Entä jos USA ei olisi pudottanut ydinpommia?

Enola Gay lensi 9 855 metrin korkeudessa Hiroshiman yllä, kun pommittaja näki kaukana alapuolellaan Aioi-sillan. Kun T-kirjaimen muotoinen silta osui tähtäimen keskelle, pommittaja aloitti lähtölaskennan. Nollaan päästyään hän irrotti pommin. Raskas B-29-pommikone heilahti rajusti lentäjän kääntäessä sen jyrkästi poispäin räjähdysalueelta.

Sekunteja myöhemmin koneen ohjaamon valaisi sokaiseva kirkkaus, ja kone tärisi. Ohjaamossa istuvat miehet käännähtivät ympäri katsomaan takanaan kohoavaa valkoista sienipilveä. Kello oli 8.15.

Hiroshimaan pudotettiin atomipommi 6. elokuuta 1945. Enola Gay -koneen 12 miehistön jäsentä eivät tuolloin vielä tajunneet, millaisia voimia olivat päästäneet valloilleen.

Sama päti päätöksen tehneeseen sotilaalliseen ja poliittiseen johtoon. Kaikki kuitenkin tiesivät, mikä oli pommien pudottamisen vaihto­ehto: pitkittynyt armoton sota Japanin nöyrtymättömiä sotavoimia vastaan.

Japani ei antautuisi

Sota Euroopassa oli päättynyt jo kolme kuukautta aikaisemmin, mutta japanilaiset jatkoivat taistelua. Maata hallitsi käytännössä viidestä sotilaasta ja yhdestä siviilihenkilöstä koostuva sotaneuvosto, joka ei osoittanut merkkiäkään nöyrtymisestä rauhaan.

Asenne oli juurtunut syvään japanilaiseen kulttuuriin: ­Japani ei ollut vielä koskaan joutunut antautumaan viholliselle, eikä yksikään japanilainen taistelu­yksikkö antautunut koko nelivuotisen Tyynenmeren sodan aikana.

Pelkona verilöyly

Yhdysvallat suunnitteli koodinimellä Downfall Japanin laajamittaista miehitystä, jolla se aikoi pakottaa Japanin polvilleen. Suunnitelma oli määrä toteuttaa kahdessa vaiheessa.

Ensin amerikkalaisjoukot valtaisivat Kyushun saaren etelä­osan, mistä ne hyökkäisivät Tokioon.

Yhdysvaltain poliittinen ja sotilaallinen johto kuitenkin pelkäsi uutta Okinawaa, missä veriset taistelut olivat päättyneet vain vajaa kuukausi ­aiemmin. Okinawan taistelussa oli kuollut yli 12 000 liittoutuneiden sotilasta, heistä 5 000 pelättyjen kamikaze-lentäjien uhreina.

Heinä-elokuussa amerikkalaisten pahimmat aavistukset kävivät toteen. Tiedustelu­raportit paljastivat, että japanilaiset olivat valmistautuneet miehitykseen ja olivat käynnistäneet laajamittaisen liikekannallepanon.

Vähintään 3 000 kamikaze-lentäjää oli valmiina syöksymään kuolemaansa Yhdysvaltojen sotajoukkoja päin, ja Japanilla oli enemmän kuin riittävästi ­sotilaita kohtaamaan Yhdysvaltojen 680 000 sotilaan miehitysjoukot mies miestä vastaan.

Nyrkkisäännön mukaan miehitysjoukkojen määrän pitäisi olla noin kolminkertainen puolustaviin joukkoihin verrattuna, jotta miehitys onnistuisi.

Kenelläkään ei ollut epäilystäkään, etteikö miehitys vaatisi vielä satojen tuhansien sotilaiden hengen.

Valtavat tappiot lietsoisivat paniikkia Yhdysvalloissa, ja ­Japanin sotaneuvoston lähtökohta olikin, että pelkkä tappioiden uhka saisi amerikkalaiset luopumaan miehityssuunnitelmista.

Truman hyväksyi pommin

Japanilaiskenraalit eivät tienneet, että Yhdysvalloilla oli vielä yksi ässä hihassaan. Manhattan-projektin eli Yhdysvaltain atomipommihankkeen vuosikausia kestäneet huippusalaiset tutkimukset olivat vihdoin tuottaneet odotettuja tuloksia.

Yhdysvaltain armeijan tutkijat lupasivat presidentti Harry S. Trumanille heinäkuun lopulla, että ensimmäinen atomipommi olisi käyttövalmis viimeistään 10. elokuuta.

Presidentti Truman piti atomipommia ”kauhistuttavana aseena” mutta oli tuskallisen hyvin selvillä vaihtoehdoista. ”Ehdotus hyväksytty”, hän kirjoitti sotaministerille osoitettuun viestiin.

Pommi tappoi 215 000

Hiroshimaan pudotettu ydinpommi vastasi teholtaan 12 000–15 000 tonnia TNT-räjähdys­ainetta. Räjähdys synnytti tulimyrskyn, joka poltti reilun seitsemän kilometrin säteellä kaiken, ihmiset ja eläimet mukaan lukien. Noin 120 000 ihmistä kuoli heti, ja tuhansia hieman myöhemmin kärsit­tyään ensin valtavia tuskia. Vuoden loppuun mennessä uhrien lukumäärä oli noussut jo 140 000:een.

Pommin pudottamisen jälkeen Yhdysvallat uhkasi Japania ”kaiken tuhoavalla sateella, jollaista ei koskaan ennen ole nähty maan päällä”.

Japanin sotaneuvosto kokoontui 9. elokuuta, kolme päivää ­Hiroshiman tuhon jälkeen ja päätti jatkaa taistelua. Vain muutamaa tuntia myöhemmin ­Yhdysvallat pudotti toisen atomipommin Nagasakiin, jossa kuoli 74 000 siviiliä.

Keisarin oli nöyrryttävä, ja ­Japanin oli ”kestettävä kestämätön”. ­Japani antautui virallisesti 15. elokuuta 1945.

Atomipommi tarjosi japanilaisille mahdollisuuden antautua menettämättä kasvojaan: maa ei joutunut taipumaan ihmisten vaan kaiken tuhoa­van voiman edessä. ­Puheessaan kansalle keisari korosti, että uusi voima tai ase ei halunnut murskata vain Japania vaan se saattaisi johtaa ”koko ihmiskunnan täydelliseen tuhoon”.

Japani teollistui vauhdilla

Yhdysvallat sijoitti Japaniin joukkoja, jotka se veti pois vasta vuonna 1952. Samalla Japanin hallinto demokratisoitiin, maan teollisuutta, maataloutta ja koulutusjärjestelmää ­kehitettiin ja sen asevoimat lakkautettiin.

Yhdysvaltojen tuki takasi Japanin taloudelle vankan perustan. Korkea kou­lutus­taso ja työntekoa kunnioittava perinne varmistivat talouskehityksen jatkumisen.

Japanin ­talous kasvoikin 20 vuoden ajan ­peräti 9,6 prosentin vuosi­vauhdilla, ja maasta tuli maailman toiseksi suurin talous ­Yhdysvaltojen jälkeen.

Tokion kadut ovat kuolemanhiljaisia. Tehtaat ovat vaienneet, kadut ovat tyhjentyneet ihmisistä, ja väestönsuojat ammottavat tyhjyyttään.

Vain sairaita ja vanhuksia vaeltaa nääntyneinä pitkin katuja tai kokoontuu yhteen lämmittelemään tulipalojen nokeamissa raunioissa.

Vaihtoehdot vähissä

Elokuun alussa 1945 presidentti Truman ja hänen hallintonsa on ajettu nurkkaan. Japani, kolmesta akselivaltiosta viimeinen, kieltäytyy antautumasta, ja jokainen päivä tuo tullessaan uusia kauhuja: tappiot ovat valtavat, siviilejä tapetaan julmasti ja sotavankeja mestataan tai poltetaan elävältä. Japanin väkivaltainen sotakoneisto on pysäytettävä, mutta miten?

Okinawan taistelu on vielä tuoreessa muistissa, ja tiedustelutietojen perusteella maihinousu täydessä taisteluvalmiudessa olevaan ­Japaniin tuntuu kehnolta vaihto­ehdolta. Myöskään uusien palopommien pudottaminen Tokioon tai muihin suurkaupunkeihin ei ole todellinen vaihto­ehto.

Kokemus on osoittanut, että niillä saadaan aikaan vain uusia siviili­uhreja. Onhan Yhdysval­loilla toki käytössään uusi mahtava ase, atomipommi, mutta kenelläkään ei ole varmaa tietoa sen todellisista vai­kutuksista sen enempää lyhyel­lä kuin ­pitkälläkään aikavälillä.

Synkkänä presidentti Truman lähettää atomipommin käyttöä ehdottaneeseen sotaministeriöön viestin: ”Ehdotus hylätty.” Muutamaa ­päivää myö­hemmin kenraalimajuri Curtis LeMay esittelee suunnitelmansa.

Siinä kaupungit ja siviilit säästettäisiin mutta liikennejärjestelmät tuhottaisiin täysin. Japanin 56 rau­ta­tie­linjaa ja 13 merkittävintä siltaa pommitettaisiin murskaksi, jolloin kenraalien ja keisarin olisi pakko antautua. Presidentti Truman ­hyväksyy LeMayn suunnitelman.

Japani näkee nälkää

Pian B-29-pommikoneet ja hävittäjät parveilevatkin jo Japanin saarten yllä. Japanin Tyynenmeren puoleiset rautatiet tuhotaan suunnitelman mukaisesti.

Japanin kauppalaivat ovat tuhoutuneet sodassa ja junat ovat ainoa keino kuljettaa elintarvikkeita kansalle. Riisisadot ovat pienentyneet tasaisesti vuodesta 1942, ja monet näkevät jo nälkää. Tilanne muuttuu nopeasti kriittiseksi.

Pahimmin asiat ovat Tokiossa. Kaupunki oli ollut vilkas suurkaupunki, mutta sitten tulivat palopommit, ja ilma oli täyttynyt ihmisten tuskanhuudoista ja palavan lihan katkusta. Niitä seurasi nälkä ja kuolemanhiljaisuus, kun kaikki kynnelle kykenevät pakenivat ruuan perässä maalle.

Tehtaat pysähtyvät ja kaupankäynti tyrehtyy täysin. Vuonna 1946 Honshun saaren lounaiskolkan ruokavarannot loppuvat, ja ­Tokion ja muiden suurten teollisuuskaupun­kien asukkaat ­alkavat nähdä ­nälkää. Miljoonia kuolee tauteihin ja nälkään talven 1945–1946 aikana.

Japani saarroksissa

Neuvostoliitto ei aikaile käyttää Japanin sekasor­toista tilannetta hyväkseen. Puna-armeija hyökkää heikentyneeseen Japaniin, ­valtaa Sahalinin saaren ja Kuriilit ja nousee maihin Hokkaidolla.

Estääkseen Neuvosto­liiton etenemisen Japanin eteläosiin Yhdysvallat miehittää pääsaaren Honshun, mutta maksaa siitä kovan hinnan. Maihinnousussa kuolee kymmeniä tuhansia amerikkalaissotilaita.

Japanin sotavoimat jäävät puristuksiin kahden suurvallan armeijan väliin, ja taisteluissa kuolee lähes puoli miljoonaa japanilaissotilasta.

Muualla Aasiassa Yhdysvallat auttaa liittolaisiaan ­tuhoamaan japanilaisjoukot ilmaiskuilla. Japanilaiset taistelevat kiivaasti, ja miljoonia kuolee. Sotavankeudessa Japanissa ja muualla Aasiassa kuolee lisäksi noin 300 000 liittoutuneiden ­sotilasta.

Japanin katkera kalkki

Yhdysvallat saa tietoonsa, että miljoonat japanilaiset näkevät nälkää, ja lähettää lentokoneita ruiskuttamaan myrkkyä vielä tuottaville riisipelloille. Viimein Japanin johtokin tajuaa, että taistelujen jatkaminen olisi sulaa hulluutta.

Kun pitkittynyt sota vuonna 1950 viimein päättyy, se on vaatinut yhteensä viiden miljoonan japanilaisen hengen. Japanin miehittämillä alueilla Aasiassa kuolleita on kaksinkertainen määrä.

Nöyryytetty ja katkera Japani jaetaan Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton kesken, ja sen toipumista sodasta leimaavat lukuisat poliittiset jännitteet.

Jälkikirjoitus

Ajatusleikki siitä, mitä olisi tapahtunut, jos Yhdysvallat ei olisikaan käyttänyt atomipommeja, perustuu Richard B. Frankin artikkeliin ” Ei pommia – ei loppua” kirjassa Entäs jos... Vaihtoehtoinen maailmanhistoria, Ajatus Kirjat, 2007.