Ihmiset yrittivät jo antiikin aikaan hyödyntää tuulienergiaa. Yksi ensimmäisistä oli kreikkalainen matemaatikko ja keksijä Heron Aleksandrialainen (10–85 jaa.), joka kehitti ensimmäisen tunnetun tuulivoimalla toimivan laitteen.
Heron rakensi tuulikäyttöiset mekaaniset urut, joissa urkuihin oli liitetty pieni tuuliratas. Tuulen pyörittäessä ratasta se liikutti mäntää, joka puristi ilmaa urkujen putkiin. Tällöin syntyi ääniä ja ujelluksia, jotka muistuttivat ”huilun ääntä”.
Persialaiset hyödynsivät tuulimyllyä
Heronin tuuliurut olivat vain erikoisuus, ja persialaiset rakensivat ensimmäiset käytännölliset tuulimyllyt noin 700–900-luvuilla eaa. Niissä jopa 12 neliönmuotoista purjetta pyöritti akselia, jolla voitiin esimerkiksi jauhaa viljaa tai nostaa vettä kaivosta.
Tuulimyllyt helpottivat persialaisten arkea noin 1 300 vuotta sitten.
Seuraavina vuosisatoina tuulivoimateknologia levisi Lähi-itään, ja keskiajalla ristiritarit toivat sen Eurooppaan, jossa esimerkiksi hollantilaiset maanviljellijät hyödynsivät sitä tulvan valtaan joutuneiden marskimaiden kuivattamiseen.
Sähkö oli ”paholaisen työtä”
Ensimmäisenä tuulivoimaa sähköntuotannossa keksi hyödyntää skottilainen insinööri James Blyth heinäkuussa 1887. Hän latasi tuulimyllyllään akkuja loma-asuntonsa sähkölamppuja varten. Tämä oli ensimmäinen kerta historiassa, kun tuulivoimaa käytettiin asunnon valaisemiseen.
Blythin mukaan hänen tuulimyllynsä tuotti kohtalaisella tuulella energiaa kymmeneen hehkulamppuun ja jopa pienen sorvin käyttämiseen.
James Blyth valaisi mökkinsä valtavan tuulimyllyn avulla.
Vuosien mittaan Blyth paranteli tuulimyllyään niin, että se tuotti enemmän sähköä kuin hän itse tarvitsi, joten hän tarjosi ylijäämäsähköä Marykirkin kaupungille. Tarjous torjuttiin, sillä ihmiset pitivät sähköä ”paholaisen työnä”.