Maailman nopein mies kiisi yli 1 000 km/h henkensä uhalla
John Stapp kiihdytti rakettikelkalla viidessä sekunnissa nollasta 1017 kilometrin tuntivauhtiin testatakseen, miten ihminen kestää kiihtyvyyttä.
Jos Sonic Wind No. 1 olisi saavuttanut teoreettisen huippunopeutensa 1 200 km/h, Stappiin olisi voinut kohdistua jopa 150 kertaa hänen omaa painoaan vastaava voima. Kokeessa Stappiin kohdistui kuitenkin ”vain” 40-kertainen voima.
John Stappin ääni kaikui valvomossa: ”Kolme... kaksi... yksi...”
Stapp, 44-vuotias Yhdysvaltojen ilmavoimien lääkäri, istui turvavöissä rakettikelkan istuimella maaliskuussa 1954.
Pian kelkan takaosaan kiinnitetyt yhdeksän rakettia kiihdyttäisivät hänet lähes äänen nopeuteen New Mexicon autiomaahan rakennetuilla kilometrin mittaisilla kiskoilla.
Sen enempää Stapp kuin hänen avustajansakaan eivät tarkkaan tienneet, miten nopea kiihdytys ja lopun äkkijarrutus vaikuttaisivat hänen kehoonsa.
Stappin ainoat suojat valtavia G-voimia vastaan olivat hävittäjälentäjienkin käyttämä suojahaalari ja kypärä.
”Olen elänyt hyvän elämän”, Stapp ajatteli, ennen kuin hän päätti lähtölaskennan sanomalla ”nolla”.
Siinä samassa raketit käynnistyivät, sylkivät ilmoille yhdeksänmetrisiä lieskoja ja kiidättivät rakettikelkan matkaan.
Viidessä sekunnissa kelkka kiihtyi 1 017 kilometrin tuntinopeuteen, mikä kohdisti Stappiin lähes kahta tuhatta kiloa vastaavan voiman niin, että hän menetti hetkeksi tajuntansa.
Sitten kelkka liukui vesialtaaseen ja pysähtyi äkkiä.
Katso, miten John Stapp kiitää autiomaassa rakettikelkalla
Panoksena elämä
Stapp oli valmistautunut kiihdytystestiin niin hyvin kuin sen aikaisen tiedon valossa oli mahdollista.
Kyseessä ei ollut suinkaan ensimmäinen kerta, kun hän toimi koekaniinina, vaan hän oli istuutunut rakettikelkkaan jo 28 kertaa aiemminkin.
Hän oli murtanut kiihdytyskokeissa muun muassa useita kylkiluitaan ja ranteensa.
Huimapäiset kokeet olivat kuitenkin tuottaneet runsaasti arvokasta tutkimustietoa.
Niiden tarkoituksena oli selvittää, voisivatko hävittäjälentäjät pelastautua heittoistuimen avulla ääntä nopeammin lentävästä lentokoneesta.
Salainen tutkimushanke oli Yhdysvaltojen ilmavoimille erittäin tärkeä, mutta kiihdytyskokeisiin liittyi suuria riskejä.
Koehenkilö saattoi esimerkiksi sokeutua, eikä tutkijoilla tuolloin vielä ollut varmuutta siitä, selviäisikö hän edes hengissä valtavien G-voimien puristuksessa.
Stapp oli silti valmis ottamaan riskin, sillä vaaralliset testit saattaisivat pelastaa myöhemmin ihmishenkiä.
Rakettikelkkatesti kesti kokonaisuudessaan vain 6,4 sekuntia. Täydessä vauhdissa rakettikelkka kiisi nopeammin kuin .45-kaliiperisen aseen luoti.
Kelkan jarrutuksessa Stappiin kohdistuva voima oli 40 kertaa maan vetovoimaa suurempi, ja se vastasi tilannetta, jossa henkilöauto törmää seinään lähes 200 kilometrin tuntinopeudella.
Kun kelkka kokeen jälkeen pysähtyi, Stappin työtoverit kiiruhtivat paikalle, nostivat hänet paareille ja kantoivat hänet ambulanssiin.
Jarrutus oli ollut niin raju, että Stappin silmien pienet verisuonet olivat repeilleet, hänen silmänsä olivat pullistuneet kuopistaan eikä hän nähnyt mitään.
Pieniä hiekanjyväsiä oli tunkeutunut kovassa vauhdissa Stappin suojahaalarin läpi, ja hänen koko kehoaan särki.
Stappin näkökyky alkoi kuitenkin palautua jo sairaalassa, ja seuraavana päivänä hän näki jo lähes normaalisti.
”Näköni palautui, mutta se oli yhtä tuskallista kuin hammasta olisi vedetty ilman puudutusta”, Stapp kuvaili.
Yhdysvaltalaiset lehdet alkoivat kutsua Stappia ”nopeimmaksi mieheksi maan päällä”.
Kun häneltä kysyttiin, miltä tuntui kiitää äänen nopeudella, hän vastasi: ”Se oli aivan kuin tavarajuna olisi törmännyt minuun takaapäin.”
John Stapp hetkeä ennen kuin hänet laukaistiin yli tuhannen kilometrin tuntivauhtiin.
Stapp paransi liikenneturvallisuutta
Stapp osoitti onnistuneilla kokeillaan, että ihmisruumis kesti sekä nopean kiihdytyksen että rajun jarrutuksen.
Toisin sanoen hävittäjälentäjät saattoivat pelastautua yliäänikoneesta heittoistuimella ja selvitä hengissä.
Stappin kokeet osoittivat myös, että sekä turvavöiden että suojahaalarien piti olla hyvin kestäviä.
Stappin ansiosta Yhdysvaltojen ilmavoimat pystyi parantamaan lentäjien turvallisuutta ja pelastautumismekanismeja merkittävästi.
Stappin kokeista oli hyötyä muillekin aloille kuin ilmailulle. Ne muun muassa auttoivat parantamaan liikenneturvallisuutta.
Stapp uskoi turvavöiden pelastaneen hänet vakavilta vammoilta. Niinpä hän esitteli koetuloksiaan innolla autoteollisuuden johtaville asiantuntijoille.
Stappin näkemykset turvavöiden hyödyllisyydestä saivat vastakaikua.
Vuonna 1959 Volvo alkoi asentaa autoihinsa kolmipisteturvavöitä vakiovarusteena, ja vuonna 1966 Yhdysvaltojen presidentti Lyndon B. Johnson allekirjoitti lain, joka teki turvavyöstä pakollisen varusteen kaikissa uusissa henkilöautoissa.
Riskinotto kannatti
New Mexicon autiomaassa tehtyjen kiihdytyskokeiden jälkeen Stapp halusi tehdä uuden kokeen, jossa hänet oli määrä laukaista peräti 1 600 kilometrin tuntinopeuteen.
Koeajossa kelkka kuitenkin suistui raiteiltaan ja vaurioitui pahoin, minkä seurauksena Stappin esimiehet kielsivät häntä suorittamasta enää vastaavanlaisia kokeita.
Kun Stappilta myöhemmin kysyttiin, miksi hän oli kerta toisensa jälkeen asettanut itsensä vaaraan, hän vastasi:
”Minussa on lähetyssaarnaajahenkeä. Kun minua pyydetään tekemään jotain, teen työtä käskettyä. Otin riskejä hankkiakseni arvokasta tietoa. Sellaisten riskien ottaminen kannattaa.”