Milloin telaketju on keksitty?

Telaketjut keksittiin jo 1800-luvulla, mutta vasta 1900-luvun vaihteessa niistä onnistuttiin kehittämäään käytännössä toimiva versio.

Lombard Log Hauler kehitettiin tukkipuiden kuljetusta varten.

Telaketjut tulivat käyttöön vuoden 1900 tienoilla

Telaketjuja käytettiin jo 1900-luvun alussa työ­koneissa, ja niiden pohjalta ensimmäisen maailman­sodan aikana alettiin kehitellä panssarivaunuja. 1800-luvun patenttihakemusten perusteella tiedetään, että telaketjua oli hahmoteltu jo aiemminkin, mutta käytännössä toimiva versio siitä onnistuttiin kehittämään vasta vuosisadan lopussa.

Metsäteollisuus kaipasi telaketjuja

Seppä Alvin Orlando Lombard valmisti metsätyökaluja Mainessa Koillis-Yhdysvalloissa. Hän ymmärsi, että hakkuut etenisivät tehokkaammin, jos raskaat tukit saisi kuljetettua metsästä moottorikäyttöisillä koneilla. Tiettömissä metsissä ajoneuvoilta vaadittiin erinomaista pitoa, ja siksi Lombard alkoi kehittää telaketjua.

Ensimmäiset telaketjut asennettiin Lombard Log Hauleriin

Vuonna 1901 ensimmäinen Lombard Log Hauler oli valmis. Se muistutti veturia, mutta siinä oli takana telaketjut ja edessä joko sukset tai pyörät. Alkuun se toimi höyryvoimalla, myöhemmin dieselmoottorilla. Vuoteen 1917 mennessä Lombard valmisti 83 konetta, jotka metsätöissä vastasivat kukin 20 hevosen työpanosta.