Heinäkuun 26. päivänä 1941 kello yhden aikaan yöllä suomalaisen luutnantti Fred Lutherin huoneen ovi rävähti auki. Nuori sotamies huusi:
”Venäläisiä!”
Luther johti osastoa, joka vartioi Bengtskärin majakkasaarta. Vasta 25-vuotias luutnantti heräsi säpsähtäen ja säntäsi ikkunaan. Majakkarakennuksen toisesta kerroksesta hän erotti kesäyön hämärässä juoksevia hahmoja.
Luther luuli hahmoja ensin omiksi miehikseen ja komensi näitä asettumaan asemiinsa. Vastaus tuli nopeasti: ikkunaruutu tulitettiin pirstaleiksi, ja luutnantin oli heittäydyttävä lattialle suojaan hyökkääjien luodeilta.
Luther pinkoi avojaloin rappuset alas ja hyppäsi ulos rakennuksen pääovesta terassille, missä kolme hänen sotilastaan yritti kuumeisesti saada konekivääriä toimimaan. Pian kaksi heistä tuupertui saatuaan osuman vihollisen luodeista.
Muutaman sekunnin kuluttua kolmaskin sotilas hoiperteli Lutherin luo ja vajosi hänen käsivarsilleen.
”Täysosuma”, sotilas sai soperrettua viimeisillä voimillaan.
Noin 25 kilometrin päässä Hangosta sijaitseva Bengtskärin kallioluoto on pinta-alaltaan noin kaksi hehtaaria.
Hyökkääjät olivat vasta nousseet maihin, ja Luther oli menettänyt jo useita sotilaitaan. Verinen taistelu majakkasaaren herruudesta oli kuitenkin vasta alkamassa.
Saaren harvalukuiset puolustajat panivat pian peliin kaiken sisun, josta suomalaiset oli talvisodassa opittu tuntemaan.
Majakasta valvottiin venäläisiä
Suomi oli joutunut maksamaan vuosina 1939–1940 käydystä talvisodasta raskaan hinnan. Rauhan ehdoissa Suomi määrättiin luovuttamaan Neuvostoliitolle muun muassa Hankoniemi sekä Karjalankannas, jolla sijaitsi noin 11 prosenttia maan peltopinta-alasta sekä 20 prosenttia teollisuustuotannosta. 420 000 ihmistä joutui jättämään kotinsa.
Kun natsi-Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon 22. kesäkuuta 1941, monet Suomessa kokivat, että menetetyt maat oli vallattava takaisin. Sotilaallinen yhteistyö Saksan kanssa johti jatkosotaan.
Stalin tiesi, että Neuvostoliiton laivaston oli saatava Suomenlahti täysin hallintaansa, jotta suomalaiset ja saksalaiset eivät pääsisi tunkeutumaan Leningradiin Itämeren kautta. Pienellä Bengtskärin majakkasaarella olikin sodassa tärkeä osa.
Neuvostoliitto oli perustanut Hankoon tukikohdan, josta se valvoi Suomenlahden meriliikennettä. Noin 25 kilometriä Hangosta luoteeseen sijaitsevan Bengtskärin luodon majakasta suomalaiset pystyivät kuitenkin puolestaan tarkkailemaan tukikohtaa, mikä kiusasi miehittäjiä suunnattomasti.
”Se on tehtävä nopeasti, hiljaisesti ja vihollisen huomiota herättämättä. Toivotan teille menestyksekästä sotaretkeä”, neuvostoupseeri totesi lähettäessään 70 sotilaan iskujoukon kohti Bengtskäriä hieman puolenyön jälkeen.
Hyökkääjät olivat aseistautuneet konetuliasein, käsikranaatein ja räjähtein. Heidän oli määrä nousta maihin, vangita suomalaiset, räjäyttää majakka ja poistua paikalta.
Iskujoukko ei kuitenkaan tiennyt, että Bengtskärille oli tuotu lisää sotilaita ja aseistusta. Jatkosodan alettua Neuvostoliitto oli iskenyt useille saariston pikkusaarille, minkä vuoksi luutnantti Luther oli lähetetty vahvistamaan majakkasaaren puolustusta noin 30 miehen ja tanskalaisvalmisteisen 20-millisen Madsen-konetykin kanssa.
Bengtskärin 20-millinen Madsen-konetykki ampui jopa 250 laukausta minuutissa.Luodit läpäisivät kolme senttiä paksun panssarin 500 metrin etäisyydeltä.
Kallioluotoa oli suojattu piikkilankaesteillä, ja sinne oli rakennettu puolustusasemia. Kun iskujoukko lähestyi saarta yöllä, ilmassa oli kuitenkin utua, jonka suojissa hyökkääjät saattoivat edetä, eivätkä suomalaiset ehtineet asettua asemiinsa.
Neuvostosotilaat nousivat maihin kolmesta eri paikasta, ja muutaman minuutin kuluessa he olivat päässeet jo majakan edustalle.
Suomalaiset puolustautuivat
Luutnantti Luther ymmärsi nopeasti vihollisen yllättäneen heidät täysin. Ennen kuin hän oli saanut edes saappaita jalkaansa, kolme hänen miestään oli jo tapettu hänen silmiensä edessä. Kun hän yritti itse saada konekivääriä toimimaan, vain muutaman metrin päässä räjähti käsikranaatti.
”Siitä kuului kova pamaus, mutta sain siitä myös kunnon adrenaliiniruiskeen”, Luther kertoi myöhemmin.
”Vetäydytään takaisin taloon”, hän huusi miehilleen.
Neuvostoliiton iskujoukko yllätti suomalaiset ja sai nopeasti piiritettyä majakan.
Suomalaiset perääntyivät majakalle hyökkääjien luotien viuhuessa. Majakkarakennuksen ikkunat särkyivät helisten, ja Luther ja hänen sotilaansa heittäytyivät sen paksujen seinien suojaan.
Erään ikkunan alla sotamies Anjalin makasi suojautuneena ja puristi kädessään kasapanoksen puista vartta. Luther määräsi hänet viskaamaan räjähteen suuren kiven taakse piiloutuneita hyökkääjiä kohti.
Hetken päästä kuului jylyä, ja ilmassa sinkoili revenneitä raajoja. Sotamies Anjalin ei kuitenkaan ehtinyt kauan riemuita osumastaan, sillä pian hän sai itse vihollisen luodista päähänsä.
Taisteluiden melussa monet luutnantti Lutherin miehistä eivät olleet kuulleet perääntymiskäskyä. Alikersantti Harry Bjelke ja kolme sotamiestä pitivät sitkeästi asemiaan rakennuksen pohjoispuolella ja tulittivat sieltä kaikkia majakalle pyrkiviä. Sotamies Torsten Eriksson onnistui ampumaan jopa neljätoista vihollissotilasta puolentoista tunnin kuluessa.
Suomalainen sotilas ja kasapanos. Neljä kiloa TNT:tä sisältävän kasapanoksen voima riitti tuhoamaan 30 tonnin panssarivaunun.
Vasta kun yksi Bjelken miehistä kaatui, hän ja kaksi henkiin jäänyttä sotamiestä vetäytyivät lopulta majakkaan.
Taistelut raivosivat kallioluodolla.
Neljä Neuvostoliiton tykkivenettä ampui 45 millimetrin kranaatteja majakkarakennukseen pirstoen ikkunoita karmeja myöten. Paksut kiviseinät suojasivat kuitenkin yhtä Lutheria ja hänen miehiään.
Luutnantti pyysi radiolla tulitukea Örön rannikkotykistön patterilta, ja pian hyökkääjät saivat kranaattisateen niskaansa.
”Vaikka tykkimme ampuivat 13–14 kilometrin etäisyydeltä, ne osuivat niin tarkasti, etteivät ne koskaan iskeneet 5–10 metriä lähemmäs rakennusta”, Luther kertoi myöhemmin.
Nuori luutnantti pyysi, että vahvistuksia lähetettäisiin myös laivoilla, mutta ensimmäisten apujoukkojen oli käännyttävä takaisin noin kello 2.30 vihollisen tykkiveneen ankaran tulituksen takia.
Örön tykit tarjosivat äärimmäisen riskialtista tulitukea: tykit laukoivat 444 kilon kranaatteja kohti Bengtskäriä.
Suomalaisten tykkitulesta huolimatta hyökkääjät onnistuivat tunkeutumaan majakkarakennuksen pohjakerrokseen. Lutherin ja hänen miestensä oli vetäydyttävä kiireellä ylemmäs.
Vihollinen oli jo pelottavan lähellä, eivätkä suomalaiset olleet ehtineet ottaa kovinkaan paljoa ammuksia mukaansa – valtaosa patruunoista ja kranaateista oli jäänyt alakertaan.
Nähdessään suomalaisten ammukset neuvostoupseeri huusi: ”Antautukaa!”
Suomalaiset eivät kuitenkaan suostuneet luovuttamaan.
Vahvistukset saapuivat
Osa neuvostoliittolaisista jatkoi tulitusta ulkopuolelta, ja osa yritti edetä majakkarakennuksen sisällä. Useita suomalaisia kaatui lähitaisteluissa, ja Lutherkin tunsi yhtäkkiä rajua kipua, kun kranaatinsirpaleet osuivat hänen vatsaansa ja luoti porautui hänen kätensä läpi.
Lutherin miehet sitoivat haavat, mutta hänen oli siirrettävä johto alikersantti Bjelkelle. Pian Bjelke kysyi Lutherilta neuvoa, kun suomalaisilla oli jäljellä enää yksi kranaatti.
”Heittäkää se”, Luther vastasi voipuneena.
Suomalaisosastoa johtanut 25-vuotias Fred Luther joutui tekemään taistelun tuoksinassa monia vaikeita päätöksiä.
Puolustajien ampumatarvikkeet alkoivat olla hälyttävän vähissä. Heidän helpotuksekseen aamunkoitossa suomalaisaluksia alkoi vihdoin saapua paikalle. Vahvistukset saivat kuitenkin vastaansa rajua tulitusta, ja ensimmäiset suomalaiset pääsivät nousemaan maihin vasta puolentoista tunnin taistelun jälkeen.
Vaarasta huolimatta Bjelke ohjasi pelastusjoukkoja kolmannen kerroksen ikkunasta, josta hän näki kaiken, mitä saarella tapahtui.
83 suomalaista sotilasta eteni hitaasti saaren länsipuolelta, ja vaikka he olivat alle 30 metrin päässä, heiltä kesti yli tunti päästä majakalle asti. Neuvostojoukon vastarinta majakalla murtui vasta noin kello 9.15.
”Se oli yksi kauheimpia kokemiani öitä”, Luther kuvaili myöhemmin.
Majakka oli nyt jälleen suomalaisten hallussa, mutta taistelut jatkuivat vielä loppupäivän. Neuvostoliitto lähetti vielä kaksi veneellistä sotilaita Bengtskärille, mutta suomalaisalukset estivät niitä pääsemästä saarelle asti. Loput hyökkääjät otettiin yksi toisensa jälkeen vangeiksi.
Puna-armeija pyrki hyökkäyksellä suojaamaan tukikohtaansa
Neuvostoliitto oli sijoittanut Hankoon 25 000 sotilasta. Tukikohdasta valvottiin Suomenlahden meriliikennettä – mutta suomalaiset pystyivät puolestaan tarkkailemaan tukikohtaa Bengtskäriltä.
Iskujoukot lähtivät
Vihollinen lähetti miehitetyltä Gustavsvärnin saarelta Hangon eteläpuolelta 60–70 miestä veneillä kohti Bengtskäriä. Öinen isku yllätti suomalaiset.
Hyökkäys havaittiin
Maihinnousu huomattiin saarella vasta aivan viime hetkillä. Pian saarella kaikuivat räjähdykset ja konepistoolien tulitus.
Tykistö tuki puolustusta
Luutnantti Fred Luther suojautui miehineen majakkarakennukseen ja pyysi tulitukea Örön ja Granholmin saarten tykistöpattereilta. Tulta ohjattiin kompassin ja radion avulla.
Vihollisen rautatietykit iskivät takaisin
Kun majakkasaari sai pidettyä pintansa, Bengtskäriä alettiin tulittaa miehitetyltä Russarön saarelta sekä Hangon rautatietykistöstä. Kranaatit kylvivät kuolemaa suomalaisten joukossa ja ravisuttivat majakkarakennusta.
Varhain seuraavana aamuna, heinäkuun 27. päivänä, alkoivat raivaustyöt. Erään suomalaisen sotamiehen mukaan kallioluoto näytti karmealta, kun siellä täällä makasi lukuisia ruumiita verilammikoissa.
Bengtskär nosti taisteluhenkeä
Bengtskärin taistelussa kuoli 36 neuvostosotilasta ja 28 otettiin vangiksi. Suomalaisia kuoli 31 ja haavoittui 45. Yksi haavoittuneista oli alikersantti Bjelke, joka menetti oikean kätensä ja näön toisesta silmästään vihollisen ilmaiskussa myöhemmin päivällä.
Rauha laskeutui jälleen Bengtskärille, mutta kertomukset sankarillisesta taistelusta levisivät suomalaisjoukoissa ja nostivat taistelutahtoa.
Jatkosodan aikana suomalaiset valloittivat nopeasti takaisin talvisodassa menetettyjä alueita, myös Hankoniemen. Kun Hitlerin joukot kärsivät tappion itärintamalla, sodan kulku kääntyi ja Suomi menetti useimmat takaisin valtaamansa alueet. Hankoniemi pysyi kuitenkin Suomella.