Yhdysvaltalainen keksijä Simon Lake rakensi vuonna 1907 Defender-sukellusveneen ja yritti taivutella Yhdysvaltojen laivaston investoimaan keksintöönsä.
Laken mukaan yksi Defenderin nerokkaimmista ominaisuuksista olivat pyörät, joilla se saattoi ajaa meren pohjassa, sekä luukku sukeltajia varten.
Laivasto ei kuitenkaan ollut kiinnostunut Defenderistä, ja siitä tuli nähtävyys, jota muun muassa Amelia Earhart kävi katsomassa vuonna 1929. Vuonna 1946 sukellusvene romutettiin upottamalla, eikä kukaan tiennyt minne – ennen kuin nyt.
Sukeltaja Richard Simon kiinnostui Defenderin tarinasta ja päätti vuonna 2021 etsiä sen.
Hän tiesi Defenderin uponneen Long Islandin salmeen Connecticutissa Yhdysvalloissa, mutta urakka oli vaikea, sillä salmi on täynnä laivanhylkyjä.

Simon Lake, joka rakensi Defender-sukellusveneen vuonna 1907, ammensi innoitusta Jules Vernen romaanista Sukelluslaivalla maapallon ympäri.
Simon kuitenkin tiesi, mitä etsi: ”Sukellusvene on muodoltaan aivan omanlaisensa, ja Defender on 30 metriä pitkä ja neljä metriä leveä.”
Simon kävi läpi kaikki alueen hylyt muun muassa kaikuluotauskarttojen avulla, kunnes jäljellä oli muutama hylky, jotka vastasivat Defenderin kuvausta.
Aikomuksena ansaita hylyllä rahaa
Simon lähetti sukeltajia tutkimaan pohjaa, ja nämä löysivätkin pian Defenderin noin 45 metrin syvyydestä.
˝Se lojui pohjassa aivan silmiemme edessä,” Simon toteaa mutta ei paljasta hylyn tarkkaa sijaintia, jotta muut eivät voi esittää vaatimuksia sen suhteen.
Kaksi vuotta kestänyt etsintä on käynyt kalliiksi, ja nyt Simon aikoo selvittää mahdollisuuksia järjestää hylylle sukellusretkiä tai tehdä siitä dokumenttielokuvan.