Hitlerin panssarijoukot vyöryivät Ranskaan

Ranskalaiset olivat varmoja, että Hitlerin päähyökkäys tulisi Belgian kautta, mutta toukokuussa 1940 Saksan panssaridivisioonat vyöryivät Ranskaan yllättävästä suunnasta.

Ranskalaiset olivat varmoja, että Hitlerin päähyökkäys tulisi Belgian kautta, mutta toukokuussa 1940 Saksan panssaridivisioonat vyöryivät Ranskaan yllättävästä suunnasta.

SZ Photo/Sammlung Megele/Bridgeman Images

Saksan panssarijoukot olivat edenneet Maasjoen itärannalle Sedanin kaupungin lähelle. Aamulla 13. toukokuuta 1940 saksalaiset katselivat ylpeinä, kun panssarivaunujen ylitse kiisi parvi Stuka-pommikoneita, jotka syöksyivät muutamaa sekuntia myöhemmin ujeltaen kohti ranskalaisten asemia joen länsipuolella.

”Ne syöksyivät yhtä aikaa saaliinsa ylle pudottamaan pomminsa kuin petolintuparvi. Jokainen räjähdys oli kauhistuttavan raju ja ääni korviahuumaava. Seurasimme tapahtumia kuin hypnotisoituina – helvetti oli valloillaan aivan silmiemme edessä!”, saksalainen panssarijoukkojen sotilas kirjoitti myöhemmin.

VIDEO: Pelättyjen Stuka-syöksypommittajien hyökkäys

Ilmahyökkäyksen jatkuttua useita tunteja myös saksalaisten kenttätykit ja tankit avasivat tulen. Sotilaat seurasivat tuhoa piiloistaan puiden ja pensaiden välissä, mutta 26-vuotias kersantti Walter Rubarth ei ollut yhtä onnekas.

Rubarth johti kuuden jalkaväkisotilaan ja viiden pioneerin rynnäkköjoukkuetta, joka oli määrätty ylittämään Maas ja tuhoamaan bunkkereita vihollisen etulinjassa.

Ryhmä keräili varusteitaan suuren maalaistalon takana muutaman kilometrin päässä Sedanista. Piikkilankasakset, räjähteet ja käsikranaatit pakattiin reppuihin ennen kuin miehet lähtivät piilostaan aseet valmiudessa.

”Ei poteroita meille. Joko pärjäämme ilman varusteita tai kuolemme!” Walter Rubarth, 26-vuotias Saksan rynnäkköjoukkojen kersantti

Saksalaiset hiipivät aukean niityn poikki katseet kiinnittyneinä joen rantaan.

”Meitä tervehti välittömästi kiivas konekiväärituli. Osaan sotilaista osui. Minun ryhmäni pääsi Maasin rantaan, ja suojauduimme puiden taakse”, Rubarth kertoi myöhemmin.

Kun Rubarthin ryhmä pääsi joelle, heillä oli enää kaksi ehjää kumivenettä – jotka oli suunniteltu enintään kolmelle miehelle. Rubarth komensi yhden miehen ylimääräiseksi toiseen veneeseen ja hyppäsi itse neljänneksi toiseen.

Saksalla oli ilmaherruus Sedanin taistelussa.

© Sueddeutsche Zeitung Photo/Alamy Stock Photo

Sotilaiden varusteet olivat niin painavia, että veneet melkein upposivat, kun miehet lähtivät melomaan 60 metriä leveän joen yli. Rubarthin oli käskettävä miehiään heittämään osan varusteista laidan yli.

”Ei poteroita meille. Joko selviydymme ilman varusteita tai kuolemme!”, kersantti huusi vihollisen luotisateessa.

Rubarth tiesi tehtävän olevan vaarallinen, mutta se oli suoritettava, jotta saksalaiset voisivat rakentaa ponttonisiltoja panssarivaunuilleen. Hyökkäys Sedaniin ja nopea Maasjoen ylitys olivat tärkeitä Hitlerin operaatio Fall Gelbin (”operaatio Keltainen”) onnistumiselle.

Kyseessä oli uhkarohkea suunnitelma, jossa yli tuhat panssarivaunua vyöryisi Ardennien sankkojen metsien läpi, Maasin yli ja sisemmäs Ranskaan. Jos yllätyshyökkäys onnistuisi, se avaisi tien Saksan panssaridivisioonille, jotka pystyisivät pommikoneiden tuella valtaamaan nopeasti Ranskan.

VIDEO: Näin salamasota murskasi vihollisen

"Saksa kehitti toisen maailmansodan alussa ”salamasodaksi” kutsutun taistelutaktiikan. Se perustui nopeaan liikkuvuuteen ja maajoukkojen ja ilmavoimien yhteistyöhön."

Lentoturma tärveli Saksan suunnitelmat

Reilut kahdeksan kuukautta ennen kuin saksalaiset aloittivat salamasodan Ranskaa vastaan, he olivat syyskuussa 1939 käyneet hyvällä menestyksellä salamasotaa Puolassa. Hyökkäys itänaapuriin merkitsi toisen maailmansodan alkamista, kun Ranska ja Britannia julistivat sen seurauksena sodan Saksalle.

Puolan miehityksen jälkeen seurasi ”valesodaksikin” kutsuttu pitkä ajanjakso, jonka aikana tehtiin vain muutama sotilasoperaatio. Länsi-Eurooppa valmistautui suureen konfliktiin, ja sillä välin kun Ranska ja Britannia laativat puolustussuunnitelmia, Saksan sotilasstrategit valmistelivat suurhyökkäystä Alankomaihin, Belgiaan, Luxemburgiin ja Ranskaan.

Saksa ei ollut ylivoimainen sotakalustossa mitattuna, mutta sotilaiden kurinalaisuus, tehokkaampi panssarivaunujen käyttö ja lentokoneylivoima – sekä yllätysmomentti – toivat sille voiton.

© Shutterstock

RANSKA

Sotilaita: 2 240 000

Panssarivaunuja: 3 383

Pommikoneita: 140 omaa ja 392 brittiläistä

Hävittäjiä: 516 omaa ja 680 brittiläistä

Kenttätykkejä: 13 974

© Shutterstock

SAKSA

Sotilaita: 3 000 000

Panssarivaunuja: 2 445

Pommikoneita: 2 175

Hävittäjiä: 1 093

Kenttätykkejä: 7 378

Tammikuun alussa 1940 Saksan suunnitelma oli, että sen joukot etenisivät Keski-Belgiaan, kääntyisivät siellä etelään ja tunkeutuisivat Ranskaan Sommejoella.

  1. tammikuuta 1940 eli vain viikkoa ennen Hitlerin suunniteltua hyökkäystä saksalainen lentokone joutui tekemään hätälaskun pellolle Maasmechelenissä Belgiassa. Se kuljetti majuri Helmuth Reinbergeriä, jolla oli mukanaan Saksan huippusalaisia hyökkäyssuunnitelmia. Hän yritti hädissään polttaa asiakirjoja, mutta belgialaiset rajavartijat ehättivät paikalle ja ottivat paperit haltuunsa.

”Jos vihollinen on saanut asiakirjat käsiinsä, tilanne on katastrofaalinen”, Saksan pääesikunnan operatiivisen osaston päällikkö Alfred Jodl varoitti.

Führer vaihtoi strategiaa

Hitler ei kuitenkaan lannistunut vaan näki onnettomuuden tilaisuutena yllättää vihollinen aiempaa uhkarohkeammalla strategialla.

Kenraali Erich von Manstein oli työstänyt vaihtoehtoista suunnitelmaa kuukausien ajan: Saksa harhauttaisi vihollista marssittamalla Hollantiin ja Belgiaan suuren armeijan, joka sitoisi vastapuolen joukot pohjoiseen. Samaan aikaan Saksan pääjoukot – 45 divisioonaa mukaan lukien seitsemän panssaridivisioonaa – etenisivät vaivihkaa Ardennien metsien läpi etelässä ja hyökkäisivät ranskalaisia vastaan Sedanin lähellä, missä puolustus oli heikompaa.

Uhkarohkea suunnitelma miellytti Hitleriä, joka valitsi sen operaatio Fall Gelbin toteuttamistavaksi.

Ranskan joukkojen komentaja, 67-vuotias Maurice Gamelin, iloitsi Saksan suunnitelmien paljastumisesta. Asiakirjat vahvistivat iäkkään kenraalin oletuksen siitä, että vihollinen hyökkäsi Keski-Belgian läpi – aivan kuten ensimmäisessä maailmansodassakin. Gamelin piti Ardenneja ”läpipääsemättömänä” esteenä.

Erich von Manstein oli yksi Hitlerin menestyksekkäimmistä kenraaleista toisessa maailmansodassa.

© Collection NBL/KHARBINE-TAPABOR/Imageselect

Kenraalit olivat eri mieltä hyökkäyksestä

Kenraalit Erich von Manstein ja Franz Halder olivat eri mieltä Ranskan valtaamisesta. Halder jopa salasi pitkään Mansteinin suunnitelman, jotta Hitler valitsisi hänen oman strategiansa.

Saksan suunnitelma Ranskan valtaamiseksi oli lyöty lukkoon syksyllä 1939. Pääesikunnan esikuntapäällikkö Franz Halder oli kierrättänyt vanhan Schlieffen-suunnitelman, jota Saksa oli noudattanut ensimmäisessä maailmansodassa hyökätessään Keski-Belgian kautta Sommelle ja Ranskaan.

Manstein ei halunnut kierrättää vanhoja suunnitelmia, ja niinpä hän ryhtyi tutkimaan vaihtoehtoisia ratkaisuja. Hän pohti mahdollisuutta hyökätä Ardennien yli ja esitti ajatuksen panssarikenraali Heinz Guderianille, joka tunsi Ardennien maaston hyvin ensimmäisen maailmansodan jäljiltä. Guderian piti mahdollisena viedä seitsemän panssaridivisioonaa Ardennien metsien läpi, ja niin Manstein esitteli suunnitelmansa Halderille.

Esikuntapäällikkö ei innostunut suunnitelmasta ja lähetti Mansteinin Itä-Preussiin varmistaakseen, ettei Hitler saisi kuulla tämän ehdotuksesta. Schlieffen-suunnitelman päätyminen vihollisen käsiin muutti kuitenkin tilanteen. Hitlerille esiteltiin useita uusia ideoita, myös Mansteinin esitys, ja hän innostui uskaliaasta Ardennien suunnitelmasta.

Kevättalvella 1940 Gamelin siirsi kokonaisen armeijan lähemmäs Englannin kanaalin rannikkoa, jotta Ranskan joukot voisivat edetä nopeasti Belgiaan ja pysäyttää saksalaiset sodan sytyttyä siellä. Saksan tiedustelukoneet havaitsivat ranskalaisten liikkeet, ja niiden keräämät tiedot rohkaisivat Hitleriä. 9. toukokuuta hän lähetti länsirintamalla oleville Saksan joukoille Fall Gelbin alkamista merkitsevän koodisanan ”Danzig”, ja seuraavana aamuna kenraali Fedor von Bockin johtama armeija eteni syötiksi Hollantiin ja Pohjois-Belgiaan.

Saksalaiset olivat hädin tuskin ylittäneet rajan, kun Gamelin siirsi suuren osan Ranskan joukoista sekä Ranskassa olevan Britannian siirtoarmeijan joukot Dylejoelle Belgiaan.

”Ranskan armeija on paljastanut miekkansa”, Ranskan pääministeri Paul Reynaud totesi ylpeänä kansalle pitämässään radiopuheessa.

Hitler hyrisi tyytyväisenä. ”Olisin voinut itkeä ilosta. He lankesivat suoraan ansaan”, Führer paljasti myöhemmin sodan jo alettua.

Panssarivaunut vyöryivät metsien läpi

Gamelinin huomion kohdistuessa Pohjois-Belgiaan ja Alankomaihin ensimmäiset Saksan 1 222 panssarivaunusta ylittivät Luxemburgin rajan. Sieltä saksalaiset etenivät Ardennien yli iskeäkseen Ranskan puolustuslinjaan Sedanissa, jossa Ranskan puolustuslinnoitusten ketju eli Maginot-linja oli heikoin.

Saksan etumaisten panssarijoukkojen komentaja kenraali Heinz Guderian seurasi tyytyväisenä, miten tankit ajoivat eteenpäin Ardennien metsäteillä puunoksien ja lehvien muodostaessa niiden ylle suojaavan vihreän katteen. Ardennien yllä parvi Messerschmitt-hävittäjiä oli valmiina hyökkäämään liittoutuneiden tiedustelukoneiden kimppuun.

Saksalaiset panssarivaununkuljettajat ajoivat tankkinsa Ardennien yli osana hyökkäystä Ranskaan.

© Max Right/Imageselect

Aina kun ajoneuvo tai panssarivaunu hajosi, sotilaat työnsivät sen nopeasti tien sivuun hidastamasta muiden etenemistä. Etumaisten panssarivaunujen perässä tulivat rynnäkköjoukot moottoripyörillä ensimmäisinä kaikkiaan 134 000 sotilaasta.

Guderianin iloksi kaikki sujui hienosti, vaikka saksalaiset myöhemmin vitsailivatkin aiheuttaneensa Ardenneilla ”historian suurimman liikenneruuhkan”.

Panssaridivisioonat eivät kohdanneet Luxemburgissa ja Kaakkois-Belgiassa muuta vastarintaa kuin hämmentyneitä metsävartijoita, jotka eivät mahtaneet saksalaisille mitään.

”Emme taistele alueesta vaan kuljemme vain sen läpi”, nuori saksalainen pioneeri kirjoitti kotiväelleen.

Saksalaisten lähestyessä Ranskan rajaa ranskalaiset tiedustelijat havaitsivat liikettä, mutta he eivät ymmärtäneet, mitä oli tulossa.

”Käytimme tilaisuuden hyväksemme ja harvensimme bunkkerin miehitystä käsikranaateilla.” Walter Rubarth, 26-vuotias Saksan rynnäkköjoukkojen kersantti

Toukokuun 11. päivän iltana Hitlerillä oli syytä iloon. Tiedustelutietojen mukaan Ranskassa ei edelleenkään ollut havaittu ”merkkejä laajamittaisesta rautatieliikenteestä”, ja myös Ranskan ilmavoimat olivat ”hämmästyttävän passiivisia”.

Vasta seuraavana päivänä, jolloin ensimmäiset Saksan panssaridivisioonat jo vyöryivät Ranskan puolelle, Gamelin esikuntineen tajusi, että oli jo kiire lähettää lisää divisioonia Sedaniin. Lisäjoukot ehtisivät kuitenkin perille aikaisintaan kolmen päivän kuluttua, jolloin olisi jo liian myöhäistä pelastaa Sedan ja pysäyttää vihollinen Maasille.

Ranskan puolustajat jänistivät

Gamelin oli määrännyt, että Sedan oli pelastettava ”hinnalla millä hyvänsä”. Sedanin ja sen lähialueen puolustajat olivat kuitenkin vanhempia reserviläisiä, jotka menettivät rohkeutensa ja perääntyivät kaupungin ulommista puolustusasemista.

Iltapäivällä 12. toukokuuta ranskalaiset evakuoivat lähes koko Sedanin, joka sijaitsi valtaosin Maasin itäpuolella ja jota oli sen vuoksi mahdotonta puolustaa Guderianin panssarijoukkoja vastaan. Ranskalaiset räjäyttivät lähialueen sillat ja linnoittautuivat bunkkereihin Maasin länsipuolelle.

”Joenrannan rintama vaikuttaa hyvin turvatulta laajalla sektorilla”, armeijan kakkosmies kenraali Alphonse Georges raportoi Gamelinille.

Toukokuussa 1940 Saksan panssaridivisioonat murskasivat Ranskan yllätyshyökkäyksellä.

© SZ Photo/Sammlung Megele/Bridgeman Images

Myös kenraali Charles Huntziger, joka johti Ranskan 2. armeijaa Maasjoella, oli optimistinen – siitäkin huolimatta, että hänen sotilaansa kuulivat 12. toukokuuta satojen saksalaistankkien kolinan ja jyrinän niiden asettuessa illalla asemiin Sedanissa ja sen lähimetsissä.

Kello 7.15 seuraavana aamuna saksalaiset aloittivat Blitzkriegin eli salamasodan, jonka tavoitteena oli Ranskan nopea valtaus. Saksalaislentokoneet pudottivat ranskalaisten puolustusasemiin valtavia määriä pommeja, ja Ranskan 2. armeijan kenraali Edmond Ruby kommentoi järkyttyneenä pommitusten vaikutusta Sedanin puolustukseen:

”Ilmatorjuntamiehet lopettivat ampumisen ja heittäytyivät maahan, ja jalkaväki kyyristeli kauhuissaan juoksuhaudoissaan. Viisi tuntia sitä kidutusta riitti saamaan heidät täysin pois tolaltaan, eikä heistä enää ollut torjumaan vihollisen lähestyvää jalkaväkeä.”

Rubarth nousi maihin Maasin länsirannalle

Vaikka pommitukset olivat heikentäneet Ranskan puolustusta, Walter Rubarth ei kokenut ranskalaisten lamaantuneen ylittäessään seitsemän toverinsa kanssa Maasia kahdella kumiveneellä. Saksalaiset meloivat vimmatusti vihollisen konekiväärien luotien viheltäessä heidän korvissaan.

Laukaukset tulivat enimmäkseen saksalaisten edessä olevasta bunkkerista, ja Rubarth käski konekivääriampujansa tulittaa bunkkeria tauotta. Konekiväärin papatus oli rikkoa pienissä kumiveneissä olevien saksalaisten tärykalvot, mutta tulituksen ansiosta he pääsivät ehjin nahoin vastarannalle.

Rubarth loikkasi kumiveneestä ja syöksyi kohti bunkkeria, jonka hän tuhosi heittämällä käsikranaatin ampuma-aukosta.

Rynnäkköjoukot tuhosivat lukuisia bunkkereita räjähteillä Sedanin taistelun aikana.

© Popperfoto/Getty Images

Joen varrella oli useita bunkkereita, jotka rynnäkköjoukkueen piti eliminoida. Rubarth ryhmineen ryömi varovaisesti seuraavaan bunkkeriin ja asetti räjähdyspanoksen sen hauraalta näyttävään kohtaan.

”Sekuntia myöhemmin osa bunkkerin takaseinästä repeytyi irti räjähdyksen voimasta. Käytimme tilaisuuden hyväksemme ja harvensimme bunkkerin miehitystä käsikranaateilla. Lyhyen taistelun jälkeen loput ranskalaiset kömpivät esiin valkoista rättiä heiluttaen, ja muutamaa sekuntia myöhemmin hakaristilippumme jo liehui bunkkerin yllä. Joen toiselta rannalta kuului tovereidemme kovaäänisiä hurraahuutoja”, Rubarth muisteli.

Iltapäivällä 13. toukokuuta saksalaiset perustivat samankaltaisilla rynnäköillä Maasin länsirannalle useita sillanpääasemia. Ensimmäisten rynnäköiden tappiot olivat suuret, mutta sillanpäiden varmistuttua pioneerijoukot alkoivat heti rakentaa kelluvia siltoja, jotta panssarivaunut pääsisivät ajamaan Maasin yli.

”Tulen ikuisesti olemaan Sedanin häviäjä.” Charles Huntziger, Ranskan 2. armeijan komentaja Maasilla

Saksan tankit etenivät monin paikoin vauhdilla ranskalaisten puolustusasemiin ja synnyttivät paniikin ranskalaisten keskuudessa. Yksi näistä paikoista oli Bulson viisi kilometriä Sedanista lounaaseen, missä Ranskan 2. armeijan kenraali Edmond Ruby oli:

”Bulsoniin vievä tie ruuhkautui kauhuissaan pakenevista tykistön ja jalkaväen sotilaista, joista monet olivat menettäneet aseensa mutta raahasivat yhä perässään varustekassiaan. ’Tankit ovat edenneet Bulsoniin’, he huusivat ja jotkut räiskivät kivääreillään kuin hullut. Upseerit kiiruhtivat miestensä mukana. Konekivääriampujat ja jalkaväensotilaat pakenivat sekavana joukkona, kaikki peloissaan ja joukkohysterian vallassa.”

Eräs toinen ranskalainen kenraali totesi, että ”kello 18:n ja 19:n välillä tilanne alkoi kehittyä hälyttävää vauhtia kohti katastrofia”.

Ranskan 2. armeijan komentajan, kenraali Huntzigerin asenne oli kuitenkin huomattavasti ylimielisempi ja lähes absurdi, kun hänelle ilmoitettiin saksalaisten ylittäneen Maasin. ”Sitä enemmän sotavankeja meille”, hän tokaisi.

Vuorokautta myöhemmin Huntzigerilla oli toinen ääni kellossa.

Sedan murtui ennätysajassa

Vastahyökkäys päättyi katastrofiin

Saksalaisten pääsy Maasin yli ei välttämättä olisi ollut kohtalokas isku, mikäli ranskalaiset olisivat pystyneet keskeyttämään sen vastahyökkäyksellä. Gamelinin ongelmana kuitenkin oli, että lisäjoukot olivat vielä kaukana ja Ranskan etulinjan oli vallannut paniikki. Saksan ilmaiskut olivat tuhonneet myös ranskalaisten viestintälinjoja, mikä lisäsi hämmennystä.

Aamulla 14. toukokuuta ranskalaiset yrittivät tuhota saksalaisten ponttonisillat ilmaiskuilla ja pysäyttää siten tankkien etenemisen. Britannian ja Ranskan ilmavoimien 152 pommikonetta ja 250 hävittäjää nousivat ilmaan ja suuntasivat kohti Maasia. Saksalaiset olivat kuitenkin ehtineet perustaa Maasin länsipuolelle jo niin monta sillanpäätä, että rintamalle oli avautunut lähes 80 kilometrin levyinen aukko ja lentäjillä oli edessään ylivoimainen urakka.

Saksalaiset olivat myös varautuneet vastaiskuun. Panssaridivisioonien ilmatorjuntatykit oli pantu valmiuteen, ja Messerschmitt Bf 109 -hävittäjät väijyivät pilvien yllä. Liittoutuneiden ensimmäiseen hyökkäysaaltoon osallistuneet 19 brittiläistä Battle-pommikonetta lensivät suoraan väijytykseen Maasin yllä. Saksalaisten ilmatorjunta pudotti yhdeksän konetta niiden yrittäessä pommittaa ponttonisiltoja, ja saksalaishävittäjät vaurioittivat kahta muuta.

Saksalaiset ylittivät Maasjoen ponttonisiltoja pitkin.

© Tallandier/Bridgeman Images

Toista vaurioitunutta konetta lensi J. F Hobler. ”Bf 109:t iskivät ja ampuivat meidät säpäleiksi. Yritin vain pitää koneen ilmassa, sillä lensimme niin matalalla, ettemme voineet hypätä uloskaan. Alapuolellamme saksalaiset etenivät tankeilla, ja kun kaarsimme alaspäin, kevytkin tulitus osui meihin”, kertoi Hobler, joka sai pahoja palovammoja hätälaskun aikana mutta jonka ranskalaiset pelastivat metsästä Sedanin länsipuolella.

Haavoittunut Hobler vietiin hoidettavaksi kenraali Alphonse Georgesin päämajaan. Siellä valitsi synkkääkin synkempi tunnelma. Vastahyökkäys oli päättynyt tragediaan.

Lähes puolet kaikista pommikoneista oli ammuttu alas, eikä käytännössä yhtään ponttonisiltaa ollut tuhottu. Saksan tankit vyöryivät yhä Maasin yli valmiina etenemään Ranskan läpi.

”Vihollinen on murtanut linjamme Sedanissa! Puolustus on romahtanut”, Georges ilmoitti Gamelinille puhelimella, minkä jälkeen hän erään ranskalaisupseerin mukaan ”istuutui ja purskahti itkuun”.

Jopa Huntziger, jonka 2. armeija oli joutunut hajalleen kuin tuhka tuuleen, joutui myöntämään tappion vielä samana iltana. ”Tulen ikuisesti olemaan Sedanin häviäjä”, hän valitti.

Uhkarohkea Ardennien operaatio oli nujertanut Ranskan armeijan, ja tie oli auki Guderianin panssarijoukoille.

Guderian eteni Englannin kanaalille

Ranskan sodanjohto uskoi Saksan panssariarmeijan jatkavan hyökkäystään Keski-Ranskaan ja kohti Maginot-linjaa lännessä. Guderian ohjasi kuitenkin panssarivaununsa ja moottoroidut yksikkönsä kohti Englannin kanaalia eristämään Ranskan ja Britannian Belgiassa olevat joukot.

Panssarit vyöryivät eteenpäin ja murskasivat kohtaamansa satunnaisen vastarinnan. Saksalaisten tankeista vain 75 mm:n tykillä varustettu Panzer IV vastasi ranskalaisten raskaasti aseistettua Char B:tä, mutta Guderian kokosi tankkinsa suuriksi ryhmiksi ja säilytti siten ylivoimansa. Lisäksi Saksan panssariyksiköt olivat kurinalaisempia ja niillä oli käytössään radiot, jotka helpottivat yhteistyötä hyökkäysten aikana.

Ranskan panssarijoukot murskattiin täysin, ja panssarivaunuja seuranneiden moottoroitujen jalkaväkidivisioonien luutnantti Alexander Stahlberg kuvaili yhteenottojen tulosta ”lyödyn Ranskan armeijan raunioiksi”. Hänen mukaansa Ranskan joukoista oli jäljellä vain ”rei’ille ammuttuja ajoneuvoja, vallattuja ja poltettuja tankkeja, hylättyjä tykkejä ja loputonta tuhoa”.

Muuan saksalainen korpraali kirjoitti kotiinsa, että ”luonnollisesti myös saksalaisia tankkeja tuhoutui mutta häviävän vähän”.

Saksan panssaridivisioonien suurin ongelma oli yleensä polttoaineen saanti matkan varrella, ja joskus tankit jonottivat ranskalaisille huoltoasemille, jolloin niiden miehistöt saivat pitää kaivatun tauon.

Hermann Göring, joka oli jo sotamarsalkka, nimitettiin Kroll-oopperassa pidetyssä tilaisuudessa Suur-Saksan valtakunnanmarsalkaksi.

© National Digital Archives

Hitler jakeli hienoja titteleitä

Hitler oli hilpeällä tuulella Ranskan nopean valloituksen jälkeen, ja hän ylensi peräti 12 kenraalia sotamarsalkoiksi juhlallisessa seremoniassa Berliinin Kroll-oopperassa.

  1. heinäkuuta 1940 Berliinin Kroll-oopperassa järjestettiin hieno juhla. Sen kohokohta ei kuitenkaan ollut Wagnerin ooppera vaan 12 kenraalia, jotka olivat olleet pääroolissa Ranskan valtauksessa.

12:n sotamarsalkaksi ylennetyn kenraalin joukossa olivat myös von Bock ja von Rundstedt, jotka olivat johtaneet Saksan armeijaryhmät Benelux-maihin ja Ranskaan. Kyseessä oli ensimmäinen kerta sodan aikana, kun kenraaleja ylennettiin sotamarsalkaksi palkintona sotilaallisista saavutuksista.

Hitler nimitti sen jälkeen koko toisen maailmansodan aikana vain 12 uutta sotamarsalkkaa. Tilaisuuden poikkeuksellisuutta korosti se, että Saksan keisari oli koko ensimmäisen maailmansodan aikana ylentänyt sotamarsalkoiksi vain viisi kenraalia.

Guderian, yksi Ranskan valtauksen takuumiehistä, ei ollut riittävän korkea-arvoinen voidakseen tulla ylennetyksi sotamarsalkaksi. Hänet ylennettiin kenraalieverstiksi, joka oli Saksan toiseksi korkein sotilasarvo heti sotamarsalkan jälkeen.

Saksan panssarijoukkojen lähestyessä kanaalia vastarinta kuihtui satunnaisiin paikallisiin vastahyökkäyksiin.

”He pakenivat edeltämme. Ranskalaiset ja englantilaiset, ensimmäisen maailmansodan tasavertaiset vastustajamme, eivät nyt halunneet taistella meitä vastaan”, kommentoi eräs saksalaiskorpraali, joka totesi myös, että asemat, joista oli vuosina 1914–1918 taisteltu vuosikausia, saatiin nyt vallattua nyt muutamassa tunnissa.

  1. toukokuuta eli alle 10 päivää sen jälkeen, kun panssaridivisioonat olivat murtautuneet Ranskaan Ardenneilla, Guderianin sotilaat saapuivat Englannin kanaalin rannalle. He olivat luoneet Pohjois-Ranskan poikki kulkevan vyöhykkeen, jota saksalaiset kutsuivat ”panssarikäytäväksi”. Noin 400 000 liittoutuneiden sotilasta joutui sen taakse loukkuun Luoteis-Ranskaan ja Belgiaan voimatta auttaa hätää kärsivää Ranskaa.

Pääministeri Reynaud erotti Gamelinin armeijan komentajan paikalta vielä samana päivänä, mutta taistelu Ranskasta oli jo hävitty.

Reynaud oli tajunnut sen jo muutamaa päivää aikaisemmin ja ilmoittanut Winston Churchillille: ”Meidät on lyöty. Tie Pariisiin on auki.”

Ranskan antautumisen jälkeen Saksan armeija marssi Pariisin halki.

© World of Triss/Imageselect

Jälkikirjoitus: Pariisi vallattiin 14. kesäkuuta, ja 22. kesäkuuta Ranskan johto antautui virallisesti. Hitler oli kuudessa viikossa vallannut yhden Euroopan suurvalloista ja kostanut Saksan tappion ensimmäisessä maailmansodassa. 26-vuotiaalle kersantti Walter Rubarthille myönnettiin Rautaristin ritariristi hänen urheudestaan Maasilla, mutta hän kuoli seuraavana vuonna Saksan hyökkäyksessä Neuvostoliittoon.

LUE LISÄÄ FALL GELBISTÄ

  • Alistair Horne: To Lose a Battle: France 1940, Penguin, 2007
  • Philip Warner: The Battle for France: Six Weeks That Changed the World, Pen & Sword Military, 2010