Viisi syytä natsien joukkopakoon Etelä-Amerikkaan

Toisen maailmansodan lopulla maa alkoi polttaa natsien jalkojen alla. Heistä 9 000 yritti välttää tuomion pakenemalla Etelä-Amerikkaan.

Eniten natseja, peräti 5 000 henkilöä, muutti Argentiinaan, mutta myös Brasilia, Chile ja Bolivia ottivat vastaan Saksasta paenneita sotarikollisia.

Vaikka monet jäivät myöhemmin kiinni ja joutuivat tekemään tiliä menneisyydestään, osa onnistui aloittamaan uuden elämän väärän henkilöllisyyden turvin.

Etelä-Amerikkaan oli 1800-luvulla muuttanut kymmeniätuhansia saksalaisia.

Monet heistä olivat niin sanottuja Volgan saksalaisia, jotka oli 1700-luvulla houkuteltu muuttamaan Venäjälle erilaisilla etuoikeuksilla.

Kun etuoikeuksia alettiin kumota 1800-luvun lopulla, paljon Volgan saksalaisia muutti etenkin Argentiinaan, johon Saksan keisarikunta solmi vahvat yhteydet.

Saksan Argentiinan-suurlähettiläs solmi tiiviitä yhteyksiä maan natsimielisiin, jotka olivat valmiita auttamaan saksalaisia aatetovereitaan.

Katolisessa kirkossa oli paljon vaikutusvaltaisia natsimielisiä jäseniä, jotka auttoivat pakojärjestelyissä.

Kirkko järjesti itävaltalaisen piispan Aloissa Hudalin johdolla pakoreittejä Saksasta lähtösatamaan, yleensä Genovaan Italiaan.

Matkan varrella papit tarjosivat pakenijoille suojaa luostareissa ja hankkivat heille väärennettyjä henkilöpapereita, joilla he saattoivat myöhemmin anoa aitoja Punaisen Ristin asiakirjoja.

Tällä tavoin Etelä-Amerikkaan pakenivat muun muassa sotarikolliset Adolf Eichmann ja Josef Mengele.

Ulkomaankaupan kasvun ansiosta monet Etelä-Amerikan maat selvisivät toisesta maailmansodasta verrattain vähällä.

Sodan jälkeen ne saattoivat siksi investoida muun muassa sotilasteknologiaan, ja osaamista tarjosivat Etelä-Amerikkaan kutsutut saksalaiset tutkijat. Yksi heistä oli lentokoneinsinööri Kurt Tank, joka oli vuosina 1931–1945 johtanut saksalaisen Focke-Wolf-lentokonetehtaan kehitysosastoa.

Sodan jälkeen Tank työllistyi väärällä nimellä Argentiinan johtavan lentokonevalmistajan, nykyisen FAdeA:n, palvelukseen.

Kun aseellinen sota 1940-luvun lopulla muuttui kylmäksi sodaksi, Yhdysvaltojen tiedustelupalvelu kiinnostui natseista, joilla oli kokemusta likaisista tempuista. Natseja palkattiin vakoojiksi tai käymään salaista sotaa Yhdysvaltojen vihollisia vastaan Etelä-Amerikassa.

Yksi uuden elämän saaneista sotarikollisista oli Gestapon päällikkö Klaus Barbie.

Hän asettui asumaan Boliviaan, missä hän muun muassa auttoi CIA:ta löytämään ja tappamaan marxilaisen vallankumousjohtajan Ernesto ”Che” Guevaran.

Perón voitti vaalit poliittisella ohjelmalla, jonka tavoitteena oli mm. Argentiinan teollistaminen.

Moni eteläamerikkalainen kannatti fasismia ja etenkin Benito Mussolinin kehittelemää italialaista fasismia.

Upseeri Juan Perón nousi vuonna 1946 valtaan Argentiinassa. Perón oli palvellut toisen maailmansodan alkuvuosina sotilasattaseana Italiassa, minkä innoittamana hän kehitti peronismiksi kutsutun versionsa fasismista.

Diplomaattiensa ja tiedustelupalvelunsa avulla Perón auttoi monia natseja pakenemaan Saksasta Argentiinaan, missä heille väitetysti tarjottiin töitä tiedustelupalvelussa.