Pariisin bulevardit kuhisivat ihmisiä joulun ja uuden vuoden välillä vuonna 1895. Monilla oli vapaata, ja perheet ja ystävät tapasivat toisiaan kaupungilla vaihtaen joulutervehdyksiä ja uudenvuodentoivotuksia.
Kohteliaisuudet hoidettiin kuitenkin nopeasti, sillä kaikki halusivat kuulla lisää Pariisin uudesta kuumasta puheenaiheesta: Grand Caféssa Boulevard des Capucines nro 14:ssä tapahtui jotain mystistä.
Harvat paikan päällä käyneet kertoivat, että kahvilan takahuoneessa saattoi nähdä eläviä kuvia! Useimmat pitivät uutista silkkana satuna, mutta totta se oli.
- joulukuuta 1895 kahvilassa oli järjestetty maailman ensimmäinen julkinen elokuvaesitys. Yhden frangin pääsymaksua vastaan vierailijat olivat saaneet nähdä kymmenen lyhyttä elokuvaa, joissa ihmiset liikkuivat.
VIDEO – Katso Lumièren veljesten ”Puutarhuri” vuodelta 1895 (väritetty):
Yksi elokuvista kuvasi puutarhuria, joka yritti kastella kasvejaan, mutta kepposteleva poika pysäytti vedentulon astumalla letkun päälle.
Kun puutarhuri kurkisti letkun suulle selvittääkseen ongelman, poika nosti jalkansa ja puutarhuri sai vesisuihkun kasvoilleen. Se oli historian ensimmäinen elokuvafarssi, ja yleisö ulvoi naurusta. Monet pariisilaiset eivät alkuun uskoneet sanaakaan ihailevista lehtijutuista, mutta harva malttoi silti pysyä poissa Grand Cafésta.
Tunnustettu pariisilainen muotokuvavalokuvaaja Clément Maurice kirjoitti ystävälleen kirjeessä: ”Ohikulkijat kurkistivat sisään kysyäkseen, mitä ihmettä Cinématographe Lumière tarkoitti. Ne uteliaat, jotka rohkaistuivat astumaan sisään asti, palasivat pian kadulle hämmentynein ilmein.”
Pian koko Pariisi tungeksi esityspaikan edessä. Clément Maurice jatkoi: ”Useimmat palasivat pian mukanaan ystäviään, jotka he olivat löytäneet bulevardilta. Iltasella ihmisiä jonotti aina Rue Caumartinilta, yli neljännesmailin päästä asti [noin 400 metriä].”
Lumièren veljesten farssi pojasta, puutarhurista ja kasteluletkusta oli suuri menestys.
Tulisieluiset veljekset
Cinématographe Lumièren takana olivat veljekset Auguste ja Louis Lumière, jotka olivat vuosikausia kehitelleet tapaa kuvata ja esittää liikettä filmin avulla. Itsepintaisuus ja yksityiskohtiin paneutuminen leimasivat veljeksiä läpi koko heidän elämänsä.
Kun he kerran olivat havainneet jonkin ongelman, he eivät hellittäneet, ennen kuin he olivat tutkineet sen pohjiaan myöten. Keksintöjen tekeminen ja parantelu kiehtoi heitä jo lapsina.
”Jos päivän päätteeksi ei voi sanoa oppineensa jotain uutta, päivä on mennyt hukkaan”, Auguste Lumière sanoi.
Lumièren perhe oli kotoisin Besançonista Itä-Ranskasta läheltä Sveitsin rajaa. Auguste syntyi vuonna 1862 ja pikkuveli Louis kaksi vuotta myöhemmin. Kun Saksa hyökkäsi Ranskaan vuonna 1870, perhe muutti rauhallisemmalle seudulle Lyoniin.
Lumièren veljesten isä Antoine oli taitava ja tunnustettu valokuvaaja, joka oli erikoistunut väritettyihin muotokuviin.
Siellä perheen isä Antoine Lumière keräsi pian mainetta edistyksellisenä valokuvaajana, joka tuotti upeita värjättyjä muotokuvia.
Isän valokuva-ateljee oli oikea paratiisi keksinnöistä kiinnostuneille pojille. Isän valokuvatessa pojat keskittyivät kehittämään valokuvauksen tekniikkaa takahuoneessa.
He tutkivat kemiaa, fysiikkaa ja tekniikkaa ja auttoivat isäänsä pimiössä, ja vapaa-ajallaan he tekivät innokkaasti kokeita parantaakseen valoherkkiä lasilevyjä, joille silloiset valokuvat otettiin.
Pojat vannoivat juhlallisesti, että mikäli heidän keksintönsä joskus menestyisivät, he jakaisivat kaikki tulot keskenään ja hakisivat aina patentit molempien nimiin. Siitä valasta he
pitivät kiinni kuolemaansa saakka.
Kun Auguste kutsuttiin armeijaan, 17-vuotias pikkuveli Louis jatkoi kokeita. Rahasta oli perheessä tiukkaa, joten 11-vuotias pikkusisar Juliette sai toimia palkattomana laboratorioavustajana.
Työn tuloksena syntyi erittäin valoherkkä lasilevy, joka sai tuotenimekseen Etiquette Bleue. Sen avulla sai otettua paljon aiempaa tarkempia valokuvia, sillä suurempi herkkyys mahdollisti lyhyemmät valotusajat.
Etiquette Bleue -levyt turvasivat talouden ja mahdollistivat kinematografin kehityksen.
Etiquette Bleuen kehitystyö oli kuitenkin käynyt kalliiksi, ja perhe oli vararikon partaalla, kun Auguste palasi armeijasta. Isä Antoine oli jo valmis luovuttamaan, mutta Auguste ei antanut periksi. Töitä jatkettiin niin, että isä Antoine ja Auguste pyörittivät yritystä ja Louis jatkoi lasilevyjen valmistusta.
Pian muut valokuvaajat saivat vihiä Lumièren perheen laadukkaista levyistä, ja Etiquette Bleue -levyjä alettiin myydä ympäri maailmaa. Yritys kasvoi niin, että 1800-luvun lopussa sillä oli jo 300 työntekijää, jotka tuottivat lähes 15 miljoonaa valokuvauslevyä vuosittain. Enää rahasta ei ollut puutetta.
Vaikka isä Antoine pyrki taiteilijan tarkkuudella aina vain parantamaan väritettyjen muotokuvien tekniikkaansa, hän ymmärsi, että muotokuvavalokuvauksen kulta-aika saattoi olla piankin ohi. Yhä useammat tavalliset ihmiset ostivat kameroita ja kuvasivat itse. Valokuvaustekniikkaa oli siis kehitettävä aivan uudelle tasolle.
1890-luvun alussa Antoine näytti pojilleen pätkän filmiä, joka oli valmistettu vahvasta ja joustavasta selluloidista. Yhdysvaltalaisen George Eastmanin kehittämää filmiä oli paljon helpompi käsitellä kuin suuria ja hauraita lasilevyjä.
Auguste ja Louis innostuivat oitis asiasta ja päättivät rakentaa kameran, jossa käytettäisiin Eastmanin filmiä. Etiquette Bleue -levyistä saatujen rahojen ansiosta he pystyivät keskittymään täysin tähän uuteen tehtävään.
Edison keksi peepshow’n
Lumièren perhe ei ollut ainoa, joka oli kiinnostunut kuvista. Tutkijat, keksijät, valokuvaajat ja jopa viihdealan ihmiset ympäri maailmaa olivat innoissaan uusista mahdollisuuksista kuvata ihmisiä. Elokuvaesitykset tuntuivat kuitenkin yhä saavuttamattomalta haaveelta.
Tuon ajan villeintä kuvaviihdettä olivat esitykset, joissa väritettyjä kuvia heijastettiin suurille kankaille tai joissa jäljiteltiin elävää kuvaa zoetroopin avulla. Zoetrooppi oli pieni lieriö, jonka kyljissä oli kapeita pystysuuntaisia rakoja.
Raoista katsoja näki aina kulloinkin raon kohdalla lieriön sisäpuolella olevan kuvan, ja kun lieriötä pyöritettiin, katsojan näkemät kuvat vaihtuivat nopeasti ja synnyttivät liikkeen illuusion. Katsojille saatettiin esittää esimerkiksi kuvasarjaa laukkaavasta hevosesta.
Yleisö halusi kuitenkin aina vain enemmän. Tekniikka kehittyi tuohon aikaan länsimaissa valtavin harppauksin, ja lehdissä uutisoitiin vähän väliä uusista uraauurtavista keksinnöistä.
1600-luvulla esityksissä loihdittiin yleisöä pelottavia kuvia lasilevyjen, valojen ja peilien avulla.
EDELLÄKÄVIJÄ: Kauhuelämyksiä ennen elokuvia
Yksi 1600-luvun huvielämän villityksiä olivat niin sanotut taikalyhdyt, laterna magica. Lasilevyjen, valojen ja peilien avulla tehdyt esitykset säikäyttivät joskus yleisön suorastaan sydänkohtauksen partaalle.
Lasilevyille maalattiin pelottavia kuvia esimerkiksi kummituksista, ja esityksen aikana valoja suunnattiin lasilevyjen läpi niin, että kuvat näkyivät seinällä.
Jos esityksen vetäjä käytti myös liikuteltavia peilejä, saattoi näyttää siltä kuin kummitus olisi liikkunut huoneessa yleisön pään päällä. Esitykset olivat erittäin vakuuttavia.
Monien ihmisten kerrotaan lähteneen esityksistä kirkuen pois, monet puolestaan piiloutuivat huoneessa istuinten alle. Rohkeimmat vetivät veitsensä esille, osa naisista puolestaan pyörtyi pelosta.
Pelottavista kokemuksista huolimatta taikalyhtyesitykset vetivät runsaasti yleisöä aina elokuvateollisuuden läpilyöntiin 1900-luvun alkuun asti.
Tuolloin kehitettiin muun muassa moottoroituja ajoneuvoja ja hehkulamppuja sekä radio- ja röntgensäteitä. Varsinaisen liikkuvaa kuvaa tallentavan ja esittävän laitteiston kehittäminen olikin enää vain ajan kysymys.
Yksi filmikuvauksen pioneereista oli yhdysvaltalainen keksijä Thomas Edison. Hän rakensi kinetoskoopin. Se oli laatikko, jossa oli kurkistusreikä ja jota saattoi käyttää yksi ihminen kerralla.
Kinetoskoopin sisällä oli Eastmanin filmiä, jota liikutettiin hehkulampun editse, jolloin katsoja näki liikkuvaa kuvaa. Nämä kurkistusesitykset saivat nimen peepshow, ja niitä järjestettiin haltioituneille ihmisille ympäri maailmaa New Yorkista Moskovaan.
16 tunnin työpäiviä
Auguste Lumière sai tutustua Edisonin koneeseen Pariisissa järjestetyn esityksen yhteydessä vuonna 1894, mutta hän ei ollut vakuuttunut sen tekniikasta.
”Minua kiehtoivat nuo pienet liikkuvat kuvat, jotka marssivat koneessa”, hän selitti myöhemmin, ”mutta mietin vain sitä, kuinka upeaa olisi voida heijastaa nuo kuvat suurelle kankaalle ja esittää niitä suurelle joukolle ihmisiä.” Kinetoskooppi innoittikin Augustea kehittämään omanlaistaan elokuvaesitystä.
Työ vaati valtavia panostuksia. Sekä elokuvakamera että esityslaite oli rakennettava tyhjästä, mutta ajatus ei hirvittänyt Augustea.
”Päätin yrittää ratkaista ongelman yksin tein”, Auguste kertoi myöhemmin.
Kotona Lyonissa Auguste kertoi ajatuksistaan, ja Antoine ja Louis innostuivat heti asiasta. He ryhtyivät kehittelemään helppokäyttöistä filmikameraa, jota voisi käyttää myös filmien esittämiseen suurelle yleisölle.
Työ vaati useita välivaiheita. Veljesten oli muun muassa keksittävä mekanismi, joka kuljettaisi filmiä kamerassa ja varmistaisi sen valottumisen ruutu kerrallaan.
Talvella 1894 Auguste ja Louis uurastivat laboratoriossaan niin, että työpäivät venyivät usein 16-tuntisiksi. He söivät hätäisesti kaikki ateriansa yhdessä, ja illalla he kävivät läpi kummankin tekemiä havaintoja ja suunnittelivat seuraavan päivän töitä.
Päivän lopulta päätyttyä he toivottivat toisilleen hyvää yötä pienessä käytävässä, joka yhdisti heidän yhteisen talonsa eri siivet.
Kameran rakensi veljesten suunnitelmien pohjalta pariisilainen insinööri Jules Carpentier, joka oli varma siitä, että veljekset olivat oikeilla jäljillä. Hän oli jopa luopunut oman filmikameransa kehittämisestä voidakseen paneutua täysin Lumièrien työhön.
Ongelmia ilmeni silti jatkuvasti. Esimerkiksi laitteeseen rakennettu kaarilamppu kuumeni niin, että se sulatti kuvattaessa sulkimena toimivan eboniittikiekon, joten eboniitti oli korvattava messingillä. Myös filmin kuljettaminen laitteessa aiheutti harmaita hiuksia, koska suunnitellun siirtomekanismin hampaat eivät sopineet Eastmanin filmin reunassa oleviin reikiin.
Keksijöiden kilpailu oli kovaa
Lumièren veljekset ja kameraa rakentanut Carpentier kävivät kuukausien ajan tiivistä kirjeenvaihtoa Lyonin ja Pariisin välillä. Varsinkin Louis hoputti usein Carpentieria, mutta hän pyyteli sitä saman tien anteeksi.
Kaikki kolme tiesivät, että aika oli kortilla. Vaikka veljekset olivat jo onnistuneet kuvaamaan filmikameran prototyypillä muun muassa lyhyen filmin työntekijöistä lähtemässä Lumièrien lasilevytehtaasta, kilpailu muiden keksijöiden kanssa oli armotonta. Monet olivat jo paljon pidemmällä oman kameransa rakentamisessa.
Kilpailun takia Eastmanin filmitehdas ei kerta kaikkiaan pystynyt vastaamaan kysyntään, ja lopulta Louis’n oli kinuttava ranskalaiselta filminvalmistajalta Planchonilta useita rullia raakafilmiä, koska ”hetkeäkään ei ole hukattavana!”
Varsinkin yhdysvaltalainen keksijä Thomas Edison pelkäsi, että Lumièren veljesten kehittelemä laite vaikeuttaisi hänen kinetoskooppinsa myyntiä. Edison lähetti jatkuvasti postia veljeksille pyytäen saada ostaa heidän laitteensa tai edes saada siitä yksityiskohtaisia tietoja. Louis kieltäytyi joka kerta kohteliaasti.
Lopulta 13. helmikuuta 1895 veljekset saattoivat hakea patenttia kinematografilleen eli filmikameralle, jolla pystyi myös esittämään elokuvaa. Lukuisten valmistelujen ja veljesten kuvaamien filmien yksityisten esitysten jälkeen heidän laitteensa oli valmis viralliseen ensiesitykseen Pariisissa.
Elokuvan voittokulku alkoi
Grand Cafén takahuoneessa toiminut maailman ensimmäinen elokuvateatteri oli vaatimattomuudestaan huolimatta jättimenestys, josta kaikki puhuivat.
Esitys kesti parikymmentä minuuttia, ja sen aikana nähtiin kymmenen lyhyttä elokuvaa, kuten Työläiset lähtevät Lumièren tehtaasta (46 sekuntia), Meri (38 sekuntia) ja komedia Puutarhuri ja pikku keppostelija (49 sekuntia).
Lumièret olivat onnistuneet rakentamaan käytännöllisen filmikameran, joka painoi vain viisi kiloa ja oli siksi helppo kuljettaa mukana mihin vain ja jonka avulla pystyi myös esittämään elokuvia heijastamalla ne valkokankaalle. Laite oli tekninen harppaus, ja tilauksia alkoi sadella kaikkialta maailmasta.
VIDEO – Katso Lumièren veljesten ”Lumisota” vuodelta 1897 (väritetty):
Veljekset eivät kuitenkaan antaneet onnistumisen nousta hattuun. Lähes puolen vuoden ajan ensimmäisistä esityksistä Louis Lumière kieltäytyi lukemattomia kertoja myymästä laitetta edes kuninkaille tai keisareille.
Myös Edison joutui odottamaan, kunnes veljekset saivat viimeisteltyä laitteensa siihen kuntoon, että sitä saattoi heidän mielestään ryhtyä valmistamaan sarjatuotantona.
Suuresta suosiosta huolimatta veljekset eivät uskoneet, että heidän keksintönsä kiinnostaisi ihmisiä muutamaa kuukautta kauempaa, joten he paneutuivat pian uusiin keksintöihin.
Niinpä elokuvateollisuutta kehittivät sen ensimmäisten askelten jälkeen muut tahot, jotka ymmärsivät elokuvan tulevaisuuden mahdollisuudet. Heidän kehitystyönsä ansiosta elävään kuvaan saatiin ajan mittaan mukaan myös ääni (1928) ja värit (1932).