1475: Ensimmäinen käsiaseviritelmä
Ensimmäinen Euroopassa käytetty käsiasetyyppi oli 1400-luvulla kehitetty lunttulukkopistooli. Siinä oli kytevä lunttunaru, joka käännettiin vivun avulla sytytysruutia sisältävään sankkipannuun.
Sytytysruuti sytytti sitten aseen sisällä olevan ruutilatauksen, joka lähetti luodin matkaan. Lunttulukkopistoolin ongelma oli se, että lunttu piti pitää koko ajan kytevänä. Niinpä se ei toiminut hyvin kosteassa tai sateella, ja iltapimeässä luntun hehkunta taas saattoi paljastaa ampujan sijainnin.
1600-luku: Lunttulukkoa kätevämpi
1600-luvulla kehitetty piilukkopistooli oli lunttulukkopistoolia käytännöllisempi. Sen toimintaperiaate oli yksinkertainen: luoti ja ruuti pakattiin paperihylsyksi, joka painettiin aseen piipun sisään. Liipasinta vedettäessä hanassa oleva piinpala iski tulirautaan, ja syntynyt kipinä sytytti ruudin.
Samuel Colt kehitti revolverinsa 16-vuotiaana. Revolverin rullaan mahtui kuusi patruunaa, joten se oli täysin ylivoimainen kertalaukeaviin aseisiin verrattuna.
Vuonna 1836 Colt sai revolverilleen patentin ja aloitti sen sarjatuotannon. Hän oli kuitenkin aikaansa edellä. Aseet eivät käyneet kaupaksi, ja tuotanto lopetettiin 1842.
Coltin revolveri oli kuitenkin osoittanut arvonsa intiaanisodissa, ja kun Yhdysvallat vuonna 1846 joutui sotaan Meksikon kanssa, armeija otti yhteyttä Samuel Coltiin. Yhteistyössä armeijan kanssa hän kehitti uuden tehokkaamman revolverin, jota käytettiin myös sisällissodassa 20 vuotta myöhemmin.
1850: Deringeristä tuli derringer
Aseseppä Henry Deringer oli taskupistoolien asiantuntija. Hänen Deringer-pistoolinsa sai paljon jäljittelijöitä, ja asetyyppiä alettiin kutsua hänen nimeänsä mukaillen derringeriksi. Muun muassa Remington kehitti aseesta kaksipiippuisen mallin.
Kun kuulu pankkirosvo John Dillinger vuonna 1934 pidätettiin, hänen sukastaan löytyi hänen sinne piilottamansa derringerpistooli. Vuonna 2009 Dillingerin ase myytiin huutokaupassa 95 600 dollarilla.
Itävaltalainen keksijä Joseph Laumann valmisti vuonna 1892 ensimmäisen puoliautomaattipistoolin. Kuusi vuotta myöhemmin hänen maanmiehensä Georg Luger kehitti yhden tunnetuimmista pistooleista, itselataavan 10 patruunan Parabellum 1908:n.
Lugeriksi kutsuttua pistoolia valmistettiin vuodesta 1900, ja toisessa maailmansodassa sitä käytettiin Saksan armeijassa palveluspistoolina.
Saksalaisesta Walther PPK (Polizeipistole Kriminal) -pistoolista tuli nopeasti suosittu Saksan poliisin palveluspistoolina ja natsipuolueen johtohenkilöiden keskuudessa.
Adolf Hitler ampui itsensä bunkkerissaan vuonna 1945 juuri Waltherilla. Näppärää pistoolia käytettiin muidenkin maiden poliisivoimissa, ja kirjailija Ian Fleming varusti agentti 007:nsä Walther
PPK -pistoolilla.
1955: Revolverin uusi tuleminen
Puoliautomaattipistoolin keksimisen myötä revolverin aika näytti olevan ohi. Uusien järeiden Magnum-patruunoiden myötä aseen suosio kuitenkin jälleen lisääntyi. Magnum-patruunoissa on kaksi kertaa enemmän ruutia kuin tavallisissa patruunoissa, ja niiden ampumiseen tarvitaan tehokas ase. Vuonna 1955 yhdysvaltalainen Smith & Wesson esitteli .44 Magnum Model 29:n, jonka elokuva Likainen Harry teki tunnetuksi.
Tosielämässä poliisit eivät juurikaan käyttäneet asetta, sillä se painoi 1,4 kiloa ja oli siten liian raskas ja kömpelö palvelusaseeksi. Nykyään tehokkain myynnissä oleva käsiase on edelleen Smith & Wessonin Model 500, jossa käytetään lähes kuuden sentin pituisia .50 Magnum-patruunoita.