Yö oli saapunut Yhdysvaltain Michiganiin. Kaksi miestä aloitti salaperäisen työnsä. Keittiön pöydällä seisoi John Harvey Kellogg kädessään lapio, joka oli täynnä keitettyjä vehnän- ja maissinjyviä.
Lattialla istui hänen pikkuveljensä Will Keith Kellogg veitsi kädessään. John kaatoi siemenet suppiloon, josta ne valuivat keittiön pöytään kiinnitetyn lieriön läpi.
John väänsi kampea niin, että siemenet puristuivat hiutaleiksi lieriön teloissa. Alhaalla Will kaapi hiutaleita veitsellään kulhoon. Veljekset paahtoivat hiutaleita uunissa, kunnes ne olivat kullanruskeita, ja sitten he maistoivat niitä.
Hiutaleet olivat rapeita ja juuri sopivasti paistuneita. He olivat lähellä tavoitettaan. He halusivat valmistaa ravitsevan aamiaistuotteen, joka torjuisi ummetusta ja hillitsisi seksiviettiä.
Kelloggin veljekset eivät tienneet valmistaneensa sinä vuoden 1894 yönä maailman ensimmäiset maissihiutaleet. Ne tekivät Will Kelloggista yhden Yhdysvaltain rikkaimmista miehistä, mutta menestys tuhosi veljesten välit.
Vuonna 1928 valmistuneessa Battle Creek Sanitariumissa oli 31 rakennusta. 14-kerroksinen päärakennus tunnettiin nimellä ”The Towers”.
Terveyshoitola oli parempi kuin sairaala
1800-luvulla moni lääkäri kieltäytyi uskomasta, että näkymättömät bakteerit levittivät tauteja. Niinpä he eivät pesseet vaatteitaan tai instrumenttejaan, kuten luusahaa tai skalpellia, toimenpiteen jälkeen.
Jotkut pitivät jopa veren tahrimaa lääkärintakkia osoituksena siitä, että lääkäri oli taitava verisessä työssään. Hygieniasta ei huolehdittu myöskään Bellevue Hospitalissa, jossa John Kellogg opiskeli lääkäriksi.
Vaikka sairaalaa pidettiin Pohjois-Amerikan parhaana, potilaiden kuolinluvut olivat siellä suuret. Säilyneistä potilasasiakirjoista ilmenee, että vuonna 1876 sairaalassa oli 5 165 potilasta ja heistä 4 313 pääsi sieltä hengissä ulos.
Niinpä 16,5 prosenttia potilaista kuoli maan arvostetuimmassa sairaalassa – mitä ilmeisimmin huonon hygienian vuoksi. Battle Creek Sanitariumissa yksikään potilas tai kylpylävieras ei kuollut hoidon seurauksena.
Terveellinen elämä kulman takana
Terveellinen elämä oli Kelloggin veljeksille kaiken perusta. John syntyi vuonna 1852 ja Will vuonna 1860, ja he varttuivat Michiganin Battle Creekissä. Kaupunki oli kristityn lahkon, seitsemännen päivän adventistien, tyyssija.
Koko Kelloggin perhe oli lahkon perustajien, aviopari Ellen ja James Whiten, lailla täysin vakuuttunut siitä, että tuomiopäivä oli lähellä, ja vain terve, kristitty elämä varmistaisi tien pelastukseen.
Ellen White oli adventistien profeetta, ja hän saarnasi, että terve ruumis tarjosi ihmiselle pääsyn paratiisiin, koska ihmisruumis oli Jumalan luoma.
Siksi seurakunnan tuli pidättäytyä lihasta, tupakasta ja alkoholista, jotka johtivat syntiin ja ”eläintä alempaan tilaan”, kuten Ellen White kirjoitti. Pahinta oli itsetyydytys. Adventistien profeetan mukaan ”itsesaastutus” aiheutti sokeutta ja syöpää.
”Proteiinit vahvistavat tulehduksia ja myrkyttävät ruumiin.” Tohtori John Kellogg lihansyönnin riskeistä
Battle Creekin kaupungissa toimi useita kristittyjä kylpylöitä. Adventistien oli nimeltään Western Health Reform Institute.
Joka vuosi tuhannet amerikkalaiset saapuivat niihin parantuakseen rukoilun ja ruokavalion avulla ylipainosta, korkeasta verenpaineesta ja stressistä.
Koulupoika John Kellogg sai Whiten pariskunnan kirjapainosta osa-aikatöitä ja innostui Ellen Whiten kirjoituksista niin, että hän ryhtyi kasvissyöjäksi ja alkoi opettaa tervettä, kristittyä elämää kylpylävieraille.
Johnin puhujanlahjat vakuuttivat Whitet, jotka päättivät rahoittaa nuoren miehen toivomat lääkärinopinnot. Huolimatta epäluulostaan tiedettä kohtaan pariskunta uskoi, että lääkärinä John houkuttaisi lisää kylpylävieraita Battle Creekiin.
Whitet maksoivat 330 dollaria, jotta heidän 21-vuotias suojattinsa sai opiskelupaikan Bellevue Hospitalista, Pohjois-Amerikan arvostetuimmasta sairaalasta.
Will Kelloggin painettu nimikirjoitus Kellogg’s Corn Flakes -paketissa kertoi, että kyseessä oli alkuperäinen tuote.
Kuppa karkotti seksihalut
Johnin astuessa syksyllä 1873 takorautaportista Bellevue Hospitalin punaisiin tiilirakennuksiin luottamus lääkärikuntaan oli vähäistä.
Yhdysvalloissa toimi 1800-luvun loppupuoliskolla noin 4 000 lääkäriä, eivätkä useimmat heistä tienneet, mitä he tekivät. Ennen Johnin syntymää hänen isällään oli ollut paha silmätulehdus.
Lääkäri oli viiltänyt skalpellilla haavan isän niskaan ja levittänyt siihen espanjankärpäsen myrkkyä.
Lääkärin mukaan siten elimistön ”epäterveet” nesteet kerääntyisivät niskan haavaan ja lievittäisivät silmätulehdusta, mutta isä sairastui entistä pahemmin ja jäi hädin tuskin henkiin.
Bellevue Hospitalissa John kiinnostui anatomiasta ja päätti ryhtyä kirurgiksi. Opiskeluaika oli vaativaa. Noin joka 20. amerikkalainen sairasti kuppaa, mutta potilaat tulivat hoidettavaksi vasta kun tauti oli viimeisessä vaiheessa.
”Inhottavia, märkiviä haavoja on joka puolella, ne voivat peittää koko vartalon. Potilas voi menettää nenän, kielen tai silmän”, John kirjoitti vuonna 1881 kirjaansa Plain Facts for Old and Young vuodelta 1881 terveellisestä – eli seksuaalisesti pidättyvästä – elämästä.
Sairaalakokemukset yhdistettynä vahvaan kristinuskoon saivat Johnin luopumaan seksistä loppuelämäkseen.
Keväällä 1875 John sai kirurgian tohtorin arvon ja matkusti kotiin Battle Creekiin pää täynnä ideoita muun muassa bakteerien torjumisesta.
Muutama vuosi aiemmin, 1850-luvulla, ranskalainen kemisti Louis Pasteur oli todistanut bakteerien olemassaolon mikroskoopillaan. Monet lääkärit suhtautuivat yhä epäillen bakteereihin, koska niitä ei voinut nähdä paljaalla silmällä.
Nuori tohtori John Kellogg oli kuitenkin varma, että niitä tuli torjua.
Tultuaan adventistien kylpylään Battle Creekiin hän vaati, että keittiö siivottiin päivittäin ja kasvikset huuhdeltiin ennen tarjoilua.
Toimien ansiosta kylpylävieraiden ripulitapaukset vähenivät ja kylpylän parempi maine lisäsi vuosittaisia käyntejä 12 asiakkaasta 106:een. John astui laitoksen johtoon vuonna 1876 ja antoi sille uuden nimen: Battle Creek Sanitarium.
Kylpylöiden käyttämä nimitys, sanatorio, kuulosti Johnin mielestä ”sotainvalidien hoitolalta”. Sanitarion taustalla oli puolestaan latinan kielen sana ”sanitas”, terveys.
Battle Creek Sanitariumissa John Kellogg kehitti lukemattomia uusia hoitomenetelmiä, joilla hoidettiin vaivoja ummetuksesta kylmiin jalkoihin. Raharikkaat eri puolilta Yhdysvaltoja matkustivat tohtorin hoidettaviksi esimerkiksi vaivauskoneella.
Liha aiheutti eläimellisiä himoja
John Kelloggin johdolla Battle Creek Sanitarium kuhisi muutoksia.
Vapaaehtoisista adventisteista koostunut henkilökunta joutui kuuntelemaan tuntikausien esitelmiä, joissa tohtori Kellogg ylisti käsienpesua, tuulettamista ja puhtaita lakanoita taistelussa bakteereita vastaan ja saarnasi muun muassa lihaa vastaan.
Eläinproteiinit olivat silkkaa myrkkyä, ja ne lisäsivät seksiviettiä ja siten sukupuolitautien riskiä. ”Proteiinit vahvistavat tulehduksia ja myrkyttävät ruumiin”, tohtori vakuutti.
John Kellogg uskoi myös, että liha kuhisi bakteereja, joita ei voitu tappaa keittämällä eikä paistamalla. Siksi kylpylävieraiden tuli syödä mahdollisimman paljon vain kasviksia ja hedelmiä.
Jos jotkut vaativat eläinperäisiä tuotteita, tohtori antoi henkilökunnalle luvan tarjoilla yksittäisiä liharuokia ja lämpökäsiteltyä voita ja maitoa. Ne tarjoiltiin ruokasalissa erillisiin pöytiin, jotta eläintuotteet eivät levittäneet tartuntaa.
Hyvä hygienia ja kylpylän maalaismainen ympäristö Battle Creekin laitamilla houkutti vuoden 1877 aikana satoja vieraita, ja Kellogg halusi laajentaa paikkaa.
Adventistit ottivat noin miljoonaa nykyeuroa vastaavan pankkilainan, kun Ellen White ilmoitti seurakunnalleen, että Jumala oli hänen unessaan antanut suostumuksensa rakennusaikeille.
Kylpylän kaksikerroksinen maalaistalo purettiin vuoden kuluttua, ja tilalle pystytettiin nelikerroksinen rakennus, jossa toimi muun muassa sairaanhoitajakoulu.
Hallinto kasvoi, ja vuonna 1880 tohtori Kellogg palkkasi avukseen pikkuveljensä Willin.
Yhdeksän dollarin viikkopalkalla 28-vuotias Will sai juuri ja juuri ruokittua kasvavan lapsilaumansa, mutta hän tarttui tarjoukseen, koska oli kyllästynyt myymään harjantekijäisänsä luutia.
Onania oli ruttoa pahempi
Tohtori Kelloggin mielestä seksi ja masturbointi olivat haitallisia keholle. Luennoillaan Battle Creek Sanitariumissa hän varoitteli, että masturbointi ei pelkästään tuhlannut elimistön energiaa vaan aiheutti myös huonoa ryhtiä ja epileptisiä kohtauksia.
Tohtori oli vakuuttunut, että itsetyydytys oli aiheuttanut ihmiskunnalle enemmän haittaa kuin rutto. Huolestuneet vanhemmat toivat poikiaan tohtorin hoitoon, jossa yksi hoitokeino oli ympärileikkaus ilman puudutusta tai nukutusta.
”Toimenpiteen aiheuttama kipu vaikuttaa merkittävästi mieleen, etenkin jos kipu yhdistetään rangaistukseen”, tohtori lupasi.
Peniksessä oleva haava esti ”paholaismaisen toiminnan” viikkokausiksi. Toinen keino oli ommella pojan esinahka kiinni niin, että erektio sattui.
Tytöille tohtori Kellogg ehdotti aivan yhtä raakaa toimenpidettä: ”Puhtaan karbolihapon kaataminen klitoriksen päälle vaimentaa loistavasti epänormaalin kiihottumisen.”
Kellogg itse pidättäytyi seksistä. Hänellä ja vaimolla Ellalla oli 41 vuotta eri makuuhuoneet eikä omia lapsia. Sen sijaan he adoptoivat 42 lasta.
Pikkuveli oli kuin orja
Will oli aamusta iltaan tarmokkaan isoveljensä käytettävissä. Tavallinen työviikko kesti jopa 120 tuntia, vapaapäiviä oli yksi, eikä apulainen voinut edes haaveilla lomasta tai palkankorotuksesta.
Willin tehtäviin kuului myös isoveljen kenkien kiillotus ja parran leikkaus. Willillä ei ollut virallista titteliä, mutta hänen panoksensa paikan kehittämiseksi sai tunnustusta.
”Jos haluat jotain kuntoon, sano siitä Will Kelloggille”, työntekijät puhuivat keskenään. Willin itsensä mukaan hän oli ”kirjanpitäjä, pääkassanhoitaja, pakkaus- ja lähetysassistentti, lähetti ja yleismies”.
Vieraat ja henkilökunta näkivät usein tohtorin ajamassa pyörällä Willin juostessa vierellä. Tohtori Kellogg saneli ideoita Battle Creek Sanitariumin kehittämiseksi, ja pikkuveli kirjasi niitä lehtiöön.
Ennen kaikkea tohtori Kellogg oli kiinnostunut kylpylävieraiden suolen toiminnasta. Lapsena Johnilla oli ollut repeämä peräsuolessa.
Vaiva oli aiheuttanut hänelle ummetusta, ja jokainen käymäläkäynti oli ”kuin piikkilankaa olisi vedetty suolen läpi”, kuten hän myöhemmin kuvaili.
Will Kellogg oli vuosia veljensä apulainen ja kirjoitti muistiin kaikki tämän ideat.
Lapsuudentraumansa takia hän halusi auttaa miljoonia lihavuudesta, korkeasta verenpaineesta ja ummetuksesta kärsiviä amerikkalaisia, joiden vaivat tohtorin mukaan johtuivat siitä, että he nauttivat joka aamu sokeroituja pannukakkuja, kahvia ja ihrassa paistettua lihaa.
”Liikaa ruokaa ja sekin vääränlaista”, kuului tohtorin päätelmä.
Siksi myös sokeri ja kahvi oli kielletty Battle Creek Sanitariumissa. Sen sijaan vieraiden tuli juoda Battle Creekin joista haettua puhdasta vettä ja käydä päivittäin kävelyllä väljissä vaatteissa ruuansulatuksen edistämiseksi.
Naisille tämä tarkoitti korsetista luopumista. Liikunta ja vesi lisäsivät ”suolinestettä”, joka oli tohtori Kelloggin nimitys elimistön kyvylle sulattaa ruokaa nestemäisiksi ravintoaineiksi.
Ajan yhdysvaltalaisen ravitsemusgurun Horace Fletcherin innoittamana tohtori Kellogg otti käyttöön lisää ruokailusääntöjä.
Fletcher esimerkiksi opasti pureskelemaan jokaista ruokapalaa 40 kertaa, ennen kuin sen sai nielaista. Siten ruoka imeytyi mahdollisimman hyvin elimistöön.
Kun vieraat päivällisellä ruokasalissa harjoittivat niin kutsuttua fletcherointia eli pureskelivat ruokaansa, heitä säesti pianisti, joka soitti vasta sävellettyä ”pureskelumarssia”. Niin kaikki pureskelivat oikeassa tahdissa.
Oman vatsansa terveyttä tohtori Kellogg valvoi tarkkaan. Willin tuli joka päivä voidella hänen peräsuolensa peräruiskeilla.
Kun ruiske alkoi vaikuttaa, Will seurasi tohtoria käymälään ja toimi sihteerinä tohtori Kelloggin sanellessa uusia ideoitaan. Kuten aina, alistettu Will totteli isoveljeään.
Rohkeat mainokset toivat menestystä
Naisille kohdistetut mainokset ja maailman suurin valomainos toivat Kelloggin tuotteille maailmanlaajuista tunnettuutta.
Will Kellogg käytti elinaikanaan sata miljoonaa dollaria, nykyeuroissa noin 1,5 miljardia, maissihiutaleiden mainostamiseen. Hänen kohderyhmänsä olivat ensisijaisesti kotirouvat, jotka valmistivat perheelleen aamiaisen.
Yksi hänen menestyksekkäimmistä kampanjoistaan oli Ladies Home Journal -kuukausilehdessä, jossa mainoksessa oli kuponki. Sen täyttämällä ja palauttamalla sai ilmaisen paketin maissihiutaleita.
Will perusti kuponkien avulla asiakasrekisterin, jota hän hyödynsi myöhemmin myydessään tuotteitaan postimyynnissä.
Kun Will halusi laajentaa New Yorkin markkinoille vuonna 1907, hän keksi vapaamielisen kampanjan: jos naisasiakas iski silmää kaupan myyjälle, hän sai ilmaisen maissihiutalepaketin.
Ajatus, että nainen iski silmää tuntemattomalle miehelle, herätti laajalti paheksuntaa. Uskalias kampanja kuitenkin lisäsi kotirouvien tietoisuutta Kellogg’s Corn Flakesistä.
Vuodesta 1912 alkaen Will osti myös mainostilaa kaupunkien pilvenpiirtäjistä. Suurin mainos oli 36 m2:n suuruinen valomainos Times Squarella. Willin mukaan se oli maailman suurin.
Kylpylän suosio kasvoi
Tohtori Kellogg kehitti 1880-luvun mittaan sanitariotaan vallankumoukselliseksi parantolaksi. Hän muun muassa hankki koneita, joilla vieraat saivat kammesta vääntämällä läimäyksen levystä vatsaansa.
Valmistaja väitti iskujen kuntouttavan vatsalihaksia ja lievittävän ummetusta. Adventistien lahjoituksilla tohtori myös asennutti huoneisiin keskuslämmityksen, sähkövalon ja juoksevan veden, mikä vetosi vauraimpiin kylpylävieraisiin.
Kiinnostus vain kasvoi, kun Will julkaisi lehti-ilmoituksia, joissa luvattiin kylpylän torjuvan mielisairaat, epileptikot ja ”ulkonäöltään epäsuotuisat” ihmiset.
”Useimpia vieraitamme vaivaavat krooniset vatsavaivat ja hermoheikkous”, tohtori Kellogg kuvaili ihannepotilaitaan.
Vuonna 1886 kylpylässä kävi yli 800 vierasta. Kahdessa uudessa, sukupuolittain jaetussa siivessä vieraille oli tarjolla 50 eri hoitomuotoa, esimerkiksi sauna ja vesivoimistelua altaissa.
Yhteisuinti oli sallittua vain aviopareille. Mukana tulleet lapset vietiin kylpylän päiväkotiin.
Kylpylävieras Marion Baxter kirjoitti voimistelutunnin jälkeen innostuneena kotiin:
”He opettavat jokaisen luun tärkeyden ja painottavat jatkuvasti, että ruumis on Jumalan temppeli.”
Kun Battle Creek vuonna 1888 sai rautatieaseman, vieraiden määrä räjähti tuhansiin vuodessa. Kylpylään perustettiin oma sairaala, jossa esimerkiksi suolitukkeuman saaneet potilaat päätyivät tohtori Kelloggin leikkauspöydälle.
Battle Creek Sanitarium oli kasvanut vaatimattomasta kylpylästä hyvinvointipalatsiksi mahonkiportaineen, kristallikruunuineen ja persialaisine mattoineen. Ruokasalissa orkesteri soitti ajan suosikkisävelmiä.
Kaikki eivät kuitenkaan olleet tyytyväisiä, ja yksi heistä oli adventistien profeetta.
”Kylpylä on käännetty vastoin alkuperäistä tarkoitusta muistuttamaan loistohotellia”, Ellen White nurisi.
Myös jotkut vieraista valittivat. Joku esimerkiksi väitti aamiaispöydän kovien korppujen katkaisseen häneltä hampaan. Valitukset olivat ”haitaksi liiketoiminnalle”, Will ajatteli ja taivutteli veljensä muuttamaan tarjoilua.
Vuoden 1894 alussa veljekset alkoivat tehdä kokeita löytääkseen aamiaisruuan, joka miellyttäisi vieraiden makuhermoja ja tekisi ulosteesta terveellistä.
Kellogg’s oli suunnattu naisille, ja se mm. tuki naisten äänioikeusvaatimuksia vuonna 1914.
Valmiit aamiaistuotteet auttoivat naisia valmistamaan aamiaisen koko perheelle paljon entistä nopeammin.
Mainoksissa korostettiin, kuinka lapsista tuli Kellogg's Corn Flakes -hiutaleita syömällä iloisia ja tottelevaisia.
Kuitu hillitsi seksiviettiä
John Kelloggille uuden tuotteen tärkein tehtävä oli vähentää lihanhimoa, koska hänen uskomuksensa mukaan liha lisäsi seksiviettiä.
Kasvisaamiaisen oli määrä auttaa kylpylävieraita, jotka ”taistelivat kukistaakseen haitalliset himonsa”, kuten tohtori sanoi. Hänelle orgasmi oli ”lamauttava kouristus, joka uuvuttaa ruumiin”.
Veljesten tehdessä kokeita Will kirjoitti muistiinpanoja. Parhaan tuloksen antoi taikina, jossa vehnäjauhoihin oli lisätty keitettyjä täysjyviä ja maissinjyviä. Maissi teki paistetuista hiutaleista rapeita.
Kun vastapaistettuja hiutaleita nostettiin kulhoissa aamiaisnoutopöytään, kylpylävieraat jonottivat maistamaan niitä. Maissihiutaleita myytiin kylpyläpuodissa uskonnollisten kirjojen ja pamflettien rinnalla.
300 gramman pakkaus maksoi 15 senttiä, nykyrahassa noin 1,70 euroa.
Kesällä 1895 veljesten yhteinen yritys, Sanitas Food Company, myi maissihiutaleita jo 56 tonnia. Will osti Battle Creekistä tyhjän tehdasrakennuksen, jonne hän perusti teollisen leipomon.
Vuodesta 1898 lähtien myytiin yli sata tonnia maissihiutaleita vuodessa asiakkaille kaikkialla Yhdysvalloissa. Will ymmärsi maissihiutaleiden olevan kultakaivos, koska ne helpottivat miljoonien kotiäitien työtä.
Hän aneli isoveljeään makeuttamaan hiutaleet maun parantamiseksi, mutta tohtori Kellogg kieltäytyi, koska sokeri oli pahaksi elimistölle.
Potilaiden lihaksia testattiin erityisellä laitteella selvitettäessä, mitä hoitoja juuri he tarvitsivat.
Will esitti taipuvansa isoveljen tahtoon mutta jatkoi salaa kokeiluja maltaalla, sokerilla ja suolalla. Vasta vuonna 1901 tohtori huomasi kokeilut, ja syntyi valtava riita.
”Tohtori oli suunniltaan. Hän ryntäsi isäni luo ja kävi hänen kimppuunsa”, muisteli yksi Willin pojista, välikohtausta todistanut Leonard.
Yhteenotto oli viimeinen pisara Willille. Hän irtisanoutui ja käynnisti oman yrityksensä, joka tuotti makeita maissihiutaleita.
Tohtori Kellogg, joka oli patentoinut rapeat maissihiutaleet, yritti heti saada Yhdysvaltain patenttiviranomaiset pysäyttämään Willin.
Tohtorin valitus kuitenkin hylättiin, koska makeita maissihiutaleita pidettiin itsenäisenä keksintönä. Sen sijaan hän nöyryytti pikkuveljeään lähettämällä Willille joka kuukausi palkkasekin tämän työstä Sanitas Food Companyssa.
Lopetettuaankin Will omisti yhä 25 prosenttia yhteisen yrityksen osakkeista. Siksi tohtori otti itselleen 75 prosenttia joka palkkasekistä.
Rikkaita ja kuuluisia vieraita
Rikottuaan välinsä Willin kanssa tohtori Kellogg keskittyi kylpylään. Hän myös julkaisi kustantamossaan terveyskirjoja, joita myytiin miljoonittain.
Tohtori pystyi sanelemaan kaksisataa sanaa minuutissa neljälle vuoroissa työskennelleelle sihteerille. Työpäivä saattoi kestää 20 tuntia. Välillä sairaanhoitajan oli hierottava hänen ohimoitaan, jotta hän pystyi työskentelemään.
Adventistit seurasivat sivusta nyreinä Battle Creek Sanitariumin kehitystä, ja kun tulipalo vuonna 1902 tuhosi rakennukset, Ellen Whiten mukaan liekit olivat Jumalan rangaistus.
Tohtori Kellogg ei kuunnellut entistä oppiäitiään vaan pystytti omilla rahoillaan uuden, yhtä ylellisen kylpylän. Lopullinen välirikko adventistien kanssa tuli, kun Ellen White erotti vuonna 1907 tohtorin lahkosta.
”Tohtori oli suunniltaan. Hän ryntäsi isäni luo ja kävi hänen kimppuunsa.” Will Kelloggin poika Leonard John Kelloggin reaktiosta Willin lisättyä sokeria Corn Flakeseihin
Tohtori Kellogg kuitenkin jatkoi terveyden ilosanomansa jakamista muun muassa luentokiertueilla Yhdysvalloissa ja ulkomailla. Tohtori itse kutsui liikuntaan, veteen ja lihattomuuteen perustuvaa elämäntapaa nimellä ”Biologic Living”.
Nykyään vastaava käsite on wellness. Tohtori alkoi myös kokeeksi antaa erityisen kovavatsaisille potilaille sähkövirtaa peräsuoleen.
Eurooppalaisten kylpylöiden oli otettava sama hoito käyttöön vieraiden luettua siitä tohtorin kirjoista.
Seuraavien 30 vuoden aikana Battle Creekiin virtasi rikkaita ja kuuluisia vieraita, kuten Tarzan-näyttelijä Johnny Weissmuller, presidentti Warren G. Harding ja seikkailija Amelia Earhart.
Kaikkien tuli toimittaa ulostenäyte, joka tutkittiin kylpylän laboratoriossa. Koetulosten pohjalta henkilökunta laati hoitosuunnitelman, jonka ruokavalioita ja hoitoja vieraan tuli noudattaa.
Tunnetuimpia vatsavaivoista kärsineitä vieraita oli miljardööri John D. Rockefeller. Oltuaan Battle Creek Sanitariumissa hän kehui herrakerhonsa lounaalla, että hänen ruuansulatuksensa ”toimi nyt kuin kello”.
Valtava menestys ei muuttanut tohtori Kelloggin uskoa tai elämäntapaa. Hän pidättäytyi loppuikänsä lihasta, alkoholista ja seksistä vaimonsa kanssa.
Kellogg’s Corn Flakesia myydään nykyään yli 180 maassa.
Battle Creekistä tuli aamiaisten pääkaupunki
Maissihiutaleiden menestyksen houkuttelemana Battle Creekiin perustettiin vuoteen 1905 mennessä 101 uutta aamiaistuotetehdasta niin sanotussa Cereal Gold Rushissa.
”Battle Creekissä ei ole kerjäläisiä. Tehtaat pyörivät yötä päivää tyydyttääkseen kysynnän, New York World -lehti kirjoitti vuonna 1902.
Menestyneimmän jäljittelijäyrityksen perusti C. W. Post vuonna 1895. Hän oli tullut Battle Creek Sanitariumiin stressin vuoksi ja ihastui sen aamiaiseen niin, että alkoi itse valmistaa Post Toasties -maissihiutaleita.
Post Holdings -konserni on nykyään Yhdysvaltojen kolmanneksi suurin aamiaistuotevalmistaja. Ensimmäisenä on Kellogg’s, jonka pääpaikka on edelleen Battle Creekissä.
Maissihiutaleista syntyi kova riita
Menestyksestään huolimatta tohtori Kellogg ei voinut suhtautua suopeasti Willin yritykseen, Battle Creek Toasted Corn Flake Companyyn, joka vuonna 1906 myi jo 25 000 pakettia joka kuukausi.
Taistelu maissihiutaleiden valmistusoikeudesta ei ollut ohi, ja tohtori Kellogg vaati nyt osuutta Willin voitoista.
Lopulta pikkuveljen oli maksettava isoveljelleen noin 4,3 miljoonaa nykyeuroa saadakseen yksinoikeuden myydä maissihiutaleita Kellogg’sin nimellä.
Siitä lähtien Will Kelloggin ura oli kuitenkin silkkaa nousukiitoa. Kymmenessä vuodessa hän rakensi jättiyrityksen.
Hänellä oli yksityiskohtien tajua, ja hän muun muassa testasi itse tuotteita päivittäin ja kyseli työntekijöiltä tuotannon mahdollisista ongelmista. Ahkeruutensa ja markkinointitajunsa ansiosta Will loi valtavan, kansainvälisen yrityksen.
Willin aamiaistuotteille oli niin suuri kysyntä, että yritys selviytyi kolhuitta vuoden 1929 pörssiromahduksesta. Toisin kävi Battle Creek Sanitariumille, jonka kävijämäärä laski samana vuonna 5 000 vieraasta kolmeensataan.
Lisäksi talouslama iski kylpylään kesken miljoonien laajennustöitä. Vuonna 1938 kylpylä jouduttiin sulkemaan. Veljekset eivät tehneet koskaan sovintoa, eikä Will Kellogg tullut paikalle, kun hänen veljensä kuoli keuhkokuumeeseen vuonna 1943.
Alistettu Will selviytyi lopulta voittajana. Willin jäädessä eläkkeelle vuonna 1939 Kellogg’sin aamiaistuotteet kattoivat 50 prosenttia maailmanmarkkinoista.
Vanhuuden heikentämä ja sokea Will Kellogg pyysi usein päästä pyörätuolissa käymään tehdashalleissa. Will nautti koneiden jyskeestä.
Hänelle se oli menestyksen ääni. Kuolemaansa asti vuonna 1951 Will Kellogg tunnettiin lempinimellä ”The Corn Flake King”.