Kun kiinalaiset halusivat 200-luvulla rakentaa talon, he eivät kutsuneet paikalle arkkitehtiä vaan maagikon.
Tämä paikansi pohjois-eteläsuunnan magneettisen raudan avulla, sillä magneettiset metallit asettuvat Maan napojen mukaisesti. Sen jälkeen pääovi voitiin rakentaa etelään päin, jolloin kotiin pääsi kiinalaisen uskomuksen mukaan virtaamaan hyvää energiaa.
Han-dynastian (202 eaa. – 220 jaa.) aikaan kiinalaiset maagikot käyttivät lusikkaa muistuttavaa kompassia ilmansuuntien paikantamiseen.
600-luvulla Tang-dynastian aikana kehitettiin alkeellinen kompassi, käytännössä pieni rautaneula. Neula kiinnitettiin korteen ja neula ja korsi asetettiin vesiastiaan, jolloin neula pääsi pyörimään vapaasti ja asettumaan kohti etelää.
Kun kompassi 1100-luvun lopulla kulkeutui Eurooppaan, katolinen kirkko suhtautui siihen aluksi epäillen, sillä perustuihan sen toiminta näkymättömiin – oletettavasti siis paholaismaisiin – voimiin.
Aluksi katolinen kirkko piti kompassia paholaismaisena keksintönä, mutta hengenmiesten näkemys muuttui pian.
Jeesuskin tarvitsi kompassia
Kompassi kulkeutui Eurooppaan ilmeisesti Silkkitietä pitkin kauppiaiden mukana. Ensimmäinen kirjallinen maininta kompassista Euroopassa on englantilaisen apotin ja tutkijan Alexander Neckamin teoksessa De naturis rerum (”Asioiden luonteesta”) vuodelta 1190.
Neckam kertoo, että rautaneula hiottiin magneettisella kivellä liikkuvaksi, ”jotta merenkulkijat löytävät suuntansa”.
Keskiajalla kompassien valmistuksessa käytettiin luonnostaan magneettista mineraalia nimeltä magnetiitti. Kirkon kammo paholaisen keksintönä pidettyä kompassia kohtaan lieveni nopeasti.
1300-luvulla kirkon johtajat ymmärsivät kompassin helpottavan uusien kirkkojen rakentamista niin, että kirkon kuori tuli itään. Seurakunnan oli näet mieluiten suunnattava katseen itään, sillä Raamatun mukaan Jeesus tulisi tuomiopäivänä Jerusalemiin idästä.