Our website does not support Internet Explorer.

To get the best experience on our website and of our content, please use a more modern browser like Edge, Chrome, Safari or similar.

Dynamiitti teki Alfred Nobelista Kuoleman kauppiaan

Alfred Nobel patentoi dynamiitin vuonna 1867. Räjähdysaine teki hänestä satumaisen rikkaan, mutta toisaalta keksintö tuli maksamaan tuhansia ihmishenkiä. Ruotsalainen halusi tehdä maailmasta paremman paikan.

Science & Society Picture Library/Getty Images

Italialainen Ascanio Sobrero työskenteli vuonna 1847 laboratoriossaan Torinossa ja pudotti tipan paksua, kellertävää nestettä lasipulloon.

Hän oli jo vuosia yrittänyt valmistaa ruutia tehokkaampaa räjähdysainetta. Nyt lasipullon pohjalla oli pisara glyseriiniä, rikkihappoa ja typpihappoa sisältävää nitroglyseriiniä.

Nitroglyseriinitippa räjähti, ja lasipullo hajosi Sobreron kasvoille.

Sobrero alkoi kuumentaa nestettä, mutta hän oli tuskin ehtinyt sytyttää liekin pullon alle, kun nitroglyseriinitippa räjähti ja lasipullo hajosi Sobreron kasvoille.

Tapaturma jätti Sobreron kasvoihin syvät arvet, ja hän lopetti sen vuoksi nitroglyseriinin tutkimisen tyystin.

Kollegat Euroopassa ja Yhdysvalloissa olivat kuitenkin perillä Sobreron työstä tämän kirjoittamien artikkeleiden ansiosta.

Yksi italialaisen kokeista kiinnostunut tiedemies oli nuori ruotsalainen kemisti Alfred Nobel.

Sobrerosta poiketen Nobel uskoi nitroglyseriinin hyödyllisyyteen muun muassa rautateiden rakentamisessa, jossa sitä voitaisiin käyttää muun muassa tunnelien louhimiseen.

Ensin Nobelin piti kuitenkin ”kesyttää” nitroglyseriini. Se oli vaarallinen tehtävä, josta hän maksoi lopulta kovan hinnan.

Yrittäjyys oli Nobeleilla veressä

Pisara räjähti kuin pistoolin laukaus

Alfred Nobel tutustui ensi kerran nitroglyseriiniin 21-vuotiaana venäläisen kemian professorinsa Nicolai Zininin laboratoriossa Pietarissa vuonna 1854.

Zinin tiputti opiskelijoidensa edessä pisaran nitroglyseriiniä alasimen päälle.

Kun hän iski pisaraa vasaralla, kuului kova pamaus, jonka Nobel kuvaili myöhemmin kuulostaneen aivan pistoolin laukaukselta.

Kiinnostus räjähdysaineisiin kulki Nobelien suvussa.

Alfredin Immanuel-isä oli muuttanut Ruotsista Pietariin vuonna 1838 valmistamaan merimiinoja keisarilliselle laivastolle, ja muu perhe oli seurannut perässä vuonna 1842.

Nuori Alfred oli kuullut nitroglyseriinistä jo vuonna 1850 opiskellessaan kemiaa Sobreron johdolla Pariisissa, mutta vasta professori Zininin koe sai hänet todella ymmärtämään sen mahdollisuudet.

”Sopivissa oloissa neste ­räjähtää valtavalla voimalla.”
Ascanio Sobrero, nitroglyseriinin keksijä

Edes Sobreron arpisten kasvojen muisto tai tämän varoitukset eivät pelottaneet nuorta ruotsalaista.

”Pelkkä pisara syttyy kuumennettaessa ja palaa rajusti. Sopivissa oloissa neste räjähtää valtavalla voimalla”, Sobrero oli kirjoittanut muistiinpanoihinsa varoitukseksi muille.

Alfred Nobel sen sijaan uskoi vakaasti, että nitroglyseriinistä tulisi perheyhtiölle oikea rahasampo.

Dynamiitti oli yksi 355:stä Nobelin patentoimasta keksinnöstä.

© Look and Learn/Bridgeman Images

Alfred Nobel oli tuottelias keksijä

Alfred Nobel kärsi koko elämänsä alakuloisuudesta ja yksinäisyydestä. Hän hoiti alakuloaan pitämällä aivonsa töissä ja kehittelemällä jatkuvasti teknisiä ratkaisuja monenlaisiin ongelmiin.

”Jos saan vuodessa 300 ideaa, joista yksikin on käyttökelpoinen, olen tyytyväinen”, Nobel kirjoitti ystävälleen.

Nobelin Ruotsissa ja Britanniassa saamasta 87 patentista 58 liittyi aseisiin ja räjähteisiin.

  • Helppo tapa mitata kaasua

    1800-luvun puolivälissä kaasua käytettiin kodeissa yleisesti lampuissa ja hiljattain kehitetyissä kaasu-uuneissa.

    Vuonna 1857 Nobel patentoi kaasumittarin, jolla oli helppo mitata yksittäisen talouden kaasunkulutusta.

  • Aiempaa parempi rauta

    Valurauta oli Nobelin aikaan epäpuhtauksien vuoksi haurasta, ja esimerkiksi Britanniassa rautasilta sortui vuonna 1847 junan painon alla.

    Nobel patentoi vuonna 1879 menetelmän puhdistaa raakaraudan epäpuhtauksista.

  • Synteettinen kumi kesti

    Vuonna 1893 Nobel patentoi tavan valmistaa synteettistä kumia, joka oli Kaukoidästä tuotua luonnonkumia halvempaa.

    Lisäksi synteettinen kumi kesti kemiallisia puhdistusaineita.

  • Raketit ottivat ilmakuvia

    1800-luvulla ilmakuvia pystyi ottamaan vain kuumailmapalloista. Nobel kehitteli raketin, jossa oli sisäänrakennettu kamera.

    Hänen Karlskogasta ottamansa ilmakuva on säilynyt.

  • Dynamiitti oli tuottoisin keksintö

    Useimmat Nobelin saamat patentit liittyivät jollakin tavalla räjähdysaineisiin, ja dynamiitin keksiminen teki hänestä upporikkaan.

    Nobel sai myöhemmin patentteja dynamiitin parannelluille versioille, kuten dynamiittiakin tehokkaammalle geelimäiselle räjähteelle, joka sisälsi noin 90 prosenttia nitroglyseriiniä ja 10 prosenttia selluloosaa ja salpietaria.

Pommi räjäytti joen jään

Alfred alkoi tehdä isänsä kanssa kokeita nitroglyseriinillä perheen miinatehtaan laboratoriossa.

Nitroglyseriinin hallittu räjähdys edellytti kuitenkin sytytintä, sillä kuten Zininin alasinkoe oli osoittanut, pelkkä vasaranisku oli saanut tipan nitroglyseriinia räjähtämään rajusti.

Nobel kokeili sekoittaa nitroglyseriiniin ruutia ja sytytti seoksen palamaan. Pelkkä ruutinokare synnytti valtaisan lieskan, kun se sytytti nitroglyseriinin.

Kokeet loppuivat kuitenkin lyhyeen, kun Venäjä vuonna 1856 hävisi Englantia ja Ranskaa vastaan käymänsä Krimin sodan.

Miinatilaukset Nobelien tehtaalle loppuivat, ja tehdas ajautui konkurssiin vuonna 1859.

Vanhemmat palasivat Ruotsiin, mutta heidän kolme poikaansa jäivät Venäjälle pelastamaan yhtiön rippeet. Konkurssi synnytti nuoressa Alfredissa pysyvän kammon talousvaikeuksia kohtaan.

”Olen ajoittain ollut suurissakin vaikeuksissa, mutta en silti ole milloinkaan pyytänyt lykkäystä maksuihini. Näin ollen katson oikeudekseni vaatia samaa huolellisuutta muilta”, Nobel moitiskeli myöhemmin tuttavaansa, joka ei ollut maksanut lainaansa ajoissa.

Vastoinkäymiset eivät vaikuttaneet Alfredin intoon jatkaa nitroglyseriinikokeita, ja hänen vanhempi veljensä Ludvig sai perheyhtiön uuteen nousuun alkamalla valmistaa muun muassa työkaluja ja rautavahvisteisia pyöriä tykkeihin.

Räjähteet kehittyivät yhä tehokkaammiksi

Ihminen on kautta historian pyrkinyt kehittämään aina vain tehokkaampia räjähteitä. Nobelin dynamiitti oli tehokasta ja lisäksi niin turvallista, että sitä voitiin huoletta käyttää kaivoksissa, rautateillä ja monissa muissakin yhteyksissä.

Yhtiön uuden menestyksen ansiosta veljeskolmikko pystyi jäämään Venäjälle ja jatkamaan kokeitaan.

Nyt Alfred alkoi testata liekillä sytyttämisen sijaan sytytyslankaa sekä sytytintä, jonka muodosti erittäin räjähdysherkällä elohopeafulminaatilla täytetty kuparikapseli.

Nobel liitti pitkän sytytyslangan sytyttimeen, jonka hän pani nitroglyseriiniä sisältävään astiaan. Sitten hän veti sytytyslangan turvallisen matkan päähän ja sytytti sen.

Kun sytytyslanka paloi loppuun ja tuli saavutti sytyttimen, koko astia räjähti kappaleiksi.

Talvella 1862 veljekset testasivat pommiaan Pietarin läpi virtaavan Nevajoen jäällä.

Räjähdys oli niin voimakas, että se nostatti ilmaan suuren jää- ja vesiryöpyn.

Alfred Nobel oli ensimmäisenä maailmassa onnistunut tekemään epävakaasta nitroglyseriinistä tehokkaan räjähteen.

Dynamiittitehtaassa ei tingitty turvallisuudesta

Shutterstock

Vallit eristivät räjähdyksen

Kaikki dynamiittitehtaan rakennukset oli eristetty toisistaan valleilla. Näin rajoitettiin räjähdystuhoja ja tulipaloja.

Shutterstock

Paineaalto ohjattiin taivaalle

Katot olivat irrallisia, jotta mahdollisen räjähdyksen aiheuttama paineaalto suuntautuisi ylöspäin eikä sivuille.

Shutterstock

Tehtaat olivat kaukana asutuksesta

Nobelin dynamiittitehtaat rakennettiin kaupunkien ulkopuolelle. Näin minimoitiin räjähdysten tuhoja ja estettiin tulipalojen leviäminen kaupungista tehtaaseen.

Shutterstock

Ruutia tehokkaampi räjähdysaine

Alfred Nobel kirjoitti innoissaan isälleen, joka alkoi poikansa kuvauksen perusteella tehdä räjähdysainekokeita Ruotsissa.

Sytytyslangan sijaan isä kuitenkin kaatoi nitroglyseriiniä ruudin päälle ja sytytti seoksen palamaan.

Hän oli vakuuttunut, että perhe ansaitsisi uudella räjähdysaineella omaisuuksia:

”Olen saavuttanut hyviä tuloksia ruudilla. Uskon, että tämän [räjähdysaineen] valmistaminen tulee olemaan erittäin kannattavaa erityisesti Venäjällä. Siksi sinun on mitä pikimmin palattava kotiin auttamaan vanhaa isääsi”, isä-Immanuel kirjoitti heinäkuussa 1863.

Alfred Nobel pelkäsi isänsä kokeiden päättyvän tuhoisasti ja kiiruhti Tukholmaan.

Ruudin määrän lisääminen teki seoksesta hengenvaarallista, etenkin kun professori Zinin oli arvioinut nitroglyseriinin tehon olevan viisikymmenkertainen ruutiin verrattuna.

Nobel teki räjähdekokeitaan Heleneborgin kartanon mailla. Tila sijaitsi vain kilometrin päässä Tukholman kaupungintalolta, joka tärisi vuoden 1864 räjähdyksessä, joka maksoi Nobelin nuoremman veljen hengen.

© Public domain

Isä-Nobel oli vuokrannut poikiensa taloudellisella tuella Tukholmassa sijaitsevan Heleneborgin kartanon ja rakentanut sen puutarhassa olevaan puuvajaan laboratorion.

Siellä Immanuel ja Alfred jatkoivat kokeitaan apunaan Alfredin nuorin veli, vasta 17-vuotias Emil.

30-vuotias Alfred uurasti 18 tuntia vuorokaudessa suunnitellen ja testaten erilaisia sytyttimiä.

Hän viittasi kintaalla yskä- ja huimauskohtauksilleen, ja joinakin päivänä hän unohti kokonaan syödä.

Raataminen kannatti, sillä pian Nobel keksi rakentaa sytyttimen täyttämällä onton puunpalasen muutamalla grammalla ruutia.

Sitten hän työnsi puisen sytyttimen nitroglyseriiniä sisältävään metallisäiliöön tekemäänsä reikään ja kiinnitti siihen sytytyslangan.

Isä ja poika päättivät testata sytytintä, ja kun sytytyslanka paloi ruutiin asti, säiliö räjähti voimakkaasti pamahtaen.

Ruutisytytin ja metallisäiliö auttoivat keskittämään reaktion niin, että nitroglyseriinin valtava räjähdysteho pääsi vapautumaan täydellä voimallaan.

Lokakuussa 1863 Alfred Nobel sai keksinnölleen patentin Ruotsissa, ja hänelle alkoi suorastaan tulvia tilauksia.

Nitroglyseriinisäiliöitä oli paljon helpompi panostaa kuin irtonaista ruutia, ja ne sopivat siksi mainiosti esimerkiksi rautateiden räjäyttämiseen kallioiden läpi.

Dynamiitti ei syttynyt pelkällä tulitikulla

Vanhoista lännenelokuvista saa helposti sen käsityksen, että dynamiittipötköt räjähtivät helposti, kun niihin kiinnitettiin sytytyslanka ja se tuikattiin palamaan tulitikulla.

Turvallisuussyistä dynamiitin räjäyttämiseen tarvittiin kuitenkin paitsi sytytyslanka myös sytytin eli räjäytin, joka vapautti sinänsä vakaan dynamiitin valtavan räjähdysvoiman.

Pbroks13

Sytytyslanka

1800-luvulla sytytyslanka tehtiin juuttikuidusta ja ruudista, ja se paloi noin 60 cm minuutissa.

Pbroks13

Sytytin

Oli mustallaruudilla täytetty ohut metalliputki, joka räjähti, kun sytytyslanka paloi loppuun asti.

Pbroks13

Dynamiittitanko

Sytyttimen räjähdys räjäytti dynamiittipötkön. 150 grammaa dynamiittia riitti tuhoamaan paksun puunrungon.

Pbroks13

Räjähteen teho hirvitti sodanjohtoa

Alfred Nobel tiesi, että nitroglyseriini olisi myös tehokas ase, ja marraskuussa 1863 hän esitteli isänsä kanssa keksintöään Ruotsin kuninkaalle Kaarle XV:lle ja maan sotavoimien johdolle Karlsborgin linnoituksessa Vätternjärven rannalla.

Yleisö odotti jännittyneenä, kun Nobel kaatoi räjähdysainetta linnoituksen edustalla olevan tykin sytytysaukkoon.

Seos ei kuitenkaan räjähtänyt, sillä nitroglyseriini oli ehtinyt tihkua pois.

Nobel kaapaisi nopeasti kourallisen räjähdysainetta rauta-astiaan ja lisäsi siihen hieman tuoretta nitroglyseriiniä.

Sitten hän sytytti astiaan pikaisesti kiinnittämänsä sytytyslangan.

Kun tuli saavutti rauta-astian, kuului korviahuumaava pamaus ja ”kranaatti” sinkoutui 80 metriä ilman halki.

Esittely epäonnistui silti, sillä järkyttyneet kenraalit pitivät räjähdysainetta aivan liian vaarallisena käytettäväksi taistelussa.

Se ei kuitenkaan lannistanut Nobelia, joka jatkoi vakaamman ja tehokkaamman sytyttimen kehittelyä.

Kesällä 1864 Nobel keksi kokeilla sytyttimenä ruudilla täytettyä ohutta metalliputkea.

Kun liekki eteni sytytyslankaa pitkin putkeen, putki keskitti räjähdyksen energian ja tuloksena oli entistäkin voimakkaampi räjähdys.

”Hän muistutti enemmän veristä lihakasaa kuin ihmistä.”
Lehden kuvaus uhreista Nobelin laboratorion räjähdyksessä vuonna 1864

Havainto vaikutti ratkaisevalta edistysaskeleelta, mutta Nobel ei ehtinyt iloita siitä.

Kun hänen nuorin veljensä Emil valmisti parin avustajan kanssa nitroglyseriiniä Heleneborgin laboratoriossa, seos ylikuumeni ja räjäytti puuvajan sekä räjähdysainevaraston ilmaan.

Räjähdyksen synnyttämä ilmanpaine rikkoi viereisen rakennuksen ikkunat ja paiskasi siellä työskennelleen Alfredin kumoon.

Aftonbladet-lehden mukaan räjähdys ”sai läheiset rakennukset vavahtamaan perustuksillaan”.

Kun laboratoriossa raivonnut tulipalo saatiin sammumaan, vajan rauniosta löytyi viisi kuolonuhria, joista yksi oli Emil Nobel.

Räjähdys oli riipinyt vaatteet vainajien yltä ja silponut muutamilta pään ja raajoja. Ainoa hengissä selvinnyt kannettiin paareilla sairaalaan.

”Hän muistutti enemmän veristä lihakasaa kuin ihmistä”, Aftonbladet kuvasi.

Laboratorio joutui muuttamaan pois

Onnettomuus järkytti Alfred Nobelia syvästi.

Hän tai hänen isänsä eivät olleet osanneet kuvitella, että paranneltu nitroglyseriini voisi räjähtää ilman sytytintä.

Perhe ei koskaan puhunut onnettomuudesta tai Emilin kuolemasta, kuten se ei ollut puhunut miinatehtaansa konkurssistakaan.

Alfred jatkoi työtään kehittääkseen räjähdysaineesta turvallisemman.

”Nobel voi ilmeisesti asettaa vaikka miinan talonsa alle.”
Naapuri valitti Nobelista vuonna 1865

Heleneborgin kartanon naapurit sen sijaan pelkäsivät tuhoisan räjähdyksen toistuvan ja valittivat:

”Nobel voi ilmeisesti asettaa vaikka miinan talonsa alle.”

Suuronnettomuuden mahdollisuus huolestutti myös Tukholman viranomaisia, jotka kielsivätkin pian ”räjähdysaineiden valmistamisen ja säilyttämisen asuinalueilla”.

Niinpä Nobel vuokrasi proomun, siirsi laboratorionsa siihen ja jatkoi ”Nobelin patentoiduksi räjähdysöljyksi” kutsumansa räjähteen kehittelyä uudessa kelluvassa laboratoriossaan Tukholman saaristossa.

Hänen nestemäisellä räjähteellään ei ollut mitään tekemistä öljyn kanssa, eikä se ollut vielä dynamiittiakaan.

Nobel oli kuitenkin tietämättään vain yhden pienen askelen päässä ratkaisevasta läpimurrosta.

Vuonna 1865 Nobel sai viranomaisilta luvan rakentaa nitroglyseriinitehtaan kahdeksan kilometrin päähän Tukholmasta.

Pääoman hankkimista varten hän perusti isänsä kanssa Nitroglycerin Aktiebolaget -osakeyhtiön.

Vaikka traaginen räjähdys varjosti nitroglyseriinin mainetta, Nobelilla ei ollut vaikeuksia houkutella sijoittajia ostamaan yhtiön osakkeita.

Yksi sijoittajista oli Ruotsin rikkain mies, kiinteistökeinottelija Johan Wilhelm Smitt.

Hänen ei tarvinnut katua, sillä ”räjähdysöljy” oli huikea menestys ja tehtaan tuotanto kasvoi muutamassa kuukaudessa 50 kilosta kahteen tonniin.

Euroopassa rakennettiin kiivaasti rautateitä, ja kaivosteollisuuskin kukoisti.

Nobelin ”öljyllä” kaivostyöläiset saattoivat raivata kaksin verroin kalliota ruutiin verrattuna, ja puoli kiloa räjähdysöljyä maksoi noin kahdeksaa euroa vastaavan summan, mikä oli varsin kohtuullinen hinta työajan puolittumisesta.

Kysyntä oli niin suurta, että 1860-luvulla Nobel perusti uusia räjähdetehtaita Ruotsiin, Saksaan Norjaan, Suomeen ja Itävaltaan.

”Yksi historian järkyttävimmistä onnettomuuksista.”
Yhdysvaltalaislehti vuonna 1866

Lukemattomat huijarit halusivat päästä osalliseksi Nobelin menestyksestä ja alkoivat valmistaa omia räjähteitään, jotka räjähtivät usein käyttäjiensä käsiin.

Nobel joutuikin usein tekemään lehdissä julkista pesäeroa kopiotuotteisiin.

Negatiiviset lehtikirjoitukset vaikeuttivat räjähdysöljyn myyntiä uusille markkinoille, kuten Yhdysvaltoihin.

Vuonna 1866 Nobel matkusti Atlantin yli osoittaakseen, että hänen patentoimansa räjähdysaine oli laadukasta ja turvallista käyttää.

Kun Nobelin laiva 15. huhtikuuta saapui New Yorkiin, satama oli täynnä lehtien toimittajia ja uteliasta yleisöä.

Ruotsalainen keksijä sekä kiehtoi että pelotti monia yhdysvaltalaisia, sillä sikäläiset lehdet olivat uutisoineet nitroglyseriinionnettomuuksista laajalti.

”Yksi historian järkyttävimmistä onnettomuuksista”, kirjoittivat yhdysvaltalaislehdet, kun nitroglyseriinilastissa ollut laiva oli räjähtänyt Panaman rannikon edustalla vain kaksi viikkoa ennen Nobelin saapumista Yhdysvaltoihin.

Uutinen Panaman räjähdeonnettomuudesta levisi ympäri maailmaa 1866.

© Harper's Weekly Magazine

Toisessa tapauksessa newyorkilaisen hotellin ovimies oli viime hetkellä ehtinyt kantaa nitroglyseriiniä sisältäneen laatikon kadulle.

Vieraan jättämä laatikko oli alkanut savuta, kun räjähteestä tihkunut typpihappo oli reagoinut laatikon puuaineksen kanssa, ja se oli räjähtänyt heti sen jälkeen, kun ovimies oli saanut sen ovesta ulos.

Räjähdys rikkoi ikkunoita ja teki katuun metrin syvyisen kuopan, mutta kuolonuhreilta vältyttiin.

Kuolemanrangaistus uhkasi myyntiä

Pelko sai Yhdysvaltojen kongressin säätämään lain, jonka nojalla nitroglyseriiniä sisältävien räjähdysaineiden varomattomasta käsittelystä seurasi kuolemanrangaistus.

Kaiken lisäksi Nobelin Hampurissa sijaitseva tehdas oli räjähtänyt hänen ollessaan matkalla New Yorkiin.

Nobelin menestymismahdollisuudet Yhdysvalloissa näyttivät kehnoilta, mutta hän markkinoi tuotettaan väsymättä ja järjesti lehtien toimittajille räjähdysöljyn esittelyn Manhattanilla sijaitsevalla kivilouhoksella.

The New York Times -lehden toimittaja oli paikalla ja kuvaili tapahtumaa vaikuttuneena:

”Nobel avasi pullon ja kaatoi siitä ohuen noron kivelle. Hän tuikkasi nesteeseen tulitikun, ja neste syttyi palamaan.

Hän myös heitti räjähdysainetta sisältävän säiliön korkealta kalliolta maahan todistaakseen, että pelkkä isku ei saanut ainetta räjähtämään.”

Artikkeli synnytti vastalauseiden myrskyn, sillä lukijat pitivät sitä sinisilmäisenä yrityksenä peitellä räjähdysaineen vaarallisuutta.

Lukijat kutsuivat Nobelia kirjeissään ”paholaiseksi ihmisten vaatteissa”, ”kuoleman kaupustelijaksi” sekä ”joukkomurhaajaksi”.

Vihaiset reaktiot yllättivät Nobelin, joka totesi arvostelijoidensa ”hylänneen kaiken logiikan”.

”Ei voida olettaa, että ihmishenkien menetyksiltä vältytään kehitettäessä tehokasta räjähdysainetta yleiseen käyttöön”, Nobel vastasi lehtiartikkelissa tyynesti arvostelijoilleen.

Nobelin ystävä junaili tämän osakkeet pois Ranskasta pistoolilla aseistautuneena.

© Shutterstock, thomas ER

Ystävä junaili omaisuuden ulos Ranskasta

Alfred Nobelin kuoleman jälkeen hänen ystävänsä Ragnar Sohlman matkusti Pariisiin vuonna 1897 suorittamaan salaista tehtävää eli estämään Ranskan verottajaa pääsemästä käsiksi edesmenneen pohatan omaisuuteen.

Nobel oli asunut pitkään Pariisissa, ja hänen omaisuuttaan uhkasi siksi verotus Ranskan lakien mukaan.

Sohlman, jonka Nobel oli nimennyt pesänselvittäjäkseen, päättyi uhkarohkeaan ja jopa lainvastaiseen ratkaisuun: Hän pyysi Ruotsin konsulia järjestämään hänelle pääsyn Nobelin asuntoon, ja siellä hän tunki taskunsa täyteen osaketodistuksia ja seteleitä.

Konsulaatissa Sohlman pani saaliinsa kirjekuoriin ja ajoi konsulin kanssa pistoolilla aseistautuneina Gare du Nord -rautatieaseman postitoimistoon lähettääkseen kuoret Lontooseen ja Tukholmaan.

Sen jälkeen Sohlman matkusti Venäjälle pelastamaan myös Nobelin siellä säilytetyt arvopaperit.

Dynamiitti syntyi sattumalta

Nobel ei silti ollut kuuro kritiikille.

Hän jatkoi kokeiden tekemistä Yhdysvalloissa ja havaitsi, että kun ”räjähdysöljyyn” lisättiin puuspriitä eli metanolia, siitä tuli vähemmän iskuherkkää ja helpompaa kuljettaa.

Kun kongressi kesäkuussa 1866 hyväksyi lain nitroglyseriiniräjähteistä, varomattomasta käsittelystä langetettavaa rangaistusta oli lievennetty vankeuteen.

Lain mukaan räjähteitä piti silti yhä säilyttää lukituissa säiliöissä, joissa luki kuljetusta varten sana ”Vaarallinen”.

Nobel patentoi räjähteensä Yhdysvalloissa ja perusti United States Blasting Oil Company -yhtiön.

Tilauksia tulvi kaikkialta maasta, ja etenkin kullankaivajat mieltyivät ”jättiläisjauheeksi” kutsumaansa räjähteeseen.

Nobel palasi tyytyväisenä Eurooppaan jälleenrakentamaan tuhoutunutta Hampurin tehdastaan.

Saksan viranomaiset olivat kuitenkin sillä välin tiukentaneet turvallisuusmääräyksiä: Kunkin rakennuksen piti tulipalojen leviämisen estämiseksi olla erillään muista, eikä Nobel enää saanut jatkaa kokeitaan kuivalla maalla.

Niinpä Nobel siirsi laboratorionsa veneeseen, jonka hän ankkuroi Elbejoelle.

Venelaboratoriossa hän teki läpimurtonsa – miltei henkensä kaupalla.

Nobel pudotti epähuomiossa tipan nitroglyseriiniä lattialle ja heittäytyi oitis sivuun varmana siitä, että hänen loppunsa oli tullut.

Mitään ei kuitenkaan tapahtunut.

Nobel tutki kummissaan lattiaa ja huomasi, että sitä peitti ohut kerros kuivunutta joentörmän mutaa, jota hän oli tuonut mukanaan kengissään.

Arkkipiispa Desmond Tutu seurasi televisiosta, kun hänen maanmiehensä Mandela ja de Klerk ottivat vastaan vuoden 1993 rauhanpalkinnon lakkautettuaan Etelä-Afrikan apartheidpolitiikan.

© Louise Gubb/Getty Images

Nobel halusi pelastaa maineensa palkinnoilla

Alfred Nobel ei halunnut jäädä historiaan ”kuoleman kauppiaana”. Vähän ennen kuolemaansa hän siirsi omaisuutensa säätiölle, jonka tehtävä on jakaa arvostettuja palkintoja alallaan ansioituneille.

Alfred Nobelin testamentti synnytti vuonna 1896 valtavan kohun. Lapsettoman pohatan perhe, ystävät ja työtoverit saisivat jaettavakseen miljoona silloista Ruotsin kruunua, mikä vastaa nykyrahassa noin 7:ää miljoonaa euroa.

Loput pohatan mittavasta omaisuudesta tuli jakaa viideksi Nobelin nimeä kantavaksi palkinnoksi.

Nobelin perhe ryhtyi käräjöimään kasvattaakseen perintöosuuttaan, ja Ruotsin kuningas Oskar II yritti muuttaa testamenttia niin, että palkintoja voitaisiin jakaa vain ruotsalaisille.

Kuninkaan vaatimus torjuttiin, ja kaksi vuotta myöhemmin pesänselvittäjät pääsivät sopimukseen omaisten kanssa.

Nyt oli päätettävä, ketkä olivat oikeutettuja palkintoihin.

Testamentin mukaan Nobelin suuren omaisuuden tuotto piti joka vuosi jakaa henkilöille, jotka olivat edellisen vuoden aikana hyödyttäneet työllään ihmiskuntaa.

Nobel oli määritellyt viisi kategoriaa, mutta hän ei ollut täsmentänyt palkintojen jakamisperusteita.

Esimerkiksi kirjallisuuspalkinto piti Nobelin sanojen mukaan myöntää ”idealistisia tendenssejä osoittavan ainutlaatuisen teoksen kirjoittajalle”.

Nobelin ystävä, matemaatikko Gösta Mittag-Leffler, selvensi asiaa:

”Hän tarkoitti kirjailijoita, jotka käsittelivät uskontoa, monarkiaa, avioliittoa ja yhteiskuntaa kriittisesti tai nostivat esiin niihin liittyviä ongelmakohtia.”

Tulkintavaikeuksien vuoksi ensimmäiset Nobelin palkinnot jaettiin vasta viisi vuotta Nobelin kuoleman jälkeen.

Röntgensäteiden keksijä, saksalainen Wilhelm Röntgen, sai fysiikan palkinnon, ja rauhanpalkinto myönnettiin Punaisen ristin perustajalle ja Geneven sopimusten laatimiseen osallistuneelle ranskalaiselle Jean Henri Dunantille.

Rahan lisäksi Nobelin palkinnon saajulle annetaan mitali, jota koristaa Alfred Nobelin kuva.

© RED/Imageselect

Palkinto on miljoonien arvoinen

Nobelin palkinnot jaetaan joka vuosi, ja niitä on nykyään kuusi, kun Ruotsin keskuspankin jakama taloustieteen palkinto perustettiin vuonna 1968.

Nobel määräsi, että kemian ja fysiikan palkintojen saajat valitsi Ruotsin kuninkaallinen tiedeakatemia.

Jostain syystä Nobel halusi, että rauhanpalkinnon saajan valitsee Norjan suurkäräjien nimittämä viisijäseninen komitea.

Palkinnon saajat saavat mitalin sekä 9 miljoonaa Ruotsin kruunua, mikä vastaa tällä hetkellä noin 866 000:ta euroa.

Nobel analysoi mutaa ja havaitsi, että se sisälsi huokoista piimaata, joka koostuu hienoksi jauhautuneista fossiileista.

Kun Nobel sekoitti yhden osan piimaata kolmeen osaan nitroglyseriiniä, syntyi punertavaa massaa, joka osoittautui hyvin vakaaksi räjähdysaineeksi.

”Uusi räjähdysaineeni, dynamiitti, on nitroglyseriiniä sekoitettuna huokoiseen piimaahan.

Olen antanut sille uuden nimen – en salatakseni sen luontoa vaan korostaakseni sen uuteen muotoon pakattua räjähdysvoimaa”, Nobel kirjoitti Ruotsin patenttihakemuksessaan.

Nimi ”dynamiitti” viittaa kreikan kielen ”voimaa” tarkoittavaan dynamis-sanaan.

Vuonna 1867 Nobel patentoi dynamiitin Ruotsissa, ja dynamiitti oli valmis valloittamaan maailman.

Maanviljelijä raivaa kannon dynamiitilla.

© Bridgeman Images

EDUT

  • Nopeutti suuria rakennusurakoita

    Dynamiitti saavutti nopeasti suuren suosion rakennusalalla, ja sitä käytettiin ahkerasti muun muassa maailman ensimmäisen metron rakentamisessa Lontooseen 1860-luvulla.

    Dynamiittia käytettiin myös Suezin kanavan viimeistelyvaiheessa.

    Kanavan rakentaminen oli alkanut jo vuonna 1859, mutta se vauhdittui loppua kohti, kun dynamiitti syrjäytti ruudin räjähteenä louhintatöissä. Suezin kanava valmistui vuonna 1869.

  • Edullinen käyttää

    Dynamiitin käyttö tuli halvemmaksi kuin mustaruudin, koska se oli tehokkaampaa.

    Esimerkiksi tunnelin louhimiseen tarvittiin paljon vähemmän dynamiittia, ja kultakaivoksissa ja timanttilouhoksillakin suosittiin dynamiittia.

  • Pelasti ihmishenkiä

    Toisin kuin ruuti, dynamiitti ei räjähtänyt kipinästä tai pienestä iskusta.

    Se oli muita räjähteitä turvallisempaa käsitellä ja auttoi siten säästämään lukemattomia ihmishenkiä.

Nobelin nitroglyseriiniä ja dynamiittia käytettiin myös kranaateissa.

© Shutterstock

HAITAT

  • Sodista tuli entistä tuhoisampia

    Pommien ja kranaattien räjähdysvoima moninkertaistui, kun dynamiitti syrjäytti ruudin.

    Dynamiitilla räjäytettiin myös vihollisen juoksuhautoja ja asemia kaivamalla niiden alle tunneleita ja sijoittamalla tunneleihin räjähdyspanoksia.

    Räjähdykset tappoivatkin ensimmäisessä maailmansodassa satojatuhansia ihmisiä.

  • Turvallista räjähdettä ei ole olemassa

    Dynamiitti oli vakaampaa kuin ruuti ja nitroglyseriini, mutta silläkin oli heikkoutensa.

    Vanhoista dynamiittipötköistä tihkui nitroglyseriiniä, ja dynamiittilaatikon pohjalle saattoi ajan myötä syntyä lätäkkö, joka räjähti herkästi, jos laatikko esimerkiksi putosi.

    Myös kovat iskut saattoivat saada dynamiitin räjähtämään.

    Vuonna 1904 Bostonissa kuoli yhdeksän ihmistä, kun raitiovaunu törmäsi dynamiittilaatikkoon.

  • Terroristien suosikkiräjähde

    Kapinalliset ja terroristit eri puolilla maailmaa alkoivat pian suosia dynamiittia, joka soveltui erinomaisen hyvin pommi-iskuihin.

    Esimerkiksi Venäjän keisari Aleksanteri II surmattiin vuonna 1881 dynamiittipommilla, jonka salamurhaaja heitti hänen jalkoihinsa.

    Britanniassa tehtiin samana vuonna useita pommi-iskuja, jotka tunnetaan nimellä The Dynamite Outrages eli ”dynamiittiskandaalit”.

    Irlantilaiset terroristit jatkoivat dynamiitti-iskujaan vuoteen 1885 asti.

Nobelista tuli upporikas kulkuri

Seuraavien viiden vuoden ajan Nobel matkusti ympäri Eurooppaa esittelemässä dynamiittia rakennustyömailla ja kaivoksissa.

Kiinnostus oli suurta, ja 1870-luvulla Nobelilla oli räjähdetehtaita jo yli 90 maassa ja räjähteiden myynti nousi 11 tonnista 5 000 tonniin vuodessa.

Saksassa Nobel tunnettiin nimellä Dynamiten-könig eli ”dynamiittikuningas”.

Nobel oli työnarkomaani, ja hän laati sopimuksia, antoi haastatteluita toimittajille ja kirjelmöi lakimiehilleen uusista patenttihakemuksista kellon ympäri.

Hän työskenteli usein junassa matkatessaan kaupungista toiseen ja kutsuikin junia ”vieriviksi vankiloikseen”.

Kun Nobel kuoli vuonna 1896, hän jätti jälkeensä 31,2 miljoonan Ruotsin kruunun omaisuuden. Kuoleman jälkeen hänen omaisuutensa arvo on vain kasvanut ja on nykyään noin 4 miljardia Ruotsin kruunua eli noin 390 miljoonaa euroa.

© Shutterstock

Jatkuva matkustelu ja suuri omaisuus toivat Nobelille lisänimen ”Euroopan rikkain kulkuri”.

Kuluttava elämäntapa vaati kuitenkin veronsa, ja kroonisen nuhan ja mahakivun lisäksi 40-vuotiasta Nobelia piinasi reuma.

Vuonna 1873 hän osti itselleen loisteliaan talon Pariisista, johon hän oli ihastunut jo opiskeluaikanaan, ja asettui aloilleen.

Sofie Hessillä oli suhde 17 vuotta itseään vanhempaan Nobeliin, kunnes hän alkoi odottaa toisen miehen lasta.

© AKG-images/TT News Agency/TT NYHETSBYRÅN

Pohatta ei unohtanut rakastajatartaan

Vuonna 1876 Alfred Nobel tapasi elämänsä rakkauden Wienin lähellä sijaitsevassa Badenin kylpyläkaupungissa.

26-vuotias kukkaistyttö Sofie Hess oli eloisampi ja kiinnostavampi kuin pariisilaiset seurapiirinaiset.

Naimaton pari ei tuohon aikaan voinut asua yhdessä, joten Nobel vuokrasi Hessille Pariisista asunnon.

Hän ei silti halunnut neitoa vaimokseen, ja lisäksi hän oli omistautunut työlleen. Nobel oli kuitenkin rakastunut Hessiin, kuten 218 säilynyttä kirjettä osoittavat.

”Ajatukseni matkaavat omia aikojaan, ja ne pysyvät uskollisesti luonasi – nyt ja aina”, Nobel kirjoitti vuonna 1878.

Suhde päättyi vuonna 1891, kun Hess tuli raskaaksi toiselle miehelle. Nobel määräsi hänelle silti testamentissaan vuotuisen elinkoron, joka vastasi nykyrahassa 67 000:ta euroa.

Nobelin kuolinpesä osti skandaalin pelossa kaikki Hessin pohatalle kirjoittamat kirjeet, ja Nobel-säätiö julkaisi kirjeenvaihdon vasta vuonna 1976.

Pohatta oli myös hyväntekijä

Dynamiitti teki Nobelista upporikkaan, ja hän eli Pariisissa ylellisesti palvelijoiden ympäröimänä.

Hän ajeli ympäri Pariisia Venäjältä tuotujen kilpahevosten vetämillä vaunuilla ja oli kirjeenvaihdossa tutkijoiden ja monien taiteilijoiden, kuten kirjailija Victor Hugon, kanssa.

”Sen, mitä monsieur Nobel ansaitsee päivässä.”
Nobelin nenäkäs taloudenhoitaja kysyttäessä, mitä nainen halusi häälahjaksi

Nobel luki päivittäin sanomalehtiä ruotsiksi, englanniksi, ranskaksi, saksaksi ja venäjäksi pysyäkseen ajan tasalla. Hän harrasti myös hyväntekeväisyyttä.

Kun Nobelin taloudenhoitaja oli menossa naimisiin, pohatta kysyi, mitä tämä halusi häälahjaksi.

”Sen, mitä monsieur Nobel ansaitsee päivässä”, nainen vastasi nenäkkäästi.

Nokkelasta vastauksesta huvittunut Nobel lahjoittikin hääparille 40 000 frangia, mikä vastaa nykyrahassa noin 98 000:ta euroa.

Vapaa-ajallaan Nobel kirjoitti runoja ja näytelmiä.

Hänellä oli myös masennuskausia, jota hän kutsui ”Niflheimin henkien vierailuiksi” viitaten skandinaavisen mytologian synkkään ja kylmään varjojen maahan.

Nobel etsi lohtua työstään ja vastaili aikansa kuluksi kirjeisiin.

”Posti toi ainakin kaksi tusinaa kirjettä, joissa kerjätään rahaa jopa 20 000 kruunuun asti”, Nobel kirjoitti ystävälleen. Kirjeet muistuttivat häntä köyhästä lapsuudesta Tukholmassa ennen perheen muuttoa Pietariin, ja hän tuki usein avokätisesti etenkin nuoria rahanpyytäjiä.

Nobel kirjoitti hyväntekeväisyydestään ystävälleen Bertha von Suttnerille:

”En kysy, missä heidän isänsä on syntynyt tai mitä jumalaa he rukoilevat. Aito auttaminen ei tunne valtioiden rajoja eikä vaadi perusteluja.”

Von Suttner oli itävaltalainen paronitar ja Nobelin entinen sihteeri. Hän oli myös yksi pohatan harvoista uskotuista.

Kaksikko kirjoitteli ahkerasti, ja Nobel kiinnostui paronittaren kannattamasta orastavasta rauhanliikkeestä.

Vaikka hän oli ansainnut omaisuutensa miinoilla ja räjähteillä, hän oli ehta pasifisti.

”Keksisin mieluusti niin tehokkaan ja tuhoisan aineen tai koneen, että se tekisi sodista ikiajoiksi mahdottomia”, Nobel oli paronittaren päiväkirjan mukaan joskus kirjoittanut.

Nobelin julkisuuskuva oli kuitenkin hyvin toisenlainen.

Tukholman kaupungintalon seinällä on Alfred Nobelin muistolaatta, jossa häntä muistetaan, kuten hän itsekin olisi halunnut itsensä muistettavan: “Tieteen ja rauhanajattelun edistäjä“, tekstissä sanotaan.

© Shutterstock

Vuonna 1888 Nobel ohitti Pariisissa lehtikioskin ja huomasi eräässä lehdessä otsikon ”Kuoleman kauppias on kuollut”.

Hän tiesi aiemmista lehtijutuista, että ilkeä nimitys tarkoitti häntä. Artikkelia lukiessaan Nobelille valkeni, että kirjoittaja oli sekoittanut hänet hänen Ludvig-veljeensä, joka oli kuollut muutamaa päivää aiemmin Cannesissa.

Virheellinen muistokirjoitus sai ruotsalaisen pohtimaan, ettei hän halunnut tulla muistetuksi miehenä, joka rikastui keksimällä ”uusia tapoja runnella ja tappaa”, kuten artikkeli asian muotoili.

Vuonna 1890 yksinäinen ja sairas Nobel eristäytyi muusta maailmasta huvilalleen San Remoon Italiaan nauttiakseen Välimeren ilmastosta.

Samoihin aikoihin hän myös laati testamenttinsa.

”Varaan osan omaisuudestani rauhanpalkinnon perustamiseen”, Nobel paljasti kirjeessä Bertha von Suttnerille tammikuussa 1893.

Hän kuoli kolme vuotta myöhemmin vain 63-vuotiaana.

Lue myös:

Keksinnöt

Kuinka vanha keksintö on öljytankkeri?

1 minuuttia
Keksinnöt

Tesla halusi kehittää langattoman sähkönsiirron

23 minuuttia
Peter the Great: Creator of the old Russian empire (colour litho)
Merenkulku

Venäjän keisari kävi timpurin opissa

11 minuuttia

Kirjaudu sisään

Tarkista sähköpostiosoite
Salasana vaaditaan
Näytä Piilota

Oletko jo tilaaja? Oletko jo lehden tilaaja? Napsauta tästä

Uusi käyttäjä? Näin saat käyttöoikeuden!

Nollaa salasana

Syötä sähköpostiosoitteesi, niin saat ohjeet salasanasi nollaamiseksi.
Tarkista sähköpostiosoite

Tarkista sähköpostisi

Olemme lähettäneet sinulle sähköpostia osoitteeseen . Siinä on ohjeet, joiden avulla voit nollata salasanasi. Jos et ole saanut sähköpostia, tarkista, että se ei ole joutunut roskapostin joukkoon.

Anna uusi salasana.

Nyt sinun pitää antaa uusi salana. Salasanassa pitää olla vähintään 6 merkkiä. Kun olet luonut uuden sanasanan, sinua pyydetään kirjautumaan sisään palveluun.

Salasana vaaditaan
Näytä Piilota