Saksalainen Johann Nikolaus von Dreyse kehitti vuonna 1836 takaaladattavan kiväärin, joka voitiin ladata sekunneissa: pulttilukko nopeasti taakse, patruuna sisään ja kivääri oli laukaisuvalmis.
Johann Nikolaus von Dreyse aloitti nallien valmistajana vuonna 1824.
Preussilaiset latasivat uudet kiväärinsä suojassa makuulla ja niittivät niillä helposti vihollissotilaita, jotka joutuivat nousemaan pystyyn lataamaan aseensa.
Takaaladattava: Näin se toimii
Huoltokuljetukset rintamalle tehtiin hevosvaunuilla.
3 nopeaa takaaladattavasta
Von Dreysen luodit olivat lyijyä. Hän yritti kehittää uudentyyppistä tuhovoimaisempaa rautaluotia, mutta se tuppasi ruostumaan ja juuttumaan kivääriin. Sveitsiläinen Eduard Rubin keksi vuonna 1882 päällystää lyijyluodin kuparilla.
Ennen takaaladattavaa sotilailla piti olla vähintään kaksi hammasta, sillä ruudin sisältävä paperihylsy piti avata hampailla, ennen kuin ruuti ja kuula asetettiin piippuun. Von Dreysen kivääriä saattoi käyttää hampaattomanakin.
Jotkut kenraalit pelkäsivät, että sotilaat tuhlaisivat ammuksia nopeilla takaaladattavilla ampuessaan. He uskoivat, että kun lataus sujui nopeasti, oli suuri houkutus räiskiä sinne tänne tähtäämättä. Ammusten loppuminen oli vakava asia, sillä rintaman huoltokuljetuksiin käytettiin hitaita hevosvetoisia vaunuja.
Paperisen hylsyn sisällä on luoti, ruutia ja nalli kätevästi valmiissa paketissa.
Vanhoissa suustaladattavissa jokainen komponentti piti ladata erikseen.
Von Dreysen kehittämässä paperihylsyssä oli 4,8 grammaa mustaruutia, nalli, jossa oli hieman räjähdyselohopeaa, sekä 31 gramman lyijykuula.
Luoti oli upotettu paperiseen tiivistetulppaan, jonka ansiosta hylsy asettui tiiviisti aseen piippuun.
Takaaladattavat piilotettiin Berliinin asevarastoon uutta suursotaa odottamaan.
Takaaladattava pidettiin salassa 12 vuotta
1824: Von Dreysen neronleimaus
Euroopassa oli lähes 500 vuoden ajan käytetty suustaladattavia aseita, joissa ruuti ja kuula työnnettiin suoraan aseen piippuun.
Lataaminen oli hidasta, ja asettaan lataava sotilas oli helppo maali viholliselle.
Von Dreyse kehitti uuden aseen, joka voitiin ladata nopeasti makuuasennossa.
1836: Kiväärit pantiin piiloon
Takaaladattavien sarjatuotanto alkoi, mutta niitä ei toimitettu preussilaissotilaille.
Kenraalit halusivat nimittäin pitää uudentyyppisen aseen salaisuutena seuraavaan suureen sotaan asti yllättääkseen vihollisen.
60 000 kivääriä pantiin lukkojen taakse armeijan asevarastoon Berliinissä.
1848: Salaisuus paljastui
Preussin salaiset aseet paljastuivat, kun kapinoivat berliiniläiset tunkeutuivat asevarastoon ja löysivät siellä vuosia pölyttyneet takaaladattavat.
Tieto kivääreistä levisi, mutta preussilaisten hämmästykseksi muu Eurooppa ei ollut kiinnostunut.
Uuden kiväärin kantomatka oli vain 600 metriä vanhan suustaladattavan 1 000 metrin sijaan. Niinpä Preussi oli ainoa valtio, jonka armeijalla oli takaaladattavia.
1866: Kivääri osoitti kyvykkyytensä
Von Dreysen kivääri osoitti tehonsa, kun Preussin ja Itävallan välille puhkesi sota.
Preussilaiset voittivat ratkaisevan taistelun, joka käytiin Königgrätzissä nykyisen Tšekin alueella.
Taistelukenttä oli osin metsän peitossa, eikä itävaltalaisille ollut hyötyä suustaladattavien kivääriensä pidemmästä kantomatkasta.
Itävaltalaisia kuoli tuhansittain preussilaisten takaaladattavien nopeassa tulituksessa.
Itävallan tappiot olivat kolme kertaa suuremmat kuin preussilaisten, ja Itävallan keisari joutui anelemaan rauhaa.