Mundaneum – ensimmäinen hakukone koostui pahvikorteista
Paul Otlet halusi kerätä maailman kaiken tiedon yhteen ja kokosi pahvikorteista arkiston, nykyisten hakukoneiden esi-isän. Hanke kuitenkin painui vähitellen unholaan.
Kirjastonhoitajat rekisteröivät tiedot pahvikorteille ja vastasivat kaikkialta maailmasta tulleisiin kysymyksiin.
Kun australialainen opiskelija W. Boyd Rayward vuonna 1968 avasi brysseliläisessä suljetussa yliopistorakennuksessa sijaitsevan arkistohuoneen oven, kukaan ei ollut vuosikymmeniin astunut sinne jalallaankaan.
Huone, joka oli täynnä paperikasoja ja hämähäkinverkkoja, muistutti lähinnä mausoleumia, vaikka siellä eivät levänneet kenenkään ihmisen maalliset jäännökset, vaan yhden ihmisen unelma.
Rayward oli lukenut belgialaisesta Paul Otletista ja selvittänyt arkistohuoneen sijainnin.
Otlet oli halunnut koota kaiken maailman tiedon yhteen ja tarjota sen maailmanrauhan nimissä kaikkien käyttöön.
Hylätyssä huoneessa oli se, mitä oli jäljellä Otletin Mundaneum-maailmanarkistosta.
Otlet sulkeutui lapsena kirjastoon
Lapsena Paul Otlet vietti enimmän osan ajastaan kirjojen parissa.
Hänen isänsä, menestyvä belgialainen liikemies, oli vakuuttunut siitä, että yleinen kouluopetus tukahdutti lasten luontaiset taipumukset, joten Paul-pojalla oli alkuun kotiopettaja.
Paul meni tavalliseen kouluun vasta 12-vuotiaana, mutta hän ei koskaan kiinnostunut urheilusta tai kepposista.
Koulussa häntä kiinnosti vain kirjasto, ja rakkaus kirjastoihin kestikin koko hänen elinikänsä.
”Saatoin sulkeutua kirjastoon ja tutkia kirjakortistoa, joka oli minusta oikea ihme”, Otlet kirjoitti myöhemmin.
Hän luki lakia ja valmistui juristiksi mutta palasi aina kirjastoon ja kirjojen pariin.
Paul Otlet halusi kaiken tiedon kaikkien käyttöön.
Tiedot aiheen ja tekijän mukaan
Vaikka Otlet rakasti kirjoja, hän ei uskonut niiden olevan ihanteellinen tapa säilyttää ja välittää tietoa.
Kirjat sisältävät vain rajallisesti kunkin kirjoittajan valikoimaa ja järjestelemää tietoa, minkä vuoksi on aina vaikeaa selvittää mistään asiasta objektiivista koko totuutta.
Vuonna 1895 Otlet löysi samanhenkisen ystävän maanmiehestään Henri La Fontainesta, joka oli kansainvälisen oikeuden professori.
Heitä molempia kiinnostivat sekä tiedon jakaminen että kansojen välinen yhteisymmärrys, ja La Fontaine saikin myöhemmin Nobelin rauhanpalkinnon.
Miehet päättivät koota järjestelmällisen katsauksen, bibliografian, kaikista maailman kirjoista ja niihin kootusta tiedosta.
Valtavaa urakkaansa helpottaakseen Otlet ja La Fontaine keksivät aiheiden luokittelujärjestelmän, jolle he antoivat nimeksi classification décimale universelle eli yleinen kymmenluokitus.
Luokitus, jota käytetään kirjastoissa yhä, koostui kymmenestä pääaiheesta, joita saattoi jakaa tarpeen mukaan yhä pienempiin ja pienempiin aihekokonaisuuksiin.
Kaikkien kirjojen osalta luetteloitiin sekä tekijöiden nimet että aiheet, ja luokittelut kirjattiin kortistoon, joista muodostui vähitellen valtava arkisto.
Pelkkä arkisto ei kuitenkaan riittänyt, vaan Otlet palkkasi myös joukon kirjastonhoitajia ja ilmoitti, että heille sai nyt esittää mitä tahansa asiakysymyksiä, ja he toimittaisivat niihin pientä korvausta vastaan vastaukset.
Kun kysymyksiä saapui kirjeitse tai sähkeitse, kirjastonhoitajat kirjoittivat niihin vastauksensa käsin kortistossa olevien tietojen pohjalta.
Otlet ja La Fontaine antoivat arkistolleen nimeksi Mundaneum. Sana on latinaa ja tarkoittaa maailmaa yhdessä paikassa.
Ajan myötä Mundaneum kasvoi 16 miljoonan kortin kortistoksi, ja sinne saapui vuosittain yli 1 500 kysymystä kaikkialta maailmasta.
Kaiken tiedon arkistointi kasvoi pian liian suureksi tehtäväksi kahdelle pioneerille, joten he hakivat taloudellista tukea Belgian valtiolta ja saivat käyttöönsä tiloja Brysselistä.
Vastineeksi Otlet ja La Fontaine tukivat Belgian pyrkimyksiä saada YK:n edeltäjä Kansainliitto perustamaan päämajansa Belgiaan.
Natsit tuhosivat Otletin kortistoa
Otlet oli aktiivinen rauhanaatteen ja ihmisoikeuksien puolestapuhuja, ja Mundaneum oli hänelle tapa edistää kansojen välistä yhteisymmärrystä.
Hän halusi luoda osaltaan uutta maailmanjärjestystä tarjoamalla kaiken tiedon kaikkien käyttöön.
Monet tukivat Otletin näkemyksiä, mutta kun Kansainliitto ei asettunutkaan Belgiaan, Belgian hallitus menetti kiinnostuksensa Otletin hankkeeseen.
Käytännössä mahdottomaksi käynyt Mundaneum suljettiin vuonna 1934. Saksan miehitettyä Belgian Mundaneumin tiloihin tuli natsi-Saksan taiteen näyttely, jonka rakentamisen yhteydessä tuhottiin tuhansia kortteja.
Kun Paul Otlet kuoli vuonna 1944, hänen visionsa oli käytännössä unohtunut.
Neljännesvuosisata myöhemmin W. Boyd Rayward löysi Mundaneumin jäännökset Brysselistä.
Rayward kirjoitti useita kirjoja Otletista, mutta vasta internetin leviäminen 1990-luvulla nosti Otletin visiot jälleen päivänvaloon.
Mundaneum avattiin uudestaan museona Monsin kaupungissa Belgiassa vuonna 1998.
Tietotekniikkajätti Google pitää Paul Otletia yhtenä internetin edelläkävijöistä ja sponsoroi museota.