Joseph Kynoch, 21-vuotias brittiläinen sotilas, oli juuri aterioinut ja pessyt ruokailuvälineensä, kun hän kuuli pahaenteistä jylinää.
”Ilmatorjunta, asemiin!” päällikkö huusi.
Brittisotilaat ryntäilivät hädissään sinne tänne huutaen ja yrittäen piiloutua kapean laakson puiden taakse, kun kolme saksalaista Messerschmitt-hävittäjälentokonetta ilmestyi kuin tyhjästä. Kynoch näki ne muutaman metrin puiden latvojen yläpuolella ja jäykistyi kauhusta.
”Maastoutukaa, ja pysykää maassa!” Kynochin esimies karjui. Nuori sotilas heittäytyi maahan, ja hetkeä myöhemmin hävittäjien konekiväärien luodit iskeytyivät hänen ympärilleen.
Ammusten sinkoillessa kivistä ja porautuessa puihin joka puolella Kynoch tunsi itsensä suureksi ja näkyväksi kuin Vapaudenpatsas – hän oli varmaan sodan helpoin maali saksalaislentäjille.
Tilanne oli ohi yhtä nopeasti kuin se oli alkanutkin.
Lentokoneiden äänet vaimenivat vähitellen, ja ilman täytti nyt haavoittuneiden miesten voihkinta. ”Missä pirussa meidän ilmavoimamme luuraa?” joku huusi.
”Miksi ne eivät ole täällä auttamassa meitä noita kirottuja saksalaisia vastaan? Missä ovat meidän Spitfiremme ja Hurricanemme?”
Sotilaan kysymykset jäivät vaille vastausta.
38 000 sotilasta lähetettiin Norjaan
Oli maanantai-iltapäivä 22. huhtikuuta 1940. Sotamies Joseph Kynoch oli juuri saanut tulikasteensa lumipeitteisessä laaksossa Gudbrandsdalenissa Norjassa.
Kynoch oli mukana liittoutuneiden aloittamassa suuressa Norjan sotaoperaatiossa, ja hänen äskettäin nauttimansa lämmin lihapata olisi hänen viimeinen kunnon ateriansa päiväkausiin, mitä hän ei vielä tiennyt.
Kynoch oli noussut maihin Trondheimin eteläpuolella Åndalsnesin rannikkokaupungissa aamukahdeksalta, ja paikallisjuna oli kuljettanut hänet ja sadat muut 148. prikaatin jalkaväen sotilaat Gudbrandsdaleniin.
Prikaatilla ei ollut mukanaan omia ajoneuvoja.
Kokematon nuori sotilas kuului liittoutuneiden 38 000 sotilaan osastoon, jonka tehtävä oli pelastaa Norja Hitlerin kynsistä.
Riittämätön suunnittelu, raskaan tykistön puute ja Saksan ilmavoimien, Luftwaffen, lähes täydellinen herruus Norjan ilmatilassa muutti liittoutuneiden sotaretken muutamassa viikossa järkyttäväksi fiaskoksi.
Panssarintorjuntakivääri
14,3 mm, 10 laukausta/min
Käyttöönottovuosi: 1937
90 metrin etäisyydeltä Boys-panssarintorjuntakiväärin piti teoriassa lävistää 2,3 senttiä paksu panssari. Norjan taisteluissa ammukset kuitenkin vain kimposivat Saksan panssarivaunuista.
Hotchkiss H39-tankki
37 mm:n SA 18 -tykki
Käyttöönottovuosi: 1939
15 pientä ranskalaista H39-panssarivaunua osallistui taisteluihin Narvikissa. H39 suojeli jalkaväkeä, mutta sen tykki lävisti vain 2,3 sentin panssarin ja oli liian heikko suoriin panssaritaisteluihin.
Bofors-tykki
40 mm:n ilmatorjuntakanuuna
Käyttöönottovuosi: 1934
Ruotsalaisvalmisteinen ilmatorjuntakanuuna ampui 120 laukausta minuutissa. 9 kilometrin kantama teki siitä soveliaan tykistöön. Bofors myi tykkejä sekä liittoutuneille että Saksalle.
Churchillin surkea suunnitelma
Lontoossa Britannian laivastoministeri Winston Churchill asteli hermostuneena ympäriinsä. Norjan sotatoimi oli hänen ideansa.
Alkuperäinen suunnitelma oli ollut laskea miinoja Norjan rannikolle ja lähettää suuret britti-, ranskalais- ja puolalaisjoukot valtaamaan Norjan, vartioimaan strategisesti tärkeitä kaupunkeja ja estämään saksalaisia tulemasta maahan. Suunnitelma ei kuitenkaan ennättänyt saada hyväksyntää ajoissa.
Vasta kun uutiset Saksan suunnitelmista hyökätä Skandinaviaan saavuttivat Lontoon, päätettiin välittömästi aloittaa miinojen laskeminen, mutta silloin Saksan laivasto-osastot olivat jo matkalla pohjoiseen, ja 9. huhtikuuta ne olivat laskeneet joukkoja kaikkiin Norjan suurimpiin satamiin.
Vielä samana päivänä saksalaiset ottivat haltuunsa myös Norjan tärkeimmät lentokentät ja saivat siten ilmaherruuden.
Norjan armeija joutui perääntymään pikavauhtia kohti pohjoista aina vain kauemmas Oslosta, ja se odotti kiihkeästi ulkopuolista apua.
Apujoukot lähtivät pakoon
Saksalaiset valtasivat päivässä Norjan suurimmat satamat ja kaikki lentokentät. Norjalaiset pakenivat taistellen Oslosta kohti pohjoista, kun liittoutuneiden apujoukkoja alkoi saapua.
Saksan pääjoukot marssivat kohti pohjoista
Saksalaiset miehittivät Oslon ja viisi muuta tärkeää satamakaupunkia 9. huhtikuuta. Noin 100 000 sotilasta ja 500 lentokonetta oli valmiina lyömään Norjan joukot Gud-brandsdalenissa ja torjumaan liittoutuneiden yritykset häätää valloittajat maasta.
Narvik vallattiin liian myöhään
- huhtikuuta brittilaivasto tuhosi saksalaislaivoja Narvikissa. Seuraavana päivänä ranskalaisista, briteistä ja puolalaisista koostuvat joukot nousivat maihin. 28. toukokuuta saksalaiset antautuivat Narvikissa, mutta liittoutuneet olivat jo päättäneet vetäytyä.
Hyökkäys pysähtyi muutamassa päivässä
Namsokseen 16.4. maihinnousseet liittoutuneiden joukot lähtivät etelään kohti Trondheimia ajaakseen saksalaiset sieltä pois. Ne olivat vielä matkalla kun suunnitelma peruttiin ja joukot evakuoitiin.
Hyökkäys Trondheimiin peruttiin pikaisesti
- huhtikuuta britit nousivat maihin Åndalsnesissa, josta oli tarkoitus edetä pohjoiseen kohti Trondheimia, mutta Norjan joukot joutuivat Lillehammerissa pulaan, ja apujoukot lähetettiin sinne auttamaan norjalaisia. 14 päivän kuluessa joukot menettivät 1 300 miestä, ja ne jouduttiin evakuoimaan 2. toukokuuta.
Joukot vedettiin pois
Toukokuun puolivälissä liittoutuneet etenivät Narvikin alueella Bodøhön puolustamaan kaupunkia etelästä tulevilta saksalaisilta. Kahden viikon kuluttua liittoutuneet luopuivat kaupungin puolustamisesta ja laivasivat joukkonsa Englantiin. Saksan eteneminen Ranskaan oli muuttanut suunnitelmat.
Ristiriitaiset käskyt hämmensivät
Norjan armeija toivoi, että Churchillin apujoukot valtaisivat Trondheimissa olevan 3 000 saksalaissotilaan varuskunnan ja vapauttaisivat norjalaisten selustan niin, että he pystyisivät tehokkaammin vastustamaan Saksan pääjoukkoja, jotka etenivät Oslosta päin kohti pohjoista.
Brittikenraalit ja -amiraalit halusivat kuitenkin keskittyä ajamaan saksalaiset Narvikista katkaistakseen siten Hitlerin rautamalmin saannin Kiirunasta.
Tuloksena oli kompromissi, joka johti ristiriitaisiin käskyihin ja vastakäskyihin Norjan rannikon ulkopuolella odottaville liittoutuneiden joukoille.
Liittoutuneet aloittivatkin siksi kaksi samanaikaista hyökkäystä: toisen kohde oli Narvik, ja toisessa Trondheim saarrettaisiin pihtiliikkeellä.
Hyökkäystä Trondheimiin edelsivät maihinnousut Namsoksessa ja Åndalsnesissa, jonne Kynochkin oli saapunut aamulla 22. huhtikuuta.
Kynochille selvisi pian, että liittoutuneet eivät pystyisi valtaamaan Trondheimia. Kun apujoukot oli lähetetty Britanniasta, liittoutuneet olivat vielä luulleet ehtivänsä Norjaan ennen saksalaisia.
Joukot oli siksi varustettu vartiointitehtäviin eikä taisteluun.
Niillä oli mukana liian vähän tykkejä, panssarivaunuja ja ilmatorjuntatykkejä eikä juuri lainkaan ajoneuvoja joukkojenkuljetuksiin.
Saksan panssarit olivat ylivoimaisia
Kynoch piiloutui polvenkorkuiseen hankeen Gudbrandsdalenin kuusien lomaan ja koki useita ilmahyökkäyksiä ensimmäisenä päivänään Norjassa saksalaisten lähestyessä etelästä.
Brittien Norjaan tuomat aseet, norjalaisten aseista puhumattakaan, olivat selvästi alivoimaisia saksalaisten uudenaikaisempiin varusteisiin nähden.
”Panssarintorjuntakivääri on häpeäpilkku. Niiden, jotka ovat päättäneet hankkia näitä käyttökelvottomia aseita, pitäisi olla täällä meidän kanssamme näyttämässä meille, miten niillä pysäytetään vihollisen panssarivaunu”, eräs brittisotilas totesi katkerana.
Toinen sotilas, joka yritti torjua saksalaisia panssarivaunuja parjatulla panssarintorjuntakiväärillä, muisti sodan jälkeen liiankin hyvin, miten siinä kävi:
”Näimme kolme panssarivaunua muutaman sadan metrin päässä ja päätimme käydä niiden kimppuun panssarintorjuntakivääreillä. Ammuin kolme tai neljä kertaa kohti yhtä niistä, mutta kuului vain luotien kilahtelu niiden kyljessä, eikä mitään tapahtunut.”
Saksalaiset tulittivat puoli tuntia kranaateilla ja konekivääreillä latoa, johon britti oli suojautunut. Sitten panssarivaunu tuli lähietäisyydelle.
”Vaikka ammuin sitä aivan läheltä, mitään ei tapahtunut. Yhtäkkiä kädessäni olevaan panssarintorjuntakivääriin osui luoti. Aseen perän pirstaleita tunkeutui käteeni, ja kivääri lennähti kädestäni.”
Huhtikuun lopulla tilanne oli sama kaikkialla Etelä-Norjassa: liittoutuneet olivat kovassa paineessa, Saksan Stuka-pommittajia syöksyi lakkaamatta ilmasta sireenit ulvoen norjalaisten ja brittijoukkojen kimppuun kenenkään estämättä, ja Saksan maajoukot osoittivat uskomatonta toimintakykyä tunturimaastossa.
Pieniä, erilleen muista joutuneita brittisotilaiden ryhmiä pakeni vuorten yli Ruotsiin saksalaisten edetessä Gudbrandsdalenin läpi.
Jo 23. huhtikuuta saksalaiset lähestyivät Tretteniä, jossa Kynochkin oli.
Norjalaiset saattoivat kuunnella ”vapaan Norjan” lähetyksiä radiostaan.
Norjan hallitus jatkoi taistelua eetterissä
Kun saksalaiset valtasivat Oslon, he ottivat haltuunsa myös Norjan valtiollisen radion.
Pian eetteristä tulvi kehotuksia luopua vastarinnasta. Ilmoituksia luki radiossa esimerkiksi maatalous- ja työntekijäjärjestöt, jotka olivat päättäneet tehdä yhteistyötä saksalaisten kanssa.
Toinen ääni kuului 125 kilometrin päässä Oslosta olevasta pienestä Hamarin kaupungista, jonne Norjan hallitus aluksi oli paennut. Siellä koottiin heti joukko radion työntekijöitä, taiteilijoita ja toimittajia lähettämään uutisia.
”Kävimme sotaa eetterissä kaikkien taiteen sääntöjen mukaan – tuntematta niitä”, kirjoitti yksi Hamarin radion aktiiveista, poliitikko Haakon Lie, sodan jälkeen.
Hamarin radioasemalla oli parakki ja kaksi korkeaa radiomastoa
Tiesulut eivät pidätelleet
Saksalaiset panssarivaunut olivat pelottava näky brittiläisille jalkaväkimiehille, joilla ei ollut mitään, millä niitä vastaan puolustautua. Joseph Kynochin yksikkö joutui vetäytymään asemiin hiekkatielle vuorenrinteelle.
Samaan aikaan saksalaiset jyräsivät alhaalla laaksossa päätielle puunrungoista hätäisesti rakennettujen väliaikaisten tiesulkujen läpi, ja yhtäkkiä taistelunrytäkkä oli epämiellyttävän lähellä.
”Varokaa, ne ovat takanamme”, joku huusi. Kynoch tarttui aseeseensa ja juoksi suojaan puiden lomaan.
Hetken päästä saksalainen panssarivaunu rullasi hiekkatietä ampuen joka puolelle. Tretten murtui samana iltana. Kynoch ryhmineen pakeni saksalaisten miehittämästä kaupungista kohti pohjoista puiden suojassa.
Merisodassa liittoutuneet olivat parempia ja aiheuttivat saksalaisille raskaita tappioita.
Brittilaivasto voitti merellä
Norjan hallinnasta ei taisteltu vain maalla, vaan saksalaiset ja liittoutuneet taistelivat ankarasti myös merellä.
Britannian laivasto – Royal Navy – oli tehokas ja vahva. Se aiheutti saksalaisille raskaita tappioita ja sai Hitlerin lähes luopumaan Norjasta, kun hän kuuli Saksan menettäneen kymmenen laivaa Narvikissa.
Saksan amiraalit saivat Hitlerin toisiin aatoksiin, sillä ilmaherruus heikensi brittilaivaston voittojen vaikutusta.
Kun brittejä evakuoitiin Norjasta, Hitler sai lohtua taistelulaiva Scharnhorstin upottaessa brittien Glorious-lentotukialuksen ja sen 1 200 miestä. Vain 40 selvisi hengissä jäätävässä meressä.
Ammuksia vain kahdeksi päiväksi
Liittoutuneiden suunnitelma hyökätä Trondheimiin etelästä kariutui alle kahdessa viikossa, sillä kaikkia miehiä tarvittiin auttamaan norjalaisia Gudbrandsdalenissa.
Myös pihtimanööverin pohjoinen osa Namsoksessa oli jumiutunut, kun Saksan laskuvarjosotilaat tukkivat tien.
Tärkeitä taisteluvarusteita oli lisäksi virheen vuoksi päätynyt Narvikiin 700 kilometriä pohjoiseen, ja Saksan laivasto oli upottanut niin monta huoltoalusta, että apujoukoilla oli ammuksia enää pariksi päiväksi.
Vain Narvikin ympärillä liittoutuneiden toive voitosta vielä eli. Siellä brittiläiset ja ranskalaisjoukot olivat hitaasti saamassa jalansijaa lumisessa maastossa.
Joukkoja laskettiin maihin sekä pohjoisessa että etelässä strategisesti tärkeisiin kaupunkeihin, ja myös iskukykyiset norjalaiset joukot hyökkäsivät vielä saksalaisten kimppuun.
Luftwaffe ei voinut auttaa saksalaisia Narvikissa yhtä tehokkaasti kuin etelässä, koska etäisyys lähimmälle lentokentälle oli liian pitkä.
Ilmatuki kukistettiin alkuunsa
Liittoutuneet yrittivät epätoivoisesti saada omat ilmavoimansa mukaan auttamaan pulassa olevia maajoukkoja. Lesjaskogsvatnetjärven jäälle lähelle Åndalsnesia perustettiin kiitotie, mutta valitettavasti operaatio oli yhtä kelvottomasti suunniteltu kuin koko liittoutuneiden Norjan tukioperaatio.
Maahenkilökunnalla oli vain kaksi tankkauslaitetta 18 koneelle, ja lentokoneiden moottorien käynnistämiseen tarvittavia akkuja ei ollut ladattu ajoissa.
Kaikesta huolimatta 18 Gladiator-kaksitasohävittäjää onnistui laskeutumaan jäälle 24. huhtikuuta illalla, mutta seuraavana aamuna niiden moottorit olivat jäätyneet ja ensimmäisen koneen saaminen siivilleen kesti kaksi tuntia.
Heikosti varustettu maahenkilökunta ei onnistunut saamaan kuin kourallisen koneita ilmaan yhtä aikaa, ja jäällä seisovat Gladiatorit olivat Luftwaffelle oiva maali.
Vaikka brittien hävittäjälentäjät ampuivat kuusi viholliskonetta alas, briteillä oli Lesjaskogsvatnetilla keskipäivän aikaan enää kahdeksan toimintakuntoista konetta.
Illalla niitä oli enää neljä, ja saksalaiset olivat pommittaneet jäälle raivatun kiitoradan seulaksi. Jo seuraavana aamuna viimeiset lentokoneet joutuivat pakenemaan.
Uupumus lannisti sotilaat
- huhtikuuta liittoutuneet päättivät luopua yrityksestä vallata Trondheim.
Apujoukkoja Namsoksessa ja Åndalsnesissa alettiin evakuoida. Kynochille se tarkoitti sadan kilometrin pikamarssia rautatietä pitkin Åndalsnesiin.
Miehet eivät olleet syöneet päiväkausiin, ja väsymys alkoi painaa nopeasti.
”Jumalan tähden, pysähtykää!” marssikolonnan perästä huudettiin. Vastoin kaikkia määräyksiä monet Kynochin tovereista heittivät teräskypäränsä ja aseensa pois keventääkseen taakkaansa.
”Mitä hiton hyötyä lyödylle armeijalle on kivääreistä?”, yksi sotilaista järkeili. Kynochin ryhmä pääsi junaan, joka vei sen loppumatkan Åndalsnesiin.
Huhtikuun 30. päivän aamuna he saapuivat kaupunkiin, jonka puutalot olivat palaneet Luftwaffen pommitusten jäljiltä.
Kynoch joutui kuitenkin odottelemaan laivaan pääsyä kaksi päivää, ja koko ajan ilmahyökkäykset kaupunkiin jatkuivat.
Laivan kannelta nälkiintynyt sotilas katseli kaupunkia, jonne hän oli vain 10 päivää aiemmin saapunut laivalla:
”Sievistä taloista on jäljellä enää murentuvat mustat savupiiput, jotka kurottelevat kohti taivasta kuin aavemaiset sormet. Kaiken yllä on musta paksu savu, joka nousee ylös ja leviää vuonoon.”
Muutama tunti myöhemmin Saksan lippu liehui Åndalsnesissa.
Narvik vallattiin liian myöhään
Nyt liittoutuneet saattoivat vain yrittää pitää saavuttamansa jalansijan Pohjois-Norjassa.
Toukokuun kuluessa liittoutuneet ja norjalaiset sotilaat etenivät kohti Narvikia, mutta eteneminen oli hidasta vaikeassa maastossa. Vasta 28. toukokuuta kaksi ranskalaista ja yksi norjalainen pataljoona saivat kaupungin vallattua, ja silloin oli jo liian myöhäistä.
Saksan panssarivaunut olivat sillä välin vyöryneet Hollantiin, Belgiaan ja Ranskaan, ja kymmeniätuhansia brittisotilaita alettiin laivata takaisin Englannin kanaalin yli Dunkerquen rannoilta.
Lontoossa Pohjois-Norja ei enää tuntunut niin tärkeältä, kun kyseessä oli nyt Britannian puolustus. Norjalaisten tietämättä liittoutuneet olivat jo suunnitelleet 25 000 sotilaansa evakuointia Narvikin alueelta.
Evakuointi alkoi Bodøstä 29. toukokuuta, ja runsas viikko myöhemmin myös Narvik jätettiin oman onnensa nojaan.
Kaupungin norjalaisjoukot olivat turhautuneet, sillä nehän olivat voittaneet saksalaiset. Saksan sotalaivat lähtivät vetäytyvien brittien perään ja vaurioittivat useita liittoutuneiden aluksia.
Pahin menetys oli brittien lentotukialus Glorious, joka vajosi liekehtien aaltoihin. 7. kesäkuuta myös Tromssassa oleskellut kuningas Haakon jätti pakon edessä maansa ja astui brittiläiseen sotalaivaan lähteäkseen Lontooseen, jonne Norjan hallitus oli jo paennut.
Kolme päivää myöhemmin viimeisetkin norjalaisjoukot antautuivat. Saksa miehitti koko Norjan, jota se piti hallussaan aina toisen maailmansodan päättymiseen asti.
Churchill ja Chamberlain olivat samaa puoluetta mutta eri mieltä siitä, miten Hitleriä piti käsitellä.
Churchill nousi kaikesta huolimatta pääministeriksi
Laivastoministeri Churchill oli vastuussa monista Norjan fiaskoon johtaneista virheistä. Silti hänet ylennettiin.
Laivastoministeri Winston Churchillin panos Norjan sotaretkeen oli kaikkea muuta kuin ihailtava.
Churchillin jatkuviin mielenmuutoksiin kyllästynyt pääesikunnan päällikkö Edmund Ironside kirjoitti päiväkirjaansa:
”Hän käyttäytyy monella tapaa kuin lapsi!” Oli Churchillin idea jakaa liittoutuneiden jo ennalta vähäinen kalusto ja joukot Åndalsnesiin, Namsokseen ja Narvikiin.
Laivasto ja armeija olivat suositelleet joukkojen keskittämistä Narvikiin.
Kun epäonnistuminen Trondheimissa oli selvä, Churchill muutti mieltään ja vaati Namsokseen matkalla olevia vahvistuksia menemäänkin Narvikiin.
Britannian pääministeri Neville Chamberlain sai parlamentin murskaavan arvostelun niskoilleen ja joutui eroamaan virastaan 10. toukokuuta.
Hän ehdotti Winston Churchilliä seuraajakseen, ja tästä tehtiinkin pääministeri.
Churchill
Ennen operaatiota: Laivastoministeri
Sodan aikana: Pääministeri
Sodan jälkeen: Parlamentin jäsen ja pääministeri (1951–55)
Chamberlain
Ennen operaatiota: Pääministeri
Sodan aikana: Kuoli 9. marraskuuta 1940 – puoli vuotta eroamisensa jälkeen.