U-864 oli yksi juonne Hitlerin strategiassa
Kuorma-autokolonna ajoi 4. joulukuuta 1944 Kielin satamaan Pohjois-Saksassa. Sotilaat lastasivat sukellusvene U-864:ään satoja puisia laatikoita, jotka sisälsivät muun muassa Saksan uuden hävittäjälentokoneen, maailman ensimmäisen suihkuhävittäjän Messerschmitt Me 262:n, piirustuksia ja suihkumoottorin osia.
Alukseen lastattiin myös Siemensin tutkien ja akustisten torpedojen piirustuksia sekä yli 60 tonnia metallista elohopeaa Japanin sotateollisuuden käyttöön.
Salaisen tehtävän nimi oli operaatio Caesar. Sukellusveneen kapteeni Ralf-Reimar Wolfram sai käskyn murtautua vihollisen linjojen läpi ja viedä aluksen kallisarvoinen lasti japanilaisille Malesian Penangiin hinnalla millä hyvänsä.
Sotaa oli kestänyt viisi pitkää vuotta, ja aiemmin niin voittoisat saksalaiset oli nyt ajettu ahtaalle kaikilla rintamilla. Myös Saksan liittolainen Japani oli hätää kärsimässä.
Molemmat olivat epätoivoisessa tilanteessa. Liittoutuneet valvoivat kaikkia merialueita, ja vuoden 1943 jälkeen käytännössä yksikään saksalainen alus ei ollut päässyt Japaniin.
Hitlerillä ei kuitenkaan ollut aikomustakaan antautua. Hän oli vakuuttunut siitä, että Japani voi saada ilmaherruuden Tyynellämerellä, jolloin Yhdysvallat joutuisi vetämään joukkojaan Euroopasta.
Näin Saksa saisi tarvitsemansa hengähdystauon. Jotta suunnitelma voisi toteutua, Japani tarvitsi teknistä tukea Saksalta.
Kokematon kapteeni
U-864 lähti Kielin satamasta joulukuun 5. päivän aamuna 1944. Aluksella oli kaikkiaan 73 henkeä, miehistön lisäksi saksalaisia ja japanilaisia asesuunnittelijoita. Kapteeni Wolfram suuntasi kohti pohjoista.
Edessä oli 24 000 kilometrin mittainen uhkarohkea yritys kuljettaa korvaamaton lasti japanilaisten hallinnassa olevaan Malesiaan.
32-vuotias Wolfram oli vanhempi kuin useimmat sukellusveneiden kapteenit, mutta hänellä oli verraten vähän kokemusta kapteenina eikä lainkaan taistelukokemusta.
Kaikki kokeneet kapteenit olivat aikaa sitten saaneet surmansa toivottomissa meritaisteluissa, ja Saksan pelätyistä ”susilaumoista” oli tullut takaa-ajettuja.
Wolfram tiesi, että Pohjanmeri oli brittien laivaston ja ilmavoimien hallinnassa. Hän ei voinut kuin toivoa, että U-864 onnistuisi livahtamaan vihollisen ohi.
Wolfram ei tiennyt, että britit olivat perillä operaatio Caesarista. Saksalaiset olivat sodan alusta alkaen käyttäneet Enigma-salauslaitetta viestien koodaamiseen.
Britit olivat kuitenkin päässeet Enigmaan käsiksi jo vuonna 1941, ja saksalaisten koodiavaimet saatiin murrettua vuoden 1942 kuluessa. Britit tiesivät, minne U-864 oli matkalla ja jopa aluksella olevien japanilaisten nimet. Britit olivat vakaasti päättäneet tehdä operaation tyhjäksi.
U-864 joutuu telakalle
U-864 joutui päivisin olemaan sukelluksissa brittien lentokoneiden pelossa. Useamman päivän jälkeen U-864 saavutti Norjan etelärannikon.
Vaikka Norja oli Saksan miehittämä, sukellusvene ei voinut liikkua rauhassa Norjankaan vesillä. Toistaiseksi kapteenilla oli kuitenkin ollut onnea, eikä vihollista ollut ilmaantunut näköpiiriin.
Joulukuun 29. päivänä Wolframin onni kääntyi. Hän arvioi syvyyden väärin, ja köli osui pohjaan. Aluksen oli käännyttävä Bergeniin, jossa se tutkittaisiin mahdollisten vaurioiden varalta.
Wolfram lähetti radiosähkösanoman ylemmille tahoille, ja muutaman päivän kuluttua U-864 lipui sukellusvenebunkkeri Brunoon Bergeniin, jossa sitä ryhdyttiin tarkastamaan.
Britit nappasivat Wolframin sanomat, ja pommikoneet saapuivat muutamassa tunnissa. Kolmisenkymmentä Lancaster-pommikonetta otti kohteekseen Bergenin sukellusvenesuojan.
Sukellusvenesuojassa oli useita metrejä paksu teräsbetoninen sisäkatto, mutta briteillä oli bunkkereiden tuhoamiseen lähes kuuden tonnin painoisia Bunker Buster -läpäisypommeja.
Kolme pommia vahingoitti bunkkeria pahoin, mutta kuin ihmeen kaupalla U-864 kärsi vain vähäisiä vahinkoja. Vauriot edellyttivät kuitenkin korjaamista, mikä antoi briteille hyvin aikaa suunnitella ja valmistautua seuraavaan siirtoonsa.
Uusilla lentokoneilla oli tarkoitus jarruttaa yhdysvaltojen sotatoimia Japania vastaan. Me-262- ja Me-163-koneet oli suunniteltu tuhoamaan Yhdysvaltojen B-29-pommittajia,
joilla Japania pommitettiin.
Nuori britti jäi kuuntelemaan
Brittien Venturerin kapteenina oli yksi brittien kaikkien aikojen parhaista sukellusveneen kapteeneista, tuolloin vasta 24-vuoden ikäinen James Launders.
Venturer, jonka uppouma sukellettaessa oli vain 740 tonnia, oli upottanut jo 13 laivaa Pohjanmerellä ja Atlantilla.
Launders oli myös yksi niistä harvoista sukellusveneen kapteeneista, joiden oli onnistunut torpedoida toinen sukellusvene. Hän oli havainnut pinnalla vihollisen sukellusveneen, joka seurasi Britanniaan matkalla ollutta yhdysvaltalaista rahtilaivaa, ja antanut saman tien käskyn laukaista torpedo ennen kuin saksalaiset ehtisivät väistää.
Hän sai toisenkin tilaisuuden upottaa vihollisen sukellusvene ja niittää lisää mainetta. Launders oli komennettu Venturerilla Norjan rannikolle Bergenin lähellä sijaitsevan Fedjen saaren luo varmistamaan, että Bergenistä lähtevä U-864 ei pääsisi määränpäähänsä.
Venturer odotti U-864:ää Fedjen edustalla kolme päivää. 5. helmikuuta se vastaanotti amiraliteetilta käskyn siirtyä asemiin Fedjen saaren eteläpuolella sijaitsevan Hellesøyn majakan luo.
U-864 oli ollut Bergenissä telakalla lähes kuukauden ja oli viimein valmis jatkamaan matkaa Atlantille.
- helmikuuta U-864 lähti Bergenistä. Se ohitti Venturerin tulematta havaituksi. Launders päätteli, että saksalaisten sukellusveneen oli täytynyt jo ohittaa heidät.
U-864 saattoi olla missä tahansa tuhansien neliökilometrien laajuisella alueella. Launders harkitsi U-864:n etsimistä kaikuluotaimen avulla.
Kaikuluotain lähettää pulssimuotoisen äänisignaalin. Kun äänisignaali heijastuu takaisin esimerkiksi toisesta sukellusveneestä, kaiku voidaan kuulla vedenalaisella mikrofonilla eli hydrofonilla.
Anturi rekisteröi, miten nopeasti kaiku palaa takaisin ja mistä suunnasta. Myös vastapuoli voi kuitenkin kuulla signaalin. Kaikuluotaimen käyttö saattaisi siis varoittaa saksalaisten sukellusvenettä.
Toinen vaihtoehto oli kuunnella hydrofonilla, kuuluisiko vihollisaluksen moottorien ääntä. Hydrofoni ei ole läheskään niin tarkka kuin kaikuluotain, mutta Launders ei halunnut ottaa riskiä, että saksalaiset havaitsisivat Venturerin.
Hän päätti etsiä saksalaisten sukellusvenettä hydrofoneilla. Hän ei voinut tietää, olivatko saksalaiset jo kaukana Atlantilla, mutta hänen ei auttanut muu kuin kuulostella, olisiko sukellusvene lähistöllä.
Epäonni vainoaa U-864:ää
Kapteeni Wolfram ja U-864 olivat etenemässä kohti Atlanttia, kun alusta kohtasi jälleen epäonni. Yksi moottoreista rikkoutui 8. helmikuuta klo 5.20. Vikaa ei ollut mahdollista korjata avomerellä.
Sodanjohdolle lähetettiin viesti, että aluksen on palattava Bergeniin korjattavaksi. Muutaman tunnin kuluttua saatiin vastaus, että saattaja-alus kohtaisi sukellusveneen Fedjen eteläpuolella.
Klo 9.23 Venturerin vesikuuntelumies kuuli voimakasta ääntä ja ilmoitti havainnostaan päivystävälle upseerille John Watsonille. Ääni kuulosti kalastusalukselta, joka käynnistää ja sammuttaa moottoreitaan.
Lähistöllä ei kuitenkaan ollut kalastusaluksia. Myös U-864:n kapteeni oli huolissaan aluksensa käyntiäänestä. Hän tiesi olevansa vaarassa, mutta rikkoutuneen moottorin vuoksi ääntä ei voinut välttää.
Periskooppi nostettiin vihollisten ja saattaja-aluksen havaitsemiseksi. Periskooppi kuitenkin paljasti aluksen sijainnin brittien sukellusveneelle, jonka periskooppi oli myös ylhäällä.
Brittien sukellusveneestä nähtiin, kuinka saksalaisen U-veneen periskooppi nousi merestä. ”Se oli selkäpiitä karmiva näky. Tiesimme, että he voisivat yhtä hyvin upottaa meidät kuin mekin heidät.
Kyse oli vain siitä, kumpi tekisi virheen”, kertoi Venturerin torpedomies Harry Plummer, kun BBC haastatteli häntä ja John Watsonia sukellusveneen palattua satamaan voittoisan taistelun jälkeen.
Saksalaisten kintereillä
Venturerin koko miehistö oli vaiti. Launders ja Watson pidättivät hengitystään kuunnellessaan hiiskumatta hydrofonin vangitsemia ääniä. ”Toivoimme, että alus nousisi pintaan, jotta voisimme torpedoida sen”, kertoi Watson.
Kapteeni Launders määräsi aluksensa rinnakkaiselle kurssille U-864:n kanssa. Hän tiesi U-864:llä olevan valmiina kuusi torpedoa, kun Venturerilla oli vain neljä torpedoa. Lisäksi kaksi U-864:n torpedoista sijaitsi aluksen perässä.
Tästäkään syystä Launders ei halunnut seurata U-864:n jäljessä. Kun U-864:ää oli seurattu puoli tuntia, kävi selväksi, että alus kulki siksakkia. Saksalaisaluksen kapteeni oli ilmeisen tietoinen siitä, että samoilla vesillä saattoi liikkua vihollisen sukellusveneitä.
Saksalaisaluksen periskooppi kohosi säännöllisesti pinnan yläpuolelle etsimään mahdollisia vihollisaluksia. ”Joka kerta, kun näimme heidän periskooppinsa, oli riski, että hekin näkisivät meidän”, kertoi Watson.
Kun Venturer oli seurannut U-864:ää kaksi tuntia, Launders vakuuttui siitä, että alus ei aikonut nousta pintaan.
Kukaan ei ollut koskaan yrittänyt torpedoida sukelluksissa olevaa sukellusvenettä, mutta aika oli käymässä vähiin. Saksalaiset saattoivat milloin tahansa huomata heidät, ja silloin saalistajan ja saaliin osat vaihtuisivat.
Launders alkoi kuumeisesti tehdä laskelmia. Hän laski hydrofonin äänihavaintojen ja periskoopin säännöllisen ilmaantumisen perusteella, millaista siksakkia U-864 eteni. Hän päätti laukaista kaikki aluksen neljä torpedoa U-864:n oletetulle reitille.
HMS Venturer oli vuonna 1943
käyttöönotettu V-luokan sukellusvene. Se myytiin sodan jälkeen Norjaan.
Torpedot laukaistaan
- helmikuuta klo 12.12 Venturerin kapteeni Launders antoi ensimmäisen torpedon laukaisukäskyn.
Ensimmäinen torpedo halkoi vettä 40 solmun vauhtia potkuri ulvoen. U-864 oli 2 000 metrin päässä, ja torpedolta kesti noin puolitoista minuuttia saavuttaa se.
Seuraava torpedo laukaistiin täsmälleen 17,5 sekunnin kuluttua. Kun vesikuuntelumies ilmoitti kuulevansa torpedon potkurin, U-864:n kapteeni Wolfram tiesi, että oli vain yksi keino pelastua.
Kapteeni antoi käskyn ohjata U-864:n torpedoja vastaan, jolloin se muodostaisi mahdollisimman pienen maalin. Hän toivoi, että torpedot eivät osuisi sukellusveneeseen.
Suuren aluksen kääntyessä tuskastuttavan hitaasti vesikuuntelumies kuuli torpedojen lähestyvän. Kaikki aluksella tiesivät kohtalonsa määräytyvän muutaman sekunnin kuluessa.
Saksalainen vesikuuntelumies kuuli kolmannen torpedon laukaisun. Ensimmäinen torpedo oli kohdalla. Se ei osunut.
Launders antoi käskyn laukaista Venturerin neljännen ja viimeisen torpedon ja sukeltaa sen jälkeen mahdollisimman syvälle ja jäädä odottamaan. Venturerin torpedoputkia ei ehdittäisi ladata ennen U-864:n vastaiskua, joten sen oli piilouduttava.
Jos yksikään sen torpedoista ei osuisi, osat vaihtuisivat ja Venturerista tulisi U-864:n torpedojen maali. Jännitys oli sietämätön.
Kello 9.13 U-864:ssä kuultiin neljännen torpedon syöksyvän matkaan. Kapteeni Wolfram antoi käskyn sukeltaa. Se sinetöi U-864:n kohtalon.
Launders oli ennakoinut saksalaisaluksen kapteenin tekevän juuri niin ja suunnannut neljännen torpedon sen mukaisesti. Venturerin torpedo osui keskelle U-864:n runkoa.
Räjähdys oli niin valtava, että se repi U-864:n kahtia ja paiskasi aluksen puolikkaat pinnalle. Titaanien taistelun verisen lopun ainoa silminnäkijä oli 12-vuotias Christoffer Karlsson, joka seisoi rannalla Fedjessä.
”Kuului räjähdys, ja ilmaan nousi korkea vesipatsas. Sitten sukellusveneen hylky vajosi hiljaa syvyyteen.”
Launders kirjoitti aluksen lokikirjaan kello 9.14.: ”Kova, terävä räjähdys, jota seurasi repeytyvän metallin ääni.”
Hitlerin salaiset aseet ja piirustukset, aluksen koko saksalaismiehistö sekä mukana olleet saksalaiset ja japanilaiset painuivat sukellusveneen mukana pohjaan. Kaikki 73 ihmistä saivat surmansa.
Kun Venturerilla kuultiin torpedon osuvan, he käsittivät selviytyneensä voittajina yhdestä toisen maailmansodan erikoisimmista taisteluista.
Yksikään sukellusvene ei ole sitä ennen eikä sen jälkeen upottanut torpedoillaan toista sukelluksissa ollutta sukellusvenettä.
”Kun alus uppoaa, se musertuu pieniksi palasiksi. Kuin rusentaisi tulitikkurasian käsissään”, kertoi Venturerin torpedomies Harry Plummer. ”Samalla hetkellä ymmärsin, että toisen sukellusveneen miehistö sai surmansa. Jälkeenpäin meidän kävi heitä sääliksi.” U864
Hitler yrittää vielä kerran
Uutinen U-864:n kohtalosta sai Saksan sodanjohdon entistä epätoivoisempiin tekoihin. Hitlerin olettamus oli, että Japani kykenisi Saksan ylivoimaisten aseiden avulla pakottamaan Yhdysvallat perääntymään Euroopassa.
Hän ei suostunut tunnustamaan, että kolmas valtakunta ja Keisarillinen Japani olivat käytännössä hävinneet sodan, vaan ryhtyi vielä yhteen yritykseen.
Maaliskuussa 1945 Saksan sodanjohto lähetti seuraavan sukellusveneen viemään liittolaisilleen teknistä tukea. U-234 otti kurssin kohti Japania. Lastinaan sillä oli 161 tonnia Saksan edistyksellisintä asetekniikkaa.
Saksa antautui kahdeksan päivää Hitlerin itsemurhan jälkeen 8. toukokuuta, jolloin U-234 oli ollut kaksi kuukautta matkalla kohti Japania. Se sai käskyn hakeutua lähimpään liittoutuneiden satamaan ja antautua.
Yhdysvaltalainen saattohävittäjä USS Sutton ohjasi U-234:n Portsmouthiin, New Hampshireen, eivätkä japanilaiset koskaan saaneet jo maksamaansa lastia.
U-234:llä mukana olleet kaksi japanilaista upseeria tekivät itsemurhan ottamalla yliannoksen unilääkettä kuultuaan, että alus antautuu liittoutuneille. Heidät haudattiin merellä.
U-234:n miinaputkiin oli lastattu yli 500 kiloa 10-prosenttiseksi rikastettua uraanioksidia eli yellowcakea lyijykuutioissa, joiden päälle oli maalattu teksti U-235.
Japani antautui kolme ja puoli kuukautta myöhemmin Yhdysvaltojen pudotettua atomipommit Hiroshimaan ja Nagasakiin.
On esitetty epäilyjä, että Hiroshiman ja Nagasakin pommien valmistuksessa olisi käytetty juuri U-234:n kuljettamaa saksalaisten uraania.
10-prosenttisen uraanin rikastaminen asekelpoiseksi uraaniksi tuolloisin menetelmin olisi kuitenkin vienyt niin kauan, että sitä ei olisi ehditty saada valmiiksi pommitusten ajankohtaan mennessä.
U-234 päätyi Yhdysvaltain laivaston harjoitusmaaliksi. USS Greenfish upotti sen sotaharjoituksessa torpedoimalla vuonna 1947. Venturer myytiin Norjaan, jossa se palveli aina romuttamiseensa vuonna 1964 saakka. U-864 on vaarallisine lasteineen edelleen syvällä Pohjanmeren pohjassa.