Viisi syytä Englannin ja Ranskan vihanpitoon

Englannilla ja Ranskalla on monta syytä vihata toisiaan. Tuhat vuotta jatkuneen vihanpidon taustalla ovat valloitukset, sodat ja vanhat kaunat.

Englannilla ja Ranskalla on monta syytä vihata toisiaan. Tuhat vuotta jatkuneen vihanpidon taustalla ovat valloitukset, sodat ja vanhat kaunat.

ACTIVE MUSEUM/ACTIVE ART/Imageselect

Ranskan ja Englannin erottaa toisistaan vain kapea Englannin kanaali, ja kahden vanhan eurooppalaisen sivistysvaltion välillä on vallinnut viha-rakkaussuhde 1100-luvulta lähtien.

Jännitteet ovat vuosisatojen varrella johtaneet moniin verisiin yhteenottoihin. Vaikka britit ja ranskalaiset eivät enää kalistelekaan miekkojaan taistelukentällä, vastakkainasettelu on ja pysyy.

Nykyään se ilmenee lähinnä diplomaattisena köydenvetona ja enemmän tai vähemmän ystävällismielisenä piikittelynä. Kanaalin toisella puolella sijaitsevan naapurin vihaaminen on osa molempien kansojen
identiteettiä.

VALLOITUS

Noin 70 metrin pituinen Bayeux’n seinävaate 1000-luvulta on tärkein tietolähde Hastingsin taistelusta.

© Shutterstock

Ranskalainen herttua hukutti Englannin vereen

  1. syyskuuta 1066 Normandian herttua Vilhelm ylitti Englannin kanaalin ja nousi maihin Englannin etelärannikolle lähes 7 000 sotilaan kanssa.

Kaksi viikkoa myöhemmin hän kukisti Englannin kuninkaan Harald Godwininpojan Hastingsissa ja valloitti koko Englannin.

Seuraavina vuosina Valloittaja-lisänimen saanut Vilhelm tukahdutti kaikki kapinayritykset ja tappoi väitetysti yli satatuhatta englantilaista. Tämä loi perustan Englannin ja Ranskan väliselle vihanpidolle.

SOTA

Satavuotisen sodan alussa englantilaiset hallitsivat merkittäviä alueita (oranssi) Ranskassa. Sodan lopussa Englannille kuului enää Calais (neliö).

© Shutterstock/HISTORIA

Englanti menetti valtavia maa-alueita

Vilhelmistä tuli Englannin uusi kuningas, mutta hän säilytti myös aatelisarvonsa Ranskassa. Hänen seuraajansa hankkivat lisää aatelisarvoja ja maata Ranskasta muun muassa avioliittojen kautta.

Niinpä Englanti hallitsi 1300-luvulla merkittäviä alueita Ranskassa. Ranskan kuninkaat pitivät sitä uhkana, ja vuonna 1337 maiden välille syttyi sota.

Ranskalaiset voittivat lopulta konfliktin, joka tunnetaan nykyään satavuotisena sotana. Vihoissaan englantilaiset polttivat roviolla ranskalaisten sankarittaren Jeanne d’Arcin.

KOSTO

Ranskalaisesta Lafayetten markiisista (oikealla) tuli Yhdysvalloissa sankari, kun hän auttoi Washingtonin armeijaa saavuttamaan voiton itsenäistymissodassa.

© The Library of Congress

Ranska auttoi kapinoivia amerikkalaisia

1500-luvulta lähtien Englanti ja Ranska jatkoivat nahisteluaan kilpailussa Pohjois-Amerikan siirtokunnista. Britit voittivat, ja vuonna 1763 Ranska joutui luopumaan valtaosasta alueitaan Pohjois-Amerikassa.

Kun Pohjois-Amerikan siirtokunnat sitten vuonna 1776 nousivat kapinaan Britannian kuningasta vastaan, Ranska riensi apuun.

Ranskan sotilaat, aseet ja asiantuntemus auttoivat amerikkalaisia voittamaan itsenäistymissodan ja perustamaan oman valtionsa – Yhdysvallat.

VERENVUODATUS

Waterloon tappion jälkeen Napoleon seurueineen oli vankina brittiläisellä linjalaiva HMS Bellerophonilla.

© The Library of Congress

Napoleonin suurvaltahaave kävi Britannialle kalliiksi

Euroopan suurvallat – Ranska, Itävalta, Preussi ja Venäjä – pitivät toisensa kurissa 1700-luvulla, joten mikään yksittäinen valtio ei päässyt nousemaan hallitsevaan asemaan.

Se sopi Britannialle hyvin, sillä näin se säilytti poliittisen ja taloudellisen vaikutusvaltansa Euroopassa. Ranskassa vuonna 1799 valtaan noussut Napoleon Bonaparte tuhosi kuitenkin vallan tasapainon pyrkiessään koko Euroopan valtiaaksi.

Napoleonin sodat maksoivat 300 000 britin hengen, mikä synnytti runsaasti katkeruutta.

ERISTÄMINEN

Vapaan Ranskan johtajana kenraali de Gaullea kunnioitettiin Britanniassa erimielisyyksistä huolimatta.

© The Library of Congress

De Gaulle piti Britanniaa vihollisena

Taistelu Hitleriä vastaan yhdisti Britannian ja Ranskan toisessa maailmansodassa, mutta kun Charles de Gaullesta tuli Ranskan vastarintaliikkeen johtaja vuonna 1940, häntä piti muistuttaa siitä, että todellinen vihollinen oli Saksa, ei Britannia.

Britannian pääministeri Churchill puolestaan sanoi de Gaullesta: ”Hän luulee olevansa Jeanne d’Arc, mutta kirotut piispani eivät silti suostu polttamaan häntä.”

Vihanpito jatkui sodan jälkeen. Vuonna 1960 de Gaulle esti veto-oikeudellaan Britanniaa liittymästä EU:n edeltäjään EHTYyn. Britanniasta tuli jäsen vasta de Gaullen kuoleman jälkeen.