Kolumbuksen kartta päätyi turkkilaisille
Kun Piri Reisin kartta löydettiin vuonna 1929, se hämmästytti tutkijoita, sillä se perustui suurelta osin Kolumbuksen Amerikan-matkaltaan tekemään karttaan.

Piri Reis laati upean merikartan Kolumbuksen kartan perusteella.
Museonjohtaja Halil Ethemin pöydälle tuotiin vuonna 1929 kellertävä kartta, joka oli löytynyt Istanbulissa sijaitsevan ottomaanisulttaanien palatsin, museoksi muutetun Topkapin, kunnostustöissä.
Vanhaan karttaan oli piirretty Atlantti ja sen kummatkin rannikot harvinaisen tarkasti. Erityisesti tutkijoita kiinnostivat kartassa olevat kaksi kirjoitusta, joista toisessa luki turkin kielellä:
”Tämän kartan rannikot ja saaret on kuvattu Kolumbuksen kartan mukaan.”
Toisessa, arabian kielen aakkosin ja luvuin kirjoitetussa tekstissä, oli islamilaisen ajanlaskun vuosiluku 919. Vuosi vastaa vuotta 1510 kristillisessä ajanlaskussa, mikä merkitsi sitä, että kartta oli laadittu vain 18 vuotta sen jälkeen, kun Kristoffer Kolumbus oli purjehtinut Amerikkaan ensimmäistä kertaa. Kartan oli signeerannut Piri Reis, jo unohduksiin vaipunut ottomaanien laivaston amiraali.
Kolumbuksen Amerikan-matkastaan laatima kartta oli ollut kateissa pitkään, ja sen mukana oli kadonnut runsaasti tietoa uuden mantereen löytymisestä, joten historiantutkijat kaikkialla maailmassa olivat innoissaan karttalöydöstä.
Parin vuoden kuluttua karttaan perehtynyt arvostettu tutkija vahvisti, että kartta oli aito. Se todella oli vuodelta 1510, ja sen oli laatinut kartan signeerannut amiraali Piri Reis.