Tanskan vastarintaliike käynnistyi hitaasti
Tanskan vastarintaliike toimi jo saksalaismiehityksen alussa, mutta vasta vuoden 1942 jälkeen sen toiminta pääsi kunnolla vauhtiin.
Vuonna 1943 brittiläinen SOE-organisaatio vahvisti jalansijaansa Tanskassa, ja yhteistyöpolitiikan romahdettua 29. elokuuta 1943 vastarintatoiminta tehostui entisestään.
Vastarintaliikkeen käynnistymisen alkukankeudelle Tanskassa on monia syitä. Ensinnäkin miehityksen ensimmäisinä vuosina Tanskassa hallituksen yhteistyöpolitiikka sai jossakin määrin kannatusta.
Vuodesta 1940 vuoteen 1943 vastarintaliike oli puolestaan järjestäytymätön, sillä se koostui pääasiassa monista pienistä ja riippumattomista ryhmistä.
Opiskelijoiden tiedustelupalvelu jakoi lentolehtisiä Rådhuspladsilla 5. toukokuuta 1945.
Churchill-kerho, jota myös Churchill-ryhmäksi kutsuttiin, oli yksi ensimmäisistä organisoiduista vastarintaryhmistä. Se perustettiin jo vuonna 1940, ja se keskittyi lähinnä tihutöihin, tuhopolttoihin ja asevarkauksiin.
Vaikka ryhmä paljastui ja pidätettiin toukokuussa 1942, osa Churchill-ryhmän jäsenistä onnistui jatkamaan toimintaansa sodan loppuun asti.
Vastarintaliikkeen juuret olivat poliittiset
Vastarintaliike ei ollut sellainen koko kansan yhteinen liike kuin olisi voinut luulla. Sen sijaan syntyi useita eri ryhmiä, joiden taustalla oli poliittisia suuntauksia.
Esimerkiksi BOPA oli kommunistinen, Ringen sosiaalidemokraattinen ja Studenternes Efterretningstjeneste konservatiivinen ja antikommunistinen.
Vastarintaryhmät olivat myös rakentuneet eri tavoin. Jotkin olivat yksi yhtenäinen ryhmä, toiset olivat jakautuneet useihin pienempiin ryhmittymiin, jotta jos yksi niistä jäisi kiinni, vastarintatyö voisi jatkua keskeytymättä.
Asiat kuitenkin muuttuivat 16. syyskuuta 1943, kun perustettiin Tanskan vapausneuvosto. Tavoite oli saada yksi yhteinen johtoelin Tanskan vastarintaliikkeelle monien pienten ja itsenäisten ryhmien sijaan.
BOPAn jäsenet poseeraavat panssaroidun linja-auton edessä miehityksen aikana.
Vapausneuvosto koostui useiden vakiintuneiden laittomien organisaatioiden, kuten Frit Danmarkin, Ringenin, Dansk Samlingin ja DKP:n, edustajista.
Toisen maailmansodan päätyttyä ja Tanskan vapauduttua vapausneuvostolla oli merkittävä rooli muun muassa niin sanotuissa puhdistuksissa.
Vastarintaliikkeen tavoite
Vastarintaliikkeen tavoite oli muun muassa osoittaa tyytymättömyys Tanskan yhteistyöpolitiikalle ja vastustaa Saksan Tanskassa olevia asevoimia. Jotkin vastarintaliikkeen haarat halusivat myös perustaa jonkinlaisen maanalaisen armeijan.
Silloin tanskalaiset aktivistit voisivat olla avuksi liittoutuneiden hyökätessä. Se ei ollut suinkaan mahdotonta, sillä briteillä oli sen kaltaisia suunnitelmia.
Jyllannissa keskiössä olivat rautatiesabotaasit. Saksan sotavoimat kuljettivat nimittäin paljon raaka-aineita, kalustoa ja miehistöä Jyllannin läpi, sillä se oli paras reitti muun muassa Norjaan ja sieltä pois.
Kaikkiaan Tanskassa tehtiin 1 526 sabotaasia rautateille marraskuun 1942 ja toukokuun 1945 välisenä aikana. Sabotaasitoimista 1103 tehtiin vuonna 1945 eli silloin, kun Saksa oli jo romahtamassa.
Vain 321 kaikkiaan 1 526 rautatiesabotaasista tehtiin Fynillä ja Sjellannissa – kaikki muut tehtiin Jyllannin rautatieosuuksilla.
Kööpenhaminassa ja sen lähiympäristössä vastarintaliike oli erityisen aktiivinen teollisuussabotaasissa ja likvidoinneissa. Se oli myös tärkeässä osassa tanskanjuutalaisten evakuoinnissa lokakuussa 1943.
Jäsenet Gudrun Fiil ja Ole Geisler kuvattuna Hvidstenin krouvin edessä vapautuksen jälkeen.
Tunnettuja tanskalaisia vastarintaryhmiä:
- Churchill-klubben oli yksi ensimmäisistä järjestäytyneistä vastarintaryhmistä Tanskassa. Se koostui nuorista pojista ja miehistä Aalborgissa.
- Hvidstengruppen oli niin sanottu ”vastaanottoryhmä”, joka keräsi SOE:n Randersin alueelle pudottamia ammuksia, aseita ja miehiä.
- BOPA oli alun perin nimeltään KOPA eli Kommunistiset partisaanit. Myöhemmin nimi muutettiin Kansan partisaaneiksi (Borgerlige partisaner), mutta ryhmä oli edelleen kommunistinen. BOPA suoritti lukuisia sabotaasitoimia.
- Holger Danske teki sekä likvidointeja että sabotaasia. Sen tunnetuimpia jäseniä olivat ”Liekki” ja ”Sitruuna” (Flammen ja Citronen).
- Ringen-ryhmää johti Frode Jakobsen, joka oli myöhemmin perustamassa vapausneuvostoa. Ringen oli alun perin nimeltään Dansk Studiering, ja se muun muassa jakeli laitonta materiaalia
- L-grupperne hoiti pääasiassa Saksalle töitä tekevien ilmiantajien, asevoimien palveluksessa olevien jne. likvidointeja.
- Studenternes Efterretningstjeneste koostui pääasiassa lukio- ja yliopisto-opiskelijoista. He muun muassa jakoivat laittomia lehtiä ja hankkivat sotilaallisia tiedustelutietoja.
Erilaisia vastarintatoimia
Monet luulevat virheellisesti, että kaikki Tanskan vastarintaliikkeen haarat suorittivat sabotaasi-iskuja ja surmasivat korkea-arvoisia saksalaisia ja ilmiantajia, mutta se on kaukana totuudesta. Vaikka suuri osa tunnetuista Tanskan vastarintaryhmistä, kuten BOPA ja Holger Danske, oli taisteluryhmiä, kaikki eivät suinkaan olleet.
Sabotaasitoimien onnistumiseksi ryhmillä piti olla aseita, räjähteitä ja sotilaita, jotka tunsivat käytäntöjä. Joitakin räjähteitä ja aseita voitiin varastaa suoraan asevoimilta, mutta osa piti hankkia muualta.
Siksi perustettiin vastarintaryhmiä, joiden päätehtävä oli huolehtia tavaran hankinnasta ja kuljetuksista. Näistä tunnetuin oli Hvidstengruppen.
Vastarintaliikkeen suosio kasvoi sodan loppupuolella
Vaikka vastarintatoimintaan osallistuminen kävi yhä vaarallisemmaksi, yhä useammat liittyivät vapaaehtoisesti vastarintaliikkeen toimintaan miehityksen viimeisinä vuosina ja kuukausina.
Tilastojen mukaan etenkin nuoret miehet liittyivät vastarintaliikkeeseen, mutta ei ollut tavatonta sekään, että naiset ja vanhemmatkin ihmiset toimivat vastarintaliikkeessä.
Rautatiesabotaasi Fynillä miehityksen aikana.
Yhteistyöpolitiikan kariudutta Saksan sotavoimat kävivät kiivaasti laittomien toimien kimppuun. Kiinni jääneitä saattoi odottaa kidutus, vankeus, työleiri tai teloitus. Silti yhä useammat tanskalaiset osallistuivat vastarintaliikkeen toimintaan.
Tanskan Kansallismuseon ja Vapausmuseon tietokantojen mukaan vastarintaliikkeen jäsenten määrä oli yli 88 500 ennen miehityksen päättymistä.
Suuri osa liittyi toki mukaan vasta miehityksen loppupuolella, kun oli varmaa, että liittoutuneet olivat voitolla.
Holger Danske-ryhmä pidättää natsisympatisoijiksi epäiltyjä toukokuussa 1945.
Pohjoismaiden vastarintaa ja yhteistyötä toisessa maailmansodassa
Skandinaviasta piti tulla osa Hitlerin ”Lebensraumia”. Tanska, Norja ja Ruotsi toimivat kuitenkin kaikki omalla tavallaan toisessa maailmansodassa.
Tanskassa lähtökohta oli yhteistyöpolitiikka Saksan miehitettyä maan 9. huhtikuuta 1940, kun taas sen pohjoiset naapurit suhtautuivat eri tavalla.
- Ruotsi pysyi puolueettomana toisessa maailmansodassa – mutta se oli myös suuressa määrin saksalaisten talutusnuorassa. Maa kuitenkin tuki Norjan vastarintaliikettä ja otti vastaan tanskalaisia juutalaisia vuonna 1943.
- Norja yritti säilyttää puolueettomuutensa, mutta muun muassa sen rautamalmituotanto teki siitä houkuttelevan liittolaisen. 9. huhtikuuta Norjan hallitus ja kuningasperhe pakenivat maasta. Norjaan muodostettiin vastarintaryhmiä, mutta niiden pääasiallinen tavoite oli kerätä tietoa sabotaasi-iskujen tekoa varten, sillä pelättiin saksalaisten kostoa kansalaisille.
- Suomi sopi asevelisopimuksen natsi-Saksan kanssa ja teki sen kanssa sotilaallista yhteistyötä. Neuvostoliitto uhkasi Suomea, ja Suomi tarvitsi Saksan asevoimien apua uhan torjumisessa.
Tanskan vastarintaliikkeen merkitys
Monet tutkijat ovat todenneet, että Tanskan vastarintaliike ei haitannut merkittävästi Saksan etenemistä tai materiaalin saantia. Tämä koskee etenkin Jyllannissa tehtyjä rautatiesabotaaseja.
Jotkin Jyllannin läpi tehdyt kuljetukset myöhästyivät toisen maailmansodan lopulla, mutta suuri osa kuljetuksista pääsi perille ilman sabotaasien aiheuttamia viivytyksiä.
Se johtui pitkälti siitä, että vastarintaliike ei koskaan saanut riittävästi ohjeistusta ja opastusta rautateille tehtyjen sabotaasi-iskujen suunnitteluun ja toteutukseen.
Voidaan toki argumentoida, että vastarintaliike symbolina ja sen toiminta olivat ratkaisevia sen kannalta, että miehityksen jälkeen Tanska laskettiin kuuluvaksi liittoutuneisiin. Sillä vaikka Tanska oli miehitetty vasten tahtoaan, sen harjoittama yhteistyöpolitiikka antoi toisenlaisen vaikutelman.
Britannian pääministeri Winston Churchill esimerkiksi kutsui Tanskaa ”Hitlerin kesyksi kanarialinnuksi”, ennen kuin vastarintaliike sai vauhtia. Churchill kuitenkin veti sanansa myöhemmin takaisin.
Tanska olisi ajautunut vaikeaan asemaan, jollei vastarintaliike olisi toiminut aktiivisesti ja siten osoittanut, että miehitystä ei pidetty hyväksyttävänä tilana.
Sabotaasin ja vastarintaliikkeen toiminnan poliittinen merkitys oli siten suurempi kuin niiden sotilaallinen merkitys.