Our website does not support Internet Explorer.

To get the best experience on our website and of our content, please use a more modern browser like Edge, Chrome, Safari or similar.

Venäjä vallankumouksen jälkeen: kaaosta, nälkää ja sotaa

Karl Marx oli ennustanut, että työläisten noustua valtaan syntyisi paratiisi. Bolševikkien vallankumouksen jälkeen keisarin kannattajat ryhtyivät vastarintaan, ja puhkesi nälänhätä. Leninin elämäntyö oli vaakalaudalla.

Ullstein Bild/Ritzau

Matruusi Stepan Petri­tšenko ei voinut peittää hämmästystään.

”Miksi sinä taistelet riistäjien puolesta?” kysyivät hänen vanhempansa, kun hän vuodenvaihteessa 1920–1921 oli lomalla käymässä kotonaan Ukrainassa.

Venäläisessä Kronstadtin laivastotukikohdassa Pietarin eli silloisen Petro­gradin edustalla palveleva 30-vuotias Petri­tšenko oli taistellut bolševikkien ­joukossa alusta asti.

Helmikuun vallan­kumouksessa hän ja hänen 40 000 toveriaan olivat kieltäytyneet tottelemasta keisarille uskollisia upseereita.

Kesällä 1917 matruusit olivat olleet valmiita kaatamaan väliaikaisen hallituksen, mutta Lenin oli käskenyt heidän vielä odottaa.

Talvi­palatsin valtauksen aikana he olivat tuoneet Auroran asemiin linnan edustalle.

Vallankumousta seuranneen kolme vuotta kestäneen sisällissodan aikana ­kurinalaiset matruusit olivat taistelleet puna-armeijassa ja taanneet amatöörimäisille bolševikeille voiton – ja aina bolševikkien propaganda oli vakuuttanut, että Petri­tšenko oli oikealla puolella, että hän taisteli sortajia vastaan.

Nyt Petri­tšenkon vanhempien kysymys ja puheet punaisista komissaareista, jotka kävivät kylästä kylään vaatimassa maaseutuväestöltä satoa ja siemenviljaa, horjuttivat hänen uskoaan.

Palattuaan tukikohtaansa Petri­tšenko totesi, että kasarmien lämmittämiseen ei riittänyt hiiltä ja ruoka oli vielä kehnompaa kuin se oli ollut keisarin aikaan. Matruusit päättivät selvittää asioiden ­oikean tolan ja lähettivät ihmisiä Pietariin hankkimaan lisätietoja.

Tukikohtaan palanneilla matkalaisilla oli järkyttäviä uutisia: Bolševikit olivat ­ottaneet käyttöön sotaoikeuden ja ulkonaliikkumiskiellon!

Jos joku uskalsi protestoida, hänet ammuttiin kadulle!

Vallankumousta seurasi nälänhätä

Bolševikkien vallankaappaus vuonna 1917 oli toteutunut lähes verettömästi, sillä vain puolisen tusinaa ihmistä oli kuollut ja parikymmentä loukkaantunut.

Sen jälkeen oli alettu rakentaa Marxin oppien mukaista hallintoa.

Lenin kohtasi kuitenkin ensimmäisen vastoinkäymisen jo muutaman viikon ­kuluttua perustuslakia säätävän kansallis­kokouksen vapaissa vaaleissa.

Bolševikit jäivät vähemmistöön, mutta sen sijaan, että olisi tunnustanut tappionsa, Lenin käski hajottaa kansalliskokouksen. Niin lokakuun vallankumous oli synnyttänyt yhtäkkiä uuden diktatuurin.

Bolševikit, jotka kutsuivat nyt itseään Venäjän kommunistiseksi puolueeksi, ­irrottivat toki maansa ensimmäisestä maailmansodasta maaliskuussa 1918, mutta rauhansopimus Saksan ja Itä­valta-Unkarin kanssa oli raskas.

Venäjän oli luovuttava valtavista maa-alueista, muun muassa Ukrainasta.

Sen myötä Venäjä menetti lähes kolmanneksen väestöstään ja puolet maan teollisuudesta.

LUE MYÖS: Venäjän vallankumouksen eteneminen ja seuraukset

Vallankumouksen jälkeen puhkesi nälänhätä, joka tuhosi kokonaisia kyliä.

© Topical Press Agency/Stringer/Getty Images

Venäjän työväestö ja osa maaseutu­väestöstä tuki yhä Leniniä ja kommunisteja, sillä ne odottivat näiden ennen vallankumousta lupaamia ”leipää, rauhaa ja maata”.

Kommunisteilla ei kuitenkaan ollut käsitystä siitä, miten johtaa valtiota, jossa teollisuus kansallistettiin ja yksityinen kauppa kiellettiin.

Viljelijöiden oli pakko toimittaa satonsa ja tehtaiden tuotteensa valtiolle. Niskoittelevia viljelijöitä ja tehtaanjohtajia uhkasi karkotus kotiseudultaan tai jopa teloitus.

Tuotantomäärät romahtivat, kun bolševikit miehittivät johtajien ja virkamiesten paikat, mutta Lenin ei nähnyt syytä huoleen:

”Jokainen työläinen pystyy johtamaan ministeriötä muutamassa päivässä. Siihen ei tarvita mitään erityiskykyjä.”

Tyytymättömyys punaisiin kasvoi ­nopeasti. Pietarin varusteluteollisuuden työläisten julkilausumassa todettiin:

”Meille luvattiin leipää. Nyt näemme nälkää. Meille luvattiin vapautta. Nyt ­poliisin saappaat murskaavat kaiken.”

Suuressa maassa kyti vastarintaa. ­Konservatiiviset venäläiset halusivat ­palauttaa keisarin valtaistuimelle, mutta kommunisteja vastustivat myös liberaalit, pettyneet sosialistit, anarkistit, talonpojat sekä vapaudesta haaveilevat kansalliset vähemmistöt, kuten kaukasialaiset ja kasakat.

Näillä kovin erilaisilla ryhmillä oli yhteinen vihollinen, kommunistit, ja niin Venäjällä alkoi muodostua aseellisia ryhmittymiä, suurimpana niin sanottu valkoinen armeija.

Valkoisilla oli erilaisia tavoitteita, mutta tärkeintä oli nujertaa puna-armeija. Jo muutaman kuukauden kuluttua lokakuun vallan­kumouksesta Venäjällä puhkesi sisällissota.

Vihollisia oli joka suunnalla

Sisällissodan ollessa kiivaimmillaan kommunistien puna-armeijalla oli noin kolme miljoonaa sotilasta ja valkoisella armeijalla 2,4 miljoonaa.

Sodassa ei kuitenkaan ollut selkeitä rintamalinjoja, eikä sitä useinkaan käyty yksinkertaisina kahden armeijan välisinä taisteluina.

Puna-armeija oli alkuun kuriton joukko vapaaehtoisia, joilla ei ollut edes aseita. Valkoisessa armeijassa puolestaan oli kokeneita upseereita keisarin ajalta, ja valkoiset menestyivätkin ensimmäisten kuukausien aikana kolmella rintamalla:

Pietarin pohjoispuolella onnistui niin kutsuttu luoteisarmeija, ja Ukrainassa taisteli eteläarmeija, mutta suurin uhka puna-armeijaan kohdistui Siperiasta.

Siellä amiraali Aleksandr Koltšak johti entisistä upseereista ja nationalisteista sekä 60 000 tšekistä koostuvia joukkoja.

Tšekkiläiseen legioonaan kuului entisiä sotavankeja ja Itävalta-Unkarin armeijan sotilaskarkureita, jotka olivat vaihtaneet puolta ensimmäisessä maailmansodassa ja siirtyneet taistelemaan ­Venäjän puolella.

Kommunistit eivät ­olleet antaneet tšekkien palata kotiin, ja niin Lenin sai heidätkin kimppuunsa.

Puna-armeijan ja valkoisen armeijan ­lisäksi oli vielä lukuisia pienempiä aseellisia ryhmittymiä, jotka taistelivat omien tavoitteidensa puolesta.

Esimerkiksi ­huomattava joukko talonpoikia yhdisti voimansa niin sanotuksi vihreäksi armeijaksi puolustaakseen viljelyksiään Leninin komis­saareilta, jotka kävivät ase kourassa takavarikoimassa elintarvikkeita jaet­tavaksi nälkää näkeville.

Kaikki kaikkia vastaan

Venäjän sisällissotaan osallistui paljon muitakin kuin bolševikkeja ja keisarin kannattajia. Väkivaltaisuuksiin liittyi muun muassa viljelijöitä, anarkisteja sekä 60 000 tšekkiläistä sotavankia, jotka kaappasivat Siperian rautatien päästäkseen takaisin kotiin.

Keisarin kannattajat: Valkoinen armeija eteni alkuun

Pian Leninin valtaannousun jälkeen keisarin kannattajista, nationalisteista, liberaaleista ja pettyneistä sosialis­teista syntyi valkoinen armeija.

Taisteluja käytiin kolmella rintamalla: Ukrainassa, Pohjois-Venäjällä ja Siperiassa. Aluksi valkoinen armeija menestyi, mutta kei­sarin kannattajien ja porvarillisen helmikuun vallankumouksen kannattajien väliset ristiriidat heikensivät sitä.

Joukot: 2,4 miljoonaa
Viholliset: puna-armeija, puolalaiset ja viljelijät

Puna-armeija: Trotski tehosti puna-armeijaa

Venäjän sisällissodan alussa vuonna 1918 puolueen vapaaehtoisista koottu armeija menetti suuria maa-alueita. Tilanne muuttui vasta, kun armoton Lev Trotski nimitettiin armeijasta vastaavaksi kansankomissaariksi.

Joukot: kasvoivat 3 miljoonaan
Vihollisia: käytännössä kaikki

Jos Trotskin joukot eivät totelleet, niitä ammuttiin takaapäin.

Ulkovallat: Ympärysvallat halusivat nujertaa Leninin

Saksan ja Venäjän välinen rauha sotki muiden ympärysvaltojen suunnitelmat. Moni maa halusikin tukea valkoisen armeijan taistelua puna-armeijaa vastaan, jotta itärintama saataisiin avattua uudelleen ja Saksa pakotettua polvilleen. Britannia, Yhdysvallat, Japani ja 9 muuta maata lähettivät vuonna 1918 lähes 200 000 miestä Venäjälle. Esimerkiksi brittejä nousi maihin Murmanskissa ja marssi kohti Pietaria. Yritys oli kuitenkin puolivillainen, ja vuosina 1919–1920 kaikki ulkovallat totesivat, että Venäjä oli menetetty.

Suomi: Suomen suuriruhtinas­kunta irtaantui Venäjästä

Suomi oli ollut vuodesta 1809 Venäjän suuriruhtinaskunta, ja keisarin luovuttua kruunusta Suomi katsoi siteen Venäjään katkenneen. Suomi julistautui itsenäiseksi bolševikkien tuella vuonna 1917.

Baltian maat: Baltian maiden kohtalo

Viro, Latvia ja Liettua julistautuivat itsenäisiksi vuonna 1918, tosin Puolan joukot miehittivät Liettuaa vuoteen 1920. Maat liitettiin Neuvostoliittoon vuonna 1940.

Puola: Puola oli uhattuna

Itä-Puola kuului Venäjään ennen ensimmäistä maailmansotaa. Venäjän sisällissodan lopussa bolševikit yrittivät valloittaa maan uudelleen päästäkseen Saksaan levittämään vallankumousta.

Joukot: jopa 738 000 sotilasta
Päävihollinen: puna-armeija

Anarkistit: Musta armeija tuhottiin

Anarkistien musta armeija oli vahva Ukrainassa ja valloitti maata Mustanmeren rannalta. Musta armeija oli liittoutunut bolševikkien kanssa, mutta nämä tuhosivat mustan armeijan vuonna 1922.

Joukot: 103 000 sotilasta
Päävihollinen: valkoinen armeija

Talonpojat: Satoa puolustettiin asein

Viljelijät, jotka halusivat turvata satonsa bolševikkien ja valkoisten viljavarkauksilta, liittyivät vihreään armeijaan.

Joukot: 40 000 sotilasta
Vihollisia: puna-armeija ja valkoinen armeija

KAUKASUS: Lyhyt itsenäisyyden aika

Georgia, Armenia ja Azerbaidžan ­julistautuivat itsenäisiksi vuonna 1918. Vuonna 1922 Lenin muodosti niistä Transkaukasian sosialistisen neuvostotasavallan.

Tšekit: Tšekkiläiset sotavangit taistelivat kotiinpaluusta

60 000 Venäjän puolella ensimmäisessä maailmansodassa ­taistellutta tšekkiä oli jäänyt jumiin Venäjälle. Niinpä he ­kaappasivat Siperian rautatien ja pääsivät 7 000 kilometrin päähän Vladivostokiin, mistä he purjehtivat takaisin Eurooppaan.

Joukot: 60 000 sotilasta
Päävihollinen: puna-armeija

Tšekit muuttivat Siperian rautatien junia liikkuviksi linnoituksiksi.

Keisari ammuttiin kellarissa

Tšekkiläinen legioona ja Koltšakin valkoiset olivat kesällä 1918 vähällä vallata ­Jekaterinburgin kaupungin, jossa syrjäytettyä keisaria Nikolai II:a pidettiin kotiarestissa.

Kommunisteille ajatuskin keisarin mahdollisesta ­vapauttamisesta oli kau­histus, joten ­he päättivät ratkaista ongelman kertahei­tolla. Yöllä 17. heinäkuuta Nikolai ­perheineen pakotettiin paikallisen bolševikkikomentajan Jakov Jurovskin kellariin.

Jurovski asteli keisarin, tämän vaimon ja viiden lapsen sekä palvelijoiden eteen ja luki kuuluvalla äänellä:

”Uralin työ­väen, talonpoikien ja sotilaiden edus­tajien neuvoston puhemiehistö on päättänyt, että teidät on teloitettava.”

Keisari ei ehtinyt kuin huudahtaa hämmästyksestä, kun Jurovski jo veti esiin aseensa ja ampui häntä useita kertoja rintaan ja päähän.

Keisariperheen teloitus oli kova isku valkoisen armeijan taistelutahdolle. Pian valkoiset saivat kuitenkin odottamatonta apua ulkovalloilta.

Valkoisen armeijan päämaja oli Pariisissa, jossa entinen ulkoministeri Pavel Miljukov yritti kerätä länsimailta tukea kommunistien vastaiseen taisteluun.

Venäjän entiset liittolaiset Britannia, Ranska ja Yhdysvallat päättivät tukea valkoisia, jotta kommunistit saataisiin vallasta.

Silloin Venäjä voisi palata mukaan ensimmäiseen maailmansotaan auttamaan Saksan nujertamisessa.

Lisäksi ympärysvallat toivoivat voivansa suojella ulkomaalaisomistuksessa olevia Venäjällä toimivia yrityksiä, jotka kommunistit uhkasivat kansallistaa.

Pohjimmaisena oli kuitenkin pelko siitä, että jos ei vallankumousta nujerrettaisi Venäjällä, se saattaisi laajentua Eurooppaan.

Britannian silloinen varusteluministeri Winston Churchill vaatikin, että kommunismi oli ”tukahdutettava kehtoonsa”.

12 maata lähetti Venäjälle kaikkiaan noin 200 000 sotilasta.

Esimerkiksi 6 000 brittiläistä ja 5 000 yhdysvaltalaista sotilasta saapui kesäkuussa Murmans­kiin ja Arkangeliin, mistä ne lähtivät mars­simaan kohti Pietaria.

Myöhemmin Vladivostokiin saapuneiden läntisten joukkojen avuksi tuli vielä 70 000 japanilaista.

Vieraiden joukkojen toiminta oli kuitenkin puolivillaista, ja kun ensim­mäinen maailmansota päättyi ilman ­Venäjääkin Saksan ja Itävallan tappioon, ympärysvaltojen kiinnostus Venäjän ­sisällissotaan loppui.

Tšeka teloitti ihmisiä usein pelkän epäilyn perusteella.

Alamy/Imageselect

Lenin käynnisti punaisen terrorin

Kun valkoinen armeija valtasi Ukrainan, kommunistit alkoivat pelätä, että myös pääkaupunki Pietari voisi joutua valkoisten käsiin.

Siksi vahvan punaisen alueen keskellä sijaitsevasta Moskovasta päätettiin tehdä uusi pääkaupunki.

Moskovassakaan kommunistit eivät olleet täysin turvassa, vaan Leniniä vastaan tehtiin murhayritys heinäkuussa 1918.

Hän oli juuri vieraillut Sirppi ja vasara ­-nimisellä tehtaalla, kun pettynyt sosialisti, 28-vuotias Faina Kaplan ampui kolme laukausta häntä kohti.

Hengenvaarassa oleva Lenin vietiin Kremlin linnoituksen muurien suojiin, sillä hän ei uskaltanut mennä sairaalaan.

Lääkärit yrittivät poistaa hänen vasempaan keuhkoonsa ja olkapäähänsä osuneita luoteja, mutta turhaan. Lenin kärsi saamistaan vammoista loppuelämänsä.

Kaplan otettiin saman tien kiinni. ”Päätin jo kauan sitten tappaa Leninin. Hän on pettänyt vallankumouksen”, Kaplan selitti ennen teloitustaan.

Murhayritys sai Leninin kiihdyttämään hallinnon vastustajien ajojahtia.

Kommunistit olivat jo joulukuussa 1917 perus­taneet ”vastavallankumouksellisia toimia ja sabotaasia vastaan taistelevan erityis­komission”.

Tuo salainen poliisi tunnettiin nimellä tšeka. Nyt se käynnisti armottoman terrorin ja pidätti, karkotti ­­ja teloitti ­kaikki, joita voitiin pitää kommunisti­puolueen vihollisina.

Tšeka valvoi laajalti kaikkia kansalaisia, ja siitä tuli tärkein bolševikkien valtaa tukeva tekijä Venäjällä. Sisällissodan aikana tšeka kukisti 245 talonpoikaiskapinaa ja ­teloitti samalla yli 9 500 ihmistä.

Tšeka oli yksi maan suurimmista työllistäjistä. Kun sen perustamisesta oli kulunut vuosi, sen palveluksessa oli 40 000 ihmistä, ja vuonna 1920 luku nousi jo neljännesmiljoonaan.

Tšekalla oli agentteja kaikkialla: tehtaissa, maalaiskylissä, asuinkortteleissa ja kirkoissa. Sanottiin, että vain siten voitiin taata rauha.

”Emme koskaan pidätä ketään, joka ei olisi syyllinen.

Ja vaikka te ette olisi syyllinen, emme voi vapauttaa teitä, koska silloinhan ihmiset uskoisivat meidän ­pidättävän syyttömiä”, järkeili tšekan ensimmäinen johtaja, Feliks Dzeržinski.

Lenin sai useita veritulppia. Hän päätyi pyörätuoliin ja pystyi vain vaivoin puhumaan.

© Alamy/Imageselect

Leninin kuolema johti valtataisteluun

Maaliskuussa 1923 Lenin sai kolmannen veritulpan, eikä aiemmin niin mahtava kommunismin keulakuva enää pystynyt johtamaan puoluetta.

Neuvostoliiton tulevaisuus jäi bolševikkien sisäpiirin käsiin.

Henkilökohtainen kunnianhimo ja puolueen sisäiset erimielisyydet nousivat toden teolla pintaan Leninin kuoltua 21. tammikuuta 1924. Josif Stalinin ­ja Lev Trotskin välille puhkesi ankara ­valtataistelu.

Testamentissaan Lenin oli varoittanut Stalinista ja antanut ­ymmärtää Trotskin olevan seuraajakseen sopivin, mutta puolueen pää­sihteeri ja laskelmoiva taktikko Stalin onnistui savustamaan Trotskin ulos Polit­byroosta eli puolueen korkeimmasta toimeenpanevasta elimestä.

Vuoden 1928 tienoilla Stalin oli saanut syrjäytettyä kaikki poliittiset vastustajansa. Siitä alkoivat hänen kaikkiin kuvitteellisiinkin vastustajiinsa kohdistuneet julmat puhdistukset.

Hän myös kirjoitti Venäjän historiaa osin uusiksi niin, että hän nousi lähes päärooliin vallankumouksessa.

Punaiset nujersivat vastarinnan

Pari vuotta kestäneiden veristen taistelujen jälkeen Leninin puna-armeija sai ­yliotteen valkoisesta armeijasta. 13. ­joulukuuta 1919 kommunistit valtasivat Kiovan ja kuukautta myöhemmin ­kasakoiden pääkaupungin Rostovin.

Vuoden 1920 alussa valkoinen armeija oli käytännössä tuhottu ja sen jäljellä ­olevan eteläisen armeijan oli vetäydyttävä ­Krimin niemimaalle.

Sinne haluttiin ­perustaa itsenäinen valtio, mutta yritys tuhottiin lopullisesti puoli vuotta myöhemmin.

Siperiassa amiraali Koltšak jatkoi taistelua tšekkiläisen legioonan ja avuksi tulleiden japanilaisten kanssa mutta vailla suurta menestystä. Hänen joukkonsa ajettiin yhä idemmäs.

  1. tammikuuta Koltšakin ilmoitettiin olevan ”liittoutuneiden suojeluksessa” Vladivostokiin pyrkivän tšekkiläisen legioonan huostassa.

Tšekit kauppasivat hänet pian puna-armeijalle vastineeksi siitä, että he pääsivät vapaasti purjehtimaan Vladivostokista kotiin Eurooppaan. Koltšak ­teloitettiin, ­ja hänen ruumiinsa heitettiin Angarajokeen.

Taisteluja käytiin vielä muutama kuukausi, mutta käytännössä sisällissota oli ratkennut ja puna-armeija oli varmistanut kommunistien vallan Venäjällä.

Seuraava murhenäytelmä oli kuitenkin jo alkanut: nälänhätä.

Venäjän maataloustuotanto oli ­pudonnut puoleen vuoden 1913 tasosta, ja teollisuustuotannosta oli kadonnut 80 prosenttia.

Vuonna 1920 venäläisen työläisen oli pärjättävä päivässä tuhannella kilokalorilla, mikä vastaa 400:aa grammaa leipää.

Ihmiset sinnittelivät hädin tuskin hengissä, ja jotkut joutuivat turvautumaan jopa kannibalismiin.

Eräs silminnäkijä muisteli: ”Kerrottiin hirvittäviä tarinoita naisista, jotka söivät kuolleina syntyneitä vauvojaan.

Jos ei nälkä vienyt, niin sitten kohtaloksi koituivat pilkkukuume ja muut taudit. Näännyksissään ihmiset yrittivät etsiä ruokaa hoiperrellen pitkin routaisia kärrypolkuja.

He repivät puiden kuorta ja kaivoivat lumen alta kasvien juuria syödäkseen.”

Matruusit nousivat kapinaan

Sisällissodan jälkeen Kronstadtin matruusit palasivat laivastotukikohtaansa Pietarin edustalle.

He olivat niin pettyneitä kommunisteihin, että tammikuussa 1921 he nousivat kapinaan vaatien ­vapaita vaaleja ja kommunistipuolueen erityisaseman mitätöimistä.

Tieto kapinasta välittyi tukikohdassa toimineiden tšekan agenttien kautta puolueen johdolle Moskovaan jo seuraavana päivänä.

Siitä alkoi säälimätön piiritys, ja armeijan ylipäällikkö Lev Trotski harkitsi jopa myrkkykaasun käyttöä.

Matruusit sinnittelivät pari viikkoa, mutta sitten puna-armeija kukisti viimeisen organisoidun kapinayrityksen kommunisteja vastaan neuvosto-Venäjällä.

Matruusi Stepan Petri­tšenko ja suuri joukko hänen miehiään onnistui pakenemaan jään yli Suomeen, mutta tuhansia teloitettiin.

Elämänsä 47 ensimmäisenä vuotena Lenin oli tuskin tappanut kärpästä, mutta hänen intohimonsa luoda työläisten paratiisi johti 10–15 miljoonan ihmisen kuolemaan.

Eivätkä hänen seuraajansakaan aikoneet pehmentää otteitaan.

Jälkikirjoitus

Suomi luovutti Stepan Petritšenkon Neuvostoliittoon vuonna 1945.

Hän kuoli Stalinin vankileirillä vuonna 1947.

Lue myös:

Vallankumous

Lenin halusi kaataa Venäjän keisarin

11 minuuttia
Karl Marx
Kulttuurihenkilöt

Kuka oli Karl Marx?

4 minuuttia
Nikolai Mikhaylovich Kochergin Storming the Winter palace on 25th October 1917.
Vallankumous

Venäjän vallankumous oli yhden miehen aikaansaannos

23 minuuttia

Kirjaudu sisään

Tarkista sähköpostiosoite
Salasana vaaditaan
Näytä Piilota

Oletko jo tilaaja? Oletko jo lehden tilaaja? Napsauta tästä

Uusi käyttäjä? Näin saat käyttöoikeuden!

Nollaa salasana

Syötä sähköpostiosoitteesi, niin saat ohjeet salasanasi nollaamiseksi.
Tarkista sähköpostiosoite

Tarkista sähköpostisi

Olemme lähettäneet sinulle sähköpostia osoitteeseen . Siinä on ohjeet, joiden avulla voit nollata salasanasi. Jos et ole saanut sähköpostia, tarkista, että se ei ole joutunut roskapostin joukkoon.

Anna uusi salasana.

Nyt sinun pitää antaa uusi salana. Salasanassa pitää olla vähintään 6 merkkiä. Kun olet luonut uuden sanasanan, sinua pyydetään kirjautumaan sisään palveluun.

Salasana vaaditaan
Näytä Piilota