Uraauurtavia mekaanisia kelloja alettiin valmistaa Euroopassa keskiajalla, ja niiden toimintaperiaate oli toisenlainen.
Kuten kiinalaisissa kelloissa, niissäkin käyntiratas sääteli ja tahdisti koneiston pyörimistä. Eurooppalaisissa kelloissa koneistoa käytti kuitenkin pystysuunnassa liikkuva paino. Sen ansiosta kello esimerkiksi toimi myös kylmässä, toisin kuin vesikello, jossa vesi jäätyi pakkasella.
Britti kirjoitti kuvauksen
Mekaanisissa kelloissa paino pyöritti koneistoa, joka liikutti puolestaan viisaria. Ajan mittaaminen veden tai hiekan sijasta painojen avulla olikin mekaanisten kellojen suurin tekninen edistysaskel.
Ajan mittaaminen edestakaisella liikkeellä sen sijaan että se olisi mitattu veden tai hiekan valumisella, oli suorastaan mullistavaa, ja samaa periaatetta hyödynnettiin kaikissa myöhemmissä mekaanisissa kelloissa.
Englantilainen Richard Wallingfordilainen rakensi vuonna 1336 ensimmäisen mekaanisen kellon, josta on säilynyt dokumentaatiota.
Hän kirjoitti niin yksityiskohtaisen kuvauksen kellonsa toiminnasta, että sen perusteella kello on voitu rekonstruoida nykyaikana. 1300-luvun jälkipuoliskolla Wallingfordilaisen keksintö levisi myös muualle Eurooppaan.
Kirkko tarvitsi täsmällisyyttä
Kello kehittyi edelleen Euroopan luostareissa, joissa ajalla ja täsmällisyydellä oli suuri merkitys.
Esimerkiksi rukoushetkiä ja jumalanpalveluksia pidettiin vuorokauden ympäri tiettyinä aikoina, myös öisin, jolloin esimerkiksi aurinkokellosta ei ollut apua.
Myöhemmin kelloja sijoitettiin keskeisille paikoille kaupunkien kirkkojen torniin, ja niiden merkitys tavalliselle kansalle kasvoi. Nämä kellot eivät olleet kuitenkaan kovin tarkkoja, eikä kellon merkitys yhteiskunnassa ollut ilmeisesti kovin suuri ennen 1500–1600-lukua.
Mekaanisten kellojen kehittyessä niiden valmistusmäärät kasvoivat ja niistä tuli tärkeä osa ihmisten elämää.
Esimerkiksi teollisuudessa työaikoja alettiin valvoa kellon avulla, aluksi kaivoksissa ja tekstiilitehtaissa.
Ajan mittaan kellon merkitys yhteiskunnassa kasvoi.
Taloushistorioitsija Lewis Mumford pitää kelloa yhtenä merkittävimmistä tekijöistä teollisen vallankumouksen käynnistymiselle 1700-luvun Englannissa.
Kello nimittäin mahdollisti ajan tarkastelun ikään kuin kauppatavarana, jota saattoi ostaa ja myydä.
Kellot siis osaltaan lisäsivät tehokkuusvaatimuksia. Kehittyvässä teollisuusyhteiskunnassa työajan mahdollisimman tehokkaasta hyödyntämisestä tuli entistä tärkeämpää, ja sanonta ”aika on rahaa” syntyi.
Ihmiset ovat alusta asti protestoineet kellon elämää hallitsevaa valtaa vastaan. Nykyihmisen pieni protesti voi olla esimerkiksi kellon riisuminen ranteesta lomalla osoituksena irtautumisesta arjen kahleista.