Bettmann/Getty Images, Imperial War Museum, Historisch Centrum Overijssel, Thomas D. McAvoy/Getty Images, FLHC 99/Imageselect & Shutterstock

Tosielämän Rambot

Toisen maailmansodan myllerryksessä sotilaat reagoivat joskus ylivoiman edessä täysin järjenvastaisesti ja kävivät taisteluun vihollista vastaan, kun pakeneminen olisi ollut loogisin vaihtoehto. Jotkut saivat niin hurjan maineen, että ­­heidän rinnallaan kalpenevat elokuvien toimintasankaritkin.

1. Haavoittunut sotilas tulitti vihollista taisteluvaunun hylystä

Yhdysvaltalainen yliluutnantti Audie Murphy oli pienen yksikkönsä kanssa asemissa metsänreunassa saksalaisten hyökätessä. Tilanteen kuumetessa hän käski muiden paeta ja jäi yksin taistelemaan vihollista vastaan kokonaisen tunnin ajaksi.

Tammikuun 26. päivänä vuonna 1945 maa oli peittynyt lumeen Holtzwihrin kylän kupeessa koillisessa Ranskassa.

19-vuotiaan yliluutnantti Audie Murphyn komppaniasta oli jäljellä enää vaivaiset 18 miestä, ja hän tiesi, että saksalaiset saattoivat hyökätä hetkenä minä hyvänsä.

Kello 14.00 Mur­­phy ja hänen komppaniansa joutuivat saksalaisten ankaraan tykkituleen. Kun tulitus ­lopulta vaimeni, esiin vyöryi kuusi saksalaisten panssarivaunua ja 250 ­jalkaväen ­sotilasta.

Yhdysvaltalaiset olivat toivottoman alivoimaisia, mutta Murphy määräsi sotilaansa avaamaan tulen ja pitämään asemansa mahdottomalta vaikuttaneessa tilanteessa.

Yhdysvaltalaiset panivat toivonsa M10-panssarintorjuntavaunuihinsa. ­Niistä ei kuitenkaan ollut runnomaan saksalaisten panssarivaunujen paksujen panssarien läpi.

Pian hyökkäyksen alettua ensimmäinen M10 ajoi vielä ojaan ja toinenkin oli liekeissä saksalaisten tykkitulen jäljiltä.

Oli selvää, että vastarinta olisi hyödytöntä, joten Murphy määräsi miehensä vetäytymään metsän suojaan.

Itse hän kuitenkin jäi ­suojaamaan pakenevia tovereitaan ja huomasi palavan M10:n kone­kiväärin olevan edelleen paikoillaan ja vahingoittumaton.

Audie Murphy tuli laajasti tunnetuksi Yhdys­valloissa ja teki uraa myös elokuvissa.

© Bettmann/Getty Images

Murphy säntäsi epäröimättä panssarintorjuntavaunun luo, ­kiipesi sen päälle ja tarttui kone­kivääriin.

Hän aloitti kiivaan tulituksen, joka kaatoi useita saksalaisia ja pakotti muut hakeutumaan suojaan. Murphy piti saksalaisjoukkoja otteessaan tunnin ajan, vaikka hän itse haavoittui jalkaan ja kaatui räjähdysten voimasta, ja haavoitti tai tappoi yli viisikymmentä saksalaissotilasta.

Hyökkäyksen aikana sankka sumu oli estänyt yhdysvaltalaisten ilmavoimia tukemasta maajoukkoja, mutta nyt sää alkoi seljetä, ja Murphy kuuli pommikoneiden moottorien jylyn.

Kenttäpuhelimella hän sai ohjattua tykistön ampumaan savupommeja kohti saksalaisia, jotta pommikoneet erottaisivat kohteensa paremmin.

Savu sai saksalaiset vetäytymään nopeasti.

Murphy oli pelastanut miehensä ja laskeutui nyt verta vuotavana vaunusta. Hän ei päässyt pitkälle, kun voimakas räjähdys ravisutti maata hänen jalkojensa alla.

Tuli oli ehtinyt M10:n polttoainesäiliöön ja ammuksiin, ja räjähdys oli niin raju, että se repi irti panssarin­torjuntavaunun tykkitornin.

© Wikimedia Commons

Murphylle sateli mitaleja

Audie Murphylle myönnettiin sodan jälkeen useita kunniamerkkejä, kuten Yhdysvaltain korkein sotilas­ansiomitali Medal of Honor komppaniansa pelastamisesta Holtzwihrissä, sekä muun muassa:

© Wikimedia Commons

Distinguished Service Cross, seuraavaksi korkein ansiomitali, urheudesta Etelä-Ranskassa, missä hän hyökkäsi yksin saksalaisten kimppuun ja tappoi kahdeksan, haavoitti kolmea ja otti 11 vangiksi.

© Wikimedia Commons

Kaksi Silver Star -mitalia – ensimmäisen saksalaisten konekivääriaseman tuhoamisesta Koillis­-Ranskassa, toisen, kun hän tulituksessa etsi yksin vihollisen aseman miehiään säästääkseen.

© Shutterstock

Kolme Purple Hearts -kunniamerkkiä taistelusta haavoittuneena; hän esimerkiksi sai luodin lonkkaansa mutta tappoi itse sala-ampujansa.

2. ”Mad Jack” kävi soitellen sotaan

Skotlantilaisen everstiluutnantti Jack Churchillin motto kuului: ”Jokainen upseeri, joka lähtee taisteluun ilman miekkaansa, on mielestäni sopimattomasti pukeutunut.”

Itsellään hänellä oli taisteluissa aina mukanaan miekka ja pitkäjousi. Lisäksi hän soitti usein säkkipilliä vihollisen tulituksen aikana nostaakseen yksikkönsä taisteluhenkeä.

”Mad Jack” ei koskaan lähtenyt taisteluun ilman miekkaansa.

© Imperial War Museum

”Mad Jack” taisteli brittijoukoissa Ranskassa vuonna 1940 maahan hyökänneitä saksalaisia vastaan. ­Kun tappio alkoi olla selvä, hän oli erityisen harmissaan siitä, että sota näytti ­olevan hänen osaltaan ohi.

Churchill ­uhmasi määräystä nopeasta eva­kuoinnista Dunkerquessa ja ryhtyi sen ­sijaan ­miestensä kanssa sissisotaan saksalaisia vastaan.

He törmäsivät saksalaisten kone­kivääriasemaan, mutta ”Mad Jack” oli lausuntonsa mukaan liian väsynyt etsiäkseen suojaa.

Sen sijaan hän kävi hyökkäykseen ja selätti viholliset käsikranaateilla ja miekallaan.

Jack Churchill taisteli muun muassa Norjassa, Italiassa ja Jugoslaviassa. Hän selvisi sodasta ja kuoli vuonna 1996 89 vuoden ikäisenä.

© Cassowary Colorizations/Joel Bellviure

Hän myös kertoman mukaan tappoi saksalaisen upseerin pitkäjousellaan, sodan ainoana jousen käyttäjänä.

Vuonna 1945, kuuden sotavuoden jälkeen, ”Mad Jack” totesi äreänä:

”Ilman niitä pirun jenkkejä olisimme voineet jatkaa sotaa vielä kymmenen vuotta pidempään!”

Seredan kirves kulki hänen yksikkönsä matkassa vuosia sotilaan rohkeuden symbolina.

© Shutterstock

3. Kokki murjoi kirveellä vihollisten vaunua

Elokuussa 1941 puna-armeijan kokki Ivan Pavlovitš Sereda valmisteli päivän ateriaa eteläisessä Latviassa, kun hän yhtäkkiä näki ­saksalaisten panssarivaunun lähestyvän.

Vaunu pysähtyi – siihen oli ilmeisesti tullut moottorivika – ja neljä saksalaissotilasta nousi ulos.

Hetkeäkään miettimättä Sereda nappasi kirveen ja ryntäsi eteenpäin huutaen.

Saksalaiset pakenivat takaisin vaunuunsa, mutta kokki oli ripeä.

Hän hyppäsi vaunun päälle ja alkoi hakata kirveellä sen konekivääriä, kunnes se oli käyttökelvoton.

Sitten hän peitti vaunun tähystysaukot ja alkoi hakata vaunun kantta.

Saksalaiset luulivat olevansa alivoimaisia ja antautuivat nopeasti.

4. Yksi mies vapautti kokonaisen kylän

Huhtikuussa 1945 liittoutuneiden joukot lähestyivät ­Hollannissa saksalaisten miehittämää Zwollen kaupunkia.

Saksalaiset päätettiin häätää pommituksin, ja kanadalaissotilas Léo Major lähti edeltä tiedustelutehtävään.

Major menetti toisen ­silmänsä Normandian ­maihinnousun jälkeen mutta jatkoi sotilaana.

© Historisch centrum Overijssel. Zwolle

Major sai päähänsä vallata Zwollen kaksissa miehin ystävänsä Williamin kanssa, jotta kaupunki säästyisi pommituksilta.

Pian miesten päästyä kaupunkiin saksalaiset havaitsivat Williamin ja ampuivat hänet. Tämä vain kasvatti Majorin taistelutahtoa.

Hän alkoi ampua ja heitellä käsikranaatteja raivoisasti ympärilleen.

Léo Major varmisti, että ­Zwollen historiallinen keskusta ja kaupungin portti ­Sassenpoort vuodelta 1409 säästyivät pommeilta.

© Shutterstock

Hämmentyneet saksalaiset luulivat, että heillä oli vastassaan kokonaisen yksikön hyökkäys.

Major onnistui kymmenesti vangitsemaan saksalaisia, viemään heidät ulos kaupungista, hakemaan lisää ammuksia ja palaamaan taas kaupunkiin.

Lopulta hän löysi Gestapon päämajan ja sytytti sen tuleen. Hän joutui taisteluun kahdeksan SS-sotilaan kanssa ja tappoi näistä neljä. Loput pakenivat, ja aamuun mennessä saksalaiset olivat kaikonneet kaupungista.

5. Naistarkka-ampuja listi 309 vihollista

Ljudmila Pavlitšenko ilmoittautui 24-vuotiaana vapaaehtoiseksi puna-armeijaan heti Saksan hyökättyä vuonna 1941.

Armeijassa ei kuitenkaan ollut vielä naispuolisia sotilaita, ja Pavlitšenkoa kehotettiin hakeutumaan sen sijaan sairaanhoitajaksi.

Hän kieltäytyi, ja kun hän pääsi lopulta esittelemään taitojaan tarkka-ampujana, hänet värvättiin.

Pavlitšenko palveli elokuusta 1941 alkaen Odessassa Mustanmeren rannalla.

Vuonna 1942 Pavlitšenkosta tuli maansa lähettiläs, ja hän haki sotaponnistuksille tukea muun muassa Yhdysvalloista.

© Thomas D. McAvoy/Getty Images

Hän näytti pian kykynsä ja hänet määrättiin muun muassa tuhoamaan vihollisen sala-ampujia. Tehtävä saattoi kestää useita päiviä, joiden aikana Pavlitšenkon oli pysyttävä asemissaan ilman ruokaa tai juomaa.

Kerran Pavlitšenkon ryhmä joutui saksalaissotilaiden yllättämäksi, ja hänen toverinsa saivat surmansa.

Pavlitšenko oli putoavinaan puusta, jossa hän oli piileskellyt, ja esitti tuntien ajan kuollutta veristen ruumiiden seassa.

Hän hiipi takaisin leiriinsä vasta pimeän laskettua, ja hänet otettiin vastaan ällistyneinä. Hän sai sittemmin lisänimen ”rouva Kuolema”.

Pavlitšenko oli tappanut sodan aikana vahvistetusti 309 vihollista, kun hän itse haavoittui vakavasti kesäkuussa 1942 Sevastopolin piirityksessä kasvoihin osuneista kranaatinsirpaleista.

Tähtiampuja määrättiin kuljetettavaksi kaupungista turvaan sukellusveneellä.

Pavlitšenko ei enää palannut rintamalle, mutta hän koulutti satoja uusia tarkka-ampujia.

Hän oli myös tärkeä neuvostopropagandan keulakuva.

Sodan jälkeen Pavlitšenko päätti opintonsa ja ryhtyi historioitsijaksi.

Puna-armeijassa palveli kaksituhatta naispuolista tarkka-ampujaa toisen maailmansodan aikana. Heistä eniten vihollisia niitti Ljudmila Pavlitšenko.

Osprey Publishing

Puoliautomaattikivääri

Pavlitšenko käytti neuvostovalmisteista Tokarev SVT-40 -puoliautomaattikivääriä, johon oli asennettu kiikaritähtäin. Puoliautomaattiaseella kohde pysyi helpommin tähtäimessä laukausten välissä, kun ammuksia ei tarvinnut ladata käsin.

Osprey Publishing

Päiväkaudet ilman ruokaa

”Rouva Kuolema” taisteli Mustan­meren rannalla niin kymmenen asteen pakkasessa kuin kolmenkymmenen asteen helteessä. Tehtävissä oli usein pysyttävä paikoillaan päivien ajan, ­jolloin asemista ei voinut poistua ­esimerkiksi syömään tai tarpeilleen.

Osprey Publishing

Miespuolinen avustaja

Ihannetilanteessa Pavlitšenkolla oli ­mukanaan tähystäjä, jonka tehtävänä oli auttaa kohteen paikantamisessa ja tarkkailla kaikkea, mitä tarkka-ampuja ei itse voinut havaita tähtäimensä läpi, kuten vihollisjoukkojen liikkeitä sekä sääoloja.

Osprey Publishing

Char B1 -panssarivaunussa oli tykki sekä tornissa että rungossa, mikä teki siitä pelätyn vastustajan saksalaisten vaunuille.

© Martin Bennett/Imageselect

6. Ranskalaisten panssarivaunu oli voittamaton

  1. toukokuuta vuonna 1940 ranskalaisen panssarivaunun johtajan Pierre Billotten oli määrä osallistua Stonnen kylän takaisinvaltaamisyritykseen Ardenneilla.

Billotte ja hänen miehistönsä ajoivat Char B1 -panssarivaunulla – lempinimeltään Eure – kylän torille ja kohtasivat heti seitsemän saksalaisten Panzer III -panssarivaunua, jotka olivat jonossa pääkadun varrella.

Billotte ­komensi viivyttelemättä ­miehistönsä hyökkäykseen. Etummainen tankki saatiin taistelukyvyttömäksi, ja yhdellä nopealla täysosumalla myös taaimmainen Panzer III oli pois pelistä.

Jäljelle jääneet viisi panssarivaunua olivat nyt loukussa kapealla kadulla kahden savuavan hylyn välissä, ja Billotten joukot tuhosivat nekin.

Billotte jatkoi edelleen alas pääkatua ja törmäsi loppuihin saksalaisiin panssarivaunuihin. ­Jatkuvassa tulituksessa hän sai tuhottua vielä kuusi saksalaisten vaunua lisää.

Eure sai 140 osumaa, mutta yksikään ei läpäissyt vaunun 60 millimetriä paksua panssaria.

7. Suomalaissotilas vuodatti venäläisverta

Huhtikuussa 1942 jatkosodassa käytiin asemasotaa, ja neuvostojoukot tekivät rajuja hyökkäyksiä murtaakseen suomalaisten puolustuksen.

Pertjärvellä etulinjassa taisteli konekivääriampuja Viljam Pylkäs, joka oli myös Väinö Linnan Tuntemattomassa sotilaassa Rokan esikuva.

Viljam ­Pylkäs oli Suomi M-31 -konepistooleineen voittamaton.

© Sakkola

Kohtaus, jossa Rokka ampuu konepistoolilla kymmenittäin hangessa rinnettä ylös kahlaavia neuvostosotilaita, perustuu sekin tositapahtumiin.

Vihollinen oli jo lähietäisyydellä, kun Pylkäs alkoi tulituksen ja jatkoi sitä muiden sotilaiden toimittaessa hänelle yhä uusia lippaita.

Lopulta venäläiset pakenivat.

Itsekin kasvoihin haavoittunut Pylkäs tappoi yhteensä 83 neuvostosotilasta.

Caldwell ­merkitsi kaikki ­voitetut ­ilmataistelut koneensa kylkeen.

© John Thomas Harrison/Australian War Memorial

8. ”Tappaja” oli ilmassa armoton

Australialainen hävittäjä­lentäjä Clive Robertson Caldwell siirtyi vuonna 1941 brittien ­ilmavoimiin, ja hänet komennettiin Pohjois-Afrikkaan ja Lähi-itään.

Hän sai pian maineen kovapintaisena lentäjänä – muun muassa koska hän ampui koneistaan laskuvarjolla pelastautuvia vihollislentäjiä.

Tämä oli vastoin lentäjien kirjoittamattomia sääntöjä, mutta Caldwellin mukaan kyse ei ollut verenhimosta.

”Se on oma henkesi tai ­niiden. Tämä on sotaa”, hän totesi.

Vain muutaman kuukauden palveluksen jälkeen Pohjois-Afrikassa saksalaiset antoivat Caldwellille lisänimen ”tappaja”.

Jopa saattaessaan pommikoneita hän hyökkäsi maalla havaitsemansa vihollisen kimppuun, ja hän lopetti vasta, kun ammukset loppuivat.

Caldwell keksi itse uuden ­oivallisen harjoittelutekniikan

Monet lentäjät käyttivät lähitaisteluissa, niin kutsutuissa koiratappeluissa, tähtäämisen apuna valojuova-ammuksia.

Ilmassa hohtavat valojuovat kuitenkin saivat ­vihollisenkin oitis varuilleen.

Caldwell alkoi harjoitella tähtäämistä ampumalla maahan toverinsa koneen varjoa.

Koska varjo liikkui yhtä nopeasti kuin ilmassa oleva kone, hän oppi päättelemään, kuinka pitkälle viholliskoneen eteen piti tähdätä, jotta osui koneeseen.

Tätä ”varjoampumistekniikkaa” hyödynnettiin pian myös liittoutuneiden lentäjien koulutuksessa Afrikassa.

Stuka-pommikoneet muuttuivat palaviksi hylyiksi

Uusi ”varjoampumistekniikka” teki Caldwellista todellisen tappokoneen – hän ampui alas yhteensä 28 vihollis­konetta sodan aikana. Caldwellin suurin uroteko tapahtui 5. joulukuuta 1941.

Caldwell lähetettiin laivueensa kanssa pysäyttämään saksalaisten ilmahyök­käys.

Kun muu brittilentue häiritsi saksalaisten hävittäjäsaattuetta, Caldwell hyök­käsi Stuka-pommikoneiden muodostelmaan.

Muutamassa minuutissa hän iski viiteen Stukaan, jotka syöksyivät liekehtien maahan, ja nousi päivässä viisi ilmavoittoa niittäneeksi ässäksi.

9. Ilmataistelu ratkesi pistoolilla

Yhdysvaltalainen lentäjä Duane Francies ja tähystäjä William S. Martin olivat 12. huhtikuuta 1945 tiedustelulennolla länsirintamalla aseistamattomalla, piskuisella Piper J-3 Cub -koneellaan paikallistamassa saksalaisten asemia ja panssarivaunuja.

Juuri ennen tukikohtaan paluuta Francies havaitsi saksalaisen tiedustelukoneen, joka lensi heidän alapuolellaan.

Saksalaisten Fieseler Storch -kone oli nopeampi ja suurempi kuin yhdysvaltalaisten Piper, eikä Franciesilla ja Martinilla ollut muita aseita kuin pistoolinsa.

Silti he totesivat yhdessä: ”Napataan se sika!”

Francies aloitti syöksyn, ja Martin avasi samalla koneen sivuoven.

Piper J-3 Cub oli suunniteltu siviilikäyttöön, mutta sitä käytettiin myös sodassa. Piper-tehtaan omistaja totesi koneiden sotilaskäytöstä: ”Meidän tarvitsi vain maalata ne oliivinvihreiksi, ja siinä meillä olikin sotilaskoneet.”

© Burt Mader/Vbader & Waralbum

Miehet nojautuivat ulos ja alkoivat ampua kohti saksalaiskonetta.

Storchin lentäjä yritti epätoivoista väistöliikettä, mutta kun yhdysvaltalaiset olivat pian jo vain kymmenen metrin etäisyydellä, he pystyivät tähtäämään tarkemmin ja onnistuivat ampumaan suoraan koneen tuulilasiin.

Kun Martin näki koneen heittelehtivän ja syöksyvän maahan eräälle pellolle, hän huudahti: ”Saimme ne paskiaiset!”

Francies laskeutui lähelle maahan syöksynyttä Storchia, ja ­koneen saksalainen lentäjä ja tähystäjä antautuivat.

Francies ja Martin olivat ensimmäisinä ja ainoina voittaneet toisessa maailmansodassa kaksintaistelun ilmassa pelkillä pistooleilla aseistautuneina.

Gurung käytti kukria, gurkhien perinteistä ­kaarevateräistä veistä.

© FLHC 99/Imageselect & Shutterstock

10. Raivoisa gurkha juoksi konekiväärituleen

24-vuotias Bhanbhagta Gurung kuului brittien gurkhasotilaisiin, pelottomiin nepalilaisiin, joiden oli määrä vallata Burma takaisin japanilaisilta.

  1. päivä maaliskuuta vuonna 1945, kun japanilaiset tarkka-ampujat tappoivat hänen tovereitaan, Gurung raivostui silmittömästi.

Hän lähti juoksemaan suoraan kohti konekivääritulta, heitti kaksi savupommia japanilaisten poteroon ja veti veitsensä esiin.

Kaksi hätääntynyttä japanilaista säntäsi ulos, jolloin Gurung viilsi heiltä kurkun auki. Sitten hän tunkeutui bunkkeriin ja teki veitsellään selvää lopuistakin.

11. Perheenisä valloitti tärkeän kukkulan

Toukokuun 31. päivänä 1945 ­Yhdysvaltojen hyökkäys Okina­walla oli jumissa. Joukot olivat yrittäneet jo kahdentoista päivän ajan tuloksetta edetä taktisesti tärkeän mäen laelle, kun Clarence B. Craft lähetettiin neljän muun sotilaan kanssa tiedustelemaan japanilaisten asemia.

Miehet eivät ehtineet pitkälle, kun he jo joutuivat luoti- ja kranaattisateeseen. Craft nousi ja lähti sitkeästi etenemään mäkeä ylös.

Craft halusi ­esimiehensä mukaan lähteä armeijasta ”joko mitali ­kaulassa tai paareilla”.

© Imageselect

Hän pääsi ihmeen kaupalla sen laelle ja alkoi heittää käs­i­kranaatteja hämmentyneitä japanilaisia kohti.

Pian japanilaisten juoksuhaudoissa puhkesi paniikki. Craftin toverit tokenivat ja lähtivät hakemaan apua.

Sotilaiden ketju välitti kranaatteja mäkeä ylös, ja Craft viskoi niitä raivoisaa tahtia kohti vihollista.

Kranaatti toisensa perään lensi juoksuhautoihin ja konekivääriasemiin, ja Craftin kiväärituli niitti pakoon yrittäviä japanilaisia.

Viimeiset pakenivat luolaan, ja Craft heitti sinne niin monta käsikranaattia, että se lopulta räjähti ja romahti.

Perheenisä oli valloittanut mäen varusteinaan 48 käsikranaattia ja viisi kiväärin lipasta.

Hänet palkittiin urheudestaan Medal of Honor -ansiomitalilla.

Egger aloitti lentäjänä, mutta hänet koulutettiin haavoittumisen jälkeen Tigerin kuljettajaksi.

© 502 collection/Imageselect

12. Panssarivaunukuski yllätti brittisotilaat

Itävaltalainen Tiger-panssari­vaunukomentaja Paul Egger sai vuonna 1944 tehtäväksi ­puolustaa Ranskassa Caenin kylän läheistä taktisesti merkittävää ­kukkulaa.

Heinäkuun 14. päivänä britit valloittivat kukkulan useiden tuntien pommituksen jälkeen. Sotilaiden suojaksi oli laskettu savuverho.

Paksu, valkoinen savu suojasi myös saksalaisten panssarivaunuja liittoutuneiden ilmahyökkäykseltä.

Egger kokosi yhteen neljä Tiger-panssarivaunua ja komensi ne kiertämään vihollisen sivustaan ja hyökkäämään suoraan savun läpi.

Briteillä oli viisinkertainen määrä panssarivaunuja, mutta yllätettyinä he joutuivat lopulta pakenemaan.

Savun hälvettyä 14 brittien panssarivaunua oli tuhottu – Egger oli Tigerillään yksin murjonut näistä puolet.