Nerokkaat herrasmiehet mullistivat tieteen

Lääkäri pohti elämän alkua

Yksi tiedonjanoisten kansalaisten yhteenliittymä 1700-luvun loppupuolella oli Lunar Society eli ”Kuuseura” Birminghamissa. Sen jäsenet kokoontuivat vuosikymmenten ajan säännöllisesti keskustelemaan tieteellisistä havainnoista, pohtimaan asioita ja tekemään yhdessä kokeellisia tutkimuksia.

Seuran keskeinen hahmo oli lääkäri Erasmus Darwin. Hän kuului englantilaiseen maa-aateliin ja oli opiskellut Skotlannin Edinburghissa, joka tuntui tuottavan neroja yksi toisensa jälkeen. Vuonna 1757 Darwin asettui asumaan Lichfieldiin keskisessä Englannissa, missä hän eli mukavasti hoitamalla yläluokan kuviteltuja vaivoja.

Lääkärinä Darwin ei ollut mikään erityislahjakkuus, mutta työ jätti hänelle riittävästi vapaa-aikaa, jonka hän omisti runoudelle ja silloisen muodin mukaan tieteille, erityisesti biologialle. Darwin arvosti kulinaarisia nautintoja ja lihoi vuosien mittaan niin, että hänen oli sahattava pöytälevyyn syvennys vatsaansa varten. Ennen kaikkea hän oli kuitenkin vapaa-ajattelija, joka kyseenalaisti kaiken ja etsi ilmiöille aina uusia selityksiä.

Biologiassa orastivat ajatukset evoluutiosta, ja Darwinille ne tarjosivat uuden tavan ymmärtää maailmaa. Hän pohti yhtenä ensimmäisistä, voisivatko kaikki maailman nisäkkäät polveutua yhteisestä kantamuodosta sen sijaan, että Jumala olisi luonut ne suoraan nykyiseen muotoonsa, kuten Raamatussa sanottiin.

Erasmus Darwinin lapsenlapsi Charles Darwin tarttui sittemmin ajatukseen ja kirjoitti luomiskertomuksen haastavan teoksensa Lajien synty.

Kaikki tieto jaettiin

Erasmus Darwin meni naimisiin vuonna 1757, ja vaimonsa suvun kautta hän tutustui Matthew Boultoniin, josta tuli hänen elinikäinen ystävänsä. Birminghamilaisella Boultonilla ei ollut yliopistotaustaa, ja työkseen hän hoiti isänsä pajaa, jossa valmistettiin vyönsolkia.

Darwinin tavoin hänkin oli kuitenkin innostunut ajan hengestä, kokeili kaikenlaista ja suorastaan imi itseensä tietoa vaikka ei ollutkaan lukumiehiä.

”Herra B. on esimerkki siitä, kuinka paljon tietoa voi saada vailla säännöllisiä opintoja, kunhan tekee valtavasti käytännön kokeita, on nopea ymmärtämään ja omaa mekaniikan tajua”, kirjoitti eräs läheinen ystävä.

”Hän sai suuren osan tietämyksestään kaikkein suurimmalta oppimestarilta: keskusteluista oppineiden miesten kanssa”, muisteli eräs toinen.

1700-luvulla sivistyneet ihmiset kirjoittivat jatkuvasti toisilleen, ja kirjeenvaihdon kautta jaettiin tietoa, vaihdettiin uusia ajatuksia ja saatiin hyviä neuvoja.

Myös Boultonista ja Darwinista tuli osa ”Kirjeiden tasavaltaa” eli epävirallista tiedeverkostoa Euroopassa ja Amerikassa. Kirjeenvaihdon lisäksi Darwin ja Boulton alkoivat tavata muita saman alueen harrastelijatutkijoita.

Täysikuu kutsui kokouksiin

Kuuseuran toiminta alkoi kahdeksan tieteestä innostuneen miehen tapaamisissa, joissa he nauttivat pöydän antimista, keskustelivat, tekivät kokeita ja keksivät kaikenlaista mittalaitteista nerokkaisiin taloustavaroihin. He esimerkiksi paneutuivat syvällisesti miettimään parannuksia, joiden ansiosta hevosvaunuissa olisi mukavampi matkustaa.

Ystävyksille tuli tavaksi kokoontua täysikuuta lähinnä olevana sunnuntaina. Kun joukkoon liittyi myöhemmin pappeja, tapaamiset siirrettiin maanantaille. Miehet saapuivat isäntänsä luo iltapäivällä ja nauttivat runsaan aterian. Sitten he ottivat mittalasinsa, instrumenttinsa ja tekniset piirroksensa esille, ja niin tiedeleikit pääsivät alkamaan.

Viini virtasi innostuneiden miesten tehdessä kokeita ja keskustellessa kaiken maailman mysteereistä. He lopet­tivat iltakahdeksan maissa tai usein myöhemminkin, hyvästelivät toisensa lämpimästi ja hoippuivat sitten ratsujensa tai vaunujensa luokse lähteäkseen kotimatkalle täysikuun loisteessa.

Aluksi toiminta oli vapaamuotoista, mutta kun arki alkoi käydä kiireiseksi, tapaamisille tarvittiin tiukemmat säännöt. Vielä vuonna 1765 miehet kut­suivat ryhmäänsä vain ”Kuupiiriksi”, mutta vuosikymmen myöhemmin he perustivat muodollisen seuran, Lunar Societyn eli ”Kuuseuran”, ja kirjoittivat sille säännöt tapaamisista ja jäsenistä.

Todellisia monitaitureita

Kuuseurassa oltiin 1700-luvun herrasmiesten tapaan laajalti kiinnostuneita kaikenlaisista tieteistä, tutkimuksista ja tekniikoista.

• Matthew Boulton. Metallituotevalmistaja. Otti tehtaassaan käyttöön tuotteiden vaiheittaisen sarjavalmistuksen.
• James Watt. Insinööri. Kehitti ensimmäisenä todella tehokkaan höyrykoneen.
• Joseph Priestley. Pappi. Keksi hapen olemassa­olon ja teki soodavettä yhdistämällä vettä ja hiilidioksidia.
• Josiah Wedgwood. Keraamikko. Kehitteli myyntimenetelmiä, kuten brändäystä, mainostamista ja vaihtotakuuta.
• Erasmus Darwin. Lääkäri. Esitti, ettei ihminen olekaan Jumalan luoma vaan evoluution tulos. Hänen lapsenlapsensa Charles Darwin kehitti ajatuksesta evoluutio-opin.

Ystävykset innoittivat toisiaan

Matthew Boultonin elämä muuttui, kun hän siirsi isänsä metallipajan toiminnan Soho Manufactory -tehtaaseen ja laajensi tuotevalikoimansa vyönsoljista hopeisiin ja kultaisiin ylellisyysesineisiin.

Tehtaassa oli 400 seppää ja oppipoikaa, ja sarjatuotannon ansiosta tavaraa valmistui nopeammin kuin kilpailijoilla. Työntekijät tekivät kukin vain yhden työvaiheen sen sijaan, että olisivat valmistaneet koko tuotteen alusta loppuun.

Boulton myös hankki nerokkaita koneita hoitamaan kaikkein yksinkertaisimmat tehtävät.

Kuuseura kokoontui usein Boultonin kotona, ja yksi seuran jäsen, keraamikko Josiah Wedgwood, innostui ottamaan mallia Boultonin tehtaasta omassa tuotannossaan.

Vuonna 1769 Wedgwood perusti tehtaan Stokeen 70 kilometriä Birminghamista pohjoiseen. Hän yhdisti harrastuksensa ja liiketoimintansa tekemällä itsekseen kokeiluja uusilla materiaaleilla ja lasitustekniikoilla, jotka hän sitten saattoi ottaa tehtaallaan kaupalliseen käyttöön.

Sarjatuotannon ansiosta tuotanto tehtaalla oli nopeaa, mutta vielä tärkeämmäksi osoittautui Wedgwoodin kehittämä uudenlainen markkinointi.

Wedgwood teki kovasti töitä saadakseen tilauksia Britannian kuningashuoneelta, ja kun se lopulta onnistui, hän hyödynsi kuninkaallisia yhteyksiään markkinoinnissa. Hän pystyi myymään kohtuuhinnalla kansalle tuotteita, joiden kaltaisia oli myös hovissa, ja pian Britanniassa oli joka kodissa hänen tuotteitaan.

Hänen nimikirjaimistaan JW tuli maailman ensimmäinen vahva ”brändi”. Hänen lautasiaan, vaasejaan ja kulhojaan haluttiin ostaa ei ainoastaan siksi, että ne olivat kauniita ja kestäviä, vaan myös siksi, että niiden pohjassa oli hänen tunnetuksi ja arvostetuksi tullut logonsa. Wedgwood valloitti Britannian markkinat, mutta hän halusi enemmän.

”Lähtekää, herraseni, edistämään hyvän maun voittokulkua Ranskassa”, Wedgwood sanoi mahtailevaan tyyliinsä myyntiagentilleen. Tunnustetut ranskalaiset keramiikkavalmistajat taipuivat pian polvilleen, ja samoin kävi hollantilaisille ja saksalaisille kollegoille.

Boultonin ja Wedgwoodin tehtaiden vanavedessä tuotanto alueella kasvoi jopa siinä määrin, että tavaroiden kuljetus alkoi tuottaa ongelmia.

Kanavista tuli aikansa moottoriteitä

1700-luvun tiet eivät kestäneet raskaita lasteja, eikä niillä varsinkaan voinut kuljettaa helposti särkyviä tuotteita, kuten keramiikkaa. Ainoa vaihtoehto oli viedä tavaraa vesitse Trentjokea pitkin, mutta sen alkupää ei ollut riittävän syvä proomuille ja sitä pitkin tuotteita voitiin lähettää vain itään kohti Pohjanmerta.

Erasmus Darwin oli vuonna 1765 yksi ensimmäisiä, jotka ehdottivat kanavan kaivamista. Ajatuksena oli rakentaa 150 kilometriä pitkä kanava, joka yhdistäisi Trentin kulkukelpoisen osan ja Englannin länsirannikolla sijaitsevan Liverpoolin satamakaupungin. Kukaan ei ollut aiemmin rohjennut aloittaa mitään niin valtaisaa rakennushanketta Britanniassa.

Paikalliset kauppiaat pelkäsivät muualta tulevaa kilpailua ja vastustivat kanavaa, jota pitkin tuotteita olisi pian voinut noin vain tuoda joka puolelta maata.

Josiah Wedgwood sen sijaan suorastaan uppoutui tehtaansa vientiä edistävään hankkeeseen. ”Välillä en tiedä, olenko maanomistaja, insinööri vai keraamikko”, Wedgwood kirjoitti siinä vaiheessa, kun hänen oli jaettava aikaansa kanavahankkeen ja keramiikkaliiketoimintansa välillä.

Työt alkoivat vuonna 1766, ja yksitoista vuotta myöhemmin 70 sulun Trentin–Merseyn kanava oli valmis. Pian Englannissa kulki lukuisia ka­navia, joita pitkin teollisuustuotteita kuljetettiin ristiin rastiin jo vuosia ennen rautateiden aikaa.

Höyryvoima aloitti uuden aikakauden

Matthew Boulton oli ryhtynyt kumppaniksi skotille nimeltä James Watt, jolla oli suuria suunnitelmia muttei riittävästi rahaa niiden toteuttamiseen.

Wattin haaveissa oli rakentaa todella toimiva höyrykone. Britannian kaivoksissa käytettiin jo yksinkertaisia höyrypumppuja, mutta ne olivat huomattavan tehottomia.

Boultonin rahoituksen ja Soho Manu­factory -tehtaan taitavien seppien ansiosta Watt onnistui rakentamaan uudenlaisen koneen, joka nelinkertaisti hiilestä ja vedestä saatavan tehon. Wattin vuonna 1775 valmistuneen höyrykoneen ansiosta Britanniasta tuli vähitellen maailman ensimmäinen teollisuusvaltio.

Boultonin tehdas oli kärkijoukossa hyödyntämässä Wattin konetta. Vuonna 1788 Boulton solmi valtion kanssa tuottoisan sopimuksen rahanvalmistuksesta, sillä hänen höyrykäyttöiset koneensa pystyivät tuottamaan 70–85 uutta täysin identtistä kolikkoa joka minuutti.

Seura toimi nelisenkymmentä vuotta

Monet Kuuseuran jäsenistä hyväksyttiin arvostettuun Royal Society -tiedeseuraan – myös Boulton, vaikkei hänellä ollutkaan yliopistokoulutusta. Menestyksen myötä miehistä tuli yhä kiireisempiä, ja osa muutti muualle, mutta kokoontumisille yritettiin silti löytää aikaa.

Erasmus Darwin kuoli 70-vuotiaana vuonna 1802 ja Matthew Boulton vuonna 1809. Sen jälkeen Kuuseuran kokoontumisista ei enää löydy merkintöjä.

Vuonna 1813 loput jäsenet arpoivat yhteisen kirjastonsa kirjat keskenään, ja niin katosi harrastelijatiedemiesten kerho, joka oli muuttanut Britanniaa, Eurooppaa ja koko maailmaa.