Hans Brask oli 1500-luvulla yksi Ruotsin vaikutusvaltaisimmista miehistä. Hän oli Linköpingin piispa ja lisäksi kuninkaan neuvonantajista koostuvan valtakunnanneuvoston jäsen.
Siksi Braskin sanoilla oli painoa, kun hän vuonna 1526 kirjoitti toiselle valtakunnanneuvoston jäsenelle: ”Vänernin ja Vätternin välille on kaivettava kanava kauppiaita varten.”
Brask oli pohtinut keinoja, joilla ruotsalaiset kauppiaat voisivat välttää maksamasta Tanskalle vihattua tullimaksua. Kaikki vierasmaalaiset Itämereltä Pohjanmerelle pyrkivät laivat joutuivat maksamaan tullia kulkiessaan Tanskan hallitseman Juutinrauman salmen kautta.
Yksikään Euroopan valtio ei kuitenkaan vielä 1500-luvulla kyennyt toteuttamaan kanavan kaltaista suurhanketta. Niinpä Braskin puheet olivat pitkään pelkkää haaveilua, ja kanava toteutui vasta yli 300 vuotta myöhemmin.
Oikotie Pohjanmerelle
Vänernin ja Itämeren väliset korkeuserot olivat suuri haaste.
Ruotsin poikki kulkevan Götan kanava on jatkoa Vänernjärvestä alkavalle Trollhättanin kanavalle.
Yhdessä ne muodostavat 390 kilometrin pituisen vesireitin, jota pitkin ruotsalaiset kauppalaivat pääsivät Itämereltä Kattegatiin ohittamatta Helsingøriä.
Juutinrauman tullit kävivät kalliiksi
Ruotsalaisten kanavan tarve johtui Tanskan kuninkaan Eerik VII Pommerilaisen vuonna 1429 tekemästä päätöksestä alkaa periä tullimaksua Juutinrauman salmesta kulkevilta laivoilta.
Päätös johtui kuninkaan halusta nyhtää rahaa vierasmaalaisilta kauppiailta, jotka kuljettivat puutavaraa, viljaa, tervaa ja muuta arvokasta kauppatavaraa Itämeren suurkaupungeista, kuten Danzigista (nykyinen Gdansk), Königsbergistä (nykyinen Kaliningrad) ja Revalista (nykyinen Tallinna) muualle Eurooppaan.
Ruotsi ja Norja kuuluivat tuolloin Tanskan hallitsijan johtamaan Kalmarin unioniin, minkä ansiosta Ruotsi välttyi tullimaksuilta ensimmäiset 126 vuotta. Tilanne kuitenkin muuttui, kun Tanskan Kristian II murhautti joukon ruotsalaisia aatelisia niin sanotussa Tukholman verilöylyssä vuonna 1520.
Ruotsi irtautui Kalmarin unionista kolme vuotta myöhemmin eli vuonna 1523, minkä seurauksena Tanskan kruunu alkoi periä ruotsalaisilta laivoilta Juutinrauman tullia kuten miltä tahansa vierasmaalaisilta aluksilta.
”Vänernin ja Vätternin välille on kaivettava kanava kauppiaita varten.” Piispa Hans Brask, 1526
1500-luvulla muut kuin tanskalaiset kauppiaat joutuivat maksamaan taalerin – joka vastasi arvoltaan tynnyrillistä ohraa – saadakseen purjehtia Helsingørin ohi Pohjanmerelle.
Tyhjästäkin laivasta piti maksaa tullia neljännestaaleri. Lisäksi Helsingørin tulli peri laivoilta kirjuripalkkion sekä ”majakkamaksun”, jonka Tanska väitti käyttävänsä majakoidensa kunnossapitoon.
Korkeat maksut rasittivat Ruotsin vientikauppaa, mutta vielä pahempaa oli se, että ne rikastuttivat Ruotsin perivihollista Tanskaa. Juutinrauman tullimaksut olivat nimittäin Tanskan hallitsijoiden henkilökohtaista tuloa, ja he käyttivät niitä mieluusti sotiin juuri Ruotsia vastaan.
Piispa Brask ei varmastikaan ollut ainoa ruotsalainen, jota Juutinrauman tullit kaihersivat. 1500-luvulla laivakuljetuksille ei kuitenkaan ollut järkeviä vaihtoehtoja, sillä kauppatavaroiden kuljettaminen härkävankkureilla maitse oli vielä huonompi ratkaisu.
Maantiet olivat useimmiten kehnossa kunnossa, ja kärryjen rikkoutumisen ja arvokkaan lastin menettämisen vaara oli liian suuri.
He tekivät haaveesta totta

Baltzar von Platen (1766–1829)
Kreivi von Platen syntyi Rügenissä, joka kuului tuolloin Ruotsille. Hän meni 13-vuotiaana Karlskronaan kadettikouluun ja soti myöhemmin Ruotsin sodissa Venäjää vastaan.
Palveltuaan 11 vuotta laivastossa hän asettui asumaan Vänernin rannalle. Vuonna 1809 hän tuki Kustaa IV Aadolfin syrjäyttämistä, ja vuonna 1814 hän oli perustamassa Ruotsi-Norjan unionia.

Thomas Telford (1757–1834)
Skotlantilainen Telford oli alun perin kivenhakkaaja, mutta 1800-luvun alussa hän oli yksi maailman arvostetuimmista insinööreistä. Hän rakensi muun muassa lukuisia siltoja ja teitä sekä Kaledonian kanavan (1801–1822) Skotlantiin.
Telford käytti ensimmäisten joukossa valurautaa silloissa ja sulkuporteissa. Götan kanavan rakennusurakan aikana hänen panoksensa oli korvaamattoman arvokas.
Varhaiset kanavat sortuivat
Laivat olivat 1500-luvulla ehdottomasti nopein tapa liikkua ja kuljettaa rahtia. Kanavat olivat siksi hyvin houkutteleva reittivaihtoehto, ja 1500-luvun lopulla Ruotsissa aloitettiinkin ensi kertaa mittavia kanavanrakennushankkeita.
Juhana III määräsi 1580-luvulla sulun rakennettavaksi Lilla Edetiin 57 kilometriä Göteborgista pohjoiseen, jotta laivat voisivat seilata Kattegatista Trollhättaniin. Sulku valmistui vuonna 1607.
Vuosina 1596–1610 saksalainen rakennusmestari kaivautti kanavan Hjälmaren- ja Mälarenjärvien väliin. Tämä niin kutsuttu Kaarle-herttuan kanava koostui yhteensä 14:stä noin 32 kilometrin pituiseen Eskilstunajokeen rakennetusta sulusta.
Sulut nostivat ja laskivat aluksia Mälarenin ja 22 metriä korkeammalla sijaitsevan Hjälmarenin välillä. Ne sortuivat kuitenkin pian, sillä niiden rakentamiseen käytetty puutavara ei kestänyt Ruotsin ankaraa ilmastoa.
Sekä Kaarle-herttuan kanava että Lilla Edetin sulku piristivät kyllä lähiseutujensa taloutta, mutta niistä ei ollut iloa kauempana asuville Tukholman ja Ruotsin pitkän itärannikon kauppiaille.
Ruotsi tarvitsi kipeästi yhtenäistä vesireittiä Kattegatista Itämerelle, mutta satojen kilometrien pituisen kanavaverkoston rakentaminen oli vielä 1600-luvun alkupuolella lähes mahdottomuus.
Euroopan ensimmäinen mittava kanavahanke käynnistyi vuonna 1667, kun suurvalta Ranska alkoi rakentaa 240 kilometrin pituista Canal du Midin kanavaa. Se avattiin 14 vuotta myöhemmin, mutta ruotsalaiset joutuivat odottamaan omaa kanavaansa vielä yli sata vuotta.
Kreivi tarttui tilaisuuteen
Vänernistä Göteborgiin virtaava Götajoki oli 1700-luvulla ilmeisin reitti Etelä-Ruotsin poikki kulkevalle kanavalle. Kun Trollhättanin kanavaksi kutsutun vesireitin rakentamista varten perustettiin yhtiö, ruotsalainen kreivi Baltzar von Platen halusi päästä mukaan yhtiön johtoon.
Von Platenin loistelias sotilasura sekä maine aikaansaavana miehenä toivatkin hänelle vuonna 1801 paikan kanavayhtiön hallituksessa. Rakennustyöt olivat tuolloin ja alkaneet, ja von Platen paneutui tarmolla kanavanrakennuksen saloihin.
Hän laati pian ehdotuksen kanavan jatkamiseksi Itämerelle asti. 65 sivun mittaisen selonteon otsikko oli ”Tutkielma Vänernin ja Itämeren yhdistävien kanavien rakentamisesta Ruotsiin”, ja von Platen ehdotti siinä Etelä-Ruotsin suurten järvien yhdistämistä kanavilla.
”Jo ennen kuin perehdyin kuningaskuntamme eri lääneihin, en voinut katsoa Ruotsin karttaa huomaamatta, miten hyvin suuret järvemme sopisivat osaksi laivareittiä maan poikki”, kreivi totesi. Von Platen tiesi, että kuningas ja hallitus eivät välttämättä innostuisi hänen ehdotuksestaan, sillä Ruotsi lukeutui vielä 1800-luvun alussa Euroopan köyhimpiin valtioihin.
Von Platen kuitenkin painotti, etteivät kustannukset saaneet olla esteenä niin tärkeälle hankkeelle.
Von Platen arvioi selonteossaan, että kanavan rakentaminen tulisi maksamaan 834 325 riikintaaleria ja 16 killinkiä – summan, jonka hän oli keksinyt omasta päästään – ja että sen ensimmäinen osuus voisi valmistua jo neljän vuoden kuluttua.
Kreivin innostus sai päättäjät sivuuttamaan hänen lupaustensa epämääräisyyden, ja 12. helmikuuta 1808 kuningas Kustaa IV Aadolf antoi luvan aloittaa rakennustyöt.
Skotti kutsuttiin apuun
Von Platen oli saanut tahtonsa läpi, ja nyt edessä oli vaikein vaihe eli kunnianhimoisen suunnitelman toteuttaminen käytännössä. Kaavaillun reitin kokonaispituus oli yli 190 kilometriä, ja vaikka osa siitä koostui luonnonvesistöistä, kaivettavana oli silti 87 kilometriä kanavaa.
Maaston korkeuserot muodostivat oman haasteensa. Kanavan reitin korkein kohta, Vikenjärvi, sijaitsee lähes 92 metriä merenpinnan yläpuolella, ja von Platenin laskelmien mukaan korkeuserojen tasaamiseen tarvittiin peräti 58 sulkua.
Lisähankaluutta aiheutti se, ettei Ruotsissa tuolloin ollut insinöörejä, joiden osaaminen olisi riittänyt kanavahankkeen toteuttamiseen. Aikaansa seuraavana miehenä von Platen kuitenkin tiesi, että skotti Thomas Telford oli juuri saanut valmiiksi 97 kilometrin mittaisen kanavan Skotlantiin.
Von Platen piti Telfordia juuri oikeana henkilönä johtamaan Götan kanavan rakentamista ja päätti houkutella tämän Ruotsiin.
Toukokuussa 1808 Kustaa IV Aadolf kirjoitti von Platenin pyynnöstä Telfordille ja pyysi tältä apua. Kreivi liitti kirjeeseen oman viestinsä: ”Hyvä herra, voitte itse päätellä, miten suurella innolla suhtaudun urakkaan.
Siksi käännyn Teidän puoleenne nyt, kun olen uurastanut jo neljä vuotta päästäkseni näinkin pitkälle.”
58 sulkua nostivat ja laskivat laivoja
Korkeuserot Götan kanavan varrella ovat suuria, ja siksi Götan kanavayhtiö rakennutti Vänernin ja Itämeren välille peräti 58 sulkua. Osassa niistä on jopa seitsemän sulkuallasta, osassa vain yksi.

Laiva ajaa sulkuportille ja ottaa yhteyttä sulkumestariin. Sitten alus odottaa, että sulkuventtiilit avataan ja sulkuallas alkaa täyttyä vedellä.

Sulkuallas on täytettävä hitaasti, eritoten jos siellä on jo toinen alus. Odottava alus laskee purjeensa, kun se päästetään sulkualtaaseen.

Sulkuportti avataan vasta, kun sulkualtaan vedenpinta yltää järven pinnan tasolle. Sen jälkeen alus ajaa altaaseen ja sulkumestari sulkee taas portin.

Altaan toisessa päässä olevat sulkuventtiilit avataan ja allas tyhjenee hitaasti. Kun altaan vedenpinta on laskenut joen tasolle, toinen sulkuportti avataan.
Kaapparit uhkana
Telford otti kuninkaan kutsun vastaan, mutta yhteistyö alkoi vaikeassa tilanteessa. Napoleonin sodat raastoivat Eurooppaa kahtia, ja Tanska ja Ruotsi olivat päätyneet konfliktissa eri puolille. Tanska oli liittoutunut Ranskan kanssa ja vaikeutti kaikin keinoin brittien ja heidän ruotsalaisten liittolaistensa elämää.
”Pohjanmeri suorastaan kuhisee tanskalaisia ja ranskalaisia kaappareita [merirosvoja]”, Telford valitti ja vaati kuljetusta Aberdeenista Ruotsiin ruotsalaisella tai brittiläisellä sotalaivalla. Neuvokas von Platen ei hämmentynyt vaan otti yhteyttä brittiamiraali sir James Saumareziin, joka sattui juuri tuolloin olemaan Göteborgin satamassa lippulaivallaan Victorylla. Amiraali lupasi tuoda Telfordin turvallisesti Ruotsiin.
Telfordin laiva lähti matkaan 28. heinä-kuuta 1808, ja 12 päivää myöhemmin hän tapasi ensi kerran von Platenin. Miehet pitivät heti toisistaan, ja heidän välilleen kehittyi nopeasti hedelmällinen yhteistyö, joka vaikutti ratkaisevasti Götan kanavaurakan onnistumiseen.
Telford ei ollut pelkästään etevä insinööri, vaan hän toi mukanaan myös valtavasti arvokasta teknistä tietoa. Britanniassa oli käynnistynyt teollinen vallankumous jo 1700-luvulla, ja maa oli kanavien rakentamisessa yli 40 vuotta Pohjolaa edellä. Brittien keräämästä kokemuksesta oli nyt Ruotsille suuri apu.
Pian kotiinpaluunsa jälkeen Telford lähetti von Platenille monenlaisia kanavan rakentamisessa tarvittavia välineitä, kuten kolme hiilikaivoksissa käytettyä kiskovaunua irtomaan kuljettamiseen sekä ratakiskoja niitä varten.
Mukana oli myös teknisiä piirustuksia majuri Samuel Baggelle, joka oli koulutukseltaan insinööri ja toimi kanavatyömaan teknisenä päällikkönä. Piirustukset kuvasivat tarkoin Kaledonian kanavan sulkuporttien ja -altaiden sekä siltojen ja muiden rakenteiden teknisiä yksityiskohtia.
”Pohjanmeri suorastaan kuhisee tanskalaisia ja ranskalaisia kaappareita.” Thomas Telford, 1808.
Sotilaat määrättiin kaivutöihin
Telfordin avun ansiosta Götan kanavan rakentaminen saattoi vihdoin alkaa. Vuonna 1809 von Platen esitteli Telfordin raportin parlamentille, ja 11. huhtikuuta perustettiin kuninkaan käskyllä Götha Canal Bolag -niminen kanavayhtiö.
- toukokuuta työmiehet iskivät ensi kertaa lapionsa maahan tulevan kanavan tärkeimmissä kohdissa, kuten Motalassa kanavan itäpäässä ja Forsvikissa sen länsipäässä.
Työ oli raskasta, sillä se tehtiin käsivoimin hakuilla ja rautavahvisteisilla puulapioilla. Järeämpiin keinoihin eli räjäytyksiin turvauduttiin vain silloin, kun vastaan tuli graniittikalliota. Kustannusten säästämiseksi kaivutöihin määrättiin tuhansia sotilaita.
Keskimäärin lapion varressa huhki noin 2 600 miestä kerrallaan, mutta kiireisimpinä aikoina työmiehiä saattoi olla jopa 7 000 – mukaan lukien palkatut ruotsalaiset työmiehet sekä venäläiset sotilaskarkurit, jotka olivat paenneet Venäjän armeijasta vuosina 1808–09 käydyn Suomen sodan aikana. Venäläiset tekivät töitä vapaaehtoisesti ja saivat saman palkan kuin ruotsalaisetkin sotilaat. Kaikkiaan Götan kanavaa oli rakentamassa lähes 60 000 sotilasta.

Götan kanava työllisti satoja kapteeneita, jotka ohjasivat kaikenkokoisia aluksia.
Työpäivä alkoi aamuvarhaisella
Sotilaat oli jaettu rykmentteihin, ja kanavatyömaalla vallitsi tiukka sotilaskuri. Upseerit herättivät sotilaat jo aamuneljältä, ja työt alkoivat tuntia myöhemmin.
Työpäivä kesti 12 tuntia, ja töitä paiskittiin kuutena päivänä viikossa. Sunnuntai oli periaatteessa sotilaiden vapaapäivä, mutta silloin ohjelmassa oli tunnin kestävä sotilasharjoitus. Toisaalta kanavayhtiö maksoi työmiehille melko hyvää palkkaa, peräti 13 riikintaaleria päivässä, mikä oli reilusti enemmän kuin ruotsalaisten työläisten kahdeksan taalerin keskipalkka.
Majoitus, polttopuut ja sairaanhoito kuuluivat myös palkkaan, ja lisäksi kaikille työntekijöille maksettiin osa palkasta myös silloin, kun he sairastuivat eivätkä kyenneet tekemään töitä.
Kanavatyöläiset saivat ostaa ruokaa omakustannushintaan, ja annokset olivat runsaita. Työläiset saivat joka viikko 8 kiloa leipää, 4,6 kiloa jauhoja, 1,2 kiloa lihaa ja puoli kiloa sianlihaa.
Lisäksi he saivat 850 grammaa silliä, 140 grammaa suolaa, 1,6 litraa herneitä ja 1,6 litraa ohraa. Viikkoannokseen kuului myös reilu litra paloviinaa.
Työ eteni hitaasti mutta varmasti, kunnes heinäkuussa 1814 kanavatyömaata kohtasi traaginen onnettomuus. Von Platen, joka oli tuolloin muualla, sai työmaalta ”huonoimpia mahdollisia uutisia”, kuten hän Telfordille kirjoitti:
”Majuri Bagge kaatui Vätternillä sillä pienellä veneellään, jolla Tekin olette hänen kanssaan purjehtinut, ja hän sekä kaikki mukana olleet hukkuivat. Baggella oli mukanaan kaikki läntisen työmaan tilikirjat ja suunnitelmat, jotka oli määrä esitellä yhtiökokoukselle ensi kuussa.”
Onnettomuus ei jäänyt ainoaksi takaiskuksi. Vuonna 1815 varmistui, että kanavan läntinen osuus Vänernistä Vikeniin ei valmistuisi ajoissa. Kaiken lisäksi kanavayhtiön kassa ammotti tyhjyyttään, ja von Platen joutui pyytämään Ruotsin hallitukselta lisärahoitusta.
Kreivi sai pyytämänsä eli 300 000 riikintaaleria vuodessa kuuden vuoden ajan, mutta joutui vastineeksi kestämään useiden parlamentin jäsenten ankaraa arvostelua.
Kritiikki sai von Platenin keventämään mieltään kiukkuisessa kirjeessä:
”Millainen spektaakkeli ja mekkala! Kaikki tässä maassa asuva mielettömyys purkautuu nyt samaan aikaan [– –] Olen tyrmistynyt. Piru heidät periköön!”

Ruotsin keskiluokka kävi 1800-luvun puolivälistä lähtien huviretkillä Götan kanavan höyrylaivoilla.
Vesireitti Ruotsin poikki valmistui
Kun Götan kanava viimein valmistui vuonna 1832, jopa 30 metrin pituiset rahtilaivat pystyivät ajamaan Ruotsin poikki noin viikossa.
Hevosten vetämät proomut kuljettivat rahtia hitaammin mutta halvemmalla. Proomuja vetävien valjakoiden ajurit laskuttivat 8 äyriä 500 metriltä.
Götan kanava lukuina
Rakennusaika:
1810–1832.
Pituus:
190 km (tai 390 km, jos mukaan lasketaan Trollhättanin ja Södertäljen kanavat). Siitä 87 km on keinotekoisesti kaivettua kanavaa, loput luonnonväyliä.
Syvyys:
3 metriä
Leveys:
7–14 metriä
Sulkuja:
58.
Siltoja:
50.
Rakennusajan työvoima:
60 000
Työtunteja yhteensä:
7 miljoonaa 12 tunnin työpäivää
Kaivetun maa-aineksen määrä:
8 miljoonaa kuutiometriä
Hinta:
9 miljoonaa riikintaaleria, mikä vastaa nykyrahassa vähintään 1,27:ää miljardia euroa.
Kaivinkoneet joutuivat luovuttamaan
Telford tuki yhä von Platenia monin tavoin. Hän lähetti Ruotsiin monia asiantuntijoitaan, ja kaikkiaan 50 brittiläistä käsityöläismestaria ja ammattimiestä auttoi ruotsalaisia muun muassa verstaiden pystyttämisessä ja haastavissa metallitöissä.
Telfordilla ei myöskään ollut mitään sitä vastaan, että ruotsalaiset kopioivat brittien keksintöjä.
Syksyllä 1819 von Platen esimerkiksi vastaanotti parin 48 tonnin painoisia sulkuportteja, jotka oli valmistettu Britanniassa. Kuusi kuukautta myöhemmin hän kirjoitti ylpeänä Telfordille, että hänen omat työntekijänsä pystyivät nyt valmistamaan niistä tarkkoja kopioita.
- maaliskuuta 1822 otettiin käyttöön kanavan ensimmäinen, Vänern- ja Vikenjärvien välinen osuus. Työläin urakka oli kuitenkin vielä edessä. Rakennusmestareille valkeni nimittäin nopeasti, että väylä Vikenin poikki oli liian matala suuremmille aluksille.
Von Platen oli hankkinut työmaalle höyrykäyttöisen ruoppauskoneen eli eräänlaisen kaivurin, joka kuopi järven pohjasta maata hihnaan kiinnitetyillä kauhoilla. Brittien kehittämä kone oli ollut suureksi avuksi Telfordille Kaledonian kanavan työmaalla, mutta Vikenin kivikkoiseen pohjaan se ei purrut.
Lopulta sotilaiden oli padottava järvi ja pumpattava padottu alue vedestä, jotta he pystyivät syventämään laivaväylää hakuilla ja räjähteillä. Työ oli hidasta, ja von Platen pelkäsi kanavan valmistumisen lykkääntyvän lisää. Niinpä hän määräsi sotilaat jatkamaan työtä myös talvella, jolloin työt oli muuten keskeytetty.
”Osa miehistä alkoi haikailla kotiin, mutta minä sanoin että kukaan meistä ei lähtisi kotiin ennen kuin työ oli tehty”, von Platen kirjoitti. Kreivi jäi itsekin työmaalle ja voiteli kaivajiaan auliisti oluella ja konjakilla.
”Sen jälkeen yksikään 517 miehestä ei valittanut, vaikka he joutuivat asumaan Vikenin kivisellä pohjalla ja seisomaan usein polviaan myöten vedessä silloinkin, kun jää kykeni kantamaan ison miehen [– –] 25. lokakuuta 1823 pataljoona sitten viimein lähti hymyssä suin ja laulaen, eikä kukaan ollut edes sairastunut”, kreivi kehuskeli jälkikäteen.

Götan kanavaa on kunnostettu järein ottein jo vuodesta 2015 lähtien.
Kanava palautetaan entiseen loistoonsa
Lähes 200-vuotias Götan kanava oli jo kipeästi kunnostuksen tarpeessa. Mittavat kunnostustyöt alkoivatkin viisi vuotta sitten.
Götan kanavasta vastaava yhtiö AB Göta Kanal on vuodesta 2015 lähtien toteuttanut vanhalla kanavalla mittavia kunnostustöitä.
Urakassa on tarkoitus korjata vuotavia sulkuportteja ja sortuneita penkereitä sekä palauttaa kanavan varrelle polut, joita proomuja vetävät hevosvaljakot aikoinaan käyttivät.
Kunnostettu kanava oli alun perin määrä vihkiä uudelleen käyttöön vuonna 2020, mutta kunnostusurakan aikataulua on jouduttu venyttämään. Työkoneet möyrivät historiallisen vesireitin varrella yhä, ja kanavayhtiön tiedottaja Magnus Hollwin on kommentoinut asiaa näin:
”Tavoitteenamme on saada urakka valmiiksi ennen kesäkautta 2022. Kun kohde on 200 vuotta vanha, vastaan tulee usein yllätyksiä, jotka vaativat ennakoitua enemmän töitä. Uudistetun kanavan avajaisten ajankohtaa ei näin ollen ole voitu vielä lyödä lukkoon.”
Korjausurakka ei vaikuta kanavan käyttöön, ja purjehduskausi alkaa tänäkin vuonna toukokuun alussa.
Aika ajoi kanavan ohi
Rakennusurakan vaikein vaihe oli nyt ohi, ja vuonna 1825 kanavaa oli valmiina jo 160 kilometriä. Tekniset ongelmat ja jatkuva rahapula hidastivat kuitenkin yhä työn etenemistä.
Koko kanava valmistui vasta syyskuussa 1832, ja urakan hinta oli noussut yli kuusinkertaiseksi suunniteltuun verrattuna. Siitä huolimatta kanava vihittiin käyttöön juhlallisessa seremoniassa 26. syyskuuta 1832 Asplångenjärven rannalla Snöveltorpissa 180 kilometriä Tukholmasta lounaaseen.
Paikalle oli pystytetty valtava juhlateltta, ja itse kuningas Kaarle XIV Juhana oli paikalla. Tilaisuuden ohjelmassa oli sotilasparaati, ja kuninkaan Esplendian-laiva ampui kunnialaukauksia tykeillään. Seremonian jälkeen kuningas seurueineen seilasi kanavaa pitkin Memin suluista Itämerelle. Reitin varrella ihmiset hurrasivat kuninkaalle ja polttivat soihtuja niin, että maisema muistutti tulimerta.
Näky oli niin vaikuttava, että erään silminnäkijän kuvauksen mukaan ”itse merenjumala Neptunus olisi sen nähdessään varmasti sukeltanut merenpohjaan epätavallisen näyn säikäyttämänä”.
Von Platen ei osallistunut kanavan avajaisiin, sillä hän oli kuollut syöpään kolme vuotta aikaisemmin. Näin kreivi ei joutunut pettymään elämäntyönsä myöhemmin kohtaamien takaiskujen vuoksi.
Götan kanavasta ei milloinkaan tullut toivotun kaltaista kansainvälistä laivareittiä. Swedish Canal Steamboat Transit Traffic -kanavayhtiö, joka kuljetti rahtia kanavaa pitkin Pietarista Hulliin Britanniaan, lopetti toimintansa vain kahden matkan jälkeen.
Ruotsin ensimmäinen rautatieyhteys avattiin vuonna 1855, ja tavaraliikenne siirtyi nopeasti kiskoille. Pian Götan kanavassa kuljetettiin enää lähinnä puutavaraa, hiiltä ja rautamalmia. Vuonna 1857 suurvallat pakottivat Tanskan lopettamaan Juutinrauman tullin perimisen, ja näin katosi Götan kanavan olemassaolon tarkoitus.
Kanava on huviveneilijöiden suosikki
Vaikka Götan kanavasta ei tullutkaan toivotun kaltaista oikotietä Pohjanmerelle, sillä oli silti suuri merkitys Ruotsin teolliselle kehitykselle. Kanavan varrelle näet syntyi monia Ruotsin sittemmin menestyneimpiä teollisuusyrityksiä.
Esimerkiksi Motalassa, jossa valmistettiin paljon kanavatyömaalla tarvittuja apuvälineitä, saivat alkunsa niin elektroniikkajätit Electrolux ja Luxor kuin pakkauksia valmistava Tetrapak.
Baltzar von Platenin elämäntyöksi muodostunut Götan kanava on yhä käytössä. Miljoonat matkailijat seilaavat joka kesä kanavassa joko omilla veneillään tai reittialuksilla, ja sitä pidetään yhtenä Euroopan kauneimmista vesireiteistä.