Ydinvoimalla onnistuttiin tuottamaan sähköä ensimmäisen kerran 20. joulukuuta 1951, kun yhdysvaltalainen EBR-ydinreaktori sytytti valon neljään hehkulamppuun.
Alkuun sähkön tuotantomäärä oli siis melko vähäinen, mutta pian reaktorilla pystyttiin tuottamaan riittävästi sähköä valaisemaan koko Idahon autiomaassa Yhdysvalloissa sijainnut voimalaitos.
Ajatus sähkön tuottamisesta ydinenergialla syntyi jo vuonna 1932, jolloin fyysikko Ernest Rutherford keksi, että litiumatomin halkaisussa vapautui valtava määrä energiaa.
Eturivin fyysikot, kuten Albert Einstein ja Niels Bohr, suhtautuivat kuitenkin melko epäillen mahdollisuuteen kesyttää niin valtavia voimia hyödynnettäväksi esimerkiksi sähköntuotannossa. Siitä huolimatta monet tutkijat työskentelivät 1930-luvulla atomienergian valjastamiseksi hyötykäyttöön
Yksi heistä oli Otto Hahn, joka havaitsi vuonna 1938, että uraanin fissiossa (atomin ytimen hajoaminen, toim.) vapautui energiaa miljoonia kertoja enemmän kuin tavallisessa palamisessa. Yhdysvalloissa rakennettiin tämän jälkeen useita ydinreaktoreita, joiden tarkoitus oli lähinnä tuottaa plutoniumia maan ydinaseohjelmaan.
Kansa sai ydinsähköä ensimmäisenä Venäjällä
Toisen maailmansodan jälkeen etenkin Yhdysvalloissa, Britanniassa ja Neuvostoliitossa alettiin tutkia enemmän myös ydinvoiman käyttämistä rauhan ajan tarkoituksiin.
Yhdysvaltain presidentti Dwight D. Eisenhower painotti kuuluisassa puheessaan YK:n yleiskokouksessa tarvetta ydinvoiman hyödyntämiseen ”rauhanomaisesti” esimerkiksi sähköntuotantoon.
EBR I vastasi tarpeeseen pienimuotoisesti vuonna 1951, mutta ensimmäinen yleiseen verkkoon sähköä tuottava ydinvoimala avattiin Neuvostoliitossa, jossa Obninskin ydinvoimalaitos liitettiin sähköverkkoon vuonna 1954.
