Miksi takaaladattava ei ensin kelvannut?
Miksi vain preussilaisilla oli takaaladattavia kiväärejä 1800-luvun puolivälissä?
Suustaladattavien taisto. Tanskalla ja Itävallalla ei ollut takaaladattavia aseita niiden sotiessa vuonna 1864.
Takaaladattava oli salaisuus
Nopeasti ladattavan kiväärin keksi Johann Nikolaus Dreyse vuonna 1836. Preussin armeija piti takaaladattavan aseen salassa, jotteivät muut valtiot voisi kopioida sitä ennen seuraavaa suursotaa. Vuonna 1848 tieto aseesta vuoti, mutta preussilaisten hämmästykseksi muu Eurooppa ei heti innostunutkaan siitä.
Muiden silmissä takaaladattavan kiväärin heikkoudet peittosivat sen edut.
Takaaladattavalla oli lyhyt kantama
Esimerkiksi kiväärin epätiivis lukkomekanismi rajoitti sen kantaman 300 metriin, kun taas uusimmilla suustaladattavilla aseilla saattoi ampua kaksi kolme kertaa pidemmälle. Lisäksi jotkut upseerit pelkäsivät, että lataamisen nopeutuminen saisi sotilaat tuhlailemaan ammuksia.
Preussin sotiessa Tanskaa vastaan vuonna 1864 ja Itävaltaa vastaan vuonna 1866 tulivoima osoittautui kuitenkin kantomatkaa tärkeämmäksi tekijäksi.
Takaaladattava vs. suustaladattava
Takaaladattava oli nopea käsitellä ja ampua
Nopea ladata
Voitiin käyttää makuulta
Vei vähemmän ruutia
Tulivoima oli tärkeintä
Kun takaaladattavat ja suustaladattavat aseet kohtasivat 1860-luvun taisteluissa, kantamalla ei ollut niin väliä, sillä taisteluja käytiin lähietäisyydeltä. Muutkin Euroopan armeijat alkoivat pian hankkia takaaladattavia kivääreitä.
Suustaladattavan luoti lensi kauemmaksi
Pidempi kantama
Säästi ammuksia
Käyttövarma
Menetti ainoan etunsa
Suustaladattavat menettivät ainoan etunsa, pitkän kantomatkan, kun Ranskassa vuonna 1866 kehitettiin takaaladattava, jonka kantama oli 1 500 metriä – 500 metriä pidempi kuin suustaladattavilla.