Taistelu Norjasta: Churchill havitteli uutta taistelukenttää

Saksalaiset valloittivat Norjan 9. huhtikuuta 1940, mutta britit olivat vähällä ehtiä ensin. Churchillilla oli omat suunnitelmansa sodan laajentamisesta Pohjolaan.

Churchill halusi kohdata saksalaiset Norjan vesillä

Winston Churchill oli valmis mittelöön, kun hänet 3. syyskuuta 1939 nimettiin Britannian laivastoministeriksi. Britannian hallitus oli julistanut samana päivänä sodan natsien johtamalle Saksalle.

”Taistelemme pelastaaksemme maailman natsien tyrannialta”, Churchill julisti parlamentin alahuoneessa.

Sodanjulistuksesta huolimatta liittoutuneilla ei ollut sen paremmin halua kuin resurssejakaan hyökätä suoraan Saksaan. Sen sijaan Churchill halusi aloittaa sodan pohjoisempana. Vastikään nimetty ministeri tapasi Britannian hallituksen 19. syyskuuta, ja hän suositteli Norjan rannikkovesien miinoittamista niin, että saksalaisten malmikuljetukset häiriintyisivät. Pohjoisen malmi oli elintärkeää Saksan varusteluteollisuudelle.

Saksa sai valtaosan malmistaan pohjoisruotsalaisista Kiirunan ja Jällivaaran kaivoksista. Enin osa raaka-aineesta laivattiin Luulajan satamakaupungista Itämerta pitkin Saksaan, mutta liki kolmannes malmista laivattiin Norjan Narvikin jäättömästä satamasta. Juuri ne kuljetukset Churchill halusi estää.

Merialueiden miinoittamisen oli tarkoitus provosoida Saksa vastatoimiin, jotka olisivat antaneet brittien vahvemmalle laivastolle mahdollisuuden helppoihin voittoihin. Ajatuksena oli myös saada Norja ja Ruotsi liittoutuneiden puolelle. Saksalaisten sotatoimet olisivat myös antaneet briteille syyn tunkeutua Skandinaviaan ja perustaa tukikohtia Norjaan.

Brittiministerit eivät hyväksyneet ehdotusta muitta mutkitta. Väkivaltainen tunkeutuminen Norjan kaltaiseen puolueettomaan maahan ei sopinut kuvaan Britanniasta pieniä valtioita puolustavana maana. Laivastoministerin ehdotus saattaisi jopa pakottaa Norjan Saksan liittolaiseksi. Yhtäkkiä ilmaantui kuitenkin vaihtoehtoinen tapa toimia.

Talvisota syttyi

Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen 30. marraskuuta 1939. Liittoutuneet päättivät lähettää Suomelle apua, ja britit näkivät tilanteessa mahdollisuuden katkaista Saksan malmikuljetukset. Liittoutuneiden strategit nimittäin suunnittelivat, että niin Narvik kuin Ruotsin malmialueetkin voitaisiin miehittää osana Suomen avustustoimia.

Tukitoimet päättyivät onnettomasti

Ranskalaiset kannattivat ilomielin suunnitelmaa sotatoimista Pohjolassa. Ne antaisivat Ranskalle mahdollisuuden viedä sota pois omalta alueeltaan. Ensimmäisen maailmansodan kauhut Pohjois-Ranskan ampumahaudoissa olivat vielä liiankin tuoreessa muistissa.

Liittoutuneet eivät kuitenkaan päässeet yhteisymmärrykseen suunnitelman toteuttamisesta, joten brittien sukellusveneet lähtivät kohti Skagerrakin salmea vasta 12. maaliskuuta. Jo seuraavana päivänä liittoutuneet saivat tiedon siitä, että Suomi oli solminut aselevon Neuvostoliiton kanssa. Operaatio jouduttiin perumaan, ja sukellusveneet kutsuttiin takaisin.

Britannian pääministeri Neville Chamberlain tunsi painetta osoittaa toimintakykynsä, joten hän otti uudestaan esiin Churchillin ehdotuksen Norjan merialueiden miinoittamisesta. Ranska ja Britannia päättivät 28. maaliskuuta liittoutuneiden sotaneuvoston kokouksessa miinoittaa Norjan rannikon.

Operaation peitenimi oli Wilfred, ja se päätettiin aloittaa 5. huhtikuuta. Liittoutuneet sopivat myös laskevansa päivää aiemmin satoja tarkoitusta varten suunniteltuja miinoja Ranskan jokiin ja kanaviin, joista ne päätyisivät Saksan kanaviin. Tämä operaatio sai nimen Royal Marine.

Liittoutuneet tiesivät, että Wilfredin toteuttaminen saattaisi johtaa Saksan tunkeutumiseen eteläiseen Norjaan. Siinä tapauksessa liittoutuneet laskisivat joukkoja maihin Narvikissa, Trondheimissa, Bergenissä ja Stavangerissa. Tämän R4-operaation mukaan Narvikin joukot miehittäisivät myös Ruotsin malmikaivokset. 9. huhtikuuta 1940 – lue teemasivut Tanskan ja Norjan miehittämisestä.

Ensimmäisten joukkojen piti R4:n mukaan lähteä Skotlannista 8. huhtikuuta. Ranskalaiset alkoivat kuitenkin epäröidä. He pelkäsivät, että operaatio Royal Marine saisi saksalaiset hyökkäämään Ranskan teollisuuden keskeisille alueille. Epäröinti uhkasi myös operaatio Wilfrediä. Liittoutuneiden ensimmäisen hyökkäyksen suuntaaminen Saksan sijaan pelkästään puolueettomaan maahan olisi näyttänyt omituiselta.

Ärsyyntynyt Chamberlain lähetti 5. huhtikuuta Churchillin Pariisiin taivuttelemaan ranskalaiset mukaan Royal Marineen. Tapaaminen oli hedelmätön, mutta hallitus päätti silti käynnistää Wilfredin. 5. huhtikuuta alkavaksi aiottua operaatiota viivästettiin maanantaihin 8. huhtikuuta puoli viiteen aamulla. Viivytyksellä oli kohtalokkaat seuraukset.

Britit epäröivät taas

Britit epäröivät vuorostaan päivänä, jolloin operaatio Wilfred käynnistettiin. Heillä oli vaikeuksia tulkita Saksan laivaston liikkeitä Pohjanmerellä. Yrittivätkö saksalaiset murtautua ulos Atlantille, vai olivatko liikkeet reaktioita brittien toimintaan? Saksan hyökkäys juuri samaan aikaan Wilfredin kanssa oli epätodennäköinen. Britit luopuivat silti maihinnoususta Norjaan ja panostivat ratkaisevaan hyökkäykseen Saksan laivastoa vastaan. He lähettivät myös suunnitelman mukaan aluksia miinoittamaan Norjan vuonoja. Puolenpäivään aikaan liittoutuneiden sukellusvene upotti Saksan joukkojenkuljetusaluksen Etelä-Norjan rannikolla. Norjalaiset kalastusalukset pelastivat satoja saksalaisia sotilaita. Nämä kertoivat olleensa matkalla Bergeniin suojaamaan kaupunkia brittien maihinnousulta. Brittien aluevesien laivaston johtaja, amiraali Charles Forbes, sai kuitenkin tiedon asiasta vasta iltayhdeltätoista.

Britit olivat auttamatta myöhässä.

Saksalaiset tunkeutuivat Norjaan jo 9. huhtikuuta kello 04.15, ja Britannia hävisi kilpajuoksun Pohjolaan.