Vanhoilliset samurait aiheuttivat oman tuhonsa
Samurait ovat yksi perinteisen Japanin kenties tunnetuimista symboleista. 1800-luvun lopulla vanhan soturiluokan kohtaloksi koitui kuitenkin uudistusprosessi, jonka he olivat itse käynnistäneet.
Vanhoilliset samurait käynnistivät itse tapahtumat, jotka johtivat lopulta Japanin nykyaikaistumiseen ja samurailuokan lakkauttamiseen.
Tokugawa-shogunaatti hallitsi Japania rautaisella otteella. Tokugawan klaani oli noussut valtaan vuonna 1600 pitkän sisällissodan päätteeksi ja sulkenut maan rajat kaikilta muilta mailta paitsi Kiinalta ja Hollannilta. Näin se oli pitänyt vierasmaalaiset ”barbaarit” poissa Japanista sukupolvien ajan.
1800-luvun alussa maailma oli kuitenkin muuttunut merkittävästi. Lukemattomat laivat kyntivät maailman meriä, ja kaupankäynnistä oli tullut maailmanlaajuista toimintaa. Läntiset merivallat etsivät jatkuvasti uusia markkina-alueita ja ansaintamahdollisuuksia, ja lopulta ne kohdistivat kiinnostuksensa Japaniin.
Venäläiset, britit ja ranskalaiset olivat kaikki vuorollaan yrittäneet solmia diplomaattisuhteita suljettuun Japaniin, mutta viime kädessä vasta yhdysvaltalaiset saivat Japanin avaamaan ovensa muulle maailmalle. Kun länsi tuli koputtamaan ovelle, Tokugawa-shogunaatti oli toivottoman valmistautumaton uuteen tilanteeseen.
Sota ja tykkiveneet pakottivat Japanin avautumaan
Shogunaatti yritti sitkeästi pitää Japanin rajat suljettuina, ja kaikki samurait määrättiin karkottamaan vierasmaalaiset laivat Japanin rannoilta. Shōgun oli vakuuttunut, että mikäli konflikti kärjistyisi sodaksi, urheat samurait murskaisivat lännen barbaarit terävillä katana-miekoillaan ja japanilaisella sisullaan. Hänen varmuutensa alkoi kuitenkin horjua, kun Kiinasta kantautui huolestuttavia uutisia.
Kiina oli Japanin koko historian ajan ollut Japanille tärkeä esikuva, ja japanilaiset pitivät suurta naapurimaataan voittamattomana jättiläisenä. Siksi japanilaisille oli valtava järkytys, kun Britannia voitti Kiinan ensimmäisessä oopiumisodassa vuonna 1842. Jos Länsi pystyi voittamaan Kiinan, pienemmällä Japanilla ei ollut mitään mahdollisuuksia.
Lännen uhka varjosti elämää Japanissa vuosikymmenen ajan, kunnes vuonna 1853 Länsi viimein teki ensimmäisen siirtonsa Japanin suuntaan: Neljä kontra-amiraali Matthew C. Perryn komentamaa yhdysvaltalaista sotalaivaa saapui Japaniin tykkien kunnialaukausten saattelemana ja yhdysvaltalaiset suorittivat lähes seremoniallisen maihinnousun.
Perry toi tullessaan kirjeen Yhdysvaltojen presidentiltä Japanin keisarille. Kirjeen viesti oli selkeä: mikäli japanilaiset eivät avaisi satamiaan kaupalle, yhdysvaltalaiset tekisivät sen heidän puolestaan.
Yhdysvaltojen ”tykkivenediplomatia” oli viimeinen niitti shogunaatille, ja seuraavana vuonna se myöntyi yhdysvaltalaisten vaatimuksiin. Japani avasi rajansa muulle maailmalle.
Monet japanilaiset uskoivat, että länsimaat yrittivät vallata Japanin kaupankäynnin avulla. Oheinen kuva esittää Yokohaman satamaa Tokion lähettyvillä. Satamassa on laivoja Yhdysvalloista, Ranskasta, Venäjältä, Hollannista ja Britanniasta, vaikka taustalla näkyvässä Britannian lipussa punainen ja sininen väri ovatkin vaihtaneet paikkaa.
Japanissa kyti kriisi
Rajojen avaaminen ei miellyttänyt läheskään kaikkia japanilaisia, sillä maahan alkoi tulvia runsaasti länsimaalaisia.
Ulkomaalaistulvan aiheuttama mullistus synnytti monin paikoin levottomuuksia, ja monet samurait uskoivat länsimaista barbaarien haluavan tuhota Japanin. Heidän mukaansa shōgun oli epäonnistunut tärkeimmässä tehtävässään – Japanin suojelemisessa barbaareilta.
Levottomuudet levisivät kautta maan. Samurait alkoivat murhata vierasmaalaisia kauppiaita ja shōgunin virkamiehiä protestina maan poliittiselle kehitykselle. Shogunaatti ei saanut tilannetta rauhoitettua, ja sen arvovalta horjui samuraiden ja länsivaltojen painostuksessa.
Keisari, jolla oli 700 vuoden ajan ollut lähinnä seremoniallista valtaa, alkoi puuttua päivänpolitiikkaan. Shogunaatin poliitiikan vastaisesti hän määräsi vuonna 1863 kaikki länsimaalaiset karkotettavaksi maasta.
Shōgun ei piitannut keisarin käskystä, mutta monet samurait asettuivat keisarin kannalle. Länsimaisten kauppiaiden ja shogunaatin virkamiesten murhat lisääntyivät, ja monissa paikoissa samurait jopa ampuivat länsimaisia laivoja tykeillä.
Shogunaatin olemassaolon oikeutus perustui siihen, että keisari oli muodollisesti luovuttanut vallan shōgunille. Nyt shōgun oli osoittanut, että hän viittasi kintaalla keisarin arvovallalle, mikä toimi kipinänä samuraiden kapinalle ja sinetöi samalla shogunaatin kohtalon.
Japaniin syntyi poliittinen liike, jonka tunnuslause oli ”S_onnō jōi” _(”Kunnia keisarille, barbaarit ulos!”) ja jonka tavoitteena oli karkottaa kaikki vierasmaalaiset Japanista.
Keisarin samurait kukistivat shōgunin
Japanin samuraiklaanit olivat varustaneet ja nykyaikaistaneet samuraiarmeijoitaan maan avautumisesta eli vuodesta 1853 lähtien. Nyt oli toiminnan aika. Samurait halusivat syrjäyttää shogunaatin ja palauttaa todellisen hallintovallan keisarille.
Shogunaattiin kohdistui suuria paineita, ja epätoivoisena yrityksenä lepyttää arvostelijoitaan shōgun ehdotti Japanin poliittisen järjestelmän uudistamista Britannian mallin mukaisesti. Se ei kuitenkaan riittänyt, sillä kapinalliset samurait eivät enää luottaneet shōguniin vaan päättivät toimia itse.
Samuraiarmeija lähti marssimaan kohti Kiotossa sijaitsevaa keisarin hovia aikeenaan tehdä keisarista taas Japanin todellinen hallitsija. 4. tammikuuta 1868 keisari Meiji julisti samuraiden ympäröimänä keisarin vallan palautetuksi ja shogunaatin lakkautetuksi. Samalla hän riisti shōgunilta kaiken vallan.
Boshin-sota oli shōgunin viimeinen vallanriistoyritys
Seurauksena oli uusi sisällissota, jota kutsutaan Boshin-sodaksi eli ”Lohikäärmeen vuoden sodaksi”. Vastakkain olivat samuraiden tukema keisari sekä shogunaatti, jota kannatti tuolloin käytännössä enää Tokugawan klaani. Japanin kohtalo ratkaistaisiin ruudilla, luodeilla ja katanoilla.
Vaikka Tokugawa-klaanin armeija oli keisarin joukkoja paljon suurempi, se koki taisteluissa tappion toisensa jälkeen. Samurai Saigō Takamorin johtama keisarillinen samuraiarmeija raivasi tiensä halki Japanin ja valloitti kesällä 1868 Edon, joka oli Tokugawa-klaanin vallan keskus.
Seuraavana vuonna keisarillinen armeija kukisti Pohjois-Japanissa viimeisetkin vastarinnan rippeet ja sinetöi siten keisarin valta-aseman. Seuraavaksi oli uudistuksien vuoro.
Boshin-sotaa käytiin sekä perinteisin japanilaisin menetelmin että länsimaisin asein. Kuva esittää viimeistä shōgunia Tokugawa Yoshinobua Osakan taistelussa, jossa nykyaikaiset tykit ja katanoin aseistautuneet samurait taistelivat rinta rinnan vihollista vastaan.
Viimeinen samurai
Keisari Meiji käynnisti pikavauhtia Japanissa lukuisia uudistuksia ja muun muassa korvasi löyhän klaaneihin perustuneen alueellisen hallinnon keskitetyllä hallintomallilla. Monet samurait menettivät uudistusten seurauksena tulonlähteensä, sillä he olivat olleet taloudellisesti hyvin riippuvaisia samuraiklaanien päälliköistä.
Vuonna 1873 samurait menettivät kaikki perinteiset erioikeutensa, ja heitä kiellettiin kantamasta aseita, jos he eivät olleet armeijan palveluksessa. Samalla armeijaa uudistettiin siten, että sen runko ei enää koostunut samuraista vaan asevelvollisista. Useimmat samurait sopeutuivat uuteen järjestykseen ja liittyivät armeijan palvelukseen tai siviilihallinnon virkakoneistoon.
Kaikki samurait eivät kuitenkaan hyväksyneet uudistuksia. Esimerkiksi ikivanhan Satsuma-klaanin samurait, jotka olivat taistelleet Boshin-sodassa keisarin puolella, kokivat uuden hallinnon pettäneen heidät. Länsimaisia barbaareja ei ollut karkotettu Japanista, ja maa uudistui ja länsimaistui kiihtyvällä vauhdilla.
Vuonna 1877 samurait kokosivat noin 25 000 samurain armeijan aiemmin keisarille uskollisen Saigō Takamorin johdolla. Takamori päätti johtaa armeijansa uuteen pääkaupunkiin Tokioon ilmaistakseen tyytymättömyytensä uuteen hallintoon ja keisariin.
Shiroyaman taistelu jäi samuraiden viimeiseksi. Kuvan oikeassa yläkulmassa näkyy Saigō Takamori länsimaista muistuttavassa upseerin univormussaan.
Saatuaan tiedon lähestyvästä suuresta samuraiarmeijasta keisari määräsi keisarillisen armeijansa pysäyttämään samurait. Keisarin joukot pakottivat useissa yhteenotoissa Saigō Takamorin armeijan perääntymään perääntymistään, kunnes koitti viimeinen taistelu, jossa 500 samuraita sai vastaansa yli 30 000 keisarillisen armeijan sotilasta.
Saigō Takamori haavoittui kuolettavasti viimeisessä rynnäkössä keisarin joukkoja vastaan. Säilyttääkseen kunniansa hänen seurueensa viimeiset eloonjääneet auttoivat johtajansa taistelukentältä luolaan, jossa hän teki viimeisillä voimillaan rituaalisen itsemurhan eli seppukun. Sitten yksi hänen sotilaistaan antoi hänelle armoniskun ja katkaisi miekallaan hänen kaulansa.
Viimeiset samurait oli lyöty, ja heidän vuosisatainen tarinansa oli päättynyt. Samuraiden kapina uudistuksia vastaan ja keisarin vallan puolesta oli päättynyt samurailuokan lakkauttamiseen ja vanhan soturiyhteiskunnan viimeisten puolustajien tuhoon.