Ranskan vallankumouksessa, joka alkoi 14. heinäkuuta 1789, kansa kaatoi monarkian perustaakseen tilalle vapaudelle, veljeydelle ja tasa-arvolle perustuvan tasavallan.
Uusi kansalliskonventti ryhtyi rajuihin toimenpiteisiin muuttaakseen Ranskan tasavaltalaiseksi malliyhteiskunnaksi, ja kaikkia valtion politiikkaa vastustavia vainottiin säälimättömästi.
Vaino kulminoitui niin sanottuna terrorin aikana 1793–1794. Noin 300 000 ihmistä pidätettiin, ja historioitsijoiden arvion mukaan 50 000–60 000 menetti henkensä vallankumouksen verisissä jälkimainingeissa.
1. IDEOLOGIA
Rousseaun teos Yhteiskuntasopimuksesta innoitti Ranskan vallankumousjohtajia.
Totalitaarinen ajattelu vei kumouksen harhapoluille
Kuningas Ludvig XVI:n tyrannian kaatanut vallankumous sai pontta muun muassa filosofi Jean-Jacques Rousseaun ajattelusta.
Rousseaun mukaan hallituksen tärkein tehtävä oli suojella yksilöä valtion vallankäytöltä. Vallankumouksen johtajien mielestä suojelun tulisi kuitenkin koskea vain heidän kanssaan samaa mieltä olevia, koska muita voitiin pitää tyrannian kannattajina ja siten vaarallisina.
Siksi vallankumouksen johtajilla oli sekä oikeus että velvollisuus taistella toisinajattelijoita vastaan.
2. SODAN UHKA
Euroopan kuningaskuntien koalition sota uutta Ranskan tasavaltaa vastaan päättyi Ranskan voittoon vuonna 1797.
Kuningasperheen tukijat uhkasivat tasavaltaa
Vallasta syösty Ludvig XVI sai keväällä 1792 tukijoita. Ludvigin vävyn, kuningas Fredrik Vilhelmin hallitsema Preussi sekä Itävalta lupasivat taistella nostaakseen Ludvigin jälleen valtaistuimelle.
Ranska julisti niille sodan, mutta uuden tasavallan armeija oli niin surkeassa kunnossa, että vallankumoukselliset hävisivät ensimmäiset taistelut.
Vallankumousjohtajat syyttivät tappioista etenkin vallankumouksen vastustajia, kuten upseereita, joista moni sai siitä syystä heittää henkensä.
3. FANAATTISUUS
Vallankumousjohtaja Robespierren verenjano vei hänet itsensä giljotiiniin kesällä 1794.
Päitä putoili kuin liukuhihnalla
Asianajaja Maximilien Robespierre oli yksi vallankumouksen johtohahmoista.
Kovaa linjaa edustanut Robespierre piti maltillisempaa suuntausta edustavia pettureina ja raivasi monia heistä tieltään.
Kun Robespierrestä tuli maata huhtikuusta 1793 heinäkuuhun 1794 käytännössä hallinneen niin sanotun yhteishyvän valiokunnan johtaja, alkoi terrorin ajaksi kutsuttu kausi, jolloin tuhansia tapettiin.
Lopulta Robespierren tukijatkin saivat tarpeekseen verenvuodatuksesta ja Robespierre teloitettiin.
4. PAPISTON VAINO
Terrorin aikana teloitetut.
Suhteellisesti eniten teloitettiin pappeja, mutta myös työväenluokka sai kärsiä.
A = Työväestö
B = Talonpojat
C = Ylempi keskiluokka
D = Alempi keskiluokka
E = Aatelisto
F = Papisto
G = Muut
(Suluissa uhrien lukumäärä).
Hengenmiehistä tuli kansanvihollisia
Katolinen kirkko oli kuningas Ludvig XVI:n vankka tukija, ja siksi vallankumousjohtajat riistivät nopeasti kirkolta sen erikoisaseman ja etuoikeudet. Tilalle tuli järkeä palvova kultti.
Kultti ei saanut kannatusta, sillä monet ranskalaiset olivat syvästi uskonnollisia. Tuhotakseen kirkon vallan vallankumousjohtajat iskivät pappeihin, joista moni tapettiin tai karkotettiin maasta.
Seitsemän prosenttia vallankumouksen uhreista oli pappeja, vaikka he muodostivat vain viisi prosenttia väestöstä.
5. MANIPULAATIO
”Sanskulotit” (’polvihousuttomat’) (vas.) eivät käyttäneet polvihousuja (culottes), jotka olivat muotia yläluokan keskuudessa.
Alaluokasta tuli vallan marionetteja
Vallankumouksen johtoon nousi nopeasti porvarisluokan miehiä, ja tavallinen kansa, joka oli kärsinyt eniten vanhan hallinnon alla, jäi sivurooliin.
Saadakseen äänensä kuuluviin työläiset, käsityöläiset ja pienkauppiaat turvautuivat äärimmäisiin keinoihin, kuten mellakoihin ja murhiin.
Robespierre ja muut ovelat kumousjohtajat hyödynsivät taiten sanskuloteiksi kutsuttua radikalisoitunutta köyhää alaluokkaa likaisen työnsä tekijöinä ja siten oman asiansa edistämiseen.