Joka kerta, kun amerikkalainen lentokone ammuttiin alas, lentotukialus Akagilta raikui ilmoille japanilaisten sotahuuto "Banzai!". Oli aamu neljäntenä kesäkuuta 1942, ja japanilaiset olivat lähettäneet laivastonsa kerman – mukaan lukien neljä lentotukialusta – valtaamaan pienen amerikkalaisen Midwayn atollin keskellä Tyyntä valtamerta.
Innokkain mies Akagilla oli kommodori Mitsuo Fuchida. Kuusi kuukautta aiemmin hän oli johtanut ensimmäistä hyökkäysaaltoa amerikkalaisten laivastotukikohtaan Pearl Harboriin. 7. joulukuuta 1941 hän oli huutanut lentoradioon kohtalokkaat sanat, jotka käynnistivät toisen maailmansodan Tyynellämerellä: "Tora! Tora! Tora!", japanin tiikeriä tarkoittava kolme kertaa toistettuna oli sovittu signaali hyökkäykselle.
Pearl Harbor oli vain osavoitto
Kun japanilaisten täydellinen yllätyshyökkäys Pearl Harboriin Havaijilla oli ohi, viisi Yhdysvaltain sotalaivaa oli uponnut ja kolme sotalaivaa, kolme risteilijää ja kolme hävittäjää oli vaurioitunut. Tarkoitus oli neutralisoida amerikkalainen laivasto niin, että japanilaiset voisivat valloittaa Filippiinit ja Alankomaiden Itä-Intian – nykypäivän Indonesian – öljykenttineen.
Mutta Japani sai Pearl Harborissa vain osittaisen voiton. Yhdysvaltojen lentotukialukset eivät olleet hyökkäyksen aikaan satamassa. Midwayn hyökkäyksen tarkoitus oli houkutella nämä nyt taisteluun ja tuhota ne.
Taistelu Midwayssa
Japanilaiset saavuttivat hyökkäyksensä ensimmäisen tavoitteen, kun joukko amerikkalaisten torpedolentokoneita hyökkäsi Japanin aluksia vastaan ja kohtasi odottavat japanilaiset Zero-hävittäjät.
Ellei Fuchida olisi kärsinyt umpisuolen tulehduksesta, hän olisi itse osallistunut ilmataisteluun lentäjänä. Mutta Fuchida tiesi, mihin hänen lentäjänsä pystyivät, ja yksi toisensa jälkeen amerikkalaiset pilotit lensivät kuolemaansa. 47 yhdysvaltalaisesta torpedokoneesta 40 ammuttiin alas, eikä yksikään torpedo osunut japanilaisiin lentotukialuksiin.
Amerikkalaiset Dauntless-syöksypommittajat olivat tehokkaita lentotukialuksia vastaan.
Fuchidalle ja muille japanilaisille voitto näytti jo lähes varmalta. Amerikkalaiset olivat tosin löytäneet Japanin lentotukialukset ensin, mutta japanilaiset olivat valmiina taisteluun. Tukialusten kannet olivat täynnä lentokoneita pullollaan polttoainetta ja ammuksia valmiina lentoon heti kun Zero-hävittäjät laskeutuisivat.
Yhdysvaltojen syöksypommittajat
"Syöksypommittajia!" – Fuchida ei tiennyt, kuka sen huusi, mutta hänen verensä jäätyi heti. Hän katsoi ylös ja näki joukon amerikkalaisia lentokoneita, jotka syöksyivät hänen alustaan kohti. Zerot lensivät liian matalalla pysäyttääkseen niitä. Katastrofia ei voitu estää!
Yhdysvaltain syöksypommittajien pommit putosivat lentokoneiden päälle, jotka olivat täynnä bensiiniä, pommeja ja torpedoita. Akagi vavahteli räjähdyksistä. Fuchida kuuli jonkun huutavan, että kaikissa käytävissä kannen alla paloi. Hän näki savupilarien kohoavan kahdesta muusta lentotukialuksesta, Kagasta ja Soryusta.
Midwayn taistelu päättyi japanilaisten murskatappioon. He menettivät neljä lentotukialusta, puolet koko tukialuslaivastostaan. Fuchida itse vedettiin tuhotusta aluksesta ulos kaksi luuta murtuneena, ja hänet pelastettiin hävittäjälaivan kyytiin.
Japani oli vallannut Filippiinit
Tähän asti Japanin sotavoimat olivat hämmästyttäneet maailmaa menestyksellään. Sen sotilaat olivat voittaneet kolmen eurooppalaisen maan armeijat ja ottaneet satojatuhansia liittoutuneita sotilaita vangiksi.
Kun Yhdysvaltojen hallitsemat Filippiinit vallattiin alkuvuodesta 1942, liittoutuneiden armeijan päällikkö, kenraali Douglas MacArthur joutui pakenemaan Australiaan samalla kun tuhannet hänen sotilaansa joutuivat sotavangeiksi. Ennen kuin jätti saariryhmän, MacArthur vannoi pyhän valan: "Minä palaan vielä Filippiineille!"
Taistelu Guadalcanalista
Midwayn tappion jälkeen japanilaiset joutuivat puolustuskannalle. He yrittivät rakentaa suoja-alueen vihollisiltaan valtaamalla saaret Australian pohjois- ja itäpuolelta, mutta Yhdysvaltojen voima alueella kasvoi piinallisesti.
Elokuun 1942 alussa yhdysvaltalainen merijalkaväki nousi maihin Guadalcanalsaarella (kartta sivulla 28), eteläisiin Salomonsaariin kuuluvalla saarella, jonka japanilaiset olivat vallanneet kaksi kuukautta aiemmin.
Sukellusveneet tekivät työnsä hiljaisuudessa nauttimatta samanlaista kuuluisuutta kuin lentäjät.
Guadalcanalin taistelut kestivät kuusi kuukautta. Niitä käytiin höyryävissä viidakoissa, avoimilla hiekkarannoilla, merellä ja ilmassa. Japanilaiset joukot suorittivat monia kuolemaa uhmaavia hyökkäyksiä amerikkalaisten konekivääritulta päin.
Taistelun ratkaisi lopulta amerikkalaisten ylivoima ilmassa. Marraskuussa 1942 Yhdysvaltojen ilmahyökkäykset pakottivat Japanin laivaston lopulta poistumaan alueelta, ja muutamaa kuukautta myöhemmin Guadalcanalin viimeiset japanilaiset sotilaat evakuoitiin.
Aika oli Yhdysvaltojen puolella
Tammikuussa 1943 Australian ja Yhdysvaltain joukot valtasivat takaisin Uuden-Guinean itäisen kärjen ja Bunan kaupungin. Japanilaiset päättivät siirtää 100 000 sotilasta Uuteen-Guineaan. Japanin merivoimien komentaja, amiraali Isoroku Yamamoto lensi paikalle johtamaan operaatiota henkilökohtaisesti. Yamamoto tiesi kuitenkin, että kello kävi häntä vastaan. Hän oli sanonut Japanin pääministerille, prinssi Konoyelle jo 1941:
"Jos emme voi välttää sotaa Yhdysvaltojen kanssa, meidän on pantava kaikki voimamme ensimmäiselle puolelle vuodelle. Silloin voin taata keskeytymättömän sarjan voittoja. Mutta jos sota jatkuu kahden tai kolmen vuoden ajan, en usko voivamme voittaa."
Hellcat ja Corsair
Amerikkalaisten lukumääräiseen ylivoimaan lisättiin yhä suurempi teknologinen etumatka. Tammikuussa 1943 lentotukialus Essex varustettiin ensimmäisellä uudella Hellcatilla, hävittäjäkoneella, joka oli ylivoimainen Zeroja vastaan. Helmikuussa 1943 Guadalcanalilla aloitti toinen uusi ja ylivoimainen amerikkalainen hävittäjä Corsair. Amerikkalaisilla oli myös amfibinen taisteluvaunu, joka pystyi "uimaan" maihinnousualuksesta rantaan.
Murrettuaan Japanin laivaston radiokoodin amerikkalaiset saivat tietää, että amiraali Yamamoto lentäisi tarkastusmatkalle Bougainvillen saarelle 18. huhtikuuta 1943. Kuusitoista amerikkalaista hävittäjää hyökkäsi ja ampui alas koneen, jossa Yamamoto matkusti. Japanilainen amiraali löydettiin hylystä kuolleena.
Corsair-hävittäjä nousee Yhdysvaltojen lentotukialukselta.
Sammakkohyppelyä japanilaisten linjojen takana
Kenraali MacArthur kutsui hyökkäystaktiikkaansa "sammakkohyppelyksi". Se hyödynsi Yhdysvaltojen ylivoimaa merellä ja ilmassa sijoittaakseen maajoukkoja heikosti puolustettuihin paikkoihin japanilaisten armeijan selustassa. Se alkoi maihinnousulla Laeheen Itä-Uudessa-Guineassa Japanin linjojen takana syyskuussa 1943.
Seuraavan tavoitteensa amerikkalaiset asettivat yli tuhannen kilometrin päähän koilliseen, Gilbert-saariin kuuluvalle Tarawalle. Japanilaiset olivat vallanneet tämän pienen atollin sodan alussa, ja nyt MacArthur aikoi käyttää sitä lähtökohtana seuraavalle saarihypylleen matkalla kohti Filippiinejä – Marshallinsaarille.
- marraskuuta 1943 Yhdysvaltain merijalkaväki nousi maihin Tarawalle, tarkkaan sanoen Betioon, joka on yksi atollin 24 saaresta. Betio on vain puolitoista neliökilometriä suuri ja hyvin tasainen. Japanilaiset tarjosivat kuitenkin kovan vastustuksen. Muutaman päivän taistelussa tapettiin kaikki 3 636 japanilaista puolustajaa, lukuun ottamatta 17 antautunutta sotilasta. Voitto maksoi amerikkalaisille yli 3 000 miestä ja yhden lentotukialuksen.
Marshallinsaaret vallattiin yksi kerrallaan
Ennen hyökkäystä amerikkalaiset selvittivät japanilaisten koodattuja viestejä purkamalla, missä Japanin vahvimmat asemat sijaitsivat. Sitten he valtasivat saaria, joilla oli vähemmän puolustusvoimia. Kwajalein-atollia pommitettiin lentokoneilla ja kansitykeillä päiväkausia. Kun 42 000 merijalkaväen sotilasta ryntäsi maihin 31. tammikuuta 1944, arviolta vain 1 500 atollin 8 000 puolustajasta oli enää elossa, mutta nämä taistelivat kirjaimellisesti viimeiseen hengenvetoon. Vain 105 vangittiin.
Seuraava tavoite oli Eniwetok, Marshallinsaarista läntisin. Yhdeksän amerikkalaisen lentotukialuksen lentokoneet suorittivat suurhyökkäyksen Trukiin, jossa oli Eniwetokia tukeva japanilaisten ilma- ja merivoimien tukikohta. Amerikkalaiset pommittivat Trukia kaksi päivää, 17.–18. helmikuuta 1944. Kaksi japanilaista risteilijää, neljä hävittäjää ja 23 kauppalaivaa upotettiin, ja kaksi kolmasosaa tukikohdan lentokoneista tuhoutui. Vahvistuksia ei tullut, ja 2 700 miehen vahvuinen Japanin tukikohta Eniwetokissa murtui.
Tämän jälkeen loput Japanin tukikohdat Marshallinsaarilla olivat avuttomia ja yksin. Sodan päättyessä alle puolet saarten japanilaisista sotilaista oli elossa. Loput olivat kuolleet sairauksiin tai nälkään.
Liekinheittimestä tuli merijalkaväen luottoase Tyynenmeren taisteluissa.
Verinen taistelu Saipanista
MacArthur oli nyt puolivälissä matkalla Filippiineille. Seuraava askel oli hyökätä Mariaanien saariryhmälle, joka sijaitsee noin Uuden-Guinean ja Japanin puolivälissä. Amerikkalaiset hyökkäsivät 551 sotalaivan voimalla, mukaan lukien 15 lentotukialusta, tuhat lentokonetta ja 130 000 merisotamiestä. Ensimmäinen maihinnousu Mariaaneille tapahtui Saipanissa 15.6.1944.
Saari on huomattavasti suurempi kuin Betio, ja koska se koostuu korkeista kallioista, sitä on myös helpompi puolustaa. Saari oli lisäksi kuulunut Japanille jo ensimmäisestä maailmansodasta, ja siellä asui 30 000 japanilaista siviiliä.
Yhdysvaltain massiivinen ylivoima lanasi japanilaisten puolustuksen, mutta se maksoi 14 000 merijalkaväen miehen kaatumisen tai haavoittumisen. Tuolloin lähes kaikki Japanin sotilaat ja 29 000 siviiliä olivat kuolleet. Noin tuhat japanilaista naista teki itsemurhan hyppäämällä jyrkänteeltä, koska he pelkäsivät, että amerikkalaiset sotilaat raiskaisivat heidät.
Japanin laivaston lentokoneet tuhottiin
Japanin strategia ei enää tähdännyt sodan voittamiseen. Sen tavoitteena oli taivuttaa Yhdysvallat halukkaaksi rauhaan aiheuttamalla raskaat tappiot suurhyökkäyksellä. Japanin johto toivoi "voitettua rauhaa" antautumisen sijasta.
Kun suuri osa Yhdysvaltojen laivastoa kokoontui nyt Mariaaneille, japanilaiset päättivät panna suunnitelmansa toimeen. Vara-amiraali Jisaburo Ozawan suuri laivasto lähetettiin sinne. 19. kesäkuuta suurin osa japanilaisten lentotukialusten 431 lentokoneesta hyökkäsi Yhdysvaltojen laivastoa vastaan. Mutta uutta Pearl Harboria ei tullut. Japanilaiset lentokoneet havaittiin tutkan avulla ajoissa, ja sadat amerikkalaisten hävittäjät odottivat niitä.
Taistelusta tuli teurastus, joka pyyhkäisi loputkin japanilaisten ilmavoimista jäljettömiin. Myös kolme japanilaista lentotukialusta upotettiin, mutta Yhdysvallat ei kärsinyt merkittäviä tappioita.
Ilma- ja meritaistelu Filippiinien saarella tarkoitti sitä, että Tyynenmeren sota oli käytännössä ratkaistu. Japanin pääministeri Tojo, joka suunnitteli "voitettua rauhaa", pakotettiin eroamaan.
Iwo Jimalta saatiin hyvin vähän japanilaisia vangeiksi. Valtaosa kuoli.
Kovaa vastarintaa Mariaaneilla
- heinäkuuta 1944 koko Saipan oli amerikkalaisten käsissä. 21. heinäkuuta he nousivat Guamin saarelle ja kolme päivää myöhemmin Tinianiin. He kohtasivat japanilaisia sotilaita, jotka olivat kaivautuneet syviin asemiin tappaakseen niin monta Yhdysvaltain sotilasta kuin mahdollista ennen kuolemaansa. Mutta tämäkin yritys "voittaa rauha" epäonnistui.
Vaikka sota oli käytännössä ratkaistu, taistelut Peleliun, Iwo Jiman ja Okinawan saarilla syyskuusta 1944 kesäkuuhun 1945 maksoivat molemmin puolin vielä yli 100 000 miestä kuolleina ja haavoittuneina.
MacArthur palasi Filippiineille
- lokakuuta 1944 Yhdysvallat aloitti Filippiinien takaisinvaltauksen, ja samana päivänä MacArthur palasi saariryhmälle, aivan kuten oli luvannut. Muutamaa päivää myöhemmin Japanin laivaston rippeet tekivät viimeisen epätoivoisen hyökkäyksensä Filippiinien ulkopuolella.
Leytenlahden meritaistelusta tuli taas amerikkalaisten teknologisen ja lukumääräisen ylivoiman osoitus. Yhdysvallat menetti yhden lentotukialuksen ja neljä pienempää alusta, kun taas japanilaiset menettivät neljä lentotukialusta, kolme taistelulaivaa, kymmenen risteilijää ja 11 hävittäjää.
Marraskuusta 1944 alkaen Yhdysvaltain pommikoneet alkoivat kohdistaa Japanin kaupunkeihin valtavia ilmaiskuja Mariaanien tukikohdilta. 9. maaliskuuta 1945 yli 80 000 ihmistä kuoli Tokion pommituksessa. Japanilaiset vastasivat itsemurhalentäjillä – surullisenkuuluisilla Kamikazeilla – jotka lensivät koneensa amerikkalaisia aluksia päin.
Fuchida lähti Hiroshimasta ajoissa
Mitsuo Fuchida oli pelastettu uppoavalta lentotukialus Akagilta Midwayn taistelussa ja palvellut sen jälkeen eri armeijakunnissa. Hän toimi Hiroshiman lennostossa, kun hänet kutsuttiin tapaamiseen Tokioon 5. elokuuta 1945.
Aamiaispöydässä seuraavana päivänä hän kuuli kauhistuttavan uutisen. Kello 08.15 aamulla 6. elokuuta 1945 Hiroshimaan oli pudotettu atomipommi.Toisen atomipommin pudottua Nagasakiin 9. elokuuta Japani antautui.
Syyskuun 2. päivänä 1945 Mitsuo Fuchida sai osana japanilaista valtuuskuntaa todistaa, kuinka Japani allekirjoitti antautumisensa sotalaiva USS Missourin kannella.