Olivatko sotavaunut antiikin ajan tankkeja?

Mihin sotavaunuja aikoinaan käytettiin, ja milloin niiden käyttö loppui?

Skyyttalaisten sotavaunujen pyöriin oli kiinnitetty terät, jotka haavoittivat pahasti kaikkia vaunujen lähelle eksyneitä.

Sotavaunut lisäsivät iskuvoimaa

Ennen hevosvetoisten sotavaunujen keksimistä sodat käytiin jalan. Ihminen oli käyttänyt hevosta ­ratsuna jo ­pitkään, mutta satulan keksimi­seen saakka 700-luvulle eaa. sotilaiden oli lähes mahdotonta tais­tella ratsailla putoamatta ­jossain vaiheessa selästä.

Sotavaunut lisäsivät sotajoukkojen isku­voimaa ja liikku­vuutta, ja niitä käytettiin tuhan­sia vuosia. Toistai­seksi vanhin kaivauksissa löydetty sotavaunu on ajoitettu 2000-luvulle eaa., ja noihin aikoihin sotavaunuista tulikin Lähi-idän korkeakulttuu­rien tehokkain ase.

1300-luvulla eaa. oli taistelussa jopa 5 000 vaunua

Egyptiläisten ja heettiläis­ten välillä käytiin 1300-luvulla eaa. kiivas Kadeshin taistelu, jossa yhteen otti noin viisituhatta sotavaunua. Heettien raskaat sotavaunut oli tarkoitettu lähitaisteluun, ja niissä oli yleensä ajuri ja kaksi keihäsmiestä. Egypti­läisten vau­nuissa oli ajurin lisäksi vain yksi jousimies. Vaunut olivat kevyitä ja niillä oli helppo väistellä vihollista. Kadeshin taistelu päättyi egyptiläisten voittoon. Noin tuhat vuotta myöhemmin Persian mahtavassa armeijassa oli tuhansia ”skyyttalaisia vaunuja”, joiden pyörien napoihin kiinnitetyt terät tekivät pahaa jälkeä sotilaiden keskudessa.

Gaugamelan taistelu 331 eaa. lopetti sotavaunujen aikakauden

300-luvulla eaa. satuloidut sotahevoset alkoivat syrjäyttää sotavaunuja, mutta niitä käytettiin yhä luomaan sekasortoa vihollisen joukkojen keskuuteen. Persialaiset ­yrittivät tätä vuonna 331 eaa. Gauga­me­lan tais­telussa Aleksan­teri Suuren make­donialaisjoukkoja vastaan.

Makedonialaiset kuitenkin päästivät vaunut läpi riveis­tään ja tuhosivat ne. Sota­vaunujen ­käyttö loppui ­käytännössä Gaugamelaan.