Sodan erikoisimmat aseet

Se painoi 1 350 tonnia, sen putki oli 32,5 metriä pitkä, ja se saattoi osua jopa 47 kilometrin päässä oleviin kohteisiin.

Tykki otettiin kuitenkin käyttöön vasta Sevasto­polin piirityksessä kesäkuussa 1942.

Sen kranaatit pai­noivat useita tonneja, mutta se oli auttamattoman vanhanaikainen, se oli kuljetettava osissa 25 juna­vaunussa, ja sen kokoaminen määränpäässä käyttökuntoon vaati 4 000 miestä ja kesti viikkoja.

Rottapommi synnytti paniikkia

Yksi sodan oudoimmista aseista olivat muoviräjähteellä täytetyt kuolleet rotat.

Idean keksi Britannian erikoisosasto SOE, joka aikoi lähettää rottapommeja Euroopan vastarintaliikkeille piilotettavaksi ­Saksan laivojen ja junien hiilivaras­toihin.

Ajatuksena oli, että kun lämmittäjä näkisi rotanraadon, hän heittäisi sen tulipesään, jolloin kattila räjähtäisi.

Hanke tyssäsi, kun saksalaiset saivat käsiinsä ensimmäisen rottapommilähetyksen, mutta SOE:n mukaan he sitoivat jatkossa niin paljon resursseja mahdollisten rotta­pommien etsimiseen, että asetta voitiin sikäli pitää onnistuneena.

Panssarivaunu purjehti itse rantaan

Brittiläinen insinööri ja kenraali Percy Hobart kehitti Normandian maihinnousua varten purjehtivia ­pans­sarivaunuja tiivistämällä yhdysvaltalaisten ­Sherman-tankkien korin ja varustamalla ne kahdella potkurilla.

Kahdesta potkurista tuli nimitys Duplex Drive, joka lyheni pian DD:ksi.

Ennen kuin 30 tonnia painavat M4 Sherman DD -­tankit laskettiin laivoista mereen lähellä Ranskan ­rannikkoa, miehistö levitti niiden ympärille vesitiiviin kankaan, jonka ansiosta ne kelluivat.

Potkurit veivät DD:t rantaan, kunnes niiden tela­ketjut ottivat kiinni pohjaan ja ne jatkoivat matkaa maata pitkin. DD-tankit osoittivat toimivuutensa ­Normandian ­maihinnousussa kesäkuussa 1944.

Pommit pomppivat veden päällä

Lamauttaakseen Saksan sotateollisuuden Britannian ilmavoimat päätti räjäyttää Möhnen, Ederin ja Sorpen padot ja hukuttaa näin Ruhrin alueen yli sata ­tehdasta veden alle.

Tehtävä vaikutti aluksi toivottomalta, sillä alaosastaan yli 30 metriä paksujen patojen murtamiseen tarvittaisiin val­tavia pommeja, eikä tehtävään voinut käyttää torpedoja, sillä patojen eteen oli vedetty suojaverkot.

Brittiläiset insinöörit kehittivät tehtävään Upkeep-nimisen lieriön mallisen pommin, joka veteen pudotessaan pomppisi kuin kivi leipiä heitettäessä ja hyppäisi siten torpedoverkon yli.

Yön pimeydessä 16. toukokuuta 1943 Englannista nousi taivaalle 19 Lancaster-pommi­konetta kukin mukanaan patojen murtamiseen tarkoitettu pommi.

Ensimmäinen kohde oli Möhnen pato. Laivueen johtaja lensi matalalla kohti patoa ja pudotti pomminsa, mutta se upposi liian kaukana padosta.

Neljä ­seuraavaa konetta kuitenkin onnistuivat, ja pian britit saivat nähdä, miten pato murtui ja vesimassat syöksyivät laaksoon peittäen kaiken alleen.

Myös Ederin pato murtui, mutta ­Sorpen pato kärsi vain pieniä vaurioita.

Kivääri ampui kulman taakse

Vuonna 1942 Saksassa alettiin ­kehittää tuliaseisiin käyrää piippua.

Alun perin tarkoitus oli asentaa sellainen panssari­vaunuun niin, että jos vihollisen ­jalkaväkisotilaita pääsisi tankin aseista­mattomalle puolelle, heitä voitaisiin ampua vaunun toiselta sivulta ennen kuin he ­ehtisivät heittää telaketjuille miinan.

Krummlaufeja eli käyriä piippuja valmistettiin erilaisia, ja niiden kaarevuus vaihteli 30:stä jopa 90 asteeseen.

Lopulta havaittiin, että käyrät piiput sopivat parhaiten StG44 -rynnäkkökivääreihin.

Ne eivät kuitenkaan olleet pitkäikäisiä, vaan jo vain 30 asteen piippukin oli pakko vaihtaa aina 160–300 ­lau­kauksen jälkeen, sillä jokainen ­laukaus suoristi piippua hieman.

Pommittaja kantoi saattueen mukanaan

Neuvostoliittolainen Vladimir Vahmistrov kehitti 1930-luvulla lentokoneyhdistelmää, jossa pommikone pystyisi kuljet­tamaan kolmea hävittäjäkonetta: yhtä kummallakin siivellä ja yhtä runkonsa päällä.

Hävittäjillä oli tarkoitus puolustaa valtavaa pommikonetta ilmassa sekä iskeä maassa oleviin kohteisiin.

Zveno-yhdistelmä pääsi tositoimiin, kun Hitler hyökkäsi Neuvostoliittoon vuonna 1941, mutta vaikka se onnistui pommittamaan Romaniassa Tonavan ylittävää siltaa, se ei osoittautunut kovin hyväksi keksinnöksi.

Iso kone oli erittäin hankalasti hallit­tavissa hävittäjien ollessa kiinnitet­tyinä sen siipiin, ja kaikki kuljetettavat koneet olisi pitänyt irrottaa juuri samalla hetkellä – mikä oli lähes mahdotonta – jottei emoalus olisi kallistunut niin, että sitä oli mahdoton ohjata.

Kehitysprojekti keskeytettiin vuonna 1942.

Minipanssarivaunu oli vaarallinen yllättäjä

Piskuisesta koostaan huolimatta Saksan Goliath-tela-ajoneuvo oli sodan vaarallisimpia. Siihen pystyi lastaamaan 50 kiloa räjähdysainetta.

Kun Saksa miehitti Ranskan vuonna 1940, se sai käsiinsä myös ranska­laisen sotilasinsinöörin Adolphe Kég­ressen kehittämän pienoiskokoista panssarivaunua muistuttavan liikkuvan ja kauko-ohjattavan miinan.

Saksalaiset päättivät pian jatkojalostaa suunnitelmaa, ja keväällä 1942 ensimmäinen Goliath nähtiin taistelutan­te­reilla.

Goliath voitiin ohjata etäältä 650 ­metriä ­pitkän kaapelin avulla vihollisen panssarivaunun alle, minkä jälkeen sen lastina ollut 50–100 kiloa räjähdys­ainetta räjäytettiin ohjaimen napista.

”Kuoriaisia”, kuten yhdysvaltalaiset niitä kutsuivat, valmistettiin yli 7 500, ja Saksa käytti niitä muun muassa Norman­dian rannoilla vuonna 1944 sekä Varsovan kansannousussa samana vuonna.

Liittoutuneet keksivät kuitenkin pian Goliathin heikkouden: sen sai tehtyä vaarattomaksi katkaisemalla sen kauko-­ohjauskaapelin. ­

Goliath kulki vain 9,7 kilometriä tunnissa, joten kaapelin katkaiseminen oli helppoa vauhdissakin. Lisäksi Goliathin panssaroinnin pystyi puhkaisemaan kevyellä kiväärillä.

Sodan jälkeen Goliathin tekniikkaa hyödynnettiin ensimmäisten kauko-ohjattavien leluautojen valmistuksessa.

Norsupyssy puhkoi panssarivaunuja

Lahti L-39 -panssarintorjuntakivääri oli niin suuri ja painava, että se sai sotilaiden suussa nimen ”norsupyssy”.

Suomi otti ensimmäistä kertaa ­käyttöön lähes 2,5 metriä pitkän Lahti L-39 kiväärin talvisodassa talvella 1939–1940, joskin silloin oli valmiina vain kaksi prototyyppiä.

Ase oli kuitenkin oikeasti vaarallinen vain alle 400 metrin etäisyydeltä, joten ”norsupyssyn” käyttö vaati rautaisia hermoja – ja sen kuljettaminen vaati voimaa, sillä se painoi 49,5 kiloa, minkä päälle tuli vielä ammusten paino.

Asetta ­voitiin jalasten avulla vetää hangella poroilla tai hevosilla.

Jatkosodassa (1941–1944) ­neu­vostotankit saivat paksumman pans­saroinnin, jota L-39 ei enää ­läpäissyt, joten sillä alettiin ampua vihollisen kone­kivääriasemia sekä matalalla ­lentäviä lentokoneita.

L-39 ­-kiväärejä valmistettiin sodan aikana 1 900 kappaletta.

Radio-ohjattu pommi saatiin tarkasti maaliin

Saksan 1,5 tonnia painava Fritz X oli maa­ilman ­ensimmäinen kauko-ohjattava liito­pommi.

Pommi­koneesta 5,5 kilometrin korkeudesta viholliskohteen ylle pudotettu pommi saavutti 1 200 kilometrin tuntivauhdin, ja sen takaosan laippoja voitiin säätää radio-­ohjauksella ja ohjata se siten tarkasti maaliinsa.

Pommikoneen oli kuitenkin kier­reltävä kohteen yläpuolella 30–40 sekuntia pommin ohjaamisen ajan, jolloin se oli alttiina vihollisen tulitukselle.

Ilmapallot lipuivat hiljaa Saksan ilmatilaan

Britannia hyötyi sodan aikana länsituulesta, joka kuljetti Saksaan ­tuhoja tekeviä säähavaintopalloja.

Niistä roikkui esimerkiksi 4,5 kiloa syttyvää hyytelöä, ja kun pallo oli ehtinyt Saksan ilmatilaan, viipeellä toimiva sytytin pudotti pommin, joka räjähti isoksi tulipalloksi.

Osassa taas roikkui oikosulkuja aiheuttavia vaijereita, ja esimerkiksi heinäkuussa 1942 Leipzigin lähellä paloi sähkö­asema tällaisen ilmapallon vuoksi.

Saksalaiset yrittivät torjua ilmapalloja ampumalla ja jopa hävittäjäkoneilla.

Rakettiräiske pehmitti rannikkoa

Yhdysvaltalaiset moukaroivat vihollisen rantoja ennen ­maihinnousuja, ja siihen oli omiaan etenkin ­Landing Ship Medium (Rocket), LSM(R), eli raketteja ampuva keskikokoinen maihinnousualus.

Niitä rakennettiin 12 kappaletta Tyynenmeren sotaan, ja ne ­varustettiin 115 raketinheittimellä.

Kussakin heittimessä oli neljä laukaisukiskoa, joten yksittäinen alus saattoi ­laukaista 30 sekunnissa 460 rakettia.

Suuri määrä 36 kilon raketteja antoi jokaiselle LSM(R)-­alukselle enemmän tulivoimaa kuin kahdella valtavalla yhdysvaltalaisella taistelulaivalla oli yhteensä.

Okinawan hyökkäyksessä huhtikuussa 1945 kuusi LSM(R)-alusta ampui rannan läheltä 2 600 rakettia japanilaisten Ie Shiman (Iejima) tukikohtiin, ennen kuin sotilaat nousivat saareen ja valtasivat sen.

Panssarivaunu ei oppinut lentämään

Lentokonevalmistaja Oleg Antonov yritti rakentaa lentävän panssari­vaunun, Antonov A-40:n, vuonna 1942.

Sen ydin oli muokattu T-60-panssarivaunu, joka oli kiin­nitetty kaksitasoiseen siipeen.

Tarkoitus oli, että yhdistelmä ­hinattaisiin pommikoneella ilmaan ja rintamalle, jossa panssarivaunu lii­täisi saksalaisten linjojen taakse ja iskisi heidän selustaansa.

Prototyyppiä testattaessa edes Neuvosto­liiton tehokkain lentokone, Tupolev TB-3, ei kuitenkaan pystynyt vetämään painavaa taakkaa vakaasti, joten lentäjän oli nopeasti irrotet­tava panssarivaunu hinauksesta.

Se laskeutui niin pehmeästi, että se voitiin ajaa takaisin tukikohtaan.