Vuonna 1906 Britanniassa laskettiin vesille aivan uuden tyyppinen panssaroitu sotalaiva. HMS Dreadnought päihitti seuraajineen aiemmat taistelulaivat niin koossa, nopeudessa kuin iskuvoimassakin.
Alusten tulivoiman takasivat kääntyvien tykkitornien järeät tykit.
Kussakin aluksessa oli yleensä neljä tornia, jotka painoivat kukin 750 tonnia.
Nostolaitteiden ja hydraulijärjestelmien avulla kranaatteja ja ajoaineita syötettiin laivan uumenista neljän kannen läpi ylimmällä kannella sijainneisiin sadan tonnin painoisiin tykkeihin.
Tehokkaan järjestelmän ansiosta tornin 20 hengen miehistö pystyi ampumaan kaksi laukausta minuutissa kummastakin tykinputkesta.
Ammukset saattoivat läpäistä panssaroinnin jopa 17 kilometrin etäisyydeltä.
Tykkitorni sisältä
Ammukset varastoitiin pohjalle
Alukseen oli lastattu noin tuhat kranaattia, joista kukin painoi 879 kiloa. Ammusten suojaamiseksi niitä varastoitiin laivan pohjakerroksessa. Ennen taistelua nostolaite kuljetti kranaatit tykille, joka sijaitsi noin 20 metriä korkeammalla.
Räjähtävät aineet suojattiin
Sotalaivassa oli mukana yli 130 tonnia räjähdysvaarallista kordiittia, jota käytettiin kranaattien ajoaineena. Kordiitti oli pakattu silkkipusseihin 194 kilon ajopanoksina.
Lastaus vähensi räjähdysvaaraa
Seuraavassa osastossa kranaatit ja kordiitti siirrettiin laatikkoon. Laatikko kuljetettiin erillisellä nostolaitteella tiiviisti suljettuna edelleen seuraavaan osastoon, missä tykki sijaitsi.
Brittien tykit olivat ylivertaisia
Brittien järeillä 381 mm:n tykeillä oli jopa 17 400 metrin kantama, jolla ne päihittivät saksalaiskilpailijansa. Siitä oli briteille merkittävää etua ensimmäisen maailmansodan meritaisteluissa.
Paksu panssari suojasi vihollistulelta
Tuhti teräspanssari suojasi tykkejä ja niiden miehistöä vihollisen kranaateilta. Panssarin paksuus vaihteli, mutta tyypillisesti se oli 279–330 millimetriä.
Suora reitti varastotilasta tykille merkitsi kuitenkin suuria riskejä. Miehistölle olikin laadittu tiukat ohjeet – tornissa sai esimerkiksi olla vain kolme kranaattia kerrallaan. Tornissa oli myös automaattiovet eri osastojen välillä.
Onnettomuuksilta ei silti vältytty. Skagerrakin taistelussa vuonna 1916 räjähti useita brittien aluksia.
Brittialusten tykkitornit näyttävät mallia
Turmat johtuivat osittain epävakaasta korditiitista, jota britit käyttivät ajoaineena, osittain inhimillisistä virheistä. Miehistö antoi taistelun tuoksinassa kranaattien kasaantua tai niitä suojaavat luukut saatettiin jättää auki.