Ikiliikkuja kiehtoi da Vinciä
Taidemaalari ja keksijä Leonardo da Vinci työsti pitkään erilaisia ikiliikkuja-ideoita. Hän esimerkiksi suunnitteli ”ikiuunia”, jonka toiminnan piti perustua ilman lämpölaajenemiseen.
Da Vincin kuuluisin teoria ikiliikkujasta perustui vesivoimaan. Hän suunnitteli yksinkertaisen järjestelmän, joka koostui Arkhimedeen ruuvista, vesimyllystä ja kahdessa tasossa olevista vesialtaista.
Hänen ikiliikkujaansa on myöhemmin yritetty moneen otteeseen toteuttaa, mutta turhaan.
Da Vinci totesi lopulta ikiliikkujan mahdottomaksi.
Hänen piirustuksistaan oli silti hyötyä jälkipolville muun muassa vesimyllyjen kehittämisessä.
Da Vinci suhtautui ajatukseen ikiliikkujasta epäillen mutta testasi sitä silti itse monin tavoin ja tutki tarkkaan muiden laatimia piirustuksia.
Lopulta hän totesi ikiliikkujan mahdottomaksi ja kirjoitti:
”Sinä, joka etsit ikiliikkujaa, kuinka paljon hedelmätöntä ajatuskudelmaa olet kutonut? Mene ja ota paikkasi alkemistien joukossa!”
Italialaisinsinöörin epätasapainoinen pyörä
Italialainen insinööri Mariano di Jacopo, joka tunnettiin nimellä Taccola (varis), yritti 1400-luvulla rakentaa niin sanottua epätasapainossa olevaa pyörää.
Siinä keskiöön kiinnitettyjen saranoitujen pinnojen piti pitää pyörä liikkeessä.
Pyörähtäessään huipulta alaspäin pinnat suoristuivat, minkä piti antaa painovoiman ansiosta lisävauhtia pyörälle, ja lähtiessään nousemaan pinnat taittuivat voidakseen taas oieta uudestaan.
Käytännössä pyörän molemmilla puolilla vaikuttivat kuitenkin yhtä suuret voimat.
Palkeista puhtia myllynrattaaseen
Vuonna 1518 italialainen filosofi Marco Antonio Zimara suunnitteli ilman liikkeeseen perustuvan ikiliikkujamyllyn.
Sen valtavat palkeet painoivat ilmaa suureen suppiloon, ilma poistui suppilosta kovalla paineella pyörittäen myllynratasta, ja pyörivä ratas liikutti taas palkeita.
Näin kone kävisi Zimaran mukaan ikuisesti. Avoimeksi jäi, miten ikiliikkuja alun perin saataisiin liikkeelle.
Lisäksi Zimarankin ikiliikkujan liike pysähtyisi kuitenkin lopulta myllynrattaan keskiössä vaikuttavan kitkan takia, sillä hänenkään järjestelmänsä ei tuottanut energiaa kitkan voittamiseksi.
Magneetti liikkuu vastakkaisten magneettien tieltä.
Magneetit panivat pyörän pyörimään
Vanhimmat säilyneet tiedot ikiliikkujan suunnitelmista ovat peräisin 700-luvun Baijerista. Niissä koneen toiminta perustui magneetteihin.
”Maagisen pyörän” perusajatus oli, että vastakkaiset magneetit työntävät napaan kiinnitettyä magneettia aina eteenpäin.
Ajan mittaan navan kitka kuitenkin pysäyttää koneen.
Yläkerran mies koneenkäyttäjänä
Vuonna 1813 yhdysvaltalainen keksijä Charles Redheffer esitteli ylpeänä uutta ikiliikkujaansa näyttelyssä New Yorkissa.
Tuhannet uteliaat katsojat tulivat näyttelyyn ihmettelemään ikiliikkujaa. Yksi vierailijoista oli höyrylaivan kehittäjä Robert Fulton.
Hän seurasi laitetta tarkasti ja havaitsi, että se kävi varsin epäsäännöllisesti ja hammasrattaat tuntuivat välillä pysähtelevän hetkellisesti.
Katsojat ihmettelivät ikiliikkujaa, kunnes se paljastui huijaukseksi.
Fulton syytti Redhefferiä huijariksi ja vakuutti löytävänsä koneesta salaisen voimanlähteen.
Hän irrotti koneen vierellä olevasta seinästä lautoja ja löysi pian siiman, joka johti ylempään kerrokseen. Siiman päässä istui mies, joka söi kaikessa rauhassa eväitään ja pyöräytti vähän väliä toisella kädellään konetta käyttävää kampea.