Hämärä laskeutui yliopistorakennukseen, jossa joukko kiinalaisia työläisiä oli majaillut 5. elokuuta 1968 lähtien.
He olivat jo viikon ajan yrittäneet rauhoittaa Pekingin Tsinghua-yliopistoon linnoittautuneita keskenään taistelevia opiskelijoita.
Työläiset olivat joutuneet jättämään arkensa tehtaissa puhemies Mao Zedongin heille antaman tehtävän vuoksi, ja he halusivat palvella rakasta johtajaansa hyvin.
Aseenaan ainoastaan Maon ajatuksia sisältävä ”Pieni punainen kirja” työläisten oli määrä lopettaa sota, jota aseistautuneet opiskelijat olivat jo kuukausia käyneet toisiaan vastaan.
Päivät olivat kuluneet eikä rauhan hieronta ollut tuottanut tulosta – päin vastoin. Viisi työläistä oli kuollut ja satoja oli haavoittunut.
Työläisten propagandaprikaatin jäsenet parantelivat apeina haavojaan, kun ovi yhtäkkiä avautui ja sisään astui itsensä Maon henkivartija Wang Dongxing mukanaan laatikko, jonka hän laski lattialle eteensä.
”Lahja puhemieheltä”, Wang Dongxing totesi ja lähti. Oli aivan hiljaista, ja kaikki tuijottivat laatikkoa kuin kivettyneinä. Sitten muutama rohkea lähestyi laatikkoa varovaisesti ja yksi uskaltautui avaamaan sen.
Silloin väkijoukkoon tuli eloa: laatikossa oli jotakin aivan uskomatonta! Kyyneleet kihosivat työläisten silmiin ja osa heistä puhkesi hurmiossa laulamaan ylistyslaulua – he eivät unohtaisi Maon huomaavaisuutta koskaan!
Kaikkien silmät olivat nauliintuneet laatikkoon, jonka sisältö – noin 40 mangoa – oli selvä osoitus Maon rakkaudesta työläisiä kohtaan.
Viikon yhteenottojen ja useiden kuolemien jälkeen työläiset saivat Maolta lahjaksi 40 mangoa. Heidän ilonsa oli ylitsevuotavaa.
Työläiset kukistivat mellakoita
Mangoja ei tuohon aikaan Kiinassa juuri tunnettu, mutta tieto Maon työläisille lähettämistä mangoista levisi nopeasti kaikkialle kulttuurivallankumouksen ravistelemaan maahan.
Mao oli käynnistänyt kulttuurivallankumouksen vuonna 1966 valjastamalla opiskelijat työkaluikseen.
Opiskelijat saivat Maolta luvan kitkeä kommunistisesta Kiinasta kaikki vastavallankumoukselliset, länsimieliset ja kapitalistiset ainekset.
”Ihmiset kerääntyivät lahjan ympärille ja puhkesivat riemuhuutoihin ja lauluun silkasta ilosta.” Uutisraportti mangojen saapumisesta
Kiihkomieliset opiskelijat olivat pian aloittaneet verisen ihmisjahdin, jonka kohteeksi joutuivat muun muassa yliopistojen professorit, kommunistisen puolueen johtohahmot sekä kaikki muutkin, jotka eivät osoittaneet riittävän innokasta vallankumoushenkeä.
Kulttuurivallankumous suistui pian raiteiltaan. Opiskelijat jakaantuivat kilpaileviin punakaartilaisryhmiin, jotka alkoivat kiistellä keskenään siitä, kuka oli ymmärtänyt Maon ajatukset oikein.
Oppilaitoksissa puhkesi verisiä yhteenottoja, ja Mao joutui lähettämään sotilaita taltuttamaan punakaartilaisten mellakoita.
Se rauhoittikin tilanteen kaikkialla muualla paitsi Pekingin Tsinghua-yliopistossa, jossa kaksi kilpailevaa punakaartilaisryhmää jatkoivat yhä taistelua.
Tuhannet opiskelijat olivat paenneet kampukselta, ja jäljellä oli enää 400 kaikkein fanaattisinta punakaartilaista.
- heinäkuuta 1968 mellakointiin kyllästynyt Mao määräsi noin 30 000 tehdastyöläistä nousemaan linja-autoihin, joilla heidät kuljetettiin Tsinghua-yliopistolle.
Mao toivoi, että niin suurella ylivoimalla opiskelijoiden yhteenotot saataisiin loppumaan.
Pyhä hedelmä tuli Pekingiin
Maon harmiksi Tsinghua-yliopistolla taisteltiin edelleen, kun Pakistanin ulkoministeri Mian Arshad Hussain 4. elokuuta saapui valtiovierailulle Kiinaan.
Mao otti Hussainin ja tämän vaimon vastaan Pekingin lentokentällä asiaankuuluvin juhlallisuuksin. Vieraat toivat Maolle lahjan – laatikollisen mangoja – Kiinan armeijan juhlapäivän kunniaksi.
Mao inhosi hedelmiä, ja sen enempää miettimättä, miten 40 mangoa jaettaisiin 30 000 ihmisen kesken, hän käski lahjoittaa ne yliopistolla oleville työläisille.
Pekingin sanomalehdet uutisoivat lahjasta intomielisesti:
”Ihmiset kerääntyivät lahjan ympärille ja puhkesivat riemuhuutoihin ja lauluun silkasta ilosta. Heidän silmänsä täyttyivät kyynelistä, ja kaikki esittivät yhä uudelleen toiveen, että rakas puhemiehemme Mao saisi elää vielä kymmeniätuhansia vuosia.”
Eräs lehti raportoi työläisten soittaneen tehtaisiinsa ja levittäneen niihin mangojen ilosanomaa sekä juhlineen ja ylistäneen Maoa koko yön.
Jotkut olivat sateesta huolimatta menneet Pekingin Kielletyssä kaupungissa sijaitsevalle Maon virka-asunnolle, jonne oli yliopistolta matkaa useita kilometrejä.
He halusivat näin osoittaa uskollisuuttaan rakkaalle johtajalle, joka nukkui asunnossaan autuaan tietämättömänä lahjansa vaikutuksista.
Mangoja pantiin esille hienoihin lasiastioihin ja niitä palvottiin hurmoksellisesti.
Mangoja säilöttiin lasiastioihin
Maon lahja antoi työläisille voimaa taltuttaa taistelevat opiskelijat, ja he pääsivät palaamaan tehtaisiinsa.
Maon lahjoittamat mangot jaettiin Pekingin suurimpiin tehtaisiin, joiden työntekijät pohtivat usein pitkiksi venyneissä joukkokokouksissa, mitä mangoilla tehtäisiin.
Niiden syömistä pidettiin pyhäinhäväistyksenä, ja niinpä useimpien tehtaiden työntekijät päättivät säilyttää saamansa hedelmän.
Yhden tehtaan saama mango säilöttiin sairaalassa formaldehydiin, ja siitä teetettiin vahakopio kaikille työntekijöille.
”Kosketin kultaista mangoa yhä uudelleen; mango oli kädessäni ihanan lämmin!” Runo Maon lahjamangoista
Pekingiläisen työstökonetehtaan mango pantiin lasiastiaan ja vietiin väkijoukkojen hurratessa autolla lentokentälle.
Sieltä mango kuljetettiin vuokratulla lentokoneella Shanghaihin tehtaaseen, jossa siitä tehtiin muovisia kopioita.
Maon lääkäri Li Zhisui oli paikalla pekingiläisessä tekstiilitehtaassa, kun tehtaan väki otti mangonsa vastaan mahtipontisessa tilaisuudessa, jossa ylistettiin Maoa ja siteerattiin hänen puheitaan vuolaasti.
Mango upotettiin vahaan ja asetettiin alttarille tehtaan auditorioon. Sitten tehtaan väki kulki jonossa alttarin ohi kumartaen ”pyhää” mangoa ja ne, jotka eivät kumartaneet tarpeeksi kunnioittavasti, saivat osakseen nuhteita.
Kukaan ei ollut tullut ajatelleeksi, ettei vahaan säilötty hedelmä säilyisi ikuisesti, ja muutaman päivän kuluttua mango alkoi pilaantua.
Tehtaan vallankumouskomitea puhdisti hädissään mangon vahasta, kuori sen varovaisesti ja keitti hedelmälihan suuressa vesikattilassa.
Sitten tehtaassa järjestettiin vieläkin juhlallisempi seremonia. Siinä Maoa taas siteerattiin ja kiitettiin hänen työläisiä kohtaan osoittamastaan huolenpidosta.
Työläiset asettuivat jälleen jonoon ja jokainen heistä sai maistaa lusikallisen mangon keitinvettä. Koska alkuperäistä mangoa ei enää ollut, tehtaan johto teetti siitä vahakopion, joka pantiin alttarille työläisten palvottavaksi.
Tohtori Li kertoi mangon vaiheista Maolle, jota tarina suuresti huvitti. Puhemies ei ollut osannut edes kuvitella, että hänen lahjansa synnyttäisi Kiinaan mangokultin, mutta hän päätti ottaa kansan mangohurmoksesta kaiken irti.
Mangohurmos yltyi
Maon suosio kohosi ennätyslukemiin kaikkialla Kiinassa. Sanomalehti ”Kansan uutiset” julkaisi runoja, joissa Maon rakastavaa elettä ylistettiin muun muassa seuraavin sanakääntein:
”Kosketin kultaista mangoa yhä uudelleen; mango oli kädessäni ihanan lämmin!”
Runoilija päätti ylistyksensä avoimeen rakkaudentunnustukseen: ”Oi puhemies Mao! Me seuraamme sinua ikuisesti vallankumoukseen: Meret kuivukoot ja vuoret sortukoot, mutta meidän sydämemme ei koskaan horju!”
Mango yhdistyi kiinalaisten mielissä erottamattomasti Maoon. Näin Mao, joka oli kulttuurivallankumouksen melskeissä määrännyt temppelit ja pyhät kuvat tuhottaviksi, tuli lahjallaan antaneeksi kansalle uuden palvonnan kohteen.
Pyhät hedelmät olivat osa kiinalaista mytologiaa. Esimerkiksi ”ikuisen elämän persikat” kasvoivat taolaisen filosofian mukaan maagisissa persikkapuissa, jotka tuottivat hedelmiä vain kerran tuhannessa vuodessa.
Maon mangoja alettiin verrata taikapersikoihin, ja niitä alettiin pitää yhtä harvinaisina. Niitä alettiin kutsua nimellä qian nian guo eli ”tuhatvuotinen hedelmä”.
Mangojen uskottiin antavan pitkän elämän – ja silti Mao oli lahjoittanut mangot työläisille sen sijaan, että olisi syönyt ne itse!
Tavalliset kiinalaiset eivät tienneet, että Mao inhosi kaikenlaisia hedelmiä, eikä heitä haitannut sekään, että Mao oli saanut mangot lahjaksi.
Lännessä lahjan antamista eteenpäin pidettiin hyvien tapojen vastaisena, mutta Kiinassa sen katsottiin vain lisäävän lahjan arvoa.
Lasiastiaan pakatuista vahamangoista tuli nopeasti suosittu lahja, ja yleensä niiden mukana tuli teksti, jossa toivotettiin pitkää elämää puhemies Maolle.
Jiang Qingin oikeudenkäynti oli Kiinassa suuri tapaus, jonka piti osoittaa maan siirtyneen uuteen aikaan.
Maon leski elvytteli mangomaniaa
Puhemies Maon kuoltua hänen leskensä yritti varmistaa valta-asemansa elvyttämällä Maon aikoinaan synnyttämää mangomaniaa.
Maon vaimo Jiang Qing oli kunnianhimoinen nainen, ja kun Maon terveys alkoi heikentyä, hän halusi varmistaa valta-asemansa.
Hän yritti toistaa miehensä mainostempun lähettämällä mangoja lahjaksi Pekingin tehdastyöläisille, mutta kikka ei toiminut enää toista kertaa.
Työläiset ottivat lahjat vastaan pienessä seremoniassa, mutta he eivät puhjenneet ilonkyyneliin tai ylistyslauluihin kuten aiemmin.
Jiang Qing ei kuitenkaan luopunut toivosta elvyttää mangovillitystä pysyäkseen vallassa.
Kun Mao vuonna 1976 oli kuolemaisillaan, Jian Qing tilasi elokuvan ”Mangon laulu”, joka kuvasi pientä maalaiskylää kulttuurivallankumouksen aikana vuonna 1968.
Elokuvassa kuvataan yliopisto-opiskelijoiden ja työläisten harmonista yhteiseloa, ja sen lopussa nämä kantavat yhdessä mangoja kylän läpi riemuiten ja laulaen.
Elokuva ei siivittänyt Jiang Qingia valtaan. Sen esittäminen loppui jo viikon kuluttua, kun Qing ja muut niin sanotun neljän koplan jäsenet pidätettiin. Vuonna 1981 heidät tuomittiin elinkautiseen vankeuteen.
Mangoista tuli propagandan väline
Vaikka mangovillitys oli syntynyt tyhjästä omia aikojaan, Kiinan hallitus ei aikaillut alkaa hyödyntää mangoja propagandassaan.
Mangojen palvonta oli näkyvästi mukana esimerkiksi Kiinan kansallispäivän juhlinnassa 1. lokakuuta.
Kansallispäivän paraatissa Pekingin Taivaallisen rauhan aukiolla nähtiin jättimäisiä koreja, jotka olivat kukkuroillaan paperimassasta tehtyjä suuria mangoja.
Hedelmiä ympäröivät valtavat auringonkukat, jotka olivat kiinalaisille tuttu symboli.
Maon propagandakoneisto pyöri täydellä teholla. Se tuotti kansalaisille muun muassa halpoja mangon kuvilla varustettuja rintamerkkejä, jotka levisivät vauhdilla kaikkialle maahan.
Kun Pakistanin hallitus sai kuulla Kiinassa leviävästä mangovillityksestä, se yritti hyötyä tilanteesta ja lähetti Pekingiin laatikollisen mangoja ja mangontaimia.
Lahjalla ei kuitenkaan ollut toivottua diplomaattista vaikutusta, ja pakistanilaiset tajusivat nopeasti, että kiinalaisten mangonpalvonnassa ei ollut kyse itse hedelmästä vaan Maon lahjan symboloimasta huolenpidosta.
Kunnioita mangoa tai kuole
Hallitus halusi, että kaikki kiinalaiset saisivat nähdä ”pyhiä” mangoja, ja niinpä se lähetti propagandaryhmiä esittelemään mangoja myös maan läntisiin maakuntiin.
Esimerkiksi Yangmein kaupungin asukkaat Sichuanin maakunnassa tulivat paahtavasta kuumuudesta huolimatta perhekunnittain ihailemaan mangoja.
He jonottivat tuntikausia nähdäkseen lasivitriinissä olevia ihmehedelmiä, ennen kuin ne kahden päivän kuluttua vietiin seuraavaan kaupunkiin.
Myös Fulinin kylän asukkaat odottivat malttamattomina mangon näkemistä. Viimein mangoa kuljettava kuorma-auto saapui.
Hedelmä asetettiin tarjottimelle punaisen liinan päälle, ja virkamies esitteli sitä juhlallisesti kyläläisille. Kun kylän hammaslääkäri näki mangon, hän tokaisi miettimättä, että se näytti hänestä aivan tavalliselta bataatilta.
Moista kommenttia pidettiin pyhäinhäväistyksenä. Hammaslääkäri pidätettiin, ja hänen todettiin syyllistyneen vastavallankumoukselliseen puheeseen.
Sitten miesparka kuljetettiin kuorma-auton lavalla kylän laidalle ja teloitettiin niskalaukauksella.
Mangot olivat Kiinan valtiollisessa propagandassa toistuva aihe vuosina 1968–69. Kuvassa riemuitsevat työläiset kantavat mangoja vadilla.
Mangovillitys laantui vähin äänin
Kaikki kiinalaiset tiesivät, että Maon mangoista vitsaileminen oli vaarallista. Joka kodin vakiovarustukseen kuuluva mangojäljitelmä pantiin yleensä esille hyllylle kunniapaikalle perhevalokuvien keskelle.
Se osoitti, että talon asukkaat olivat kunnollisia vallankumouksellisia, ja sellaisen omistaminen nosti perheen yhteiskunnallista statusta. Mangottomat kiinalaiset sen sijaan saivat tuntea olevansa toisen luokan kansalaisia.
Vähitellen vaha- ja muovimangojen hinnat laskivat, ja pian kaikilla oli niihin varaa. Vahamangojen yleistyminen sai hurmoksen laantumaan, ja vähitellen se hiipui lähes kokonaan.
Vuoden 1970 jälkeen sanomalehdissä ei enää julkaistu mangojen kuvia, ja muutaman vuoden kuluttua mangokultin synnystä mango katosi Kiinan kommunistisen hallinnon propagandakuvastosta kokonaan.
Siitä huolimatta useimmat kiinalaiset uskalsivat hankkiutua eroon vahamangoistaan vasta Maon kuoltua vuonna 1976, ja monet käyttivät niitä kynttilöinä sähkökatkosten aikana.
Samoihin aikoihin Maon pyhimysmäinen maine alkoi haalistua, kun kävi ilmi, että hänen kulttuurivallankumouksensa oli johtanut miljoonien kiinalaisten kuolemaan. Samalla mangojen statusarvo romahti.
Nykyään mangoilla on Kiinassa hyvin toisenlainen asema: Kiina on 4,8 miljoonalla mangotonnillaan maailman toiseksi suurin mangontuottajamaa.