Lentävä hollantilainen säikäytti merimiehiä hengiltä

Hollantilainen toi mukanaan onnettomuutta ja kuolemaa, ja huonosti kävi myös kapteeni Larsenin miehistölle. Kaksi päivää ennen laivan saapumista Rotterdamin satamaan Landersbury kuoli sydänkohtaukseen.

Kolmas miehistön jäsen löydettiin kuolleena jo samana aamuna, kun merimiehet näkivät aavelaivan Hyväntoivonniemen luona. Uhri makasi elottomana pedissään katsottuaan aavelaivaa kajuutan ikkunasta. Kuolinsyyksi laivan lokikirjaan merkittiin ”äärimmäinen pelko”

Jälleen kerran usea täysikasvuinen mies oli menehtynyt nähtyään tarunhohtoisen laivan. Lentävä hollantilainen – kenties kuuluisin merenkulkijoiden taru – oli aikoinaan ja on yhä kietoutunut salaperäisyyden verhoon. Mutta onko edellä kerrottu ja ovatko monet muut kertomukset arvoituksellisesta aluksesta vain silkkaa tarua, vai piileekö aavelaivan tarinassa pisara totuutta?

Laiva nimettiin 1700-luvulla

Kun kapteeni Larsenin laivan miehistö vuonna 1881 näki Lentävän hollantilaisen, se ei ollut ensimmäinen kerta, kun merimiehet olivat kohdanneet aavelaivan. Tutkijat uskovat, että tarinat Lentävästä hollantilaisesta alkoivat kukoistaa jo 1700-luvun alussa. Silloin käheät äänet kaikuivat kievareissa, kun merimiehet kertoivat kirotusta laivasta, jonka kapteeni edelleen kynti myrskyisiä vesiä Afrikan eteläkärjen tienoilla.

Siitä lähtien Lentävän hollantilaisen eli niin sanotun kuolemanlaivan kohtaaminen on ollut merimiesten suurin kauhu. Ensimmäisen kerran se mainittiin kirjallisessa lähteessä vuonna 1790, kun britti John MacDonald kertoi tarunomaisesta laivasta.

Matkakirjassa purjehduksistaan kaikilla maailman merillä hän kertoo muun muassa Hyväntoivonniemen vaarallisesta kiertämisestä, jolloin ”merimiehet sanoivat nähneensä Lentävän hollantilaisen” kuten lyhyesti mainitaan MacDonaldin kirjassa Travels in various part of Europe, Asia and Africa during a series of thirty years and upward.

Irlantilaissyntyinen rangaistusvanki ja kirjailija George Barrington kirjasi vuonna 1795 muistiin ensimmäisen pidemmän kertomuksen Lentävän hollantilaisen kohtaamisesta kirjassaan A Voyage to New South Wales.

Matkalla Englannista Kaakkois-Australiaan Barringtonin purjelaiva oli juuri ohittanut Hyväntoivonniemen kahdelta yöllä, kun puosu tuli herättämään irlantilaisen. Barrington näki, että puosun ”kasvoilla näkyi pelko ja kauhistus”. ”Luojan tähden, miten kiihdyksissä olen! Olen juuri nähnyt Lentävän hollantilaisen katsoessani keulamme yli. Se tuli suoraan meitä kohti kaikki purjeet ylhäällä”, puosu huudahti.

Barrington riensi pelästyneen puosun kanssa ylös kannelle nähdäkseen laivan, josta oli kuullut merimiesten puhuvan, mutta irlantilainen ei itse nähnyt kuolemanlaivaa. Puosu oli varma asiastaan ja sanoi myös nähneensä ”aavelaivan kaikkien alemman kannen luukkujen olleen auki”, vaikka oltiin avomerellä, mutta Barrington epäili miehen puheita. Kirjassaan hän tuomitsi näyn ”taikauskoksi”.

Walesin prinssi näki aavelaivan

Useimmille merenkulkijoille Lentävä hollantilainen oli kuitenkin totista totta. Etenkin tarina 1800-luvulta vahvisti kansan uskoa aavelaivaan. Vuonna 1881 Britannian teini-ikäinen prinssi George, josta myöhemmin tuli kuningas Yrjö V, oli purjelaiva Bacchantella.

Tuolloin 16-vuotias prinssi oli viettänyt yli kaksi vuotta merillä osana kadetin koulutustaan. Monista kokemistaan purjehduspäivistä huolimatta 11. heinäkuuta 1881 iskostui ikuisesti hänen muistiinsa.

Sinä päivänä Walesin prinssi koki jotain hyvin epätavallista Australian vesillä Melbournen ja Sydneyn välillä. ”Kello 4.00 Lentävä hollantilainen ohitti keulamme. Oikean aavelaivan lailla se lipui oudossa itsevalaisevassa punaisessa kajossa, jossa näimme mastot, korokkeet ja purjeet”, prinssi kuvaili.

Prinssi George oli yksi Bacchantella olleista 13 miehestä, jotka kokivat ihmeellisen näyn. Se teki suuren vaikutuksen myöhempään kuninkaaseen. Lentävä hollantilainen oli ollut vain 200 metrin päässä ja ”näkynyt terävänä kuin korkokuva”, mutta sitten aavelaiva katosi oudosti:

”Minkäänlaisesta laivasta ei ollut jälkeäkään horisontissa, ei lähellä eikä kaukana. Yö oli selkeä ja meri rauhallinen”, kerrottiin lokikirjassa. Prinssi ja merimiehet tiesivät kuitenkin hyvin, mitä oli tapahtunut. He olivat nähneet omin silmin pahamaineisen aavelaivan, mikä tarkoitti, että onnettomuuksia oli tiedossa.

Eikä Bacchanten miehistön tarvinnutkaan odottaa muutamaa tuntia kauempaa, kun onnettomuus tapahtui: ”Kello 10.45 laivamme tähystäjä, joka oli ensimmäisenä nähnyt Lentävän hollantilaisen aamulla, putosi keulakannelle etumärssystä (puoliympyrän muotoinen lava laivan etumastossa, toim.) ja murskaantui kuoliaaksi.”

Tilanne vain paheni, kun Bacchanten kapteeni sairastui vakavasti laivan saavuttua satamaan eikä hänen henkeään voitu pelastaa. Se, että kuninkaallinen oli nähnyt Lentävän hollantilaisen, vahvisti aavelaivan olemassaolon merenkulkijoiden keskuudessa.

Samana vuonna myös ruotsalainen kapteeni Larsen miehistöineen näki aluksen, ja kolmen vuoden kuluttua yhdysvaltalaisen Relentless-klipperin merimiehet havaitsivat kuolemanlaivan Hyväntoivonniemen luona.

Rahtilaivan kapteeni Daniel Sheaver käski ruorimiehen purjehtia aavelaivaa kohti, mutta Relentlessin päästyä lähemmäksi ruorimies kaatui kuolleena kannelle. Samana yönä klipperi joutui kovaan myrskyyn, jossa kaksi merimiestä huuhtoutui reelingin yli ja katosi aaltoihin.

Myös monet muut laivojen miehistöt kertoivat 1800-luvun lokikirjoissa nähneensä pelätyn aavelaivan. Kukaan itseään kunnioittava merimies ei uskaltanut tuohon aikaan kiistää, että Lentävä hollantilainen oli olemassa, mutta miten taru on jäänyt niin sitkeästi elämään merimiesten mieliin?

Saattoiko sittenkin olla totta, että oikea laiva oli muuttunut aavelaivaksi?

Juopunutta kapteenia rangaistiin

Aavelaivan olemassaolo on vaikea asia tutkijoiden käsiteltäväksi, jos ajatuksella halutaan leikitellä. Laivasta ei ole olemassa mitään hylyn jäännöksiä, joita voitaisiin kaivaa esiin meren pohjasta, ja kysymys laivan olemassaolosta perustuu lähinnä taikauskoon ja vanhoihin merimiesten kertomuksiin, jotka eivät täsmää tieteen havaintoihin.

On kuitenkin helppo todeta, onko tarun alkuperällä ylipäätään juuria todellisuudessa. Laajimmassa versiossa tarinasta, miten Lentävästä hollantilaisesta tuli aikoinaan aavelaiva, päähenkilönä on hollantilainen kapteeni Hendrick van der Decken.

Tarun mukaan van der Decken kuljetti laivallaan vuonna 1641 matkustajia ja lastia Amsterdamista Bataviaan, nykyiseen Jakartaan Indonesiassa, kun alus joutui ankaraan myrskyyn Hyväntoivonniemen luona.

Kapteeni ei pelännyt mitään ja kerskui aina, ettei yksikään myrsky saisi häntä kääntymään takaisin, mutta Etelä-Afrikan eteläkärjen valtavissa aalloissa hänen aluksensa ja kaikki matkustajat olivat hengenvaarassa. Van der Decken ei kuitenkaan piitannut vaarasta. Hän joi viinaa ja kirosi mukanaan olleet pelkureiksi, koska he osoittivat pelkäävänsä meren voimia.

Jumala kirosi laivan

Myrskyn kestettyä päiviä miehistö ja matkustajat nousivat yhdessä kapinaan, mutta kapteeni ampui kylmäverisesti kapinallisten johtajan ja viskasi hänet laidan yli. Verisen ruumiin osuessa meren pintaan tapahtui jotain ihmeellistä. Tarun mukaan taivas aukeni ja tumma hahmo – itse Jumala tai hänen lähettiläänsä – ilmestyi aluksen kannelle julman ja raivopäisen kapteenin eteen.

”Kapteeni van der Decken, olet itsepäinen mies”, kuului laivan yllä jylisevä ääni kuin puhuja olisi kehottanut kapteenia tulemaan järkiinsä.

”En ole koskaan kaivannut tyyntä merta enkä kaipaa apuasi. Häivy siis, ennen kuin ammun sinutkin”, kapteeni huusi pelottomasti takaisin.

Mikään korkeampi voima ei läksyttäisi van der Deckeniä! Hän jännitti pistoolin iskurin ja laukaisi aseen, mutta hän ei osunut hahmoon, vaan luoti kääntyi ilmassa ja osui kapteenin omaan käteen. Tumma hahmo oli saanut tarpeekseen van der Deckenistä ja kirosi hollantilaiskapteenin:

”Kirotut olkoot sinä ja laivasi! Sinun tulee nyt ikuisesti purjehtia vailla lepoa maailman merillä. Et koskaan voi laskea ankkuria etkä koskaan pääse satamaan. Saat juoda vain sappea, ja ruokaasi on punahehkuinen rauta”, kuului kirous ja muutti samassa van der Deckenin aluksen aavelaivaksi, joka vastedes oli tuomittu tuottamaan surua ja epäonnea Lentävän hollantilaisen nähneille*.

Tarun versio, jossa van der Decken oli pääosassa, kiersi ilmeisesti suusta suuhun 1700-luvulla, ja toukokuussa 1821 kertomus painettiin ensimmäisen kerran, kun se kaikkine julmine yksityiskohtineen julkaistiin Blackwood’s Edinburgh Magazine -aikakauslehdessä. Niin tarina levisi laajemmalle, ja kun se luki lehdessä painettuna mustalla valkoiselle, uskottavuus kasvoi entisestään.

Hendrick van der Decken purjehti yleisen käsityksen mukaan Hollannin Itä-Intian kauppakomppanian nimissä kuljettaessaan tavaraa kotimaansa ja Hollannin Intian välillä, kunnes hänen laivansa ylle langetettiin kirous.

Päihtyneen kapteenin tarinassa on kuitenkin yksi keskeinen ongelma: hänen nimeään ei löydy hollantilaisista laivakirjoista. Tutkijat ovat penkoneet kauppakomppanian kaikki laivaluettelot ja muut asiakirjat Hollannin laivaliikenteestä 1600–1800-luvulla.

Hendrick van der Deckenin nimeä ei kerta kaikkiaan löydy mistään, ja täten tarina voitaisiin periaatteessa todeta puhtaasti mielikuvituksen tuotteeksi. Kuitenkin etsiessään arvoitukseen vastausta historiantutkijat ovat törmänneet arkistoissa aivan eri nimeen kuin van der Decken. Voi olla, että Lentävän hollantilaisen kannella onkin riehunut aivan toinen hollantilainen merenkulkija.

Teoria perustuu eri versioon Lentävän hollantilaisen tarinasta. Siinä laivan kapteeni ei kohtaa jumalolentoa vaan paholaisen. Tapaamisen paikkana on edelleen Hyväntoivonniemi, missä hollantilainen kapteeni kutsuu vapaaehtoisesti paholaisen apuun, jotta Hollannin ja Batavian välinen matka sujuisi nopeammin.

Eräänä iltana kapteenin hytin ovi aukeaa, ja sisään astuu piru: ”Minun avullani kiidät riuttojen ja kallioiden, matalikkojen ja hiekkasärkkien yli. Voit purjehtia vastatuuleen ja myös silloin, kun tuulta ei ole lainkaan. Laivassa on aina kaikki purjeet ylhäällä. Vielä vuosisatoja merimiehet puhuvat laivastasi ja kutsuvat sitä Lentäväksi hollantilaiseksi”, paholainen julisti.

Ei tiedetä varmasti, milloin tarinan tämä versio on syntynyt, mutta joka tapauksessa se tarjoaa jonkinlaisen yhtymäkohdan tarun ja todellisuuden välille. Tiedetään nimittäin, että 1600-luvulla oli hollantilainen kapteeni, jonka laiva purjehti omituisesti kaikkia muita nopeammin.

Nopeampi kuin mikään muu laiva

Hollannin Itä-Intian kauppakomppanian arkistoissa tutkijat ovat törmänneet nimeen Barend Fockesz, joka laivallaan Snoeperilla taittoi matkan Hollannista Bataviaan alle kuudessa kuukaudessa. Muilla laivoilla sama matka kesti 8–12 kuukautta, joten Fockesz oli purjehtinut jopa kaksi kertaa nopeammin kuin muut merenkulkijat.

Snoeper oli tyypiltään kaljuutti, jossa oli kaareva perä ja melko litteä pohja. Pohjan ansiosta laivalla voitiin toisin kuin monilla muilla laivatyypeillä purjehtia paremmin alueilla, joilla vesi oli matalaa rannikoilla.

Sellaisia osuuksia ei kuitenkaan ollut kovin paljon matkalla Euroopasta Itä-Intiaan, joten laivatyyppi ei ollut ratkaiseva tekijä Fockeszin vauhdin kannalta. Siksi hänen suorituksensa oli erityisen huomattava. Kyseessä ei myöskään ollut satunnainen matka erityisen hyvissä sääoloissa, vaan Fockesz purjehti 1670-luvulla peräti kolmesti nykyiseen Indonesiaan ennätysajassa.

Taruissa Lentävää hollantilaista ei ole kuvattu kaljuutiksi tai muuksi tietyn tyyppiseksi laivaksi. Fockeszin pikapurjehdusten jälkeen 1600-luvulla hollantilaiset uudisraivaajat näkivät Etelä-Afrikan kärjen luona juuri oudosti käyttäytyviä kaljuutteja, ja näihin näkyihin arvoitusten ystävät ovat tarttuneet.

Omituisia laivoja ilmaantui lahdelle ja katosi äkkiä jäljettömiin, ja etenkin yksi kuvaus Kapkaupungin laivaliikenteestä pidetystä pöytäkirjasta on kiinnostanut tutkijoita:

”On vaikea kuvailla hämmästystämme, kun eilen illalla nähtyä kaljuuttia ei näkynyt missään tänään. Se tuntuu hyvin merkilliseltä”, kirjoitti eräs hollantilainen 29. tammikuuta 1690. Myöhemmässä merkinnässä hollantilaiset mainitsevat laivan myös nimeltä:

”Der Vergalde Vlamingh on ilmeisesti kyseinen kaljuutti, joka havaittiin 28. tammikuuta lahden suulla. Taivas oli tiiviisti pilvessä aamulla, ja kun sää selkeni, kaikki olettivat näkevänsä laivan uudelleen, mutta se olikin kadonnut jäljettömiin.”

Jotkut tutkijat ovat pitäneet nimeä mielenkiintoisena, koska ”vergalde vlamingh” kuulostaa samalta kuin ”vliegende vlamingh”, kun se sanotaan nopeasti hollanniksi. Ajan myötä Vliegende Vlamingh on voinut muuttua nimeksi The Flying Dutchman (Lentävä hollantilainen), kun brittiläiset merimiehet ovat korvanneet hollanninkielisen flaameja tarkoittavan sanan, ”vlamingh”, sanalla ”hollantilainen”, kertoessaan tarunomaisesta hollantilaislaivasta satamissa ja kapakoissa.

Oliko Kapkaupungin lahdella vuonna 1690 kadonnut laiva, joka liikkui niin nopeasti, että se uhmasi luonnonlakeja ja kiersi Hyväntoivonniemen niin vauhdilla, että paikalliset ihmettelivät, kenties Fockeszin paholaismainen kaljuutti? Ainakin se on arvoitukseen uskovien paras ehdotus tarun ja toden yhdyssiteeksi.

Voi olla, että merellä on tosiaan nähty Fockesz, kun merimiehet ovat väittäneet nähneensä kuolemanlaivan. Kukaan ei vain tiedä, miten hollantilaiskapteeni pystyi purjehtimaan niin nopeasti, ja siksi tarut hänen laivastaan elävät ja voivat hyvin.

Nykytutkijat ovat kuitenkin varmoja, ettei aavelaivaa ole olemassa. Todennäköisempää on, että silminnäkijät ovat nähneet harhoja.

Merimiesten elämä oli rankkaa purjelaivoilla, jotka 1600-luvulta lähtien alkoivat säännöllisemmin matkata maanosien välillä. Ruoka-annokset olivat pieniä, vitamiinit harvinaisia ja työ yksitoikkoista ja kuluttavaa. Tutkijat huomauttavat, ettei olisi ollut ihme, jos merimiesten uupuneissa mielissä olisi näyttänyt siltä, että horisontissa häämötti jotain, jota ei ollut olemassa.

Kangastukset huijasivat

Autiomaassa kulkijoille ei ole lainkaan harvinaista törmätä kangastuksiin. Kangastus eli niin sanottu ”fata morgana” on nimetty kelttien tarukuninkaan Arthurin sisaren mukaan, jonka sanottiin houkutelleen merimiehiä turmioon kangastuksilla.

Kangastus syntyy, kun lämpimän veden ja lämpimän ylemmän ilmakerroksen väliin muodostuu kylmä ilmakerros. Lämpöolojen vaikutuksesta hyvin kaukainen kohde voi venyä suuremmaksi, esimerkiksi yksi ainoa etäällä oleva kaktus voi näyttää kokonaiselta keitaalta tai kaupungilta. Juuri kangastukset ovat hyvin todennäköisesti ilmiö, joka on huijannut väsyneiden ja taikauskoisten merimiesten mieliä niin, että he ovat luulleet näkevänsä Lentävän hollantilaisen horisontissa.

Niin kutsuttuja leijuvia kangastuksia, joita myös syntyy kylmien ja lämpimien ilmakerrosten kohdatessa, esiintyy yleisimmin napaseuduilla, missä meren pinta on usein kylmempi kuin ilma. Valo taittuu lämpimissä ilmakerroksissa ja voi lähes taianomaisesti saada katsojan näkemään vieraan laivan horisontissa, vaikka hänen ei pitäisi voida nähdä sitä, koska laiva on todellisuudessa horisontin takana.

Heijastus ylempään ilmakerrokseen saa aikaan sen, että merellä voidaan nähdä horisontin takana olevia asioita, kuten toisia, aivan oikeita laivoja. Heijastus on voinut merimiehistä näyttää aavelaivalta, joka äkkiä ilmestyy ja taas katoaa.

Outo valo ympäröi laivan

Valtaosa kuolemanlaivasta kertovista silminnäkijätodistuksista on peräisin Afrikan eteläpuoliselta alueelta, missä leijuvat kangastukset ovat todennäköisempiä kuin esimerkiksi Välimerellä. Kylmät ja lämpimät merivirrat kohtaavat Hyväntoivonniemen lähistöllä, ja kylmä ilma sekoittuu lämpimään, jolloin olot ovat täydelliset kangastuksille, vaikka alue ei sijaitse eteläisellä napapiirillä saakka.

Kangastukset voivat myös selittää, miksi silminnäkijät eivät ole kuulleet mitään ääniä Lentävän hollantilaisen kannelta. Aavelaiva on aina liikkunut äänettömänä meren yllä leijaillen – ilmeisesti siksi, että kyseessä on optinen harha, josta ei tietenkään lähde ääntä.

Lukuisat silminnäkijät ovat kertoneet myös kuolemanlaivan ympärillä kajastaneesta oudosta valosta. Silloin kyseessä on voinut olla niin kutsuttu Elmon tuli, joka syntyy ukkosen yhteydessä, kun ilma sähköistyy. Samoin tapahtuu, kun ilmapalloa hangataan vaatteita vasten, mutta Elmon tuli on vain tuhansia kertoja voimakkaampi.

Sen sijaan, että muodostuisi valtava sähköpurkaus salaman muodossa, sähkö iskeytyy taivaalta veteen aluksen runkoa pitkin. Silloin syntyy aavemaisesti hohtava valo kohtiin, joiden kautta sähkö kulkeutuu alukseen. Ilmiö ei ole vaarallinen, mutta se on aikoinaan tietenkin pelästyttänyt taikauskoiset merimiehet.

Pahaa aavistamattomille merimiehille on ollut luontevaa yhdistää kangastukset ja oudot valot yliluonnolliseen. Ajatus syntyi helposti pitkän merellä olon jälkeen, ja miehet uskoivat jo merenneitoihin, merihirviöihin ja merikäärmeisiin. Miksi ei siis olisi myös onnettomuuksia tuottavia aavelaivoja?

Yksi on joka tapauksessa varmaa: kaikki pelkäsivät Lentävää hollantilaista, ja etenkin Hyväntoivonniemen lähistöllä merimiehet vapisivat kauhusta.

On tuskin sattumaa, että suurin osa Lentävään hollantilaiseen liittyvistä tarinoista on peräisin Hyväntoivonniemen luota. Sen lisäksi, että alueella esiintyy usein kangastuksia ja että taru on saanut alkunsa seudulla, niemen kiertäminen on vaikein osuus merellä kulkeville purjelaivoille.

Maailman vaarallisin paikka

Siitä lähtien, kun portugalilainen Bartolomeu Dias kiersi ensimmäisenä eurooppalaisena Afrikan eteläkärjen vuonna 1488, paikka on tunnettu petollisista vesistään. Dias itse kutsui aluetta ”Myrskyjen niemeksi”, ja lopulta hän ohitti sen vuonna 1500.

Alueen hengenvaarallinen myrskyjen, tuulien ja sateiden yhdistelmä, joka muutamassa tunnissa muutti rauhalliset kulkuvedet painajaismaiseksi aallokoksi, surmasi yhä uusia miehistöjä.

Etenkin 1700- ja 1800-luvulla, jolloin Lentävän hollantilaisen taru syntyi, paikalliset laivaluettelot kertoivat karmeista kuolinluvuista. Pelkästään toukokuussa 1737 Kapkaupungin viranomaiset kirjasivat yhdeksän haaksirikkoa rannikon edustalla. Kesäkuussa 1772 upposi kahdeksan laivaa ja heinäkuussa 1822 peräti 11 alusta. Pahin oli toukokuu 1865, jolloin kaikkiaan 22 laivaa tuhoutui vain muutamassa päivässä.

Kun tuhot merellä olivat näin valtavia, onnettomuudet selitettiin helposti jollain muulla kuin merimiestaitojen tai kapteenin arviointikyvyn puutteella.

Myös taikausko oli keskeistä merellä, ja merimiehiltä oli kielletty lukuisia asioita epäonnea tuottavina. Miehet eivät esimerkiksi saaneet viheltää tai leikata partaansa, jotta säiden jumalat eivät suuttuisi. Arvoituksellinen aavelaiva ei siten ollut epätodennäköinen selitys vakaville onnettomuuksille taikauskoisten korvissa.

Outoa valoa merellä voitiin hyvin pitää Lentävänä hollantilaisena, jos purjelaivan sen jälkeen kävi kalpaten. Kaikkia tarinoita kohtaamisista ei kerrottu eteenpäin, jos loppumatka sujui ilman mainittavia onnettomuuksia, kun taas merimiesten kokemuksia ennen onnettomuutta usein liioiteltiin, koska merenkulkijoilla oli nimenomaan taipumusta taikauskoisuuteen.

Taikauskoa tai ei, mutta yli 5 000 laivaa kautta aikain on uponnut Hyväntoivonniemen lähellä. Merenpohjan laajalla hautausmaalla on aluksia vanhoista kaljuuteista nykyaikaisiin tankkereihin.

Tarina oli varoitus merimiehille

Lentävän hollantilaisen tarinassa esiintyvän jumalolennon tai pirun takia taru aavelaivasta on siirtynyt mytologian maailmaan.

Merimiehet uskoivat 1600-luvulta 1900-luvulle asti vakavissaan tarinaan, mutta nykyään tutkijat arvelevat loogisesta syystä, että kyseessä on myytti, jonka tarkoituksena on mitä todennäköisimmin ollut huolehtia siitä, että merenkulkijat pysyivät nöyrinä meren voimia kohtaan.

Myytin Lentävästä hollantilaisesta tuli tietenkin muistuttaa merimiehiä siitä, että kunnioitusta ja huolellisuutta vaadittiin aina purjelaivalla. Yksikään kapteeni ei saanut uhmata merta ja sen jumalia, kuten Hendrick van der Decken oli tehnyt. Muuten seurauksena olisi julma ja murheellinen kohtalo, ja se, joka ei ottanut tätä tosiasiaa huomioon, oli kuoleman oma.

Kun löydettiin meritie Intiaan ja Kiinaan Afrikan ympäri, matkan osuus oli välttämätön paha merimiehille. Eurooppalaisten oli purjehdittava paikan ohi, kun he hakivat teetä, mausteita ja kankaita Aasiasta. Siksi oli erityisen tärkeää, että joka ikinen merimies oli varautunut Afrikan eteläkärjen vaaroihin ja oikkuihin, joiden takia kallisarvoinen lasti voitiin menettää.

Britit kostivat kilpailijalle

Nykyään näyttää vahvasti siltä, että britit loivat myytin nykyisin tunnetussa muodossaan. Jo se, että brittilähteet, kuten MacDonald, Barrington ja Blackwood’s Edinburgh Magazine mainitsivat ensimmäisinä tarinan kirjallisesti, todistaa, että se on muotoutunut brittien parissa.

Miksi pääosassa sitten on hollantilaiskapteeni eikä britti? Vastaus piilee tutkijoiden mukaan Britannian ja Hollannin jännittyneissä suhteissa 1600–1800-luvulla, jolloin maat sotivat kiivaasti keskenään.

Molemmat maat olivat hyvin kiinnostuneita Kapkaupungin omistamisesta, mutta Euroopan ja idän rikkauksien välinen solmukohta oli Hollannin hallussa vuoteen 1814 asti. Tämä oli paha tappio Britannialle, joka etenkin 1600-luvulla jäi hollantilaisille toiseksi merillä. Viha perivihollista kohtaan kasvoi, ja mikä olikaan parempi kosto kuin levittää tarinaa hullusta ja uhmakkaasta hollantilaisesta kapteenista, joka haastoi itse paholaisen?

Mikä parasta, merten pelätyimmällä aavelaivalla oli hollantilainen nimi, jotta Hollanti yhdistettiin ikuisesti vitsauksiin ja onnettomuuksiin. Siten taru oli briteille täydellinen propagandakosto hollantilaisten nöyryytettyä heitä vuosikausia.

Havainnot Lentävästä hollantilaisesta vähenivät 1900-luvulla, kun purjelaivat vähitellen korvattiin moottorialuksilla, mutta taru eli yhä, ja myös suuret moottorikäyttöiset laivat ovat kärsineet aavelaivan seurauksista.

Varhain kevätaamuna vuonna 1943 australialainen saattoalus Beresford purjehti kohti länttä Hyväntoivonniemen luona, kun laivastoalus yhtäkkiä lähetti pelottavan radioviestin. Samoin kuin kuolleen merimiehen viimeinen lause vuonna 1881 kapteeni Larsenin ruotsalaislaivalla myös Beresfordin radiosähköttäjän viesti sisälsi vain kaksi sanaa, ”Lentävä hollantilainen”.

Sitten radio vaikeni. Saattoalusta ja sen kyydissä olleita 34:ää miestä ei nähty sen koommin. Vielä tänäkin päivänä eteläafrikkalaiset ilmoittavat toisinaan nähneensä aavelaivan merellä. Lentävä hollantilainen siis kummittelee edelleen.