Mikä on ”apassirevolveri”?
Missä apassirevolveri keksittiin ja mihin sitä käytettiin?

Kokoontaitettava apassirevolveri painoi 385 grammaa.
Aseistautuneet ryöstäjät pitivät pariisilaisia pelon vallassa 1800-luvulla. Yksi rikollisjoukkioista kutsui itseään kutsui itseään ”Bellevillen apasseiksi”, ja myös sen jäsenet käyttivät Pariisin rikollisten suosimaa erikoista käsiasetta, joka mahtui hyvin piiloon takintaskuun.
Apassirevolverissa ei ollut vamistinta
Kyseistä asetta alettiin kutsua ”apassirevolveriksi”, ja apassi-sanalla oli ensimmäiseen maailmansotaan asti samantapainen sivumerkitys kuin sanalla ”huligaani” nykyään.
Rikolliset jättivät yleensä yhden revolverin rullan kuudesta kammiosta tyhjäksi, sillä aseessa ei ollut varmistinta, eivätkä he halunneet ampua vahingossa itseään.
Apassirevolveri pähkinänkuoressa
Piippua revolverissa ei ollut, joten sen kantama oli melko lyhyt.
Veitsi taittui aseen runkoa vasten niin, että roisto ei viiltänyt itseään aseen ollessa taskussa.
Nyrkkirauta antoi lyönneille lisätehoa ja suojeli rystysiä rikollisjengien välisissä nyrkkitappeluissa.