Don Foley/HISTORIA

Sukellusvenetragedia: Hunleyn ilmansaanti ei toiminut

Tutkijat havaitsivat vuonna 1864 uponneen sukellusvene Hunleyn kunnostustöissä, että sen ilmansaanti ei ollut toiminnassa.

Pari käyttämätöntä kumiletkua olivat ehkä osallisena maailman ensimmäisen sotatoimissa menestyneen sukellusveneen H.L. Hunleyn miehistön kuolemaan.

Tähän tulokseen tuli amerikkalainen tutkijaryhmä löydettyään letkut sukellusveneen hylystä, joka nostettiin meren pohjasta vuonna 2000.

Arkeologi Michael Scafuri Clemsonin yliopistosta kertoi, että letkujen tarkoitus oli yhdistää sukellusveneen 1,5 metriä pitkät ulkoiset snorkkeliputket palkeisiin, joiden piti tuottaa sukellusveneeseen raitista ilmaa.

”Ilmanvaihtojärjestelmä on tärkeä tekijä, kun yritämme selvittää tuon yön tapahtumia.” Michael Scafuri, arkeologi

Ilmaa vain kahdeksi tunniksi

Letkut löytyivät kasassa aluksen penkkien alta.

Se tarkoittaa, että Hunleyn miehistöllä oli happea vain noin kahdeksi tunniksi.

”Ilmanvaihtojärjestelmä on tärkeä tekijä, kun yritämme selvittää tuon yön tapahtumia”, Scafuri kertoi HISTORIA-lehdelle.

Etelävaltiot rakensivat Hunleyn Yhdysvaltojen sisällissodan aikana, ja se upotti pohjoisvaltioiden sotalaivan Housatonicin helmikuussa 1864 Charlestonin sataman edustalla. Sen jälkeen sukellusvene katosi.

Hunleyn hylky ja miehistön luurangot nostettiin merestä 20 vuotta sitten, ja tutkijat ovat siitä lähtien yrittäneet selvittää aluksen kohtaloa.

Hunley oli tekninen saavutus

12, 8 metriä oli aluksen pituus, keskilaivan kohdalta sen korkeus oli 1,25 metriä.

Noin 4 solmua – eli noin 7,4 km/h – oli Hunleyn huippunopeus.

Noin 2 tunnin sukellukseen aluksessa riitti ilmaa sen kahdeksan hengen miehistölle.

Don Foley/HISTORIA

Kahdeksan hengen miehistö

Hunleyssa oli kahdeksan miehen miehistö, joista seitsemän pyörittivät sen potkuria käsivoimin. Kahdeksas mies eli kapteeni ohjasi alusta.

Don Foley/HISTORIA

Ilmaputket

Kaksi metalliputkea sukellusveneen yläosassa toimivat snorkkeleina, joista alukseen saatiin raikasta ilmaa. Kun ne nostettiin pystysuoraan asentoon, sukellusvene saattoi ottaa ilmaa piilossa 1,5 metrin syvyydessä.

Don Foley/HISTORIA

Palkeet

Sukellusveneen kaksi ilmaputkea yhdistettiin kahdella kumiletkulla palkeisiin, joilla alukseen pumpattiin ilmaa käsivoimin. Letkuja ei ollut kuitenkaan liitetty järjestelmään.

Don Foley/HISTORIA & Friends of Hunley Inc.

Vanhat teoriat kumoon

Yhden teorian mukaan Housatonicin upottaneen pommin räjähdyksen paineaalto koitui Hunleyn miehistön kohtaloksi.

Scafurin mukaan on kuitenkin osoitettu, että räjähdys ei olisi voinut vahingoittaa sukellusvenettä eikä sen miehistöä.

Housatonicin upotuksen jälkeen Hunley yritti todennäköisesti piiloutua pinnan alle. ”He olisivat voineet käyttää snorkkelia hyökkäyksen jälkeen, mutta eivät siis tehneet niin”, Scafuri kertoo

On siis mahdollista, että miehistö laski väärin ilman tarpeen ja huomasi virheensä liian myöhään.