Peter the Great: Creator of the old Russian empire (colour litho)

Venäjän keisari kävi timpurin opissa

Pietari Suuri haaveili tekevänsä Venäjästä maailmanmahdin, mutta se ei onnistuisi ilman laivastoa. Niinpä keisari tekeytyi tavalliseksi puusepäksi ja lähti Alankomaihin opettelemaan sotalaivojen rakentamista.

Pietari Suuri haaveili tekevänsä Venäjästä maailmanmahdin, mutta se ei onnistuisi ilman laivastoa. Niinpä keisari tekeytyi tavalliseksi puusepäksi ja lähti Alankomaihin opettelemaan sotalaivojen rakentamista.

Bridgeman

Timpurimestari Gerrit Claes Pool tarkasteli kiivasta hyörinää Alankomaiden suurimmalla telakalla, kun kaksi englantilaista kirvesmiestä lähestyi ja tiedusteli, olivatko huhut totta:

Pitikö paikkansa, että itse Venäjän keisari Pietari I työskenteli telakalla tavallisena kirvesmiehenä? Pool hymyili ja huikkasi miesryhmälle: ”Timpuri Pieter, autatko muita nostamaan palkkia.”

Yksi miehistä nyökkäsi ja lähti auttamaan miehiä, jotka yrittivät nostaa raskasta hirttä. Venäjällä 24-vuotiaan keisarin puhutteleminen suoraan olisi palkittu kuolemanrangaistuksella, mutta Pool tiesi, että hänellä oli lupa siihen.

Pietari oli loppukesästä 1697 saapunut Alankomaihin opettelemaan sotalaivojen rakentamista, eikä hän halunnut erikoiskohtelua. Ihmisten uteliaisuus oli tosin pilata opintomatkan jo alkumetreillä.

Sotalaivoja Ruotsin kukistamiseen

Kun Pietarista tuli Venäjän hallitsija vuonna 1682, hän oli vain 10-vuotias, ja aluksi hänen äitinsä Natalja Naryškina teki kaikki päätökset.

Vasta kun äiti kuoli vuonna 1694, 22-vuotias Pietari sai alkaa toteuttaa suunnitelmiaan. Takapajuinen Venäjä oli modernisoitava, ja maasta piti kasvattaa suurvalta, joka hallitsisi sekä maita että meriä.

Vain kaksi vuotta myöhemmin Pietari voitti ensimmäisen taistelunsa, kun hänen 145 000 sotilastaan ajoivat ottomaanit Asovin kaupungista idässä 600 kilometrin päässä Moskovasta Krimin niemimaalla.

Venäjän ensimmäinen sotilaallinen voitto 30 vuoteen oli mahdollinen vain siitä syystä, että maan piskuista laivastoa käytettiin viisaasti. 30 kaleeria ja proomua ja pienempää alusta tukkivat pääsyn satamaan ja sieltä pois, kun jalkaväki hyökkäsi.

Valloittaakseen koko Mustanmeren keisari tarvitsi kuitenkin uudenaikaisia sotalaivoja. Itämerellä venäläisillä oli edessään samanlainen haaste, sillä sitä hallitsivat ruotsalaiset mahtavilla linjalaivoillaan.

”Keisari haluaa ulkomaille vain huvittelemaan.” Itävaltalaisen vakoojan raportti, 1697

Pietari päätti kaikessa hiljaisuudessa tehdä matkan Eurooppaan taivutellakseen Euroopan maita liittymään ottomaanien vastaiseen liittoumaan ja opiskellakseen samalla laivanrakennusta maailman mahtavimmissa merenkulkuvaltioissa Alankomaissa ja Englannissa tehdäkseen Venäjästä suurvallan.

Tammikuussa 1697 Pietari valitsi 250 maanmiestään mukaan matkalle. Suunnitelmaa ei enää voinut pitää salassa, ja matka herätti hämmästystä.

Yksikään Venäjän hallitsijoista ei ollut matkustanut ulkomaille rauhan aikana, ja aatelistoa huolestutti se, kuka johtaisi maata sillä aikaa. Kukaan ei myöskään ymmärtänyt, mitä hyötyä matkasta olisi.

Itävaltalainen vakooja raportoi näin: ”Keisari haluaa lähteä ulkomaille vain huvittelemaan ilman sen tärkeämpää tarkoitusta.” Vakooja aliarvioi hallitsijan, joka oli päättänyt rakentaa Venäjälle sen ensimmäisen kunnollisen laivaston.

Onnistuakseen hänen oli matkustettava salanimellä, jotta aikaa ei hukkaantuisi loputtomiin audiensseihin ja päivällisiin kruunupäiden kanssa.

Keisari painui ulkomailla maan alle

Maaliskuussa Moskovasta lähti valtava rekisaattue kohti länttä. Siinä matkusti diplomaatteja, aatelisia, pappeja, tulkkeja, sihteereitä, muusikkoja, kokkeja, neljä kääpiötä, 70 sotilasta ja keisari, joka nyt kutsui itseään Pietari Mihailoviksi.

Pitkän ja hankalan matkan jälkeen Pietari saapui Alankomaiden rajalle elokuussa. Hän oli niin innoissaan, että hän osti heti jokiveneen ja purjehti etukäteen määränpäähänsä pienen seurueen kanssa.

Kahden miljoonan asukkaan Alankomaat oli kiehtonut Pietaria jo pitkään. Maassa oli rakennettu neljä tuhatta laivaa, ja se hallitsi maailmankauppaa.

Venäjällä työskenteleviltä alankomaalaisilta Pietari oli kuullut Zaandamin kaupungista, joka sijaitsi 15 kilometriä pohjoiseen Amsterdamista. Siellä tiettävästi valmistettiin vuodessa 350 laivaa, ja juuri sinne hän halusi.

Zaandamin laivanrakentajien kerrottiin olevan niin taitavia, että isokin laiva valmistui vain viidessä viikossa. Sunnuntaina 18. elokuuta Pietari seisoi pienen jokilaivansa perässä, kun se lopulta lipui yhteen Zaandamin kanavista.

Yhtäkkiä hän tunnisti läheisellä laiturilla seisovan miehen. Tämä oli Gerrit Kist, seppä, jonka Pietari oli tavannut, kun Kist oli työskennellyt Venäjällä.

Keisari halusi majoittua Kistin taloon, joten seppä joutui ajamaan ulos vuokralaisensa tehdäkseen tilaa arvovieraalle. Seuraavaksi Pietari hankki itselleen työkalut ja pestautui laivanrakentajan oppiin zaandamilaiselle telakalle.

Sitten ”Pietari Mihailov” uppoutui innokkaasti työhön. Pietari autteli kirvesmiehiä ja uteli innokkaana telakan timpurimestarilta niin parhaista puulaaduista kuin kokkapuun ihanteellisesta pituudestakin.

Työpäivän jälkeen hän vieraili perheissä, joiden sukulaisia oli töissä Venäjällä. ”Minä myös olen kirvesmies”, Pietari selitti ylpeänä. Eräänä päivänä hän osti soutuveneen ja tinki kuin aito alankomaalainen.

Vene maksoi 40 guldenia, ja kauppaa juhlistettiin krouvissa kannullisella olutta myyjän kanssa.

Vaikka Pietari oli majoittanut suurimman osan seurueestaan muihin kaupunkeihin ja hänellä oli Zaandamissa mukanaan vain seitsemän venäläistä, tieto hienosta vieraasta alkoi levitä.

Muutaman päivän kuluttua kaikki Zaandamissa olivat kuulleet ”erittäin tärkeästä henkilöstä”, joka oleskeli kaupungissa.

Hänen todellisen henkilöllisyytensä tiesi vain harva, joten kun Pietari eräänä päivänä jakoi pussillisen luumuja poikalaumalle eikä hedelmiä riittänyt kaikille, nämä alkoivat viskoa häntä mudalla, kivillä ja mädillä hedelmillä.

Pietari joutui pakenemaan Kolmen joutsenen krouviin ja lähettämään pormestarille viestin, jossa hän paljasti henkilöllisyytensä.

Pormestari julkisti heti määräyksen, jolla kiellettiin lähestymästä ”hienoa herraa, joka haluaa pystytellä tuntemattomana”.

Huhu Venäjän keisarin oleskelusta Zaandamissa levisi nopeasti Amsterdamiin ja Haagiin, joissa lyötiin vetoa huhun paikkansapitävyydestä. Jo viiden päivän päästä Pietari havaitsi Zaandamissa itseensä kohdistuvan kiinnostuksen kasvavan.

Kun hän oli pystyttänyt veneeseensä uuden maston ja oli aikeissa tehdä sillä koepurjehduksen, veneen ympärille kerääntyi yhtäkkiä lukuisia pienveneitä.

Kun hän nousi maihin, hän joutui pian keskelle sikäläisiä, jotka halusivat koskea häntä ja päästä juttelemaan hänen kanssaan. Kun hän vahingossa tönäisi yhtä heistä, muut huusivat: ”Hienoa, nyt sinut lyötiin ritariksi.”

Kun Pietari seuraavana päivänä lähti telakalle, kadut olivat täynnä uteliasta väkeä, ja osa jopa kipusi katoille nähdäkseen hänen tekevän töitä. Keisari päätti muuttaa rauhallisempaan paikkaan.

Alankomaat rakensi parhaat laivat

Ei ollut sattumaa, että Pietari Suuri matkusti juuri Alankomaihin opettelemaan laivanrakennusta. Pieni maa loisti meritaisteluissa.

Amsterdamissa keisarin otti vastaan pormestari Nicolaes Witsen. Witsen oli seikkalija, tieteilijä ja hyvin kiinnostunut laivoista.

Hän esitteli Pietarille navigointivälinekokoelmansa, laivojen pienoismallinsa ja työkalunsa, minkä jälkeen miehet keskustelivat lähes päivittäin.

Pormestari järjesti arvovieraalle täydellisen oppilaspaikan: Hollannin Itä-Intian kauppakomppania rakensi laivoja korkeiden muurien ympäröimällä telakalla.

Muutamaa päivää myöhemmin Pietari muutti telakalle köydenpunojan taloon. Telakalla alettiin rakentaa keisarin kunniaksi fregattia alusta alkaen.

Timpurimestari Gerrit Claes Pool esitteli aluksen suunnitelmia ja selitti työn vaiheet Pietarin kuunnellessa innokkaana. Pitkän päivän jälkeen Pietari palasi mökkiinsä, missä hän valmisti itselleen ruokaa liedellä.

Pietari ei silti unohtanut asemansa keisarina. Kun hän kuuli, että kaksi venäläistä oli arvostellut häntä alankomaalaisille, hän tuomitsi heidät kuolemaan.

Amsterdamin pormestari sai kuitenkin käännettyä keisarin pään, ja lopulta tämä vain lähetti heidät pois. Vapaapäivinään Pietari vieraili alueen myllyissä, kehräämöissä ja kasvitieteellisissä puutarhoissa.

Kun hän näki asioita, joita Venäjällä ei tunnettu, hän kyseli tarkkaan, mitä ne olivat ja miten ne toimivat. Pietari opetteli piirtämään, tapasi palopumpun keksijän ja keskusteli linnoitusten rakentamisesta.

Kun hän seurasi ruumiinavausta Leidenissa, seurueen venäläisjäsenet näyttivät selvästi inhoavan toimitusta. Rangaistukseksi Pietari käski heidän puraista ruumista.

Syyskuussa keisari tapasi Vilhelm III Oranialaisen, joka oli Alankomaiden käskynhaltija ja Englannin, Irlannin ja Skotlannin kuningas.

Monarkit tulivat hyvin toimeen keskenään, mutta kun Pietari pyysi Alankomailta apua 70 sotalaivan ja sadan kaleerin rakentamiseksi käyttääkseen niitä ottomaaneja vastaan, Vilhelm kieltäytyi.

Alankomailla oli täysi työ vahvistaa omia sotilasvoimiaan, ja lisäksi maa maksoi yhä velkaa tappiosta sodassa Ranskaa, Englantia ja saksalaisruhtinaita vastaan.

Rohkaistakseen keisaria yksi Alankomaiden kuuluisimmista amiraaleista, Pieter Gilles Schey, järjesti sotalaivoilla taistelunäytöksen Pietarin kunniaksi.

Kaksi riviä sotalaivoja ja pienempiä aluksia ammuskeli toisiaan kevyesti ruudilla ladatuilla tykeillä ja musketeilla. Korviahuumaava taistelu käynnistyi amiraalin käskystä.

Pietari nautti näkymästä luksusalukselta, jonka hän oli määrännyt ajamaan aivan lähelle taistelua. Amiraalin sanoin keisari oli ”niin liikuttunut, että sitä on vaikea sanoin kuvailla.”

Keisari teki unelmastaan totta

Yhdeksän viikon jälkeen fregatin runko oli vihdoin valmis. Ennen kuin alus laskettiin vesille 16. marraskuuta 1697, pormestari Witsen paljasti, että fregatti oli lahja keisarille. Pietari kastoi aluksen Amsterdamiksi.

Vielä enemmän hallitsija ihastui kisällintodistukseen, jonka timpurimestari Pool hänelle kirjoitti. Siinä luki, että Pietari Mihailov oli nyt laivanrakentaja.

Keisari viipyi Amsterdamissa kuudenteen tammikuuta 1698. Läksiäisjuhlissa hän joi monia isäntäväestä pöydän alle.

Keisarin 250-päinen seurue oli myös menestynyt pyrkimyksissään. He olivat värvänneet peräti 640 alankomaalaista muuttamaan Venäjälle johtamaan laivaston rakentamista ja huolehtimaan erikoisosaamista vaativista töistä.

”Kuka olisi 20 vuotta sitten uskonut, että voimme kattaa Itämeren laivoilla, jotka olemme itse tehneet?” Pietari Suuri, 1714

Keisari kävi vielä Saksassa ja Itävallassa, ennen kuin hänen vaununsa lopulta rullasivat Moskovaan 5. syyskuuta 1698.

Perillä hän alkoi oitis soveltaa oppimaansa. Muutamassa kuukaudessa hän avasi maan ensimmäisen laivastoakatemian ja pestautti tuhansia töihin telakoille.

Venäjä pääsi näyttämään voimansa ensimmäiseksi Itämerellä eikä Mustalla­merellä, kuten oli uumoiltu.

Vuonna 1700 syttyi suuri Pohjan sota, jossa venäläisten fregatit ja tykkiveneet kävivät monia meritaisteluita Ruotsin iskukykyistä laivastoa vastaan.

Kun Venäjän laivasto otti ensimmäisen suuren voittonsa Hangon taistelussa vuonna 1714, keisari loisti ylpeydestä. 11 vuotta aiemmin perustetussa Pietarin kaupungissa pitämässään puheessa hän totesi:

”Ystävät! Kuka olisi 20 vuotta sitten uskonut, että voimme kattaa Itämeren laivoilla, jotka olemme itse tehneet, tai että asuisimme tässä kaupungissa, joka lepää vihollisilta valloitetulla maalla?”

Diplomaattinen tehtävä epäonnistui surkeasti

Pietari Suuren matkan toinen tärkeä tavoite oli eurooppalaisten kokoaminen taisteluun ottomaaneja vastaan. Siinä hän epäonnistui.

Pietari I yritti vuosina 1697–1698 Euroopan kiertomatkansa aikana taivutella useita maita Pyhään liigaan ottomaaneja vastaan. Hän ei onnistunut kuitenkaan puhumaan ympäri ainuttakaan Euroopan kruunupäätä.

Koska yksi Pyhän liigan jäsenistä, Habsburgien johtama Itävalta, teki seuraavana vuonna erillisrauhan ottomaanien kanssa, liittouma hajosi.

Pettyneenä Pietari Suuri joutui luopumaan suunnitelmistaan valloittaa Krimin niemimaa ja Mustanmeren ympäristö Venäjälle. Vasta Katariina Suuri liitti alueet Venäjään vuonna 1764.