Tokiossa sijaitsevassa keisarillisessa palatsissa koettiin toisen maailmansodan päättymistä edeltävänä yönä jännitysnäytelmä.

Sota - Toinen maailmansota

Upseerien kapina oli tuhota Japanin

Hiroshiman ja Nagasakin pommien jälkeen Japanin keisari oli valmis antautumaan. Ryhmä upseereja kieltäytyi kuitenkin hyväksymästä häpeällistä tappiota. He tekivät kaikkensa estääkseen keisarin aikeet ja jatkaakseen sotaa viimeiseen mieheen saakka.

Verinen draama käynnistyi

Kello oli yksi yöllä elokuun 15. päivänä 1945 Tokiossa. Vain viikkoa aiemmin atomipommit olivat tuhonneet Hiroshiman ja Nagasakin.

Ilmahälytyssireenit ulvoivat, kun yhdysvaltalaisten pommikoneet lähestyivät tummalla yötaivaalla. Miehet, naiset ja lapset kyyristelivät pienissä puutaloissaan ja rukoilivat hartaasti, ettei heistä tulisi atomipommin seuraavia uhreja. Samaan aikaan Japanin keisarillisen palatsin seinien sisällä käynnistyi vertaansa vailla oleva jännitysnäytelmä. Keisarillisen henkivartiokaartin komentaja, kenraali Takeshi Mori, katsoi toimistonsa kelloa.

Toisin kuin muut japanilaiset hän tiesi, että sota oli pian ohi. Yhdentoista tunnin kuluttua Japanin yleisradioyhtiön NHK:n oli määrä esittää tallenne keisarin antautumispuheesta, jolloin japanilaisille selviäisi, että toinen maailmansota oli päättynyt ja Japani oli hävinnyt. Kaksi nuorta upseeria, eversti Masataka Ida ja eversti Jiro Shiizaki, olivat tulleet tapaamaan Moria.

He kuuluivat upseerien salaliittoon, joka aikoi tehdä kaikkensa antautumisen estämiseksi. He näkivät, että Japanilla oli vain yksi tie: sen sotilaiden oli taisteltava katkeraan loppuun saakka ja kuoltava kunniakkaasti taistellen. Välttääkseen tappion aiheuttaman häpeän he olivat punoneet juonen estääkseen keisarin puheen. He luottivat siihen, että sen jälkeen muut upseerit tukisivat heitä kunniakkaassa taistelussa.Everstit istuivat vaiti ja odottivat, että salaliiton aivot eli majuri Kenji Hatanaka saapuisi paikalle.

Odotus tuntui tuskastuttavalta, ja lopulta Ida puhkesi puhumaan: ”Kenraali Mori, uskomme yhä, että on mahdollisuus pelastaa Japani häpeälliseltä antautumiselta viholliselle. Sitä varten keisarin vartijoiden on kuitenkin liityttävä meihin.”

”Ymmärrän teitä ja kunnioitan hankettanne. Muissa olosuhteissa olisin ehkä myöntynyt toiveisiinne, mutta nyt en voi. Olen vannonut noudattavani keisarin tahtoa”, sanoi Mori, joka vastasi muutaman sadan metrin päässä kenraalin työhuoneesta nukkuvan jumalallisena pidetyn keisarin suojelusta.

Samalla hetkellä Hatanaka ilmestyi oviaukkoon. Hän luuli ensin, että Mori tuki salaliittoa, mutta kun hänelle selvisi, ettei Mori halunnut auttaa heitä, hän raivostui. Hän veti esiin pistoolinsa ja ampui kenraalin. Seuraavassa hetkessä hän katkaisi miekalla Morin luottoupseerilta pään. Kun pää vierähti toimiston veriselle lattialle, Ida katsoi Hatanakaa kauhistuneena.

”Meillä ei ole aikaa neuvotella, joten tapoin hänet. Mitä muuta olisin voinut tehdä?” huusi Hatanaka. Nyt he eivät voineet enää peräytyä ja Hatanaka toimi ripeästi. Hän otti kenraali Morin virallisen leiman ja leimasi sillä väärennetyn käskyn, jonka hän oli kirjoittanut etukäteen valmiiksi.

Käsky siirsi henkivartiokaartin johtajuuden Hatanakalle, niin että hän saattoi käyttää joukkoja palatsin haravoimiseen keisarin puheen löytämiseksi. Morin ennalta arvaamattomasta vastarinnasta huolimatta hankkeen onnistuminen näytti mahdolliselta. Hatanaka oli valmis uhraamaan omansa ja miljoonien japanilaisten hengen kunnian vuoksi, vaikka se merkitsisi Japanin täydellistä tuhoa.

Yhdysvaltojen uhkavaatimus

Kapinan esinäytös oli näytelty muutamaa viikkoa aiemmin 26. heinäkuuta 1945, jolloin keisari Hirohito ja hänen virkamiehensä olivat saaneet liittoutuneiden huippukokouksessa Pots­damissa Saksassa laaditun uhkavaatimuksen.

Yhdysvaltojen presidentti Harry S. Truman, Britannian pääministeri Winston Churchill ja Kiinan nationalistisen hallinnon johtaja Tšiang Kai-šek vaativat Japanin välitöntä ja ehdotonta antautumista. Vaatimuksen torjumisella olisi kohtalokkaat seuraukset:

”Liittoutuneet kehottavat Japanin hallitusta ja kaikkia aseellisia joukkoja antautumaan ehdoitta. Vaihtoehtona on välitön ja täydellinen tuho.”

Japanin hallitus ei kuitenkaan edes harkinnut antautumista. Sen sijaan maan pääministeri Kantaro Suzuki julisti 28. heinäkuuta 1945, että Japani aikoi jättää Potsdamin julkilausuman omaan arvoonsa. Suzuki painotti, että maan vastaus liittoutuneiden vaatimuksiin oli mokusatsu – halveksiva hiljaisuus.

Japanilaiset saivat kuitenkin pian huomata, että liittoutuneiden uhkaukset eivät olleet tyhjää puhetta. 6. elokuuta yhdysvaltalaiset pudottivat Hiroshimaan Little Boyksi kutsutun atomipommin, joka tappoi hetkessä 80 000 japanilaista.

8. elokuuta Neuvostoliitto, joka siihen mennessä ei ollut ollut sodassa Japanin kanssa, julisti sodan Hirohiton keisarikuntaa vastaan, ja seuraavana päivänä yhdysvaltalaiset pudottivat Japaniin vielä toisen atomipommin, joka tällä kertaa tuhosi Nagasakin kaupungin.

”Japani voi odottaa tuhoisaa atomi­sadetta, jos Tokio ei pian antaudu”, totesi Yhdysvaltojen presidentti Harry S. Truman kylmästi.

Se ja Hiroshiman ja Nagasakin tuhoista kertovat raportit saivat keisarin tekemään päätöksen. ­14. elokuuta puolenpäivän aikaan Hirohito tapasi ministerinsä kertoakseen, että hän oli päättänyt taipua vihollisen vaatimukseen antautumisesta.

”Arvostan sotilaiden päättäväisyyttä ja halua uhrata elämänsä keisarinsa edestä, mutta sodan jatkaminen aiheuttaisi satojentuhansien ihmisten kuoleman. Kansakuntamme pyyhkiytyisi maan päältä ja muuttuisi tuhkaksi. Minulle on sama, mitä minulle tapahtuu. Ainoa, mikä merkitsee jotain, on kansani elämä”, Hirohito sanoi kyynelten valuessa hänen poskiaan pitkin. Pian kaikki huoneessa olijat purskahtivat itkuun.

Hirohito poistui kokouksesta nauhoittaakseen radiopuheensa kahden radioteknikon avustuksella. Puhe aiottiin lähettää radiosta seuraavana päivänä. Keisari halusi kansansa kuulevan hänen omasta suustaan, että sota ja sen kauhut olivat heidän kohdaltaan lopullisesti ohi.

Kapinahanke alkoi muotoutua

Iltapäivällä 14. elokuuta 1945 sota­ministeri Korechika Anami kutsui ministeriönsä henkilökunnan kokoukseen, jossa hän kertoi tukevansa muiden korkea-arvoisten upseerien kanssa keisari Hirohiton antautumispäätöstä.

”En voi pidempään vastustaa keisarin ratkaisua. Japanin armeijan on toimittava hänen päätöksensä mukaisesti. Vaikka joutuisimme sen seurauksena nukkumaan nurmella ja syömään kiviä, pyydän teitä tekemään kaikkenne pelastaaksemme valtiomme”, Anami sanoi.

Sotaministeriön henkilökuntaan kuuluva majuri Hatanaka raivostui. Hän oli luullut, että ainakin Anami, joka oli Japanin vaikutusvaltaisin ihminen keisarin jälkeen, olisi vastustanut antautumis­aikeita kaikin keinoin. Hänelle oli täydellinen sokki, että Anami hyväksyi keisarin häpeällisen päätöksen.

Hatanakaa järkytti se, että hänen ihailemansa ministeri oli osoittautunut takinkääntäjäksi. Vain muutamaa tuntia aiemmin Anami oli vastustanut antautumista kiihkeästi. Nyt Hatanaka tajusi, ettei hän voinut odottaa tämän auttavan Japanin kunnian pelastamisessa. Takaisku ei kuitenkaan lannistanut Hatanakaa, joka kieltäytyi luovuttamasta vielä.

”Kuolen mieluummin taistelussa vihollista vastaan kuin jätän keisarini ja kansani heidän käsiinsä”, Hatanaka tuhahti.

Hatanaka eli samuraiden muinaisen bushido-säännöstön mukaan. Siinä edellytettiin uskollisuutta, rohkeutta ja kunniallisuutta kuolemaan asti. Hänelle antautuminen liittoutuneille merkitsi hajia eli äärimmäistä, sietämätöntä häpeää.

Hatanaka käynnisti kapinan

Sotaministeri Anamin ilmaistua kantansa Hatanaka päätti johtaa kapinaa yksin. Seuraavien tuntien aikana hän yritti kerätä hankkeelleen mahdollisimman paljon kannattajia.

Kello yksi yöllä 15. elokuuta Hatanaka oli löytänyt jo kuusi everstiä, jotka lupasivat kannattaa hänen kokoon kyhäämäänsä kapina­suun­ni­tel­maa. Palapelin tärkein osa puuttui kuitenkin yhä: Hatanakan olisi pakko taivutella keisarillisen henkivartiokaartin komentaja kenraali Mori ja henkivartiokaarti puolelleen, tai hanke olisi tuhoon tuomittu.

Yritys päättyi kuitenkin siihen, että Hatanaka seisoi savuava pistooli kädessään Morin ruumista tuijottaen. Ilman Morin tukea kapinan toteuttaminen olisi hankalaa, mutta Hatanaka ei epäillyt hetkeäkään sen oikeutusta. Hän oli tehnyt vain sen, mikä oli välttämätöntä kansakunnan kunnian säilyttämiseksi.

Hatanakalla oli kuitenkin nyt ratkaistavanaan kaksi isoa ongelmaa: ensinnäkin Morin verinen ruumis oli piilotettava pikaisesti, ja lisäksi koko palatsi oli pimennetty yhdysvaltalaisten pommitusten vuoksi. Keisarillisen palatsin rakennukset ja käytävät olivat pilkkopimeitä, mikä vaikeutti keisarin puheen sisältä­vien äänilevyjen löytymistä.

Väärennetty käsky kuitenkin helpotti Hatanakan edessä olevaa urakkaa. Hän käski keisarillisen henkivartiokaartin eristää keisarillisen palatsin ja tutkia sen läpikotaisin.

Levyjä etsittiin raivoisasti

Aika oli nyt ratkaiseva tekijä kapinan onnistumisessa. Kaikki riippui nyt siitä, saisivatko kapinalliset käsiinsä keisarin puheen sisältävät äänilevyt ennen kuin ne vietäisiin Japanin yleisradion NHK:n radioasemalle esitettäväksi kansalle.

Keisarillisen palatsin sisäänkäyntien raskaat puuportit suljettiin, ja taisteluvalmiit henkivartioston jäsenet saivat käskyn valvoa vallihautaa ja olla valmiina ampumaan kaikkea, mikä liikkui. Palatsin sisällä kuului särkyvän lasin helinää ja kaatuvien kaappien kolinaa, kun sotilaat juoksivat pimeillä käytävillä ovia ja laatikoita availlen löytääkseen keisarin puheen tallenteet. Kun sotilaat alkoivat mellastaa palatsissa, keisari Hirohito piiloutui pelästyneenä makuuhuoneeseensa.

Koska sen kaikki sisäänkäynnit oli vahvistettu metallilevyillä, kapinalliset eivät pystyneet tunkeutumaan sinne taivuttelemaan keisaria. Lisäksi keisari oli kapinallistenkin silmissä yhä jumala, eivätkä he siksi halunneet taittaa hiuskarvaakaan tämän päästä, vaikka kansakunnan etu olisikin vaatinut tämän vaientamista. Kun etsintä ei tuottanut tulosta, Hatanaka käski miehiään noutamaan paikalle NHK:n aseman johtajan, Kenjiro Yaben.

Hän toivoi, että tämä pystyisi pal jastamaan tallenteiden olinpaikan. Vaikka veren tahrima Hatanaka kuinka kovisteli Yabea, tämä sanoi, ettei hän tiennyt, missä levyt olivat. Hän oli antanut ne yhdelle palatsin kamariherroista. Seuraavaksi järkyttyneen Yaben eteen tuotiin pelästynyt kamariherra toisensa jälkeen. Pian sotilaat toivat paikalle myös Yoshihiro Tokugawa -nimisen kamariherran.

Hän oli juuri se, joka oli aiemmin illalla saanut tehtäväkseen toimittaa levyt turvalliseen paikkaan palatsissa. Kahteen filmikoteloon sinetöidyt levyt oli piilotettu keisarinnan erään kamarineidon työhuoneen kassakaappiin. Tokugawa oli ainoa, joka tiesi levyjen kätköpaikan.

”Oliko se hän?” Hatanaka kysyi hermostuneena pitäen miekkansa kamariherran kurkulla. Yabe ravisti päätään. Hatanaka kääntyi Tokugawan puoleen ja uhkasi suolistaa hänet samuraimiekallaan, jos Yabe valehtelisi, mutta sekä Tokugawa että Yabe vaikenivat.

Samaan aikaan ryhmä kapinallisia ryntäsi pääministeri Suzukin toimistoon Yokohaman satamakaupungissa tappaakseen hänet. Pääministeriä oli kuitenkin varoitettu kapinasta, ja hän oli paennut vain muutamaa minuuttia ennen kuin sotilaat mursivat hänen ovensa. Turhautuneet sotilaat ammuskelivat tyhjää toimistoa hetken ja sytyttivät sen sitten tuleen.

Armeija ei tukenut kapinaa

Hieman yli kolme yöllä Hatanaka sai lisää huonoja uutisia, kun Ida palasi armeijan päämajasta ja antoi raporttinsa. ”Itäisen piirin sotilaat eivät halua tukea meitä. Ja kun keisarin henkivartijat huomaavat, että kenraali Mori on murhattu, he varmasti myös laskevat aseensa. Jos kapinaa jatketaan, edessä on sekasorto.

Meillä ei ole enää vaihtoehtoja. Sinun on vedettävä joukkosi takaisin ennen päivän sarastusta”, Ida anoi. Alkoi olla selvää, että levyjen etsiminen palatsin kätköistä oli turhaa työtä. Lisäksi viimeinenkin toivonripe sotaministeri Anamin liittymisestä kapinaan haihtui pian savuna ilmaan. Sotaministeri oli tehnyt itsemurhan samuraityyliin viiltämällä mahansa auki.

Jäähyväiskirje sisälsi vanhan runon: ”Olen paistatellut keisarin loppumattomassa hyvyydessä enkä löydä sanoja ilmaistakseni kiitollisuuttani tänä elämäni viimeisenä hetkenä.” Puolitoista tuntia myöhemmin kapina sai lopullisen kuoliniskun, kun armeijan itäisen piirin komentaja kenraali Tatsuhiko Takeshima soitti ja kieltäytyi tukemasta kapinallisia.

Hänen joukkonsa olivat lähestymässä palatsia, ja hän käski Hatanakan antautua: ”Tilanne on toivoton. Olette yksin. Luulette ehkä aikeenne onnistuvan, koska teillä on palatsi nyt hal lus sanne, mutta olette jo voitettu.

Olette kuin sotilaita, jotka käyvät toivotonta puolustustaistelua luolan perällä. Kuuntele tarkasti! Älkää tehkö mitään hätiköityä – uhraatte vain enemmän ihmishenkiä kelvottoman asian vuoksi. Japanin armeijan upseerina teidän tulee totella keisaria. Ymmärrättekö majuri? Japanin suurin hyve on kuuliaisuus”, Takeshima raivosi.

Hatanaka kieltäytyi kuuntelemasta enempää ja paiskasi kuulokkeen vimmastuneena alas. Hän ei halunnut hyväksyä sitä, että taistelu oli hävitty, ja pohti kuumeisesti vaihtoehtoja. Tämän jälkeen Hatanaka ryntäsi kahden sotilaan kanssa NHK:n radioasemalle, joka sijaitsi vain kivenheiton päässä keisarin palatsista.

Kello oli tuolloin viisi aamulla ja keisarin puheen lähettämiseen oli aikaa enää muutama tunti. ”Anna minulle mikrofoni, niin puhun suoraan koko kansalle”, Hatanaka komensi ladattu pistooli kädessään. Samalla hän tavoitteli kirjoittamaansa julistusta takataskustaan hien valuessa pitkin hänen kasvojaan.

”Me emme voi lähettää ohjelmaa ilmahälytyksen aikana ilman armeijan itäisen piirin lupaa”, selitti yksi radiotalon työntekijöistä Hatanakan huutaessa ja karjuessa aseman henkilökunnalle.

Työntekijät eivät kuitenkaan taipuneet Hatanakan vaatimuksiin. Mikään ei saanut heitä vastustamaan keisarin toivetta, vaikka kieltäytymisen hintana olisi ollut heidän henkensä. Hatanakan raivotessa radioaseman teknikot katkaisivat vaivihkaa yhteyden radiotalosta lähetinmastoon, jotta jos Hatanaka epätoivoissaan riistäisi mikrofonin väkivalloin, kukaan ei kuulisi hänen puhuvan.

Kapinajohtaja poistui kyynelehtien

Loppujen lopuksi Hatanaka päätti luopua yrityksestään kertoa toimistaan Japanin kansalle radiossa ja poistui radiotalosta nolattuna kyynelten virratessa pitkin poskia. Oli selvää, että verenvuodatuksesta, uhkarohkeasta petoksesta ja raivokkaista etsintäyrityksistä huolimatta kapina oli epäonnistunut.

Kun kello löi yksitoista 15. elokuuta 1945, aukio keisarillisen palatsin edessä oli ääriään myöten täynnä. Miehet, naiset ja lapset läheltä ja kaukaa olivat tulleet kuuntelemaan keisaria. Kesti kuitenkin vielä tunnin, ennen kuin keisarin ääni alkoi kaikua aukion kaiuttimista. Se kertoi japanilaisille, että Japanin keisarikunta antautui ja että sodan painajainen oli ohi. Hatanaka saapui aukiolle moottoripyörällä.

Hänen vierellään ratsasti pähkinänruskealla orilla toinen kapinajohtajista, eversti Shiizaki. He tekivät viimeisen yrityksen selittää kapinayritystään heittelemällä satoja lentolehtisiä aukiolle. Lehtisiin oli painettu puhe, jonka Hatanaka oli yrittänyt pitää edellisenä yönä radiosta.

”Pyydämme, että Japanin kansa ja maan armeija arvostavat tekojamme ja että liitytte meihin taistelussa kansakuntamme säilyttämiseksi”, kuului kapinallisten manifestin viimeinen lause.

Sen jälkeen Hatanaka ja Shiizaki siirtyivät aukion laidalle. Shiizaki avasi univormunsa napit ja viilsi vatsansa auki miekallaan. Hieman sen jälkeen aukiolla kajahti pistoolinlaukaus, kun Hatanaka nosti pistoolin ohimolleen ja veti liipaisimesta. Hänen taskussaan oli lyhyt runomuotoinen jäähyväiskirje.

”Minulla ei ole mitään syytä katua nyt, kun tummat pilvet ovat kadonneet keisarin rykmentistä.” Kun uutinen keisarin puheesta saavutti Valkoisen talon Washingtonissa 14. elokuuta [vuorokautta aikaisempi päivämäärä johtui aikaerosta], presidentti Harry S. Truman julisti, että ”tämä, hyvät naiset ja herrat, merkitsee toisen maailmansodan loppua”.

Lue myös:

Toinen maailmansota

Galleria: Atomipommi lannisti Japanin

1 minuuttia
2. verdenskrig
Toinen maailmansota

Koska loppui toinen maailmansota?

1 minuuttia
Toisen maailmasodan taistelut

Britit murskasivat Japanin suurvaltahaaveet Intiassa

2 minuuttia

Kirjaudu sisään

Virhe: Tarkista sähköpostiosoite
Salasana vaaditaan
NäytäPiilota

Oletko jo tilaaja? Oletko jo lehden tilaaja? Napsauta tästä

Uusi käyttäjä? Näin saat käyttöoikeuden!