Hampaita porattiin jo 9 000 vuotta sitten
Arkeologisten löytöjen perusteella ihminen on porannut hampaita jo 9 000 vuotta sitten Indusjoen laaksossa.
1870-luvulla yhdysvaltalainen hammaslääkäri ja keksijä George F. Green alkoi kehittää mekaanista poraa.
Ensin sen käyttövoimana oli paineilma, mutta koska laite aiheutti tulipalovaaran, hän kehitti sähköporan, jolle hän sai patentin vuonna 1875.
Proteesi eläinten hampaista
Etruskit tekivät hammasproteeseja eläinten hampaista, mutta posliinihampaat keksittiin vasta 1771.
Muinaiset egyptiläiset valmistivat siltaproteeseja kiinnittämällä ihmishampaita kultalankaan.
Etruskit, jotka hallitsivat pohjoista Italiaa Rooman valtakuntaa edeltävällä ajalla, yrittivät ensimmäisinä korvata menetettyä purukalustoa muilla kuin ihmis hampailla, kun he noin 700 eaa. alkoivat valmistaa tekohampaita eläinten hampaista.
1500-luvun Japanissa tekohampaita tehtiin puusta. Ne kuluivat helposti, mutta ne oli helppo vaihtaa uusiin.
Ensimmäiset posliiniset tekohampaat valmistettiin vasta vuonna 1771.
Hammasharja syntyi vankilassa
Addisin yritys toimii yhä, nykyisin nimellä Wisdom Toothbrushes.
Vuonna 1770 häiriköinnistä vankilaan tuomittu britti William Addis piti ajan tavan mukaan hampaansa puhtaana hieromalla niitä suolalla ja noella.
Hän alkoi kuitenkin pohtia parempaa tapaa ja otti aterialta talteen eläimen luun. Hän porasi siihen reikiä, joihin hän kiinnitti harjaksia, ja kehitti näin hammasharjan.
Vapauduttuaan Addis perusti ensimmäisen hammasharjoja valmistavan yrityksen.
Arvokkaita paikkoja hampaisiin
Kulta oli oivallinen mutta kallis paikkamateriaali.
Kivikaudesta asti ihminen on yrittänyt paikata reikiintyneitä hampaita esimerkiksi mehiläisvahalla, asbestilla, tinalla ja lyijyllä, jotka ovat riittävän pehmeitä painettavaksi paikoilleen.
Kulta osoittautui oivalliseksi paikkamateriaaliksi, mutta se oli varsin kallista, ja paljon halvempi ratkaisu oli 1830-luvulla Ranskassa kehitetty amalgaami.
Se oli puoleksi elohopeaa ja puoleksi hopean, tinan ja kuparin seosta.
Muovipaikkojen käyttö yleistyi maailmalla vähitellen 1960-luvulta alkaen.
Tuolistaan lääkäri tunnetaan
1800-luvulla hampaiden hoitoa varten kehitettiin erityistuoleja.
Hammaslääkärin vastaanotolla käytettiin aluksi aivan tavallisia huonekaluja, ja vauraat asiakkaat istutettiinkin hammaslääkärissä yleensä runsaasti koristeltuun, pehmeään nojatuoliin.
Vuonna 1831 britti James Snell rakensi ensimmäisen hammaslääkärintuolin, jossa potilas kallistettiin taaksepäin.
Yhdysvaltalainen John Naughton keksi kuitenkin vasta vuonna 1958 nykyaikaisen hammaslääkärintuolin, jonka korkeutta voitiin säätää hydraulisen pumpun avulla.
Kaasu vei kivun
Kivunlievityksessä käytettiin aiemmin eetteriä, mutta se oli erittäin tulenarkaa.
Hammaslääkärin hoidot ovat olleet kivuliaita viime vuosisadoille asti, sillä hammaslääkärit alkoivat tutkia puudutusaineiden käyttömahdollisuuksia vasta 1800-luvulla.
Yhdysvaltalainen Horace Wells keksi, että typpioksiduulia eli ilokaasua voisi käyttää kivunlievitykseen.
Hän sai idean nähtyään miehen ilakoivan varietee-esityksessä typpioksiduulin vaikutuksesta ja satuttavan jalkansa tuntematta silti lainkaan kipua.
Hammastahnaa tehtiin murskatuista luista
Hammastahnoissa käytettiin muun muassa saippuaa, posliinia ja betelpähkinää.
Muinaiset kreikkalaiset hieroivat keksimäänsä hammastahnaa hampaisiin kankaalla tai sormilla jo ennen ajanlaskumme alkua, ja roomalaiset kiillottivat purukalustoaan muun muassa luujauholla.
Hammastahnan käyttö yleistyi hammasharjan myötä 1800-luvulla, mutta siitä tuli terveyden kannalta merkittävää vasta, kun siihen alettiin lisätä fluoria 1950-luvulla.