Ei tiedetä tarkkaan, milloin ensimmäinen mekaaninen kello kehitettiin, mutta ilmeisesti se tapahtui Euroopassa 1200-luvun lopulla.
Tuon ajan keskiaikaisissa käsikirjoituksissa mainitaan uudenlaiset arvokkaat kellot, mutta niistä käytetty nimitys, horologium, viittasi kaikkiin tuolloin olemassa oleviin ajan mittareihin, kuten aurinko- ja vesikelloihin. Siksi ei voida olla täysin varmoja, minkälaisia kelloja noissa varhaisissa teksteissä kulloinkin tarkoitettiin.
Kiina ei ollut ensimmäinen
Arviot siitä, missä päin maailmaa ensimmäiset mekaaniset kellot rakennettiin, vaihtelevat aivan kuten monien muidenkin merkittävien keksintöjen kohdalla.
Joidenkin mielestä suuria astronomisia kelloja, joita tehtiin Kiinassa 1000-luvulla, voidaan pitää ensimmäisinä mekaanisina kelloina. Mutta vaikka kiinalaiset kellot olivat aikanaan hyvin edistyksellisiä, niiden toiminta perustui vanhoihin vesikellon periaatteisiin eli koneistoa pyöritti vesi.
Euroopan kirkontorneja alettiin varustaa kelloilla 1200-luvun lopulla.
3 500 vuotta kellon historiaa
1500 eaa.
Aurinko- ja vesikello kehitettiin jo esihistoriallisella ajalla.
1200–1300-luvut
Mekaanisia kelloja alettiin valmistaa.
1500-luku
Ensimmäiset taskukellot kehitettiin, mutta ne yleistyivät vasta 1800-luvulla.
1600-luku
Heilurikellon keksiminen teki ajanmittaamisesta entistä tarkempaa.
Uraauurtavia mekaanisia kelloja alettiin valmistaa Euroopassa keskiajalla, ja niiden toimintaperiaate oli toisenlainen.
Kuten kiinalaisissa kelloissa, niissäkin käyntiratas sääteli ja tahdisti koneiston pyörimistä. Eurooppalaisissa kelloissa koneistoa käytti kuitenkin pystysuunnassa liikkuva paino. Sen ansiosta kello esimerkiksi toimi myös kylmässä, toisin kuin vesikello, jossa vesi jäätyi pakkasella.
Britti kirjoitti kuvauksen
Mekaanisissa kelloissa paino pyöritti koneistoa, joka liikutti puolestaan viisaria. Ajan mittaaminen veden tai hiekan sijasta painojen avulla olikin mekaanisten kellojen suurin tekninen edistysaskel.
Ajan mittaaminen edestakaisella liikkeellä sen sijaan että se olisi mitattu veden tai hiekan valumisella, oli suorastaan mullistavaa, ja samaa periaatetta hyödynnettiin kaikissa myöhemmissä mekaanisissa kelloissa.
Englantilainen Richard Wallingfordilainen rakensi vuonna 1336 ensimmäisen mekaanisen kellon, josta on säilynyt dokumentaatiota.
Apotti ja tutkija Richard Wallingfordilainen vuonna 1336 rakentamansa kellon kanssa.
Hän kirjoitti niin yksityiskohtaisen kuvauksen kellonsa toiminnasta, että sen perusteella kello on voitu rekonstruoida nykyaikana. 1300-luvun jälkipuoliskolla Wallingfordilaisen keksintö levisi myös muualle Eurooppaan.
Kirkko tarvitsi täsmällisyyttä
Kello kehittyi edelleen Euroopan luostareissa, joissa ajalla ja täsmällisyydellä oli suuri merkitys.
Esimerkiksi rukoushetkiä ja jumalanpalveluksia pidettiin vuorokauden ympäri tiettyinä aikoina, myös öisin, jolloin esimerkiksi aurinkokellosta ei ollut apua.
Myöhemmin kelloja sijoitettiin keskeisille paikoille kaupunkien kirkkojen torniin, ja niiden merkitys tavalliselle kansalle kasvoi. Nämä kellot eivät olleet kuitenkaan kovin tarkkoja, eikä kellon merkitys yhteiskunnassa ollut ilmeisesti kovin suuri ennen 1500–1600-lukua.
Mekaanisten kellojen kehittyessä niiden valmistusmäärät kasvoivat ja niistä tuli tärkeä osa ihmisten elämää.
Esimerkiksi teollisuudessa työaikoja alettiin valvoa kellon avulla, aluksi kaivoksissa ja tekstiilitehtaissa.
Ajan mittaan kellon merkitys yhteiskunnassa kasvoi.
Christiaan Huygens (1629–1695) oli monilahjakkuus, joka myös tutki muun muassa Saturnuksen renkaita ja kiihtyvyyttä.
Hollantilainen Huygens teki kellosta tarkan
Ensimmäiset mekaaniset kellot eivät olleet kovin tarkkoja, ja ne mittasivat vain tunteja. Vasta kun alankomaalainen matemaatikko Christiaan Huygens kehitti 1600-luvulla heilurikellon, minuuttien – ja jopa sekuntien – esittäminen tuli mahdolliseksi.
Huygensin kellot olivat niin tarkkoja, että ne heittivät ”vain” 10 sekuntia vuorokaudessa.
Vuonna 1761 itseoppinut kelloseppä John Harrison voitti Englannin laivaston julistaman kilpailun. Tehtävänä oli luoda kello, joka osoitti oikeaa aikaa myös keinuvalla laivalla. Harrisonin kellon tarkkuus vaihteli vain sekunnin viidesosan vuorokaudessa merenkäynnin ankaruudesta riippumatta.
Taloushistorioitsija Lewis Mumford pitää kelloa yhtenä merkittävimmistä tekijöistä teollisen vallankumouksen käynnistymiselle 1700-luvun Englannissa.
Kello nimittäin mahdollisti ajan tarkastelun ikään kuin kauppatavarana, jota saattoi ostaa ja myydä.
Kellot siis osaltaan lisäsivät tehokkuusvaatimuksia. Kehittyvässä teollisuusyhteiskunnassa työajan mahdollisimman tehokkaasta hyödyntämisestä tuli entistä tärkeämpää, ja sanonta ”aika on rahaa” syntyi.
Ihmiset ovat alusta asti protestoineet kellon elämää hallitsevaa valtaa vastaan. Nykyihmisen pieni protesti voi olla esimerkiksi kellon riisuminen ranteesta lomalla osoituksena irtautumisesta arjen kahleista.