Kuuluisan antiikin aikaisen hylyn tutkimukset ovat saaneet osakseen ankaraa arvostelua kreikkalaismediassa. Kritiikki alkoi Kreikan urheilu- ja kulttuuriministeriön julkaistua lokakuussa 2019 lehdistötiedotteen.
Siinä kerrottiin, että meriarkeologit olivat onnistuneet nostamaan lukuisia ruukkuja niin sanotulta Antikytheran hylyltä, joka upposi Antikytheran saaren edustalla muun muassa patsaita sisältävine arvokkaine lasteineen noin 80 eaa.
Uutinen sai palstatilaa eri puolella maailmaa, mutta kreikkalaiset toimittajat huomauttivat, että ruukkujen nostaminen ei ole mikään uutinen, sillä antiikin aikaisia ruukkuja löydetään hylyistä kasapäin.
Rikas mies valtasi hankkeen
He halusivat sen sijaan muistuttaa, että ansioitunut yhdysvaltalainen arkeologi Brendan Foley, joka tutki yhdessä kreikkalaisten arkeologien kanssa hylkyä vuosina 2014–2017, erotettiin projektista vuonna 2017.
Foley erotettiin ilmeisesti siksi, että kreikkalainen laivanvarustaja Laskaridis oli vaatinut kaikkien ulkomaalaisten poistamista hankkeesta ja korvaamista kreikkalaisilla. Vaikka Laskaridis on yksityishenkilö, kulttuuriministeriö teki hänen tahtonsa mukaan.
Lue lisää Antikytheran hylystä ja sen arvoituksellisesta lastista täältä: