Yhdysvaltalaiset vaikenivat joukkomurhan tekijöistä

Sotarikokset: Aiemmin salaisena pidetty asiakirja osoittaa, että Yhdysvallat vaikeni, vaikka se tiesi hyvin Neuvostoliiton murhauttaneen tuhansia puolalaisia Katynissa.

Saksalaiset avasivat haudat ja pakottivat vangit katsomaan ruumiita todistaakseen Neuvostoliiton sotarikokset.

Hiljattain julkaistut Yhdysvaltojen kansallisarkiston asiakirjat osoittavat, että Neuvostoliiton armeija – eikä suinkaan Saksan, kuten oli väitetty – oli vastuussa vuonna 1940 Katynin metsässä tapahtuneesta joukkomurhasta, jossa tapettiin tuhansia puolalaisia upseereja.

Asiakirjat tukevat väitteitä, joiden mukaan Yhdysvallat ummisti silmänsä puna-armeijan tekemiltä sotarikoksilta.

Sotavangit näkivät joukkohaudat

Asiakirjojen mukaan kaksi saksalaisten vankina ollutta yhdysvaltalaisupseeria lähetti vuonna 1943 kotimaahansa salakirjoitusviestejä, joissa he kertoivat heille Katynissa näytetyistä joukkohaudoista. Todistajien mukaan joukkomurha oli selvästi tapahtunut paljon ennen kuin saksalaiset olivat päässeet Neuvostoliiton alueelle.

Useat yhdysvaltalaispolii­tikot väittivät pitkään sodan jälkeen, ettei syyllistä Katynin tekoihin voitu osoittaa pitävästi. Silti jo vuonna 1951 Yhdysvaltojen kongressi totesi, että todisteet Neuvostoliittoa vastaan olivat musertavat.