Hitlerin ydinpommia testattiin Wachsenburgin linnan lähellä.

”Hitlerillä oli ydinpommi”

Toisen maailmansodan aikana saksalaiset ja yhdysvaltalaiset tutkijat pyrkivät kilpaa kehittämään ydinasetta. Natsien on toistuvasti väitetty testanneen ydinpommia, mutta miksi sitä ei koskaan käytetty?

Toisen maailmansodan aikana saksalaiset ja yhdysvaltalaiset tutkijat pyrkivät kilpaa kehittämään ydinasetta. Natsien on toistuvasti väitetty testanneen ydinpommia, mutta miksi sitä ei koskaan käytetty?

Kuvakollaasi, Shutterstock

Myytin taustaa: Silminnäkijä pelästyi räjähdystä

Cläre Werner ei koskaan unohtanut näkyä, jota hän tuli sattumalta todistaneeksi Wachsenburgin linnassa. Wernerin isä toimi isäntänä linnassa, josta oli näkymä armeijan harjoitusalueelle Ohrdrufin kylään. Maaliskuun 3. päivän iltana vuonna 1945 Werner näki linnan ikkunasta yhtäkkiä suuren ”tulipatsaan”.

”Tuli niin valoisaa, että ikkunan ääressä olisi pystynyt lukemaan lehteä. Tulipatsas kasvoi, ja se näytti tuuhealta puulta. Sitten se katosi, emmekä enää nähneet sitä, tunsimme vain voimakkaan tuulenpuuskan”, hän kuvaili myöhemmin. Werner kuoli vuonna 2005.

Räjähdyksen jälkeen hänen nenänsä alkoi vuotaa verta ja hän kärsi päänsärystä.

”Tulipatsas kasvoi ja näytti tuuhealta puulta.” Cläre Werner räjähdyksestä vuonna 1945

Toisen silminnäkijän kertomus tuki Wernerin tarinaa. Paikallisessa kaivosyrityksessä työskennellyt Heinz Wachsmut määrättiin seuraavana päivänä auttamaan SS-joukkoja rakentamaan rovioita oletettavasti räjähdyksessä kuolleiden keskitysleirivankien ruumiille. Jälkeenpäin Wachsmut sylki verta ja hänen päätään särki.

Eräs SS-upseeri kertoi hänelle, että he olivat testanneet ”jotain uutta”, josta ”puhuu vielä koko maailma”.

Hitler halusi täydentää asearsenaaliaan ihmeaseella, ydinpommilla.

Sodan viimeisenä vuonna Adolf Hitler oli pakkomielteisen kiinnostunut uusista ”ihmeaseista”. Kuuluiko niihin myös ydinpommi?

© Shutterstock

Muutaman päivän kuluttua eräs KGB:n agentti raportoi Moskovaan epätavallisen voimakkaasta räjähdyksestä Ohrdrufin kylässä lähellä Erfurtia.

Silminnäkijäkuvaukset sisältyvät kirjailija Rainer Karlschin vuonna 2005 julkaistuun kirjaan Hitlers Bombe. Niiden perusteella vaikuttaisi siltä, että saksalaiset olivat onnistuneet räjäyttämään ydinpommin. Oliko Hitlerillä todella ydinpommeja käytössään? Ja jos oli, miksei niitä käytetty sodassa?

©

Saksalaiset olivat johdossa: Otto Hahn onnistui jo vuonna 1938 halkaisemaan uraaniatomin. Armeijan johto kutsui maan tiedemiehet yhteistyöhön jatkamaan ydinasetutkimusta.

Armeijan tutkimukset: Ohrdrufin räjähdyksen takana oli oletettavasti Saksan armeijalle työskennellyt maineikas tutkija Kurt Diebner. Hän toteutti kokeita yhdessä siviilitutkijoiden, kuten Werner Heisenbergin, kanssa.

Kokeiden suuret tuhot: Toisen maailmansodan jälkeen silminnäkijät kertoivat näkemistään voimakkaista räjähdyksistä. Italialainen Luigi Romersa todisti Rügenin saarella tuhoisaa pommikoetta, joka kärvensi niin saaren lampaita kuin puitakin.

©

Koe epäonnistui: Professori Werner Heisenbergillä oli käytössään jopa kallioluolaan sijoitettu reaktori, mutta uraanin vähyyden vuoksi ketjureaktio ei onnistunut.

Tutkijat epäröivät: Tutkijoita kiinnosti enemmän ydinenergian rauhanomainen käyttö ja Saksan sodanjälkeinen jälleenrakentaminen. Vuonna 1942 Yhdysvallat oli jo kirinyt pitkälle Saksan ohi.

Resurssit olivat vähissä: Yhdysvalloissa ydinaseen kehittämiseen investoitiin miljardeja, ja hanke työllisti 120 000 ihmistä. Saksan eripuraiseen tutkijayhteisöön kuului parisataa henkilöä, ja pulaa oli niin rahasta, laitteista, uraanista kuin raskaasta vedestäkin.

Werner Heisenbergin saksalainen ydinreaktori kätkettiin kallioluolaan.

Professori Heisenberg oli sijoittanut koereaktorin kallioluolaan Lounais-Saksaan. Kun yhdysvaltalaisjoukot löysivät luolan huhtikuussa 1945, reaktori ei vaikuttanut toimivalta.

© Wikimedia Commons

LOPPUPÄÄTELMÄ: Sitkeä myytti

Uudet kirjat ja artikkelit natsien mahdollisesta ydinpommista herättävät kohua kerta toisensa jälkeen. Kirjailijat ja maallikot ovat tuoneet tasaisin väliajoin esiin todisteita, joiden perusteella natseilla olisi ollut ydinaseita vuosina 1944–45.

Todisteet eivät vain ole pitäneet – esimerkiksi millään väitetyllä testipaikalla ei ole mitattu kohonneita radioaktiivisuuspitoisuuksia. Muutamaa luonnosta lukuun ottamatta ei ole myöskään viitteitä siitä, että saksalaistutkijat olivat ehtineet pohtia ydinpommin rakentamista käytännössä.

Cläre Wernerin ja Luigi Romersan kuvaukset ovat toki tarkkoja, mutta jälkikäteen on mahdotonta sanoa, minkä aseen kokeilua he tosiasiassa todistivat.

Ajatus siitä, että Hitlerillä olisi ollut ydinpommi, on kuitenkin niin kiehtova ja kauhistuttava, että väite elää sitkeässä ja sitä tullaan taatusti puimaan vastedeskin.

MYYTINMURSKAAJIEN TUOMIO:
Hitlerin ydinpommi on silkkaa sepitettä!