Pimeys laskeutui Oslonvuonoon, kun vartiovene Pol III lähti verkkaisesti kierrokselleen. Norjalaiset olivat koko päivän 8. huhtikuuta 1940 saaneet raportteja Saksan ja Britannian laivastojen liikkeistä Norjan rannikolla, ja pieni alus partioi ympäri vuonoa tunkeilijoiden varalta.
Kun mitään tavallisesta poikkeavaa ei kuitenkaan näkynyt, kapteeni Leif Welding-Olsen vetäytyi hyttiinsä. Kello 23.06 hänelle ilmoitettiin, että kahden laivan oli havaittu lähestyvän.
Kapteeni nousi komentosillalle, josta hän näki kauempana kaksi suurta varjomaista hahmoa. Welding-Olsen käski ampua varoituslaukauksen Pol III:n 76-millisellä tykillä.
Laukaus ei kuitenkaan saanut tuntemattomia aluksia kääntymään tai hidastamaan vauhtiaan, ja äkkiä vartioveneeseen törmättiin takaapäin.
Saksan lipulla varustettu torpedovene raapi Pol III:n kylkeä, ja sitten valonheitin valaisi vartioveneen, ja saksalaiset vaativat sitä antautumaan.
Antautumisen sijaan Welding-Olsen käski ampua merkinantoraketteja varoittaakseen muualla vuonossa olevia rannikkopattereita Norjan alueelle tunkeutuneesta vihollisesta.
Siitä hyvästä komentosiltaa pyyhkivät pian konekiväärien luotisuihkut. Kapteeni sai osuman jalkaansa, ja aluksella syttyi pieniä tulipaloja. Welding-Olsen käski miehistönsä jättää aluksen.
”Minä olen tullut tieni päähän, älkää huolehtiko minusta”, kapteeni totesi, kun miehistö yritti auttaa hänet pelastusveneeseen.
Welding-Olsen putosi veteen ja hukkui. Operaatio Weserübung, suunnitelma Norjan ja Tanskan valloittamiseksi, oli vaatinut ensimmäisen kuolonuhrinsa.
Viisi saksalaista eskaaderia lähti valtaamaan Norjan tärkeimpiä satamakaupunkeja samanaikaisesti 9. huhtikuuta 1940. Tarkoitus oli lamauttaa Norja ja tehdä kaikki vastarinta mahdottomaksi.
Saksan laivasto tarvitsi satamia
Hyökkäys oli saksalaisamiraalien idea. Norjan valtaus takaisi rautamalmin saannin Ruotsista sekä pääsyn Pohjois-Atlantin rannikon satamiin, joista myös Saksan laivasto pääsisi osallistumaan sotaan maa- ja ilmavoimien rinnalla.
Kenraalit olivat toki luvanneet laivastolle tukikohtia ja rautakaivoksia Ranskasta, joka aiottiin vallata salamahyökkäyksellä.
Amiraalit eivät kuitenkaan uskoneet, että armeija pystyisi lunastamaan lupaustaan, ja joka tapauksessa he pitivät parempana operaatiota Norjassa, jonka maantieteellinen sijainti varmistaisi laivastolle tärkeän roolin.
Hitlerille hyökkäyksen tarpeellisuutta perusteltiin sillä, että se tekisi tyhjäksi brittien aikeet Pohjois-Norjassa.
Saksa oli riippuvainen Ruotsin raudasta, ja talvisin, jolloin Pohjois-Ruotsin satamat olivat jäässä, malmi laivattiin Saksaan Pohjois-Norjasta Narvikista.
Amiraalit pelottelivat, että brittien maihinnousu pysäyttäisi malminkuljetukset.
TARJOUS: Taistelu Pohjolasta – silminnäkijöiden kertomana
Lue, mitä tapahtui, kun Hitler määräsi joukkonsa miehittämään Tanskan ja Norjan ja Stalin käski puna-armeijan marssimaan Suomen talveen.
EUROOPPA LIEKEISSÄ -kirjasarja herättää sodan henkiin viimeisten elossa olevien silminnäkijöiden tarinoilla, alkuperäisdokumenteilla ja tähän asti piilossa pysyneillä valokuvilla.
SAAT ENSIMMÄISEN KIRJAN VAIN EUROLLA
Tilauksen voi tämän jälkeen irtisanoa koska tahansa.
Hitler hyväksyi operaation, ja hän meni jopa askeleen pidemmälle kuin laivasto oli odottanut. Hitler päätti, että pelkkien satamien sijaan pitäisi vallata koko Norja.
Huhtikuun alussa 1940 viisi laivasto-osastoa lähti matkaan Pohjois-Saksasta laskeakseen joukkoja maihin kaikkiin Norjan suurimpina kaupunkeihin 9. huhtikuuta.
Ensimmäiseen ryhmään kuuluivat raskaat risteilijät Blücher ja Lützow, kevyt risteilijä Emden ja useita pienempiä aluksia. Eskaaderi purjehtisi yön pimeydessä Oslonvuonoa ja veisi sotilaita Norjan pääkaupunkiin.
Tarkoitus oli vangita Norjan kuningas ja hallitus sekä vallata Oslon armeijan varastot niin, että Norja ei ehtisi mobilisoida joukkojaan eikä valmistautua taisteluun.
Vuonossa Saksan alukset joutuisivat kulkemaan läheltä Norjan rannikkopattereita.
Operaatiosuunnitelmassa lähdettiin kuitenkin siitä, että pattereissa oli liian vähän ja huonosti koulutettuja tykkimiehiä eivätkä he ennättäisi saamaan vanhoja tykkejä ajoissa valmiiksi.
Arvio osoittautui oikeaksi – yhtä poikkeusta lukuun ottamatta.
Panssarilaivat
2 x 210 mm:n tykki
6 x 150 mm:n tykki
Käyttöönottovuosi: 1901
Toivottoman vanhanaikaiset panssarilaivat Norge ja Eidsvoll eivät ehtineet avata tulta, kun Saksan hävittäjät upottivat ne Ofotvuonoon. 276 merimiestä kuoli.
Gloster Gladiator
4 x 7,7 mm:n konekivääri
Käyttöönottovuosi: 1938
Brittiläisvalmisteinen kaksitaso oli jo aikansa elänyt. Norjalaislentäjät pärjäsivät kuitenkin hyvin taisteluissa 9. huhtikuuta, sillä saksalaiset eivät voineet käyttää uusimpia koneitaan välimatkan vuoksi.
Kenttätykki
75 mm:n kranaatteja
Käyttöönottovuosi: 1901
Saksalaisvalmisteinen Feltkanon M/01 oli kuulunut Norjan tykistön vakiokalustoon 39 vuotta. Useimmat niistä olivat vielä hevosvetoisia, mutta vuonna 1940 ne yleensä kuljetettiin kuorma-auton lavalla.
Colt-konekivääri
7,92 mm, 600 laukausta/min
Käyttöönottovuosi: 1929
Norjan 1 800 raskasta Colt-konekivääriä osoittivat tehonsa vuoden 1940 taisteluissa. Vesijäähdytteisten aseiden ongelma oli se, että pakkasella jäähdytysvesi usein jäätyi piipun vaipassa.
Norja lähti viivytellen sotaan
Aamun ensimmäisinä tunteina 9. huhtikuuta Norjan armeijan pääesikuntaan virtasi tasaista tahtia raportteja maan aluevesille tunkeutuneista aluksista.
Lyhyen neuvonpidon jälkeen maan hallitus antoi käskyn mobilisoida neljä armeijan prikaatia Etelä-Norjassa, jossa hyökkäyksen uhka näytti olevan suurin.
Vasta valittu puolustusministeri ei tiennyt, että reservijoukot saisivat kutsun radiolla vain, jos kaikki Norjan joukot mobilisoitaisiin.
Osittaisessa liikekannallepanossa, jollaisesta nyt oli kysymys, joukot kutsuttiin palvelukseen kirjeellä.
Kenraalikunta ryhtyi siis paperitöihin, jotta neljä prikaatia olisivat koossa kahden päivän päästä. Sillä välin Norjan pääministeri, joka luuli, että reservit ennättäisivät aseisiin muutamassa tunnissa, soitti kuninkaalle Haakon VII:lle.
”Teidän majesteettinne, olemme sodassa”, pääministeri Johan Nygaardsvoll ilmoitti.
”Kenen kanssa?” kuningas kysyi.
Brittiläiset ja saksalaiset alukset loukkasivat säännöllisesti puolueettoman Norjan aluevesiä, joten hallitsijalle ei ollut itsestään selvää, kuka tunkeutuja oli.
Norjalaisten vielä ihmetellessä Saksan laivat jatkoivat matkaansa vuonossa. Pääjoukot suuntasivat kohti Osloa, kun taas pienemmät alukset kävivät muualla rannikolla laskemassa sotilaita maihin valtaamaan rannikkopattereita.
Saksalaiset eivät kuitenkaan tunteneet aluetta kunnolla ja aliarvioivat sen varuskunnat, mikä johti ikäviin yllätyksiin.
Vain hämäys ja onnenpotku auttoivat saksalaisia, joiden hyökkäys pieneen Hortenin laivastotukikohtaan epäonnistui.
Kaksi saksalaisupseeria meni valkoisen lipun kanssa tukikohtaan ja uhkasi, että Saksan ilmavoimien lentokoneet pommittaisivat sen ja läheisen kaupungin maan tasalle, jolleivät norjalaiset antautuisi.
Vaatimus välitettiin Norjan laivaston ylimmälle johdolle, joka antoi luvan antautumiseen.
Matkalla jäykän sotilashierarkian läpi viesti kuitenkin ymmärrettiin väärin, ja yhden pienen ja melko merkityksettömän tukikohdan sijaan koko Oslon rannikkopuolustus lopetti taistelemisen – myös ne rannikkopatterit, joita Saksan hyökkäysjoukot eivät olleet vielä ohittaneet.
Jos kaikki Norjan upseerit olisivat totelleet kuuliaisesti saamaansa käskyä, vihollinen olisi päässyt kenenkään estämättä Osloon vangitsemaan kuninkaan ja hallituksen. Yksi sotilas päätti kuitenkin taistella.
Fornebun lentokentän valtauksen jälkeen saksalaissotilaat voitiin tuoda maahan. He marssivat Osloon ja valloittivat sen nopeasti.
Lentokentästä käytiin kiivasta taistelua
Saksan laivasto-operaation epäonnistuttua kaikki riippui siitä, pystyisivätkö ilmateitse tuodut joukot valtaamaan Fornebun lentokentän. Sekin yritys näytti kilpistyvän norjalaisten vastarintaan.
Klo 4.10
7 norjalaista Gloster Gladiator -hävittäjää määrättiin hälytysvalmiuteen Fornebussa.
5.00
2 norjalaista hävittäjää nousi ilmaan. Ne kohtasivat saksalaiskoneen ja ajoivat sen pois.
6.00
Kolmen konekiväärin ilmatorjunta-asema miehitettiin.
7.05
Viisi hävittäjää lähti partioimaan, ja muut kaksi Gladiatoria seurasivat niitä myöhemmin.
7.35
Norjalaiset hyökkäsivät kahden saksalaiskoneen kimppuun Oslon yllä. Yksi Gladiator ampui alas kaksi Luftwaffen Messerschmitt Bf-110 -hävittäjää ja kaksi Heinkel He-111 -pommikonetta ja joutui tekemään pakkolaskun. Norjalaisilta loppuivat ammukset.
8.00
Saksalaishävittäjät hyökkäsivät Fornebuhun ja tuhosivat kaksi Gladiatoria, jotka olivat lataamassa konekivääreitään. Muut norjalaiskoneet laskeutuivat Oslossa järven jäälle.
8.19
Saksalainen kuljetuskone yritti laskeutua Fornebuhun, mutta sitä tulitettiin ankarasti.
Taistelu Fornebun lentokentästä
ShutterstockSaksalainen kuljetuskone valmistautui laskeutumaan, sillä sen päällikkö luuli, että Fornebu oli jo vallattu.
Kolme norjalaista Colt-konekivääriä avasi tulen, ja kuljetuskone joutui nousemaan takaisin ilmaan.
Saksan hävittäjiltä loppui polttoaine, ja ne laskeutuivat etäälle norjalaisten asemista. Sieltä ne antoivat suojatulta konekivääreillä, jotta kuljetuskone pääsi tuomaan sotilaita kentälle. Fornebu vallattiin.
Eversti uhmasi ohjesääntöä
Oscarsborgin linnoitussaaren komentajana oli pian eläkkeelle pääsevä eversti Birger Eriksen.
Hänen sotilasuransa oli alkanut 45 vuotta aiemmin eli samoihin aikoihin kuin hänen käytössään olleet suuret, saksalaisvalmisteiset tykit oli valmistettu.
Kun vartiovene Pol III:n varoitus eteni vuonossa ja saapui Oscarsborgiin, Eriksen määräsi miehistönsä valmistelemaan tykit ampumakuntoon.
Hänen pieni varuskuntansa pystyi miehittämään kerralla vain kaksi tykkiä, vaikka keittiöhenkilökuntakin tuli apuun.
Lisäksi tykkejä tuskin ehdittäisiin ladata uudelleen ensimmäisen laukauksen jälkeen. Kello 3.40 saapui tiedotus viestikeskuksesta kymmenen kilometriä linnoituksesta itään:
”Aseman ohi kulkee sotalaivoja lyhdyt sammutettuina.” Tunkeutujat olivat tulossa, mutta Eriksen ei edes vielä tiennyt, keitä he olivat.
Eräs hänen alaisensa ehdotti hermostuneena, että Eriksen kysyisi ohjeita esimiehiltään, mutta eversti ei ottanut kuuleviin korviinsa.
Hän käski miehistöt valmiuteen tykeillä, joita kutsuttiin raamatullisilla nimillä ”Mooses” ja ”Aaron”.
Saksalaisten laivasto-osastoja Osloon johtavalla raskaalla risteilijällä Blücherillä mieliala oli optimistinen. Yksikään rannikkopatteri ei vielä ollut tulittanut laivoja.
Kun laivat pääsivät Oscarsborgin lähelle, norjalaisten tykit pysyivät vaiti eikä linnoituksen suuria valonheittimiä suunnattu Blücheriin.
Saksalaiset eivät tienneet, että valonheittimet olivat epäkunnossa, ja Eriksen halusi päästää vihollisen lähemmäksi tehdäkseen tykeillään mahdollisimman paljon tuhoa.
Kello 4.21 Blücher oli jo 1 800 metrin päässä Oscarsborgista. Norjan armeijan ohjesäännön mukaan piti ampua varoituslaukaus ennen kuin kohdetta alettiin tulittaa kranaateilla.
Eriksen tiesi, että taisteluja oli jo käyty etelämmässä, joten hän päätti jättää muodollisuudet sikseen.
”Tästä seuraa joko mitali tai sotaoikeus”, Eriksenin kerrotaan todenneen, ennen kuin hän kajautti käskynsä: ”Tulta!”
Blücher joutui loukkuun
Saksan sotalaivojen piti ohittaa kapean Oslonvuonon rannikkolinnakkeet päästäkseen laskemaan joukkoja Osloon.
Operaation suunnittelijat olettivat, että laivasto ehtisi livahtaa Osloon yön pimeydessä, ennen kuin alimiehitetyt varuskunnat ehtisivät valmistella vanhentuneet aseensa ampumakuntoon. He olivat väärässä.
1. Oscarsborgin vanhat tykit jyrähtivät
Kumpikin Oscarsborgin kahdesta 280 mm:n tykistä laukaistiin kerran. Kranaatit tuhosivat Blücherin tulenjohtokeskuksen ja sytyttivät laivan keskiosan tuleen.
2. Blücher joutui ristituleen
Kopåsin tykkipatteri avasi myös tulen. Aseman kolme nopeasti ampuvaa 150 mm:n tykkiä laukaisivat 23 kranaattia kohti Blücheriä.
3. Ei kahta ilman kolmatta
Blücher joutui Husvikin patterin kahden 57 mm:n tykin kantaman alueelle.
4. Armonisku torpedoilla
Nordre Kaholmenin salainen patteri ampui kaksi torpedoa, jotka puhkaisivat suuret reiät risteilijän kylkeen.
5. Tuhat kuolonuhria
Blücher jatkoi eteenpäin vuonossa ja alkoi kallistua. Risteilijällä olleesta 2 500 sotilaasta ja merimiehestä tuhat kuoli.
Vanhat tykit vauhdissa
Oscarsborgin tykit olivat vanhoja mutta lyhyeltä etäisyydeltä osumatarkkoja. ”Mooses” ampui ensimmäisen laukauksen, joka osui Blücherin ilmatorjunnan tulenjohtokeskukseen.
345 kilon kranaatti lävisti helposti laivan panssarin, ja vaikka se ei ilmeisesti koskaan räjähtänyt, se tappoi voimallaan huoneessa olleen upseerin ja useita sotilaita.
Seuraavaksi norjalaiset laukaisivat ”Aaron”-tykin, jonka kranaatti ei jäänyt suutariksi. Sen voimakas räjähdys sytytti laivan hangaarissa olleet tiedustelukoneet tuleen.
Blücher jatkoi kuitenkin vielä matkaansa eteenpäin kapeassa vuonossa, jolloin vastarannan patteri aloitti tulituksen. Lukuisat erikokoiset kranaatit moukaroivat risteilijää, joka yritti vastata tuleen parhaansa mukaan.
Oscarsborgissa Eriksen oli käyttänyt kaksi tykinlaukaustaan, mutta hänellä oli vielä ässä hihassaan: kallioon piilotettu torpedopatteri. Hän soitti patterista vastuussa olevalle upseerille.
Tuhat saksalaista kuoli vuonossa
Komentajakapteeni Andreas Anderssen oli oikeastaan jo eläkkeellä, kun hänet oli yllättäen kutsuttu ottamaan torpedopatterin komento. Anderssen tunsi vuodelta 1901 olevan torpedojärjestelmän perinpohjaisesti.
Hänellä oli alaisinaan kuitenkin vain meritykistön miehistökoulutuksen vastikään aloittaneita oppilaita, joita hän ei ollut vielä ehtinyt kunnolla perehdyttää näiden tehtäviin, kun eversti Erikseniltä tuli puhelu.
”Torpedoidaanko se?” Anderssen kysyi Erikseniltä.
”Kyllä, se torpedoidaan”, vahvisti eversti.
Anderssen odotti, että Blücher tuli riittävän lähelle. Häntä hieman huoletti, mahtaisivatko 40 vuotta vanhat torpedot enää toimiakaan.
Sitten suuri alus ilmestyi näkyviin. Sen palavasta rungosta nousi savupatsaita. Etäisyyttä oli vain viisisataa metriä.
”Käynnistin laukaisumekanismin ja kuulin suureksi helpotuksekseni, miten torpedo lähti liikkeelle vedenalaisessa tunnelissa”, Anderssen muisteli myöhemmin.
Motorisoitu räjähdyspanos syöksyi kolmen metrin syvyydessä kohti maaliaan. Anderssenilla ei ollut aikaa jäädä seuraamaan torpedon kulkua, sillä hän oli jo säätämässä tähtäintä uudelleen.
Moni norjalaissotilas joutui antautumaan taistelutta, sillä saksalaisilla oli selvä mies- ja tuliylivoima.
Hetkeä myöhemmin hän laukaisi toisenkin torpedon. Ensimmäinen torpedo osui Blücherin etuosaan, toinen keskelle. Laiva alkoi heti kallistua, ja sillä syttyneet tulipalot alkoivat levitä.
Kun liekit saavuttivat ammusvaraston ja kranaatit alkoivat räjähdellä, risteilijän kohtalo oli selvä. Kello 5.30 eloonjääneet saivat käskyn jättää laiva.
Komentajakapteeni Anderssen todisti Blücherin viimeisiä hetkiä:
”Korviimme kantautui aluksensa mukana uppoavien miesten fanaattisella kiihkolla laulama Deutschland, Deutschland über alles. Kaameaan kuoroon yhtyivät kaikki, niin pienelle saarelle pelastautuneet kuin palavassa öljyssä uivat sotilaatkin. Se oli puistattavinta, mitä olen ikinä kuullut.”
Blücherillä kuoli tuhat miestä, ja Saksan laivaston eteneminen Osloon pysähtyi. Loput laivasto-osastosta eivät halunneet jäädä Norjan tykkien maalitauluksi vaan kääntyivät takaisin.
Oslon valtaus oli nyt täysin ilmavoimien harteilla.
Linnoitus piti pintansa 25 päivää
16.4.
Brittilehdet seurasivat Hegran taistelua. Sen sitkeä puolustus oli valopilkku lukuisten tappioiden keskellä.
22.4.
Hegra taistelee edelleen suurista tappioista huolimatta, kirjoitti Daily Telegraph. Todellisuudessa tappiot olivat pienet.
2.5.
Ei mitään uutta Hegrasta, jonka varuskunta pitää edelleen pintansa, raportoi Daily Telegraph.
Ilmataisteluja Oslon yllä
Saksalle oli ensisijaisen tärkeää saada vallatuksi tukikohtia ilmavoimilleen Luftwaffelle. Suunnitelman mukaan laskuvarjojoukot valtaisivat Oslon Fornebun lentokentän, minkä jälkeen lentokoneet toisivat sinne sotilaita ja kalustoa.
Asiat eivät nytkään sujuneet Saksan sodanjohdon suunnitelmien mukaan. Etelä-Norja oli pilvinen ja sumuinen aamulla 9. huhtikuuta, ja kun Saksan ensimmäinen hyökkäysaalto saapui Oslon ilmatilaan, Fornebuta ei näkynyt pilviverhon läpi.
Laskuvarjojoukkojen päällikkö päätti, ettei joukkoja voinut laskea maahan, ja Saksan 10. ilma-armeijakunnan johtaja antoi käskyn palata Schleswigiin sään vuoksi.
Kapteeni Richard Wagner johti kolmatta hyökkäysaaltoa, jonka oli määrä laskeutua Fornebuhun ja liittyä laskuvarjojoukkoihin.
Saksan monimutkaisessa hyökkäysorganisaatiossa hän ei ollut 10. ilma-armeijakunnan suora alainen, ja hän tulkitsi, ettei käsky kääntyä takaisin koskenut hänen joukkojaan.
Niinpä hän jatkoi 350 miehensä kanssa. Sillä välin Oslon yllä käytiin kiivasta ilmataistelua.
Saksalaiset pommikoneet ja niitä saattavat Messerschmitt Bf-110 -hävittäjät saivat kimppuunsa seitsemän norjalaista lentäjää, jotka lensivät brittiläisvalmisteisia Gloster Gladiatoreita. Koneet olivat jo auttamattoman vanhentuneita kaksitasoja.
Taistelussa ne osoittautuivat kuitenkin raskaita kaksimoottorisia saksalaishävittäjiä ketterämmiksi, ja kaksi Saksan Messerschmittiä ja kaksi pommikonetta ammuttiin alas, kun taas norjalaisista vain yksi lentäjä joutui tekemään pakkolaskun.
Ammusten loppuminen pakotti norjalaiset kuitenkin keskeyttämään taistelun. Kaksi laskeutui kentälle lataamaan konekiväärinsä, mutta saksalaishävittäjät hyökkäsivät välittömästi.
Viisi jäljellä olevaa Gladiatoria pakeni, ja ilmataistelu oli ohi, kun kapteeni Wagnerin joukkoja tuovat kuljetuskoneet saapuivat.
Kuningas Haakon VII testaa brittiläistä konepistoolia, jollaista vapaustaistelijat Norjassa usein käyttivät.
Haakon VII ei suostunut Hitlerin hännystelijäksi
Saksa lupasi Norjalle lempeän miehityksen, jos kuningas antaisi myöten. Haakon VII:n vastaus ei ollut saksalaisten mieleen.
Saksan hyökkäys suisti Norjan akuuttiin kriisiin. Kaikki suurimmat kaupungit vallattiin 9. huhtikuuta, ja kuningas Haakonilla oli edessään sama valinta kuin monilla muilla Saksan uhkaamilla valtioilla toisen maailmansodan aikana: tuhoisat taistelut tai alistuminen kansan kärsimysten säästämiseksi.
Haakonin isoveli Tanskan valtaistuimella oli valinnut yhteistyön miehittäjän kanssa, mutta Haakon ei ollut siihen valmis.
“EI” kuningas vastasi, kun Saksan lähettiläs esitti hänelle rauhantarjouksen 10. huhtikuuta.
Saksalaiset vaativat häntä hyväksymään norjalaisen fasistin ja luopion Vidkun Quislingin johtaman uuden hallituksen.
Sen sijaan kuningas pakeni pohjoiseen ja jatkoi sieltä taistelua, kunnes Norjan tappio oli selvä.
- heinäkuuta 1940 Haakon lähti maasta brittiläisellä hävittäjällä johtaakseen demokraattisesti valittujen poliitikkojen kanssa taistelua maanpaosta.
“EI” sanoi Haakon, kun Saksa painosti häntä luopumaan kruunusta 8. heinäkuuta 1940 uhaten muuten internoida kaikki asekelpoiset norjalaismiehet Saksaan.
Kuningas aikoi kuitenkin jatkaa taistelua, ja Skotlannissa koottiin pieni armeija.
Saksalaissotilaat lähtivät Oslosta paenneen kuninkaan perään.
Kuningasjahti pysähtyi tiesulkuun
Oslon valtauksen jälkeen sata saksalaista laskuvarjojääkäriä astui linja-autoihin ja lähti vangitsemaan Norjan kuningasta.
He lähestyivät kohdetta 10. huhtikuuta, kun norjalaisten tiesulku pysäytti heidät Midtskogenissa Oslon pohjoispuolella.
Syttyi tulitaistelu norjalaisten ja saksalaisten välillä, ja kun kun saksalaisten johtaja ja useita sotilaita oli kuollut, loput luovuttivat ja kääntyivät takaisin kohti pääkaupunkia. Haakon VII pääsi pakoon.
Saksalaiset saivat lentokenttänsä
Wagner ei tiennyt, että suunnitelma Oslon valtauksesta oli karahtamassa pahasti kiville. Saksalaishävittäjiä kierteli Fornebun yllä, ja pilvien raosta Wagner näki maassa liekehtivät kaksi konetta.
Hän arveli laskuvarjojoukkojen vallanneen lentokentän ja antoi kuljetuskoneen lentäjälle laskeutumiskäskyn.
Kolmemoottorinen Junkers laskeutui varovasti, mutta sen pyörät olivat hädin tuskin koskettaneet maata, kun konekiväärin kuulasuihku lävisti sen rungon.
Lentäjä nosti koneen paniikissa takaisin ylös, mutta ennen kuin kone ehti pakoon, Fornebuta puolustavan ilmatorjunta-aseman luodit surmasivat Wagnerin ja monta muuta koneessa ollutta.
Saksalaislentäjät joutuivat hetkeksi hämmennyksiin, mutta sitten tulituksessa vaurioitunut moottori pakotti Messerschmittillä lentäneen Helmut Lentin tekemään pakkolaskun.
Kone teki mahalaskun heinikkoon kiitotien ulkopuolelle, josta koneen radisti pystyi kuitenkin ampumaan norjalaisten ilmatorjunta-asemiin takakonekiväärillä.
Muut hävittäjät seurasivat Lentin esimerkkiä, sillä pitkä matka Pohjois-Saksasta Norjaan ja aamun taistelut olivat tyhjentäneet niiden polttoainetankit.
Hävittäjien tulitus pakotti norjalaisampujat suojautumaan, jolloin Saksan kuljetuskoneet pystyivät laskeutumaan ja tuomaan suurimman osan kuljettamistaan sotilaista hengissä perille.
Pian Forneblu oli saksalaisten käsissä – Saksa oli sittenkin onnistunut saamaan jalansijan läheltä Norjan pääkaupunkia.
Oslo kaatui taisteluitta
Lentokone toisensa jälkeen toi Saksan joukkoja Fornebuhun, ja samaan aikaan yksi kolonna marssi jo kohti Osloa.
Kaupungin turvana oli vain muutama vartiokomppania ja ratsuväkieskadroona, joiden saamat ohjeet olivat ristiriitaisia. Oslon puolustus oli täysin valmistautumaton, ja Saksan joukot pääsivät kaupunkiin helposti.
Saksan kenraalien suunnitelmat epäonnistuivat, mutta onni ja aloitekyky olivat pelastaneet operaation.
Muutamat härkäpäiset norjalaiset olivat kuitenkin onnistuneet viivyttämään hyökkäysjoukkoja niin pitkään, että Norjan kuningas ja hallitus pääsivät pakenemaan.
Kuningas Haakon VII:stä tuli Norjan vastarinnan koossapitävä voima.
Saksaa vastaa taistellutta Norjaa pidettiin osana natsi-Saksan vastaista liittoumaa toisin kuin Tanskaa, joka ei juuri tehnyt vastarintaa Saksan hyökätessä.