Ensimmäiset höyrylaivat lähtivät merille vuoden 1820 tienoilla, mutta niiden koneet olivat heikkotehoisia ja epäluotettavia.
Jos halusi olla varma laivan pääsystä määränpäähän, se oli varustettava myös mastoilla ja purjeilla.
Samaan aikaan kehitettiin uudenlaisia purjelaivoja. Kolmimastoisessa klipperissä oli suuri purjepinta-ala, joka takasi kovan vauhdin ja mahdollisti tuulen hyödyntämisen lähes kaikista suunnista.
Nopein tapa päästä Yhdysvaltojen itärannikolta länsirannikolle vuonna 1850 oli Etelä-Amerikan kiertävllä purjelaivalla.
Klipperit kuljettivat teetä Kiinasta Eurooppaan ja Amerikkaan ennätysvauhtia.
Aiemmin puoli vuotta kestäneet matkat taittuivat nyt sadassa päivässä.
Höyrykoneet alkoivat todella haastaa purjeita vasta 1860-luvulla, ja 1900-luvun taitteeseen asti monissa höyrylaivoissa oli yhä myös purjeet, jotta suotuisilla tuulilla saattoi säästää hiilikuluissa.
Purjeilla pärjäsi pitkälle
Aasian ja Euroopan välillä purjelaivat olivat höyrylaivoja nopeampia aina 1860-luvulle asti, kunhan ne pystyivät hyödyntämään kesällä etelästä ja talvella pohjoisesta puhaltavia vakaita monsuunituulia.
Hiilivoima voitti lopulta
Koneiden kehitys teki höyrylaivoista kilpailukykyisiä 1860-luvulla.
Vuonna 1869 avattiin Suezin kanava, joka lyhensi Euroopan ja Aasian välistä matka-aikaa, ja se oli liian kapea suurille purjelaivoille.
