 kuin metsästäjä, joka vie ylpeänä kotiin kaatamansa hirven sarvet.
Boelcke pudotti 40 viholliskonetta, ennen kuin hänet pudotettiin 1916.
Von Richthofenin oppi-isä keksi ”koiratappelut”
Vuonna 1914 ei tiedetty, miten sotaa käytäisiin ilmassa. Oswald Bölcke, Richthofenin eskaaderinjohtaja, kirjoitti 1916 ilmasodan perusteet.
- Hyökkää aina niin, että aurinko on selkäsi takana.
- Suorita aloitettu hyökkäys aina loppuun asti.
- Ammu vain lähietäisyydeltä ja vain vihollisen ollessa hyvin näkyvissä.
- Älä päästä vihollista silmistäsi, vaan varaudu harhautuksiin.
- Hyökkää aina takaapäin.
- Jos vihollinen syöksyy sinua kohti, käänny ja ryhdy vastahyökkäykseen.
- Pidä pakoreitti mielessäsi aina ollessasi vihollisen alueen yläpuolella.
- Suorita eskaaderihyökkäykset neljän tai kuuden koneen ryhmissä. Kun hyökkäys kehittyy koiratappeluksi, pidä huoli, ettei liian moni omista koneista käy saman vihollisen kimppuun.
Kirjavien koneiden lentävä sirkus
- pudotuksensa jälkeen luutnantti von Richthofenista tehtiin Jagdgeschwader Nr 1 -eskaaderin komentaja. 24-vuotias von Richthofen puhkui itseluottamusta ja halusi tehdä itsensä alaisilleen helposti havaittavaksi, joten hän päätti maalata koneensa tulipunaiseksi.
“Richthofen oli kova vastustaja, mutta ei koskaan piittaamaton.” Brittihistorioitsija H.A. Jones
Eskaaderin muut lentäjät pelkäsivät, että punainen väri tekisi von Richthofenin koneesta helpon maalitaulun. Jo tuolloin monet brittiläiset lentäjät suorastaan hinkuivat päästä pudottamaan kuuluisan saksalaisen lentäjä-ässän saavuttaakseen itse mainetta ja kunniaa.
Eskaaderi ei saanut johtajaansa pyörtämään päätöstään ja pidättäytymään perinteisissä väreissä, jotka olivat liila alapuolella ja oliivinvihreä yläpuolella, joten muutkin lentäjät päättivät maalata omat koneensa riemunkirjavilla väreillä.
Näin he voisivat ainakin hämmentää vihollista kaoottisissa ilmataisteluissa. Sanoilla leikittelyä rakastava brittilehdistö alkoi pian kutsua taitavia saksalaislentäjiä värikkäissä koneissaan nimellä ”Punaisen paronin lentävä sirkus”.
Myös vastapuolella alettiin pian koristella lentokoneita kirkkailla väreillä: monet brittilentäjät maalasivat koneensa nokan punaiseksi merkiksi siitä, että he jahtasivat Punaista paronia.
Astu sisään Fokker Dr 1:een
Lentäjät säiden armoilla
Saksan Fokker Dr 1
- Konekivääri pystyi ampumaan 400–600 laukausta minuutissa. Aluksi se sijaitsi ylimmällä siivellä, jolloin tähtääminen oli lähes mahdotonta. Vuonna 1915 keksittiin tahdistettu konekivääri, jonka saattoi asentaa potkurin taakse.
- Tähtäimet olivat vain rautalankaa, joten ase ei ollut yhtä tarkka kuin Sopwith Camelissa. Toisaalta sitä oli helpompi käyttää nopeissa lentoliikkeissä kuin Sopwith Camelin keskittymistä vaativaa kiikaritähtäintä.
- Liipaisimet olivat ohjaussauvassa.
- Nopeutta mitattiin suhteessa ympäröivään ilmaan.
Liittoutuneiden Sopwith F1 Camel
- Konekivääri pystyi sodan loppuvaiheessa ampumaan 1 000 laukausta minuutissa. Vuonna 1915 britit oppivat tahdistetun konekiväärin periaatteen tutkimalla saksalaiskonetta, joka oli tehnyt hätälaskun brittien puolelle.
- Kiikaritähtäin Aldis gunsight oli erittäin tarkka. Sen kautta katsottuna kohde näytti kuitenkin olevan todellista kauempana, joten yhteentörmäyksiltä ei aina vältytty.
- Liipaisimet olivat ohjaussauvassa.
- ”Blip switch” kytki sytytyksen päälle ja pois, joten lentäjä saattoi säätää moottorin tehoa laskua varten.
Paronia pidettiin herrasmiehenä
Vaikka lukuisat vastustajat olivat valmiita panemaan henkensä alttiiksi pudottaakseen Punaisen paronin, he puhuivat hänestä harvoin pahaa.
Pikemminkin häntä ihailtiin ja pidettiin herrasmiehenä. Brittiläinen historioitsija H. A. Jones kuvaili Punaista paronia näin:
”Von Richthofen oli kova vastustaja mutta aina huomaavainen. Hän oli kohtelias ja ystävällinen vastustajilleen, jotka hän pakotti laskeutumaan ja antautumaan vangiksi. Ilmassa hän ei kuitenkaan antanut armoa.”
Von Richthofen kertoi itse, kuinka hän oli hyökännyt brittiläisen tiedustelukoneen kimppuun ja tämän kone oli syttynyt palamaan. Brittipilotin ja tiedustelijan oli pakko tehdä hätälasku.
”Tunsin myötätuntoa vastustajaani kohtaan ja olin tyytynyt pakottamaan hänet laskeutumaan, enkä pudottanut häntä.” Laskeuduttuaan lentäjät tervehtivät toisiaan ”kuin urheilijat”.
Brittien tehottomat yöpommitukset
Brittien paras yritys vahingoittaa Punaista paronia oli öinen pommituslento, jonka kohteena oli von Richthofenin eskaaderin tukikohta. Pommitus liittyi huhtikuussa 1917 suoritettuun suureen maahyökkäykseen, joka tunnetaan Arrasin toisena taisteluna.
Ympärysvallat yrittivät murtaa saksalaisten linjat, ja brittien lentokoneiden piti hyökätä tärkeisiin kohteisiin saksalaisten selustassa ja raivata tietä hyökkäykselle.
Yksi kohteista oli von Richthofenin lentotukikohta. Von Richthofenilla oli tuolloin tilillään jo yli 40 pudotusta, ja hänen ”lentävä sirkuksensa” herätti pelkoa briteissä ja ranskalaisissa.
Britit lähettivät huhtikuun 5. päivänä 18 yöpommittajaa rintaman ylle. Von Richthofen juhli tuolloin miehineen useita peräkkäisiä pudotuksiaan.
He olivat tukikohdan messissä, kun saksalaiset tiedustelijat soittivat rintamalta ja varoittivat von Richthofenia tukikohdan suuntaan lentävistä pommikoneista: ”Englantilaiset tulevat!"
Von Richthofen keskeytti juhlat ja varusti miehensä konekiväärein. Vain yksi pommikone löysi kohteensa yön pimeydessä, ja se sai vastaansa kivääritulta.
Sekä ihmiset että tukikohta varusteineen säilyivät vahingoittumattomina. Brittitiedustelija pudotti kyllä pomminsa lentopaikan ylle, mutta saksalaiset lentäjät, mekaanikot ja tiedustelijat olivat jo ehtineet suojaan.
”Ystävämme ilahdutti meitä kauniilla ilotulituksella”, kirjoitti von Richthofen, joka piti öisiä ilmapommituksia merkityksettöminä. Seuraavana yönä brittien pommikoneet tulivat uudestaan.
Pommit pudotettiin kuitenkin juurikaan tähtäämättä. Yksi tosin räjähti vain muutaman metrin päässä kirkkaanpunaisesta lentokoneesta, mutta Punaisen paronin kone säilyi vahingoittumattomana.
Lentokoneet kehittyivät huimasti
Huhtikuu 1917 oli kovaa aikaa ympärysvaltojen ilmavoimille. Britannian lentäjistä ja tiedustelijoista kolmannes ammuttiin tai pakotettiin alas, ja britit menettivät 316 lentäjää.
Von Richthofenin ilmavoittojen määrä nousi 32:sta 52:een, ja pelkästään 13. huhtikuuta hän ampui alas kolme viholliskonetta.
Näin kävi, koska tuohon aikaan saksalaisilla oli parempia lentokoneita kuin briteillä ja ranskalaisilla. Sodan puhjettua kesällä 1914 lentokoneiden kehityksessä oli edistytty aimo harppauksin, ja molemmat osapuolet olivat lähettäneet taivaille jatkuvasti uusia ja parempia koneita saadakseen yliotteen.
Koneen nopeus ja käsiteltävyys olivat luonnollisesti avainasemassa. Varma tie voittoon oli päästä lähestymään vihollista takaa, jotta hänet sai turvallisesti tähtäimeen.
Niinpä kone, jolla pystyi lentämään pienintä ympyrää, pääsi nopeimmin vastustajan taakse hyviin ampuma-asemiin. Myös koneen nousunopeus oli tärkeä seikka.
Joillain ensimmäisen maailmansodan koneilla noustiin jopa kahdeksaan kilometriin. Sillä, joka lensi korkeimmalla, oli paras näkyvyys ja mahdollisuus syöksyä hyökkäykseen. Lisäksi muuten ylivoimaista vastustajaa saattoi paeta lentämällä vastustajan lakikorkeutta korkeammalle.
Etujen ja haittojen välillä oli haettava tasapainoa. Raskas kone oli toki hidas mutta toisaalta vakaa ampuma-alusta. Kevyt kone oli nopea ja ketterä, mutta sitä oli vaikeampi hallita.
Konetta, jossa olisivat yhdistyneet vain kaikki edut, ei kerta kaikkiaan pystytty rakentamaan.
Esimerkiksi brittien Sopwith Camel nousi 12 minuutissa kolmeen kilometriin, sai voimansa 130 hevosvoiman moottorista ja saattoi lentää suoraan 200 kilometrin tuntivauhtia.
Fokker Dr 1 lensi hieman hitaammin, 190 km/h, mutta sen nousunopeus oli huomattavasti suurempi: kolme kilometriä seitsemässä minuutissa. Molemmat koneet olivat kuitenkin ketterimpiä siihen asti rakennetuista koneista.
Paroni selvisi pudotuksesta
Heinäkuussa vuonna 1917 von Richthofen oli pudottanut tai pakottanut laskuun 57 viholliskonetta. Heinäkuun 6. päivä hän joutui itse kokemaan saman.
Brittien FE2d-koneet pommittivat saksalaisia joukkoja, ja von Richthofen lensi paikalle ryhmänsä kanssa ampuakseen pommikoneet alas. Britit kävivätkin vastahyökkäykseen, sillä FE2d-koneissa oli takana työntöpotkuri ja edessä saattoi käyttää konekiväärejä.
”Pahinta oli, että isku vaikutti näköhermooni ja olin täysin sokeutunut.” Punainen paroni.
Suoraan kohti lentävät britit alkoivat tulittaa von Richthofenia jo kaukaa. ”Yhtäkkiä sain iskun päähäni! Minuun oli osuttu! Hetken aikaa koko ruumiini oli lamaantunut. Käteni putosivat sivuille ja jalkani roikkuivat ohjaamossa. Pahinta oli, että isku vaikutti näköhermooni ja olin täysin sokeutunut.”
Von Richthofenin kone lähti syöksyyn. Hän uskoi jo kaiken olevan ohi, mutta sammutti silti vaistomaisesti kuumana hehkuvan moottorin, jotta se ei sytyttäisi polttoainetta tuleen.
Silloin hän tuli tolkkuihinsa ja sai näkönsä takaisin. Ensimmäiseksi hän näki korkeusmittarin, joka näytti 800 metriä. Sitten hän käynnisti koneen uudestaan.
Kaksi hänen miehistään lensi hänen rinnallaan valmiina puolustamaan johtajaansa. Vihollinen olisi hyvinkin saattanut lähteä seuraamaan syöksyvää konetta varmistaakseen, että se todella putosi.
Jotkut lentäjät olivat näet ottaneet tavakseen syöksyä maata kohti kuin osuman saaneena voidakseen siten irtautua taistelutilanteesta. Vihollinen ei kuitenkaan seurannut von Richthofenia, ja hänen onnistui laskeutua lähelle saksalaisten etuvartiota.
Luoti oli repäissyt kymmenen sentin haavan hänen ohimoonsa. Lääkärit saivat kursittua haavan lähes kasaan, mutta pieni osa luuta jäi vielä näkyviin. Jotain oli kuitenkin tapahtunut.
Toipumisloman aikana von Richthofenin äiti oli huomannut, että Manfred oli ollut sulkeutunut ja ärtyisä. Poissa oli hänen yleensä suruton ja avoin poikansa. Silti paroni oli johtamassa miehiään jo vajaan kolmen viikon kuluttua.
Viidellä pudotuksella ässäksi
Ranskalainen ässä oli heikko lentäjä
René Fonck, Ranska. Taistelulentäjä 1914–1918. Selvisi sodasta.
René Fonck oli ranskalaisten ässien huippu, joka ampui alas 75 saksalaiskonetta. Hän oli lentäjänä vain keskinkertainen mutta toimi järjestelmällisesti ja ampui tarkasti.
Fonck oli yksi harvoja lentäjiä, jotka selvisivät hengissä vuodesta 1914 sodan loppuun asti. Hän aloitti tiedustelulennoilla ja teki ensimmäisen pudotuksensa taistelijana elokuussa 1916.
Brittien paras oli puolisokea
Edward Mannock, Britannia. Taistelulentäjä 1917–1918. Kuoli lennolla.
Edward Mannock pudotti noin 65 viholliskonetta, vaikka hänen toinen silmänsä oli sokea. Kun Punainen paroni ammuttiin alas huhtikuussa 1917, Mannock puuskahti:
”Toivottavasti se sika paloi koko matkan alas.” Kolme kuukautta myöhemmin Mannock koki saman kohtalon, kun hän oli lentämässä matalalla saksalaisten juoksuhautojen yllä.
Göring tuli paroniksi paronin paikalle
Hermann Göring, Saksa. Taistelulentäjä 1915–1918. Selvisi sodasta.
Valtakunnanmarsalkka ja Luftwaffen johtaja toisessa maailmansodassa menestyi jo ensimmäisessä maailmansodassa lentäjänä. Hän pudotti 22 viholliskonetta.
Göring nimettiin seuraamaan Wilhelm Reinhardia, joka oli ehtinyt johtaa Jagdstaffel 1:tä vain viikon von Richthofenin kuoleman jälkeen ennen kuin menehtyi koelennolla 3. heinäkuuta 1918.
Richthofen ei ollut koskaan entisensä
Von Richthofen jatkoi ilmataisteluja. Huhtikuun 20. päivänä vuonna 1918 hän ampui alas kaksi Sopwith Camelia, ja laskeuduttuaan tukikohtaansa hän sanoi mieli korkealla: ”Voi taivas sentään, 80 on sentään kunniallinen määrä!”
Seuraavana päivänä hänen onnensa kääntyi. Kello 11.45 hän istui koneensa ohjaimissa Sommen yläpuolella. Brittiläinen lentäjä Wilfred May oli juuri välttänyt von Richthofenin konekivääritulen syöksymällä kohti maata ja puikkelehtimalla rinteiden ja puunlatvojen välissä.
Manfred von Richthofen haudattiin kuolinpaikallaan Bertanglesissa Ranskassa, mutta hän sai valtiolliset hautajaiset vuonna 1925 Berliinissä. Vuonna 1975 hänen nimensä hakattiin vielä sukuhaudalle Wiesbadenissa.
Juoksuhaudoissa australialaiset sotilaat jäivät tuijottamaan matalalla lentäviä koneita. Ensimmäinen oli selvästi pulassa ja mutkitteli edestakaisin oikealle ja vasemmalle punaisen kolmitason konekiväärien nakuttaessa armotta takaapäin.
Silloin sotilas Cedric Popkin päätti kokeilla onneaan. Hän latasi Vickers-konekiväärinsä ja nosti piipun kohti taivasta. Kun Punainen paroni vilahti tähtäimessä, Popkin avasi tulen.
Von Richthofeniin osui yksi luoti. Se murskasi hänen yhdeksännen oikeanpuoleisen kylkiluunsa ja porautui rintakehän läpi. Hän menetti tajuntansa muutamassa sekunnissa, ja kolmitaso putosi kuin kivi.
Hetken kuluttua tarunhohtoinen kone lojui siipi maassa vihollisen maaperällä. Sotahistorian kuuluisin lentäjä oli kuollut.